2014/09/26

Meikäläisen syksyn check list

Syksy saa ja meikäläisen mielessä olisi monta asiaa, jotka olisi lähes pakko saada toteutettua ennen kuin viimeisetkin kellastuneet lehdet ovat puista varisseet maahan ja maha-asukas on ulostautunut yksiöstään. Tämä syksyn check list olisi huomattavasti pidempi, JOS kykenesin esimerkiksi vaeltamaan taikka nukkumaan telttapatjalla, sillä veri vetää jopa unissa metsään. Haluaisin niiiiin kovasti pakata repun ja suunnata kohti Lapin korpia tai vaikka tuohon läheiseen Nuuksioon Kean tavoin. Ehkä ensi vuonna sitten? Jotenkin Suomi-matkailu on omassa mielessäni noussut koko ajan suurempaan arvoon männä kuukausina ja tällä hetkellä en oikeastaan haikaile lähteväni kauas pois sinne mis on lämmin, vaikka edellisestä postauksesta niin voisikin äkkiseltään päätellä. Olishan se kivaa joo, mutta todennäköisesti ensi vuosikin pysytellään vielä euroopassa ja kerätään rahaa meidän henkilökohtaista ameriikan valloitusta varten. Mutta siihen listaan.

Minun syksyn check list:

 - Mene retkelle syksyn väreissä kylpevään metsään
- Juo edellisen kohdan ympäristössä kuppi höyryävän kuumaa kaakaota isän tekemästä kuksasta (isä voisitko tehdä Pöklyllekin jo oman pikku-kuksan?)
- Nautiskele pari nuotiolla kärryytettyä soijamakkaraa sopivassa seurassa
- Ikuista kameralla syksyisessä lehtikassassa ilakoiva tyyppi (vapaaehtoisia?)
-Käperry sohvalle viltin mutkaan kynttilänvalossa ja rentoudu
- Käy Suomenlinnassa tai jossain muussa sopivan kolkossa ympäristössä fiilistelemässä sykyseisen harmaata merta
- Mene mökille pohjoiseen (tämän aion toteuttaa vaikka ambulanssikyydillä)
- PESE IKKUNAT (herrajumala niistä ei nää kohta läpi ja viimeisetkin valonsäteet suodattuu siihen sontakerrokseen)
- Haravoi ja möyhi piha (vois olla aika luopua niistä jo aikaa sitten nuupahtaneista kesäkukista...)
- Pese ja viikkaa kaikki Pöklyn pikkuruiset vaatteet valmiiksi (2 kuukautta to go)
- Virkkaa ikuisuusprojekti nimeltä kylppärin matto valmiiksi (rasittavaa puuhaa!)
- Osta tietokone (pöytäkone siis, läppäri en enää virallisesti kestä sua)
- Siivoa ulko-varasto, jotta vaunut mahtuisi sinne (tää on kyllä miehen heiniä)
- YLÄKERTA VALMIIKSI (oiskohan ne listat nyt pötkötelleet tarpeeksi kauan toimettomina?)
- Viimeisinpänä ja vaikeimpana rastina: Myy Nisu. Voi tätä luopumisen tuskaa! Jos joku tarttee hyvää ja näppärää city-autoa, niin laita viestiä (sniif)

Mitä sun syksyn listaan kuuluu? Tai mitä teille kuuluu noin ylipäätänsä?

Huisia viikon parasta päivää kamut!

Kuvituksena muutama kännykkäräpsy männä viikoilta. Huomaa muuten kuvien laadusta mitkä on otettu miehen iPhone5S:llä ja mitkä mun Tsamtsungilla...





36 kommenttia :

  1. Syksy <3 Mielestäni yksi parhaista vuodenajoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se! Ihanaa. Varsinkin, kun oli niin mahtava kesä, niin jotenkin syksystäkin osaa nauttia ihan eri tavalla. Varsinkin kuulaat ja kirpsakat aamut. Ai että!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ei vaan oikein riitä enää tehot pyörittämään mun kuvamäärillä :D Oon niiiiiin kyllästynyt kattelemaan sitä hemmetin värispiraalin pyörimistä, jos erehdyn avaamaan kaks kuvankäsittelyohjelmaa yhtä aikaa.... Kyllä tää reissukoneeksi jää edelleen, mutta nyt tarttee nuita valokuvaushommia varten vähä järeämpää kalustoa :)

      Poista
  3. Mun mielestä on ihana nähdä myös näitä teidän arkisia tilanteita ja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla Anna! Eiköhän näitä arkisempia postauksiakin ala nyt tulla, kun matkajutut on kohta koluttu ja uusia reissuja ei ole tulossa muualle kuin lähimetsiin ihan hetkeen :D

      Poista
  4. Hei, taa oli tosi kiva postaus ja kivoja juttuja sun listalla! Ma aina teen vaan kesan check listin mutta ehka olisi hyva idea tehda myos syksylle samanlainen eika vaan masentua ankeasta kelista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan sama! Mäki oon tehny kesäksi yleensä, mutta tosiaan nyt sitten myös syksyksi oli pakko miettiä :)

      Poista
  5. tuo syksyinen Suomenlinna pitää kyllä lisätä omallekin to do-listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Vahva suositus! Me mennään kuvaamaan odotuskuvat sinne Tuomaksen kanssa, JOS ei sada vettä kaatamalla.

      Poista
  6. Ihan mahtava lista! Osa sellaisia, mitä mäkin haluaisin toteuttaa :)
    Me voidaan meidän hauvan kanssa tulla piehtaroimaan lehtikasaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei muuta ku pyörimään! Lähinnä haluisinki jonkun, jolla on superpitkät hiukset ja sitte tukka auki makaamaan sinne lehtikasaan :D Että alas tulla!

      Poista
    2. Jaahas, meikähän starttaa auton ;)
      Jos oikeasti tarttet, niin pistetään vaikka viestiä :)♥

      Poista
  7. Huh! Mä jo hetken ehdin hätkähtää, että Nisu on joku eläin, mutta onneksi se olikin vain auto :D Onhan tuossa listaa. Paljon on samoja juttuja mitä itsekin pitäisi tehdä tässä syksyllä. Ilmeisesti Iphone5:ssa on paljon parempi kamera kuin Samsungissa vaiko päinvastoin? Terveisin Lumian omistaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meidän perheestä elukat lähde kiertoon ikinä :D Ne on kerran otettu, niin niistä nyt sitten "kärsitään". Haha. Siis ipuhelimen kamera on ihan valovuosia parempi! Ihan jo sen takia tekis mieli ostaa ton työpuhelimen tilalle iPhone5, ku nythän ne varmaan vähä halpeneeki ku tänään on julkaistu se uus kutonen.

      Poista
  8. Apua miten ihana (ja hyvä!) kuva tuo ensimmäinen... ja kännykällä!?!? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYLLÄ! Nanin iphonella otettu kuva. Se on kyllä yllättävän hyvä, oikeesti.

      Poista
  9. Samoilla fiiliksillä mennään: Suomi on jotenkin niin lähellä ja iholla, että tuntuu hankalalta kirjoittaa Euroopan road tripistä. Nytkin draftina ovat viime viikonlopun suokuvat Savonlinnan reissulta. Huoh.

    Mutta mikäs siinä, nautitaan syksystä, onhan se paras vuodenaika! <3

    ps. ihana lista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ihan samoilla linjoilla! Jotenkin kaiken ympäri maapalloa vouhkaamisen jälkeen tuntuu ihanalta välillä kiertää näitä tuttuja supi-suomalaisia maisemia. Varmasti tulee taas hetki, kun kaukokaipuu (hehe) iskee, mutta just nyt on ihana vaan olla Suomessa ja suunnitella Lapin reissua :)

      Nautitaan syksystä! <3

      Poista
  10. Mahtava syksylista! Omaan syksyyn kuuluu lähinnä erilaisiin esiintymisproggiksiin osallistumista ja treenaamista (ihan superkivaa pitkästä aikaa). Mä olen myös erittäin helposti houkuteltavissa lehtikasaan pomppimaan! :)

    Hauska muuten tuo J:n perusposeeraus kädet repun hihnoilla, saisit varmaan melko hyvän kollaasin kun keräisit kaikki samat asennot eri taustoilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihi! Ihana ku teitä lehtikasassa pomppijoita ois monta tarjolla :D Mun visio ois sellaisesta kuvasta, jossa joku maata pötköttää lehtikasassa ja piiiiitkä tukka valtoimenaan ympärillä auki. En tiiä mistä oon tän saanu päähäni, mutta sellainen kuva on nyt vaan pakko ottaa!

      Oot ihan oikeassa! Se on muuten aina toi sama asento, ku kamera otetaan esille ja sillä sattuu olee (kettu)reppu selässä! :D

      Poista
    2. Tukkaa ainakin on, edellisestä kampaamokäynnistä pyöreesti vuosi aikaa :D Samat sanat kuin tuolla ylhäällä, laita viestiä jos visiot realisoituvat :)

      Poista
  11. Apua, huomaa tosiaan eron noissa kännykkäräpsyissä! Olen tähän mennessä pysynyt kaukana iJutuista (sain traumoja Applen koneista koulussa) ja Android on ollut ystävä, mutta kun minun Samsungistani aika jättää (oletettavasti aika pian), niin ihan näiden kuvien takia pitänee harkita sittenkin iPuhelinta.

    Suomenlinna, ikävä. <3 Ruskabongailu ja syksyfiilistely sentään onnistuu Kalliovuoriltakin käsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana :D Traumoja. Minä taas olen todella uskollinen Applen koneiden käyttäjä enkä muuta enää ottaisikaan, mutta kännykkää ei ole koskaan ollut! Ehkä tosiaan se seuraava sitten... Kivaa ruskabongailua sinne :)

      Poista
  12. Ihana sinä! Tänään sain sormeni vihdoin uudelle iPhone 6:lle ja OMG kuinka paljon parempi kuvalaatu siinä on, ja kuinka kevyt!! En malta odottaa et pääsen tän flunssan kourista kuvailemaan lisää. Ja voi kuinka toivoisin että mulla olis sen verran ylimääräistä et voisin ottaa teidän Nisun hoitooni, mut aika hiljaselta näyttää. Täytyy tyytyä laina-autoihin nyt vaan... ja mulla on itseasiassa viimeviikkoiset Suomenlinna-kuvat tuossa odottamassa, tässä täytyy varmaan pian ryhtyä tuumasta toimeen niiden kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Sullako on se kutonen! Voi ei. Mäki haluan :) Uskon, että kuvanlaatu paranee vaan koko ajan joka mallissa. Eiköhän Nisulle löydy hyvä ja rakastava koti. Harmittaa kyllä luopua siitä, mutta onhan se ihan ymmärrettävää, että ilmeisesti tarvitaan vähän isompi auto, jotta mahdutaan sinne sujuvasti koko perhe koiria myöten!

      Suokki <3

      Poista
  13. Oot niin säteilevä! :) Toivottavasti ehdit toteuttaa mahdollisimman paljon ennen ku Pökly päättää syntyä :) Sitä kun ei koskaan tiedä kuinka aikaisin pikkuinen haluaa äidin ja isin syliin! Ihania syyspäiviä teille :)
    Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta! Enää kuitenkin vajaa 7 viikkoa, kun hän on jo täysiaikainen :) Ihania syyspäiviä sinnekin!

      Poista
  14. Tääältä blogista löytyy paljon fiilistelyä, kaipuuta ja retkeilyä kotimaisemiisi ja sen maastoihin ja metsiin. Aloin miettimään, retkeilettekö miehesi kotimaisemissa myös? Millaista siellä on? Kiinnostaisiko postata myös niistä vierailuista ja retkeilyistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Sillä aika vähän miehen kotimaisemissa retkeillään tai tehdään ylipäätänsä muuta, kuin käydään moikkaamassa perhettä. En tiedä johtuuko se siitä, että meidän perheessä on aina lapsuudestani lähtien käyty koko perheen voimin paljon retkeilemässä luonnossa ja tehty yhdessä kaikkea sellaista eräjormailua ja mökkeilyä. Miehen perheessä taas ei olla tätä harrastettu, eikä harrasteta nykyäänkään, joten siinä mielessä se ei ole tullut ikäänkuin "luonnostaan" hänen kotonaan käydessämme. Ehkä me seuraavalla kerralla pakkaamme ihan kaksistaan vaikka retkieväät mukaan ja suunnataan kohti Hämeenlinnan luontoa :)

      Poista
  15. Moikka! Ihania kuvia ja kuinka suloinen pallomaha!!! Hassua miten sitä nykyään ihan liikuttuu muiden vauvauutisista kun on itse tullut vasta äidiksi! Tulee kyllä ihan ikävä omaa mahaa(!) vaikka oma pikkuinen on vasta 4kk... Vauvakuumettako pukkaa!? Oletteko muuten ottaneet selvää pökäleen sukupuolesta, vai jätittekö arvoitukseksi? ;)
    -Sipe-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos elä muuta! Itse en vielä varsinaisesti ole edes äiti (vaikka kai minä toisaalta jo olenkin) niin silti sitä liikuttuu ihan eri tavalla kaikkiin lapsiin liittyvästä. Kyllä meillä on tiedossa sukupuoli, mutta en ole sitä täällä blogissa vielä kertonut :)

      Poista
  16. Syksy ja talvi on mun suosikkivuodenaikaa <3 Oon aika hämmentynyt iphone5 kuvanlaadusta, kun omassa vanhemmassa versiossa laatu on aika jäätävää. Ehkä vitonen pääsee seuraavaksi ostoslistalle kun on vaihdon aika, kutonen on makuuni jo liian suuri :)
    No mutta, oikeastaan takerruin tuohon pöytäkoneen hankintaan! Kun alkaa olla ajankotaista, niin laitathan blogiinkin mietteitä mihin päädyit. Täälläkin pitäisi hankkia uusi kone ja haluaisin viimeinkin siirtya appleen.. mutta en tiedä noista niiden pöytäkoneista tuon taivaallista. Kaikki vinkit siis tervetulleita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo miehen on iPhone 5S ja siinä on kyllä hyvä kamera! Kutosessa on varmasti vieläkin parannellumpi, mutta kyllä tuokin alkaa olla jo oikeasti hyvä kännykkäkameraksi :) Olen tällä viikolla varmaan konetta tilaamassa, joten ilman muuta pitää pistää sitten postausta kehiin! Mulla on ollut jo vuosia käytössä Applen läppäri, joten pöytäkone tulee myös olemaan Apple :)

      Poista
  17. Syksyn listauksesi kuulostaa ihanalle! Ja pirteille syksy puuhille, itse kun en ole sitten yhtään syksy-ihmisiä. Se johtunee siitä että kun se on aina se "paha syksy" joka jättää ihana kesän jalkoihinsa... ;) Tosin tälläinen syksy jonka olen nyt saanut täällä P-Amerikoissa kokea, on ihan mun näköinen syksy ;D
    Toivon että pääset vielä mökkeilee ja telttailee ja nauttimaan monin tavoin syksystä. Rivien välistä huokuu niin ihana tyyneys ja hyväolo just sillai että sulla on selvästi hyvä olla nyt Suomessa ja syksyssä :) Terkkui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se totta, että aina vähän harmittaa kun kesä on ohi :) Mutta tulee se taas uudestaan! Ja siellä syksy on varppina niin erilainen ku täällä. Mutta täälläkin on todellakin saatu nauttia ihanasta säästä, auringosta ja sellaisesta sopivan kirpsakasta säästä! Tykkään niin kauan ku ei tuu monta päivää putkeen vettä :D

      Terkkuja ja haleja sinnekin! NAUTTIKAA!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: