Nyt on aika ottaa iisisti

Kaksi ja puoli kuukautta eräpäivään. Joko jännittää? No arvatkaa vain. Eihän sitä näin ensikertalaisena osaa yhtään kuvitella millaiseksi meidän elämämme tulee pian mullistumaan. Odotan kyllä innolla, että vihdoin pääsen näkemään vatsassani niin pitkään möyhineen kaverin, joka pitää minut öisin hereillä kipakoilla potkuillaan. Mietitään usein miehen kanssa, että miltähän tyyppi näyttää? Onkohan sillä minun pikkuruinen nenäni vai mieheltä peritty aristokraattisempi versio? Onko hiukset vaaleat kuten äidillä vai mustat niinkuin isällänsä? Hetki jolloin saamme ensimmäistä kertaa pikkuisen käsivarsillemme on varmasti yksi elämämme unohtumattomimmista.

Olen kärsinyt viime aikoina melkoisen kivuliaista supistuksista, joten lääkärissetä pisti minut täksi viikoksi pakkolepoon. Ulkoilla kuulemma pitää, mutta vain lyhyitä pätkiä ja oman voinnin mukaan. Nyt on siis aika ottaa iisisti. Se jos mikä ei ole kovin helppo tehtävä tällaiselle ikiliikkujalle. Toivottavasti lepo kuitenkin auttaa ja pystyn tekemään täysipainoisesti töitä vielä jäljellä olevat kuukauden päivät. Sitten se alkaa. Mammaloma.

 Äitiyslomasta ei ole mitään sen kummempia ajatuksia. Aion ottaa rennosti ja keskittyä tähän vatsassani kasvavaan elämään (ehkä ikuisuusprojektin nimeltä hääkuvakirja voisi saattaa loppuun...). Voinnin salliessa hyppään loka-marraskuun vaihteessa VR:n kyytiin ja hurautan pohjoiseen mökille viettämään pikkujouluja äidin ja isän kanssa. Olisi ihana lähteä sinne jo nyt näkemään kaikki ruskan sävyt, mutta ehkä sen sijaan pääsenkin kokemaan ensilumen. Viime vuonna se kun jäi häämatkan vuoksi kokonaan välistä. Matkustelun kotimaan rajojen ulkopuolelle olemme luonnollisesti nyt hetkeksi unohtaneet, vaikkakin haaveilemme keväisestä road tripistä Keski-Eurooppaan pienen perheemme kesken.

Nämä kuvat napattiin Espoon Isossa Vasikkasaaressa elokuisessa ilta-auringossa. Samalla reissulla otettin myös ystäväpariskunnan kihlajaispotretit, jotka olin antanut heille lahjaksi. Olen päässyt tekemään niin paljon mahtavia kuvauskeikkoja kuluneen puolen vuoden aikana, jonka yritykseni on ollut pystyssä, etten ehkä kestä. Olen kovasti kiitollinen kaikille uskomattoman ihanille kuvausasiakkailleni, ystävilleni sekä teille blogin lukijoille, jotka olette minua eteenpäin suositelleet. Vielä olisi muutamia sovittuja keikkoja tekemättä, jonka jälkeen jätän kuvaushommatkin hetkeksi tauolle. Kotistudio on melkeinpä valmis, joten huutelen sitten niitä testikuvattavia (lähinnä vauvoja) täällä blogissa, jahka aika on sopiva.

 

Lauantaina olisi tarkoitus lähteä pienelle retkelle Nuuksioon, jos vain kykenen kävelemään. Aiomme mennä nuotiopaikalle kärryyttämään soijamakkaraa, juomaan lämmintä kaakaota isän vuolemista kuksista ja ihastelemaan syksyn kuulasta kirpeyttä. Ihan parasta!

 

Toivottavasti kuvistakin välittyy se seesteisyys, joka minulla on tällä hetkellä päällimmäisenä tunteena. Välillä toki kiehuu suhteellisen kovasti hormoonimyrskyissä, mutta pääasiassa olo on rento ja mieli rauhallinen. Siksi tämä postauskin oli tällaista fiilistelyä pitkästä aikaa, mutta jotenkin tuli pakonomainen tarve kirjoittaa just näistä asioista.

Nauttikaahan tekin syksystä! Se on just nyt parhaimmillaan. Pus!