2012/07/20

Mä-mä-mä-mä-märkää!

Otsikon mukaisiin "sulosointuihin" herättiinkin sitten viime viikonloppuna joka ikinen aamu. Naapurimökin perus-junttijengi piti huolen siitä, että osataan kyllä taatusti koko joukkue kyseisen biisin sanat ulkoa. Jopa ne espanjaa äidinkielenään puhuvat ulkomaan vahvistuksemme laulavat nykyään Nygårdin Petriä sujuvalla suomella. Märkää kyllä kuvastaa muutenkin mennytta suo-viikonloppua aika hyvin. Sillä sitähän riitti. Märkää. Vai mitä sanotte tästä.


Tosin tämä kuva ei ole vielä pahinta märkää nähnytkään, sillä olin kuitenkin juuri käynyt "peseytymässä" päivän viimeisen pelin jälkeen "suosaunassa" (kutsutaan myös meilläpäin nimellä lampi) ja vaihtanut päälleni puhtaat vaatteet. Viisi minuuttia tämän kuvan ottamisen jälkeen olinkin taas kuorrutettu mudalla ja turpeella. Kyllä ei olisi kannattanut edes yrittää peseytyä.

Tästä se alkaa. Yksi kesän ehdottomista kohokohdista. Swamsoccer - Suofudiksen MM-kisat.


Halusimme maksimoida suossa rypemisen, joten pelasimme tänäkin vuonna kahdessa eri joukkueessa seka-sarjassa. Toinen joukkue koostui meidän tyttöjen lisäksi espanjalaisista ja toinen joukkue etelä-amerikkalaisista sälleistä. 


Saapuminen suo-areenalle ensimmäistä kertaa saa joka vuosi aikaan kylmiä väreitä. Tunnelma on jotain ihan uskomatonta! Suurinpiirtein joka toinen vastaantuleva ihminen on tuttu edellisiltä vuosilta ja jotkut juhlistivatkin joukkueidensa kanssa jo 10-vuotista suo-historiaansa.



Sateinen kesä takasi taas sen, että kentät olivat todellakin märkiä. Tässä joku naisjoukkue näyttää mallia, kuinka suolla pelataan jalkapalloa oikeaoppisesti konttaamalla.


En ollut ihan varma onko tämä vasemman puoleinen kaveri nolo vai hauska. Päättäkää te. Omatekoisia soittimia pauhaa suolla perinteisesti joka nurkalla, joten sekameteli-älämölö-soppa on taattu.



Eka peli takana. Olen todella hämmästynyt, etten onnistunut sotkemaan itseäni edellisvuosien tapaan ihan totaalisesti heti ensimmäisessä pelissä. Taidan jatkossakin pysytellä puolustajan tehtävissä, niin ei ole ehkä ihan pakko niin pahasti kyntää turvetta ja edes yrittää näin välttyä takuuvarmalta flunssalta. No tänäkin vuonna se flunssa tuli suht puhaasta paidasta huolimatta, joten se siitä suunnitelmasta.


Girlpower!


Harmi, ettei minulla ole esitellä teille suossa rypevää Rimmaa, sillä en hoksannut pyytää ketään kuvaamaan kamerallani omaa tarpomistani. Mutta pojat näyttävät mallia.



Porukkaa oli kuin pipoa. 5000 pelaajaa ja ainakin saman verran katsojia. Yhdellä suolla.


Ystävämme from Peru.


Nestetasapainosta piti kukin huolta omalla tyylillään. Oikeanpuolimmainen on siis minun juoma, ainakin vielä näin päiväsaikaan. Lämpöhalvauksesta ei nuilla keleillä ollut pienintäkään pelkoa.


Lisää teippiä. Nämä kenkäparat pääsivätkin uskollisten palvelusvuosien päätteeksi roskapönttöön.


Ystäväni K konttaa palloa päällään puskien kohti maalia. Huomatkaa, ettei maalivahdilla näytä olevan mitään kiirettää torjunnan suhteen. Ai miten niin eteneminen on suossa hidasta?


Hauskaa vai hullua? Parasta!


Suomi-neidot lippuineen.


Anna sitä märkää.


Sottainen systeri ja viereisessä kuvassa joku todella turpeinen mies.


Vielä viimeinen ryhmäkuva ennen kuin siirryimme seuraamaan oikeiden championien pelejä. Ensi vuonna sitten mekin ollaan finaalissa. Tai edes jatkossa, joka ei tänä(kään) vuonna jäänyt kuin yhden vaivaisen maalin päähän.



Pääkatsomo.


Koitapa siitä lammikosta sitten torjua maalilla.




Meidän tuoreimmat vahvistukset Guatemalasta ja Kolumbiasta.


Ja sitten eikun saunaan.


Ja pesulle.


Jäähyväisten aika. Yhteensä kuusi ottelua kahdessa päivässä. Edessä onneksi vielä Swamprock, Dingo ja huikean hauska ilta super-duper mahtavien tyyppien kesken. Voi haikeus.


Kiitos Hyrynsalmi, Vuorisuo ja kaikki ihmiset siellä!

Ensi vuonna taas tavataan!

Miten olisi blogittaret. Lähtisittekö suohon rypemään?


14 kommenttia :

  1. Voi vitsit tuo vaikuttaa kyllä hauskalta, varmasti myös aika raskasta tarpoa tuolla suossa! Hihii, voisi olla kiva koittaa, mutta kun oikein asiaa ajattelen niin tuskin ehkä uskaltaisin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä on raskasta. Varsinkin dagen efterinä.. Kerran suolla, aina suolla :D Ei siellä ole mitään pelättävää! Paitsi jos alkaa olla rintaa myöten upoksissa eikä pohjaa tunnu :D

      Poista
  2. Vautsi mitä mimmejä! Itse haluisin sanoa,että "tottakai lähtisin!", mutta oikeasti olisin varmaan ihan rättipuhkipoikki jo 2 min jälkeen niin ei musta taitais olla tommoseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä saa koko ajan vaihtaa pelaajia, kun kaksi naista pitää olla koko ajan vähintään kentällä. Me oltiin kaikki IHAN rikki molempina päivinä, mutta varsinkin sunnuntaina. Hyvin stä jaksaisit ;)

      Poista
  3. Oho, enpä olekaan tajunnut että kyseessä on noinkin suuri tapahtuma! Oli varmasti ihan mieletön tunnelma :) Itse pelkäisin varmaan hukkuvani tuohon suohon, koska se näyttää yllättävänkin syvältä joissain kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma siellä, niinkuin usein tuollaisissa tapahtumissa, on todellakin korkealla katossa. Kyllä välillä upottaa ihan reippaasti yli vyötärön, mutta jospohja vielä tuntuu niin ei mittään hättää! :D

      Poista
  4. Hahah ainakin kuvien perusteella oli hauskaa! Minua ei suohon saisi millään, vähän liian hienohelma taidan olla tuohon puuhaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö muka ole tarpeeksi hienostunutta tarpoa haavoja myöten suossa :D Ja kyllä, oli ihan jäätävän hauskaa!

      Poista
  5. Olin tuolla viime vuonna ja oli MIELETTÖMÖN hauskaa! Hieno tunnelma ja kokemus! Kyllä oli vaan rankkaa se eka peli. Ennen peliä ihmettelin sen lyhyttä kestoa, mutta minuutin rämpimisen jälkeen olin jo poikki. Seuraavat pelit menivät kyllä paremmin :D. Lähtisin kyllä ehdottomasti toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Toinen suofutaaja (: Joo kyllä niiden pelien pituus on varmasti ihan maksimissa nyt :D Ei tosiaan jaksaisi yhtään minuuttia kauempaa! Viime vuonna meitä oli vain neljä naista miesten lisäksi pelaamassa (nyt 5-6) niin oli kyllä aikamoista tuskaa, kun piti olla melkein koko ajan kentällä. Huh. Tänä vuonna oli just passelisti! Eli ensi vuonna siis suolla törmäillään? ;)

      Poista
    2. Sielläkin oli kyllä (ainakin viime vuonna) eroja kentissä, toiset olivat niin vetisiä ja syviä kun muutamassa pystyi jopa juoksemaan sen rämpimisen sijasta! Meidän pelit oli tietysti niillä vaikeimmilla kentillä :D. Ehkäpä törmätään ens vuonna, jos mahdollisuus vaan tulee :D

      Poista
    3. Oli tänäkin vuonna eroja, mutta yhdelläkään kentällä ei voinut juosta ihan "normaalisti". Me taas toivottiin, että saatais pelata kaikki pelit mahdollisimman märillä kentillä, silloin ei ole väliä osaatko tekniikkaa vai et, kunhan pusket eteenpäin :D

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: