2014/04/24

Te kysyitte ja minä vastasin

Hirveen kiperiä kysymyksiä te minulle heititte. Koitin pitää vastaukset lyhyen ytimekkäinä, mutta en ole ihan varma kuinka hyvin siinä missiossa onnistuin. Jaoin kysymykset vastauksineen myös kutakuinkin muutamaan kategoriaan, jolloin ne itseä ehkä enemmän kiinnostavat on helpompi poimia (siis olettaen, että nämä nyt jotain teistä kiinnostaa... hehe)

MATKUSTAMINEN

Missä maassa haluaisit asua, jos Suomi jätettäisiin pois laskuista?
Ehdottomasti Sveitsissä ihan jo sen takia, että veli perheineen punkkaa siellä + verotus on alppimaassa hieman kannustavampaa kuin "hyvinvointivaltio" Suomessa.

Mitä kaikkia kieliä sä puhut ja miten ne on auttanu sua maailmalla? 
Englanti on tietysti se vahvin kieli ja oikeastaan ainut, josta ulkomailla on ollut hyötyä. Osaan myös toki ruotsia ja venäjää, sekä alkeet saksasta. Meillä on tapana opetella jokaiseen maahan matkatessamme muutamat perusfraasit paikallisella kielellä, joten niitä osaan sitten aikamoisen repertuaarin. Espanjaa pitäisi opiskella, jotta voisi paremmin mielin lähteä reissaamaan Etelä-Amerikkaan.

Reissuhaaveet?
Haluaisin matkustaa Mongoliaan junalla näkemään maailman ainoat jäljellä olevat alkuperäiset villihevoslaumat. Myös Islannin sekä Kanadan uskomaton luonto houkuttelee ja tietysti Amerikan mantereet. Ehkä seuraava pidempi reissu tulee suuntautumaan Jenkkeihin roadtrippailun muodossa. Kiitos Kean.

Olisko heittää Euroopasta jotain hyvää kohdetta neljän päivän matkalle? (Mielellään jotain luontoa saisi olla ainakin helposti saavutettavissa.)
Kestosuosikkini Sveitsi ja Zürich. Suosittelen! Lähiympäristöstä löytyy ihan uskomatonta luontoa ja maisemia.

Järvi vai meri? Miksi?
Kamalan vaikea valinta. Meri siksi, että sen toisella puolen sijaitsee suuri tuntematon. Järvi siksi, että erään järven rannalla sijaitsee maailman rakkain paikka.


MINÄ 

Mitä teet työksesi?
Olen töissä IT-alalla.

Kauneusrutiinisi? 
Meikkaan hyvin maltillisesti ja vapaapäivinä harvemmin ollenkaan. Kosmetiikan suhteen olen aika tarkka ja pyrin aina ostamaan ainoastaan tuotteita, joista löytyy pupu-merkki (ei eläinkokeille). Ehkä tärkein rutiini on se, etten koskaan mene meikit naamassa nukkumaan.

Millainen on unelmiesi koti?
Iso talo, jossa on valtavan kokoinen "pirtti" missä kaikki läheiset voisivat kokoontua joulukuusen ympärille. Pihassa rakennus eläimiä varten, johon voisin pelastaa muutamia possuja, kanoja, lampaita jne. Jii ei ole vielä yhtä innostunut meidän tulevasta Nooan arkista.

Mitkä ovat elämäsi tärkeimpiä asioita ja miksi?
Perhe ja läheiset ystävät, ehdottomasti. En osaa tätä sen kummemmin perustella. Koska ne vain on.

Olisi kiva tietää, että kuinka paljon urheilet ja mitä lajeja?
Minulla on oma hevonen, joten käyn tallilla lähes päivittäin. Läheskään aina en ratsasta, vaan tykkään tehdä hevosen kanssa kaikkea muutakin kivaa ja meidän lempipuuhaa taitaa olla "hipan" leikkiminen. Hoo juoksee irti aidatussa tilassa ja sitten me jahdataan toisiamme. Lisäksi lenkkeilen koirien kanssa ja tässä kuussa aloitin corssfitin. Kävin vuosia tavoitteellisesti kuntosalilla, mutta se innostus jostain syystä lopahti jo yli vuosi sitten.

Mistä nimi Rimma juontaa alkunsa?
Tuttavan hevosen nimi oli Rimma ja sitä kautta kyseinen nimi jostain itsellenikin käsittämättömästä syystä siirtyi käyttööni nettimaailmassa, kun täällä en omalla nimelläni halua esiintyä.

Haluaisitko muuttaa jotain itsessäsi?
Ehkä voisin opetella olemaan kärsivällisempi.

Mikä valokuvauksessa kiehtoo ja miksi?
Rakastan kauniita valokuvia ja niiden välittämää sanomaa. Se on myös keino toteuttaa itseäni, sillä en ole muuten kovinkaan taiteellinen.


TULEVAISUUS

Millaisista asioista haaveilet tulevaisuuden suhteen?
Haaveilen tietysti koko ajan uusista reissuista ja siitä, että saisimme vihdoin ja viimein meidän asunnon remontin valmiiksi. 

Onko teillä lapsihaaveita jossain vaiheessa elämää?
On ehdottomasti. Lapsi tulee, jos/kun on tullakseen.

Luuletko, että muutat joskus takaisin kotiseuduillesi?
Pallottelen ajatuksella joka kerta sielläpäin käydessäni. Voisin muuttaa sinne keväästä syksyyn, mutta pitkä, pimeä ja kylmä talvi ei niin älyttömästi houkuttele. Lisäksi siellä ei olisi minulle eikä miehelleni töitä, joten ajatus on tällä hetkellä mahdoton. Mutta Ouluun, kyllä.

Mitä tekisit ja miksi, jos voittaisit 10 000€?
Veisin äidin ja isän sellaisiin paikkoihin, joihin he ovat aina halunneet matkustaa.

Jos saisit toivoa mitä vain - mitä toivoisit?
Että ihmiset lopettaisivat heikompien (niin toisten ihmisten kuin eläintenkin) riistämisen ja sortamisen.

Onko sinulla sellaista asiaa, jonka haluaisit tehdä, mutta et ainakaan vielä ole uskaltanut?
Ei oikeastaan tule mieleen mitään, mikä olisi jäänyt tekemättä siksi etten uskaltaisi. Minulla on korkeanpaikankammo, mutta senkin ole onnistunut jo useampaan otteeseen selättämään.


ELÄIMET

Olisi kiva kuulla tarina pikku Rimmasta, siitä miten hänestä tuli eläinrakas ja kaikki eläinystävät matkavarrelta.
Eläinystäviä on niin valtavasti (kaikki eläimet on minun ystäviäni) etten niitä ehkä ala kuitenkaan luetella. Sen sijaan kerron murrosikäisestä Rimmasta, joka 14-vuotiaana päätti alkaa kasvissyöjäksi. Tuttavillani oli vasikka, jota tykkäsin hoitaa, sillä minusta pikkuruinen vasikka oli kovin yksinäinen ilman emää ja lajitovereitaan. Hoitelin vasikkaa aina kun mahdollista erään kesän ajan, kunnes yhtenä kauniina päivänä tämä surusilmäinen vasikka oli kadonnut. Lopun te varmasti arvaattekin. Sillä hetkellä päätin, että en enää halua syödä eläimiä.

Miten päädyit/te chihuahua rotuun aikanaan, kun koiraa olitte hankkimassa?
Siihen aikaan (15 vuotta sitten) oli ilmeisesti vallalla käsitys, että mitä pienempi koira, sitä parempi vaihtoehto se allergikoille on. Siskollani siis todettiin astma ja lääkäri sanoi, että saamme ottaa perheeseen vain pienen sisäkoiran. Niinpä meille muutti 1-vuotias kovin arka, mutta suloinen Muru. Muru on Pullanderin isomummu.

Mulla on kaksi vallatonta terrieriä, joten kiinnostaisi tietää, miten teidän chihut käyttäytyy ulkoillessa/lenkillä?
Useimmiten ihan hyvin, kun on makupaloja mukana, jotta saan niiden huomion tarvittaessa itseeni. Yksikseen ne ovat oikein mallikelpoisia, mutta kolmestaan meinaa välillä vaivata joukkohysteria. Jota ei tietenkään auta se, että itse pelkään kaikkia isoja koiria. Niin monta läheltäpiti tilannetta on isojen irtokoirien takia koettu, että nykyään kierrämme kaikki polvenkorkuista suuremmat nelijalkaiset mahdollisimman kaukaa.

Käyttekö ulkona usein erikseen vai koko konkkaronkka kerralla?
Edellä mainittujen irtokoiratapausten vuoksi en enää uskalla lähteä yksin trion kanssa pidemmälle lenkille, vaan jos haluan mennä tavanomaisen vartin lenkin sijaan kauemmas, otan vain yhden koirista mukaani. Paitsi jos Jii lähtee mukaan, niin voimme ottaa koko trion. 


LOPUKSI

Missä tapasitte Jiin kanssa?
Tästä on tulossa ihan oma postaus ensi viikolla!

Onko elämäsi tällä hetkellä sellaista kuin pikku-Rimma joskus haaveili?
Kyllä se on. Olen todella onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Vaikkakin välillä toivon, että voisin tehdä vielä enemmän hyvää hädässä olevien puolesta. Uskon, että pienilläkin teoilla on merkitystä.

Kiitos ja anteeksi! Lisäkysymyksiä?
 

45 kommenttia :

  1. Kiitos kivoista ja mielenkiintoisista vastauksista! Sinulle olisi haaste blogissani jos ehdit ja jaksat osallistua:
    http://matkantekijana.blogspot.fi/2014/04/terracottaa-zorroa-ja-norsuja.html

    VastaaPoista
  2. Alkoi kiinnostaa tarkemmin työsi! :) Itsekin työskentelen it-alalla ja se on aika ympäripyöreä käsite ja pitää sisällään hyvin paljon erilaisia hommia. Itse työskentelen ohjelmistokehityksessä, koodarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aio täällä blogin puolella sen tarkemmin kertoa työstäni, mutta en ole varsinaisesti koodari, vaikka ei se kovin kaukaa liippaa (: Eli teknisiä juttuja kuitenki!

      Poista
  3. Ihan mahtava postaus! Paljon uusia asioita sinusta, näitä on tosi kiva lukea!

    VastaaPoista
  4. Hahaah, huippu toi tokavika kuva :D Voi muakin kiehtois tuo Islanti luontoineen tosi paljon, sinne on joku kerta kyllä päästävä! Samoin sinne Uuteen-Seelantiin (etenkin niiden sun matkakuvien jälkeen, oih ja voih!). Nii ja hei mää heitin sua kirjahaasteella, ota koppi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä kuvassa on kyllä melkoista epäuskoa, ku meinasin kuolla kuumuuteen kavutessamme tietty keskipäivän aikaan jolleki nyppylälle :D Uusi-Seelanti on HUIKEA!!!

      Poista
  5. Oon lähdössä tasan viikon päästä kolmannen kerran amerikkaan ja tällä kertaa reissu sisältää pienen road tripin myös. Tosin meitä on iso sakki jossa myös lapsia niin kohteet on mm. Disneyland ja San Diego ym. Mutta siis pointti oli se, että sitä manteretta suosittelen lämpimästi! Kolmas kerta Californiassa, toivottavasti joskus näkisin New Yorkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnenpekka! Kuulostaa tosi kivalta reissulta (: Me tehtiin itseasiassa myös pieni, reilun viikon, roadtrip marraskuussa Californiassa, joka kyllä jäi kovasti sydämeen! Käytiin myös San Diegossa. Ihana kaupunki! Mukavaa reissua (:

      Poista
  6. Muistathan ettei suomeen/euhun saa enää tuoda tai tuottaa mitään eläimillä testattua! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan oikein hyvin! Tosin tämä(kään) asia ei ole ihan näin mustavalkoinen.

      Kosmetiikan eläinkoekielto ei se valitettavasti vielä takaa EU-markkinoilla olevien kosmetiikkatuotteiden täyttä eläinkokeettomuutta. Suuri ongelma on kiellon puuttuva valvonta: EU:ssa ei ole luotu järjestelmää, jolla kosmetiikkayritysten toiminta EU:n ulkopuolella tarkistettaisiin ja EU:n ulkopuolelta tulevien ainesosien ja tuotteiden eläinkokeettomuus voitaisiin taata.

      Toinen huomattava ongelma on se, että EU:n lisäksi sen ulkopuolella toimivat yritykset voivat teettää tai tehdä eläinkokeita tuotteitaan varten muita markkinoita ajatellen. Eli EU-alueella voidaan käyttää muilla kuin eläinkokeilla testattuja ainesosia, mutta muualla maailmassa yritys voi myydä eläinkokein testattuja tuotteita ja ainesosia. Esimerkiksi Kiinassa kosmetiikan eläinkokeet ovat vielä toistaiseksi pakollisia ja siksi Kiinassa tuotteitaan myyvät yritykset eivät ole eläinkokeettomia ja näin ollen en sellaisia yrityksiä omalla panoksellani halua tukea.

      Poista
    2. Haluaisitko tehdä (tai oletko kenties jo tehnyt?) postausta käyttämästäsi kosmetiikasta, jossa on se pupu-merkki? Helpottaisi löytämään kyseisiä tuotteita ja olisi kiva kuulla niistä käyttökokemuksia :)

      J

      Poista
    3. Kiitos toiveesta! Joskus kauan sitten olen sellaisen jo kirjoittanutkin :) Animalian sivuilta löytyy lista eläinkokeettomasta kosmetiikasta, joten sitä kannattaa vilkaista. Meikeistä minulla on käytössä lähinnä Urban Decay, Joe Blasco ja Body Shop. Shampoot ovat luonnonkosmetiikkaa Iherbistä ja vartalovoiteet ja kasvojenputsaukset ovat kotimaista Lactaline-sarjaa.

      Poista
  7. Hheheh, täällä yks blondi on luullu että Rimma on ihan oikeestikin sun nimi :DD sehän ois ihan hyvä nimi :)

    VastaaPoista
  8. "Yksikseen ne ovat oikein mallikelpoisia, mutta kolmestaan meinaa välillä vaivata joukkohysteria"

    Voi ei, kuvittelen jo niin mielessäni sen tilanteen kun yksi saa jotain päähänsä ja sitten kaksi muuta lähtevät mukaan vaikka eivät tietäisi edes mistä on kyse :D Apua!

    Meiän taloyhtiössä asuu pariskunta joilla on kaksi chihua, ne on niin ihania! Me ollaan vähän salaa mietitty chihua meidän Luumun kaveriksi.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä osuit ihan asian ytimeen :D Juuri näin tapahtuu, että jos yksi sekoaa niin se on sitten menoa koko porukalla. Huoh. Voin vaan kuvitella millainen chihuparivaljakko siellä asustaa! Ilman muuta Luumulle sellainen kaveriksi ;)

      Poista
  9. Hei nyt kommentoin tästä mua jo pitkään ärsyttäneestä blogisi pikku "viasta" :D Voisitko mitenkään muokata tota linkin tekstiin ujuttamista silleen että sen sais avattuu toiseen välilehteen, ei nimittäin tällähetkellä onnistu. :D ärsyttää kun "joutuu" siirtymään samantien kyseiseen linkkiin jos sen haluaa kurkistaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se välillä unohtuu, kun joka linkki pitää säätää erikseen. Mutta koitan muistaa jatkossa!

      Poista
  10. sinun oikea henkilöllisyys on kyllä hyvin helppoa selvittää netistä :D sitä vaan ettei tuo "rimma"-nimi oikeaa identiteettiäsi sillälailla suojaa jos niin kuvittelit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No shit? :D Lähinnä pointti on se, että kun mun nimen iskee Googleen niin tänne blogiin ei löydä sitä kautta.

      Poista
  11. Käytätkö muita eläinkunnantuotteita, esim. maitotuotteita ja kananmunaa, vaikka et syö lihaa?
    Jos käytät, niin tiesitkö, että maitotuotanto ja naudanlihantuotanto ovat samaa teollisuutta ja ne tukevat vahvasti toisiaan?
    On siis ihansama ostaako kaupasta naudanlihapaketin vai maitotölkin.
    Kananmunatuotannossa kanoja kohdellaan täysin tuotantoeläiminä; jos kana lakkaa munimasta, se laitetaan lihoiksi.
    Jos haluaa tukea eläinten oikeuksia vieläkin enemmän, kannattaa ryhtyä täysin vegaaniksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi! Nämä on kyllä hyvinkin tuttuja juttuja ja maitotuotteita tai kananmunia ei meidän talouteen ostella. Maitotuotteita tosin tulee satunnaisesti syötyä jonkun ruuan mukana esim. työpaikkaruokalassa ja matkoilla, vaikka aika vegaanisella linjalla miehen kanssa pääasiassa ollaankin.

      Kanathan laitetaan lihoiksi siinä vuoden iässä, kun niiden tuotanto alkaa laskea ja munankuori heiketä. Ja mielestäni ei nyt ihan sama ole ostaako lihapaketin vaiko maitopaketin, mutta ei siinä järisyttävää eroa ole. Me ostetaan luomusoijamaitoa sillä maitotuotteet voi kyllä täysin korvata ruuanlaitossa kasviskunnan tuotteilla juustoa lukuunottamatta. Harmi ettei Suomesta saa yhtä hyviä vegaanisia juustoja. kuin esim. jenkeistä! Mutta voit uskoa, että näistä asioista meillä paljon puhutaan ja ollaan jutuista hyvinkin tietoisia :)

      PS. En osta enää edes nahkatuotteita juuri tästä samaisesta syystä (että nahka on suoraan yhteydessä lihatuotantoon) kuin korkeintaan käytettynä.

      Poista
    2. Todella mukavaa kuulla, että ette lihan lisäksi osta maitotuotteita ja kananmuniakaan!
      Terv. sama anonyymi, itsekin vegaani :)

      Poista
  12. Minunkin maailman rakkain paikka on samaisen järven rannalla, pari mökkiä länteen ;). On se vaan niin uskomattoman ihana ja rakas paikka! <3 Harmi vaan ettei sinne enää nykyään pääse niin usein kuin lapsena. Muistatko muuten kun nukuttiin meidän mökin sisällä teltassa ja syötiin suolatikkuja? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs se. Olisi mukava käydä viikonloppuisin silloin tällöin, mutta on niin kovin kaukana.. Ehkä joskus, jos asutaan pohjoisemmassa se on mahdollista! Ai syötiin suolatikkuja teltassa :D En kyllä muista, vaikka kovin paljon muita juttuja niiltä ajoilta muistankin! Mm. sen, kun poltin mun varpaan teidän kiukaaseen ^_^

      Poista
  13. Tulin tänne Matkattaren blogin kautta.Kauniita kuvia täällä,kuten hänkin sanoi:)

    VastaaPoista
  14. Tuohon isoihin koiriin kommentoiden, että mua niiin ärsyttää kun kaikki pienten koirien omistajat kiertää meidän vähä reilu polven korkuisen sakemanni/rotikan sekotuksen tai jopa suorasanaisesti vaihtaa suuntaa kun näkevät meidän tulevan, harmittaa minun koiran puolesta tuollainen käyttäytyminen ettei anneta edes mahdollisuutta, meidän koira alistuu maahan samantien tulee minkä kokoinen koira tahansa vastaan ja nätisti nuuhkii pienempiäkin koiria sen jälkeen, ei heti pidä luulla että koira on paha jos se on isompi tai että se tekisi jotain pahaa pienelle koiralle koska sillä on kokoa! Ja koska kaupunki alueella asumme suurin osa täällä on näitä pieniä koiria ja harmittaa ettei meidän 9kk pentu saa sosialistuttua muiden koirien kanssa edes nuuhkimalla, koska juuri kaikki pienten koirien omistajat ajattelevat isojen koirien olevan pahoja. arrgghh, että ärsyttää tuollainen käytös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas ikävää, että sua ärsyttää. Me sentään ei vaihdeta suuntaa vaan nimenomaan en ikinä anna koirieni nuuskutella vieraita koiria. Omat koirani pelkäävät vieraita koiria mainitsemieni läheltäpiti tilanteiden vuoksi, joten eipä tulisi mieleenkään lisätä niiden stressitasoa päästämällä nuuskimisetäisyydelle jokaisen vastaantulijan kanssa. Kukin tyylillään. Eiköhän koirapuistoista löydy koiria omistajineen, jotka haluavat sosialisoida. Mun koirat ei halua enkä niitä siihen pakota.

      Poista
  15. ""Mitä tekisit ja miksi, jos voittaisit 10 000€?
    Veisin äidin ja isän sellaisiin paikkoihin, joihin he ovat aina halunneet matkustaa.""

    Respect!!!!!!!!!!!!<3

    Edustat tosi paljon samanlaisia arvoja, mitä itsekin haluan ja yritän toteuttaa elämässäni. Vaikka voimattomalta se välillä tuntuukin,, viitaten tuohon viimeisen lauseeseen: kunpa osaisi tehdä enemmän maailman puolesta. Tai ainakin olla sellainen, jonka jättämä jälki olisi maailmalle ja meille enemmän hyödyksi kuin haitaksi.

    ps. oon luullut että oot ala-asteella opettajana töissä. en siis ollut mistään kuullut, mutta sun luonteen perusteella ja kiinnostuksenkohteillä (esim. historia ja eläimet) jotenkin kummasti päähäni saanut ton ammatin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Ehkä tuosta missä asiassa voisin kehittää itseäni (olla kärsivällisempi) voi myös päätellä, että musta ei ole opettajaksi! Kiitos ihanasta kommentista!

      Poista
  16. Olen seuraillut sua aika pitkään, ja jotenkin susta heijastuu näissä nykyisissä viesteissä tasapainoisuus, ja se on mun mielestä ihailtavaa. Ethän toki kaikkea täällä blogissa jaa, mutta jotenkin semmoinen elämän onnellisuus huokuu! :)
    Muistan vielä niitä punttipirkko-postauksiakin;) ja sain sulta hyviä vinkkejäkin myös treenailuihin. Mutta ihana että oot treeninkin suhteen löytänyt tasapainon, ainakin näin olen olettanut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Et usko, miten ilahduttavaa on kuulla, että se tasapainoisuus ja tyytyväisyys näkyy myös postausten läpi <3 Treenit on just niinku pitääkin. En enää ota hommasta mitään stressiä, sillä kuitenkin mulle tärkeintä on tuon hevosen hyvinvointi ja sen liikutus. Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  17. Nämä kysymys-vastauspostaukset ovat ehdottomasti mun lemppareitani. Toivottavasti saat toteutettua Mongolian haaveesi, se on aivan upea ja kaunis maa. Olin siellä ratsastamassa (ensi kertaa ikinä) ja olihan se upeaa.

    Mäkin voisin muuttaa Ouluun, ainoita Suomen kaupunkeja missä luulisin viihtyväni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli varmasti upea kokemus! Voi taatusti joku päivä tie vielä vie Mongolian aroille (:

      Poista
  18. Missä tai mitä olet opiskellut, vai meneekö liian henkilökohtaiseksi kysymykseksi? :)

    VastaaPoista
  19. Vau, on se maailma pieni! Olen lukenut blogiasi pidemmän aikaa epäsäännöllisesti, ja tänään selvisi, että olet pikkuserkkuni. Äitisi ja mummosi kävivät tänään täällä meillä Muhoksella kylässä, ja äitisi sitten kertoi, että pidät tätä blogia. Ymmärsin myös, että sinulla olisi ollut aiemmin todella vanhaksi elänyt hevonen (Hikke?), joka asui samalla tallilla, jossa oma hevoseni nyt asuu. Terveisiä koko porukalta! :)

    ukonuudetkuviot.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin en ole täysin varma, onko kyseessä sama talli, kun tässä on kuitenkin monta tallia vierekkäin. ;)

      Poista
    2. Voi elämä! Kylläpäs maailma on pieni :) Joo Hikkura eli 34-vuotiaaksi ja oli viimeiset vuotensa Kempeleessä pienellä kotitallilla ihan muutaman kilometrin päässä silloisesta kodistani. Kiitos kovasti terkuista ja toivottavasti löydät tänne tiesi nyt useamminkin, kun tällainen connection löytyi :)

      Poista
  20. Äh, kommentti tuli väärältä käyttäjältä! Koti123:n viesti on siis minulta. :)

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: