2014/06/19

Kainuu tuli stadiin

Aiemmin keväällä kävimme systerin kanssa teatteri Savoyssa katsomassa vierailevia tähtiä Suomussalmelta. Ylä-Kainuun yrittäjänaisten porukka oli esiintymässä stadissa osana Kainuu Helsingissä teemavuotta ja näytelmä, Rakkaudentunnustus Isänmaalle, oli todella vaikuttava kokemus etenkin tällaiselle sotahistoriafriikille. Savoy oli tupaten täynnä ja kun esityksen lopuksi seisaaltaan koko porukan voimin laulaa päräytettiin Nälkämaan laulu, niin tippa jos toinenkin siinä saattoi silmäkulmat kastella. Tai sitten syytän raskaushormooneja...

Viime viikonloppuna kotikonnut olivat jälleen edustettuna pääkaupungissamme, kun Senaatintorille pystytettiin kainutlaatuinen elämyskylä. Torilla saattoi aistia kainuulaisen korven kuiskauksen, astua mummolaan kuuntelemaan kainuulaisia tarinoita tai istahtaa rönttös- sekä muurinpohjalettukahville auringon paisteeseen. Me kävimme ystäväpariskunnan kanssa tietysti pyörähtämässä mestoilla moikkaamassa tuttuja ja haistelemassa tuttua tunnelmaa. Ehkä aavistuksen jäi harmittamaan, etten sijoittanut roposiani tuohon Puolangan Pessimistien kainuulaista mentaliteettia niin mainiosti kuvaavaan lätsään. Ois sopinut meikäläisen kesäkutreille kuin nakutettu.

Mutta toisaalta. Mitäpä se hyvejää.


Viileetä juhannusta kamut! Ei siis sään puolesta, mutta noin muuten. Hehe.

Täällä soijanakit ja uudet potut odottavat, jotta iskisimme kiinni. Ehkä huomenna. 
Ensin pitää pystyttää teltta.

******

IG Travel Thrusday on viikottainen kokoelma blogipostauksia. Tempauksen viralliset järjestäjät Suomessa ovat KaukokaipuuRunning With Wild Horses sekä Destination Unknown. Lisää tempauksesta voit lukea täältä. Postauksen kuvat on otettu Samsung Galaxy S4  - matkapuhelimella. Minut ja lisää kännykkänäpsyjä löydät Instagramista nimimerkillä @rimmanen.

EN // My hometown came to Helsinki! These photos have been taken by Samsung Galaxy S4 and the post is part of the Instagram Travel Thursday. You can read more about IGTT from here and you can find me from the Instagram by name @rimmanen.


28 kommenttia :

  1. Hei mitäs tuo "mitäpä se hyvejää" oikein tarkoittaakaan? Savolainen ei hoksaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Sitä on kyllä aika vaikea selittää, mutta se toimii vastauksena vähän niinku kaikkeen :D Kuvaa vain sarkastisesti pilke silmäkulmassa kainuulaista mentaliteettia, että mitäpä se mittään kannattaa tehdä tai minkään eteen vaivaa nähdä, kun ei siitä kuitenkaan mitään hyvää seuraa. Haha. Tätä kuulee sanottavan ihan oikeasti todella paljon!

      Poista
    2. No nih, ehkä sain ideasta kiinni. Huippu! :D

      Poista
  2. Kainuu Helsingissä teemavuosi!? Mahtavaa!! "Mitäpä se hyvejää" ei ihan heti auennut hitaalle hämäläisellekään.... ;)

    Ihanaa juhannusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mustakin ihan loistojuttu! Ja näitä erinäisiä tapahtumia on nyt sen tiimoilta ollut pitkin vuotta. Hyvä siis, että selvensin asiaa :D

      Sinne Norjaan myös!

      Poista
  3. Ei nyt liity kainuuseen mitenkään, mutta osaisitko suositella objektiivia tilakuvaukseen? Ei tolla 45mm oikein kuvaa kuin kukkapurkkeja kun tulee seinät vastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan tietenkin! ^_^ Oma ehdoton suosikkini on M.Zuikon 12-40mm f2.8 PRO-linssi. Se on niin monikäyttöoinen, että oksat pois. Toki hintakin on sitten jo vähän kalliimpi... Jos vähän edullisempaa etsii, niin tosi hyvä kiinteä ja valovoimainen lasi on M.Zuikon 25mm 1.8. tai jopa 17mm 1.8. Itse en tykännyt niin paljon tuosta 17mm polttovälistä (joka on siis kinovastaavuudeltaan 35 mm), mutta nämä on tietty makuasioita :) Oman käyttööni 25mm on monipuolisempi vaihtoehto, mutta kannattaa ihan oikeasti mennä kamerakauppaan ja testata!

      Poista
    2. Toki unohtamatta kelpoa Sigman 19 mm f 2.8. joka on hintaluokassaan edullinen ja hyvä peruslasi!

      Poista
    3. Kiitos! Pitäisi pikapuoliin hankkia toinen linssi, tuo 12-40mm pro olisi varmasti omiaan, mutta siinä tulee ainakin vielä hinta vastaan. Tuota 25mm olenkin katsellut vähän sillä silmällä. (Ei täältä tuppulasta niin vaan lähdetä kamerakauppaan testaa :D)

      Poista
    4. Mä otan suurimman osan kuvista joko tolla PRO:lla tai sitten 25mm:llä, eli multa kyllä lähtee suositus siihen :) Jotku potretit vaan 45mm ja muut sellaista oikein kunnon taustan sumentamista vaativat yksityiskohtaiset kuvat. Uusin tuttavuus mulla on sellanen Lensbaby mitä en osaa manuaalifocuksen takia käyttää :D No, treeniä treeniä....

      Poista
    5. No mut se yks minkä olit sillä lensbabylla ottanut (instagramissa?) vihkiparista oli siisti! :) Ei kai sitä kukaan ole seppä syntyessään. Kyllä mä taidan ton 25mm laittaa tilaukseen. Ehkä sit jonain kauniina päivänä kun kukkaro pullottaa lähtee tilaus PRO:sta. Arvasin, että sun puoleen kannattaa kääntyä! ;)

      Poista
    6. Joo se mustavalkonen! Laita ihmeessä tilaukseen ja sit myöhemmin toi PRO! ^_^

      Poista
  4. Eksyin näille huudeille viikonloppuna ja ihastelin miten rehellisen suomalainen tunnelma vallitsikaan :D Ihana Kainuu!

    Millä sinä muuten muokkaat omat IG kuvasi kun ovat niin hurmaavia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kainuu <3

      Käytän VSCO-sovellusta! Se on mun ehdoton suosikki. Nopea ja helppo :)

      Poista
  5. Uu, Kainuu! Meki kävästiin tuolla viikonloppuna ihmettelemässä rönttösiä, mutta ihan hirviä, paljon ei jaksettu kierrellä. Toisaalta, mitäpä se olis hyvejänny... (Okei, ehkä munsta ei autenttista kainuulaista saa tekemälläkään.)

    Ja enpä tienny että nyt vietetään Kainuun teemavjotta, mietinki just hki-Vantaan kainutlaatuisessa loungessa että mistähän syystä se on sinne pykätty. Eipä tarvi ihmetellä ennää!

    Ihanaa juhannusta teilleki! Ja hyviä oloja!

    VastaaPoista
  6. Ihan huippu juttuja nämä maakuntien jutut Helsingissä. Muistelen että jokin savolainen kunta oli esillä Helsingissä viime vuonna, en vain muista mikä ihme se oli.... Hauskoja tapahtumia :)

    Luin juuri aamulla Kuopiossa jaettavaa ilmaisjakelualehteä Viikkosavoa, ja sen välissä oli Suomussalmi / Hyrynsalmi matkailu-esite. Mielenkiintoinen oli lukea! Oon vaan aina ajanu sitä kautta itse Lappia kohti, ehkä ensi kerralla pysähdyn katsomassa maisemia pidempäänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilman muuta kannattaa stopata ja käydä ainakin Hossassa ja kuikkaamassa Raatteen tien taistelupaikoille :)

      Poista
  7. Kainutlaatuinen tapahtuma oli ihan paras ja upposi tähänkin Kainuulaiseen ihan täysin. Minä lunastin itselleni paidan jossa on etupuolella Made in Kainuu logo ja takana lukee tuo samainen mitäpä se hyvejää. :D Tosin tällä hetkellä paita on yökkärinä, mutta mitäpä se hyvejää laittaa sitä muualle ;)

    VastaaPoista
  8. Mitäpä se hyvejää ja mukavaa Juhannusta :)

    VastaaPoista
  9. Juhannusterkut aurinkoisesta ja ihanan hiljaisesta Kainuusta! Kaupunkielämän keskellä täällä on taas mukava vähän hengähtää edes vkonlopun verran :) Piti jo muuten aikaisemminkin kommentoida, että jostain syystä meidän huudeilla ei sanottu hyvejää, vaan mitäpä se hyövää. Joku kajaanilaisten (tai sit meidän ihan oma :D) juttu..?

    Hr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Kainuu! Ois kyllä ollut ihana tulla sinne :) Mutta tämä olotila ei oikein sallinut autossa istumista... Joo toi hyövääkin on aika tuttu, joten varmaan kajaanilaisten suusta :D Ihanaa Kainuu-jussia!

      Poista
  10. Ja mitäpä se hyövejää on myös minun oppimani, ihan samalta kylältä ollaan van sehän taipuu moneksi :)! Hyvää juhannusta toivotellaan myös täältä korven keskeltä sinne :)! oletko muuten jo ehtinyt käymään uudistuneessa Raatteen portissa? Ruhtinansalmella on muuten myös talvi- ja jatkosotanäyttely aina elokuun loppuun saakka jos ennätätte tänne suuntaan ennen sitä. En kyllä tiedä tarkkaan millainen mutta pitänee piipahtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin hyvät sanonnat taipuu moneksi! ^_^ En ole vielä ehtinyt käymään, mutta ajatuksissa oli, että josko elokuussa Raatteen maratonin yhteydessä! Ja kiitos myös tuosta Ruhtinansalmen vinkistä :) Pitää pistää korvan taakse ehdottomasti!

      Poista
  11. Kiitos ihanasta blogistasi Rimma! Meillä häät tänäkesänä ja etsiessäni miehelleni harmaita henkseleitä sulhasen pukuun, eksyin sinun blogiisi ja näin miehelläsi häissänne olleet henkselit, jotka olivat todella hyvän näköiset. :) Miehelleni olisi etsinnässä samanlaiset, nopeasti lukiessani hää postaukset, en ainakaan mielestäni löytänyt tekstiä, siittä mistä olit nuo miehesi harmaat henkselit ostanut? Olisitko voinut kertoa jos muistat? Helpottaisi vähän tämän morsiammen häätressi, kun ei tuhlautuisi aika kauppoja kiertäessä, etsiessä harmaita henkseleitä, vielä kun ei ole ainakaan löytynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä vain ja kiva että tykkäät! Onnea kovasti kesämorsiolle :) Ihanaa aikaa! En valitettavasti muista mistä henkselit ostettiin, mutta jostakin kotimaisesta nettikaupasta. Eli kannattaa googletella "harmaat henkselit" tai "kapeat henkselit", sillä nuita hakusanoja itse käytin ja nämä löytyi :) Olivat muistaakseni vielä edukkaatkin, eli jotain 10-15 euroa!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: