2014/02/27

Minne matkaamme seuraavaksi?

Kohta kolme viikkoa aikaa kotiinpaluusta ja reissukuume polttelee sietämättömänä. Onneksi siihen on olemassa lääke ja niin kevään kuin kesänkin matkasuunnitelmat alkavat pikkuhiljaa muotoutua. Haaveita matkustelun suhteen olisi vaikka millaisia, mutta pakko pitää elämän realiteetit mielessä eli esimerkiksi se, että just nyt ei ole varaa millekään pidemmälle rypistykselle eikä liioin työntantajalta siihen irtoaisi edes lomaa. Ai miksi ei? No taisin juuri vedellä sen kolme kuukautta lonkkaa toisella puolella maapalloa.. Toisekseen rakkaita otuksia ei missään nimessä raski taas jättää kovinkaan pitkäksi aikaa perheenjäsenten nurkkiin pyörimään, joten alkuperäinen ajatus Trans Mongolian junamatkasta saa nyt jäädä odottamaan rahakkaampia aikoja. Tänä loppuvuonna keskitymme euroopan tutkimiseen!

Siperian pikajunan jälkeen meidän matkahaavelistalle kipusivat Islanti ja Huippuvuoret. Mutta kun menopaluulennot kesäiseen Islantiin alkavat nelosella ja päättyvät vitoseen ja nollaan per lärvi, on se meikäläisen mielestä pikkuisen liikaa. Selkeästi näiden kanssa pitäisi olla aikaisemmin hereillä, jotta onnistuisi bongaamaan jonkun huikean supertarjouksen. Huippuvuorille kyllä lentäisi Norskilla ihan edukkaasti, mutta siellä taas muut kustannukset opastettuine vaelluksineen nousisivat niin huimiksi (Norjan hintataso, tiedättehän...), että tämäkin haave päätettiin toistaiseksi haudata.



Nyt kun kolme kovaa suunnitelmaa on jo kuopattuna, mitä jäi haavepankkiin jäljelle? Sveitsi. Tottakai Sveitsi! Joka vuosi pitää käydä Sveitsissä, joten tällä hetkellä takataskusta löytyy toukokuinen vajaan viikon pyrähdys alppien katveeseen veljen perheen luokse.

Mutta jotain muutakin meillä oli mielessä eikä Nellan postaukset Bosniasta ainakaan yhtään helpottaneet kaipuutamme Balkanille. Joten kun Norski tyrkytti Prahan lentoja ihan naurettavan halvalla, päätimme miehen kanssa tarttua tilaisuuteen. Tiedän toki, ettei Praha ole Balkanilla, mutta otimmekin vain yhdensuuntaiset lennot heti kesäloman ensimmäiselle päivälle, joten kiskot vievät meikäläiset sitten Prahasta kohti etelää! Bosnia, Albania, Montenegro, Kroatia, Kosovo, Serbia ja mitä näitä nyt on. Kaikkiin ei missään nimessä ehditä käymään vaan suunnitelmissa olisi tällä hetkellä nimenomaan Bosnia ja Kroatia, mutta katsellaan sitten tien päältä tarkemmin mihin aika ja valuutta riittää.

Pakatkaas reppunne sillä kohta taas mennään! Hurraa!

PS. Millaisia reissusuunnitelmia teiltä löytyy? 
PPS. Huomenna karavaani kulkee kohti Ouluo!

******

IG Travel Thrusday on viikottainen kokoelma blogipostauksia. Tempauksen viralliset järjestäjät Suomessa ovat KaukokaipuuRunning With Wild Horses sekä Destination Unknown. Lisää tempauksesta voit lukea täältä. Kaikki postauksen kuvat on otettu iPhone 4 - matkapuhelimella ja minut löydät Instagramista nimimerkillä @rimmanen.

EN // Travel plans for the summer are now more or less decided. First off to Switzerland and after that from Prague to Balkan! Oh, can not wait! These photos have been taken by iPhone 4 and the post is part of the Instagram Travel Thursday. You can read more about IGTT from here and you can find me from the Instagram by name @rimmanen.


65 kommenttia :

  1. Balkan kiinnostaisi täälläkin suunnilla kovasti. Seuraava etappi on kuitenkin Budapest, jota on myös vatvottu kohdevaihtoehtona kaupunkipyrähdykselle ties kuinka kauan. Tiistaina saan vihdoin raahata matkalaukkua tälle viikon kestävälle rentoutusmatkalle ja lähteä testaamaan väkisin tankattuja unkarin alkeita :) Toukokuussa säästöt kilisevät taas Ryanairin kassaan ja matkakohteena ensisijaisesti Italian Bergamo. Tätä reissua odottaa ihan eri tunnelmin, kun seurana on italialainen ystävä eli taas vähän paikallista näkökulmaa reissupuuhailuihin. Tarkoituksena olisi kiertää pari pohjoisemman Italian kaupunkia mutta saas nähdä, miten paljon kuudessa päivässä ja opiskelijabudjetilla kykenee :--) voi kun olisi taas mahdollista joku parin kuukauden irtiotto, viikko on niin lyhyt aika.

    En malta odottaa, millaisia taidonnäytekuvia blogisi parista kesällä löytyy! Maailmanmatkauskuvien tuijottelu aamukahvilla muodostui ihanaksi rutiiniksi reissunne aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana Budapest! Hitsi mua nauratti omalla visiitillä se unkarilaisten puhe, joka kuulostaa vähän niiku suomelta, mutta toisaalta ei sitten ollenkaan :D Ja Pohjois-Italia on kyllä varmasti huikea! Se on yksi omistakin suosikeista! Ihana suunnitelmia sielläkin (:

      Kiitos Meri! Nyt alkaa olla kameravehkeet kasassa, joten odotan ihan malttamattomana, että pääsen testailemaan niitä pitkin Eurooppaa ja tietty myös kotimaata!

      Poista
  2. Ihania reissuja teillä tiedossa! Kävin muutama vuosi sitten Dubrovnikissa ja Mostarissa, ehdottomasti käymisen arvoisia molemmat. Meillä on seuraavaksi suunta Singaporeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos vinkistä! Olen itse käynyt vain Kroatian pohjoisosissa ja sinne suuntaamme tälläkin kertaa (: Singapore on aina ässä valiinta!

      Poista
  3. Mielettömiä reissusuunnitelmia! Täällä polttelee Albania ja vuoristo, mutta Montenegro olisi ihana ja Serbiassa asuu yksi hyvä ystävä. Joten katsotaan, mitä sitä turhan tarkkaa vielä päättämään - antaa reissun viedä mennessään! Balkania ennen suunnataan nokat kuitenkin kohti Berliiniä ja Gdanskia, Venäjälle on suunta myös sekä Viron ja Suomen majakoille, tietty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin! Ei mekään aiota tehdä sen kummempia suunnitelmia, mutta Plitvicen kansallispuistossa halutaan Kroatiassa päästä ehdottomasti trekkailemaan. Muuten annetaan tuulen kuljettaa! Haaveissa olisi myös nimenomaan se rannikko Kroatian alapuolella eli Albania ja Montenegro, mutta ei vielä päätetä mitään, katsoo sitten (:

      Sulla on kyllä huikeita plänejä! (: Vois kyllä sen Suomi-roadtripin vaikka Ouluunki toteuttaa tässä kesällä!!

      Poista
  4. Oi, oi ja oi! Kuulostaa niin täydelliseltä, niin Sveitsi kuin Balkan! Sveitsi on ollut meidän reissusuunnitelmalistalla jo iäisyyden, mutta varmaan viimeistään nyt kun kaaso puuhailee muuttoa sinne siellä tulee todella käytyä. Ja Balkan. Rakastuin siihen alueeseen niin täysillä kun reilattiin siellä toissakeväänä, ja nyt tekis mieli takaisin vaikka heti. Ja pakko muuten varoittaa jo nyt: ruoka oli superlihapitoista, mutta toisaalta eipä me ihan hirveästi kiinnitetty huomiota niihin kasvistarjoiluihin. Toivotaan, että syöminen ei aiheuta mitään päänvaivaa ja taatusti vähän etukäteisperehtymisellä löytyy myös vegaanimestoja!

    Tervetuloa Ouluun! <3 Ei oo lunta ennää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti varoituksesta! Huomasin saman jo omalla reilillä Kroatiassa, mutta jospa sieltä jotain löytyis. Ja eläähän sitä vaikka pähkinöillä ;) Ihan totta! No jos kaaso muuttaa Sveitsiin niin sitten teillä on ihan pakko mennä siellä käymään (: Onnistuin bongaamaan nyt ihan ok hintaiset lennotkin, joten kun on niiden kanssa ajoissa liikkeellä, irtoaa ne kuitenkin suorina parilla huntilla!

      Ihana tulla OULUUN!

      Poista
  5. Voi, ompa hyvät sunnitelmat! Ja huippua, että teillä on vielä mahdollisuus lomiin töistä vaikka olittekin sen 3 kk poissa, kaikissa työpaikoissa ei varmasti katsottaisi hyvällä :>

    Meidän reissusuunnitelmiin kuuluu keväälle vielä Krabia, Koh Lipeä ja Mookkia, kenties Kanchanaburia sekä kirsikkakukkien peittämä Tokio! Ei voi valittaa x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Loma on ihmisen parasta aikaa, vai miten se meni (:

      Vitsi tuolla Mookilla olisin halunnut myös käydä! Nauttikaa! Kuulostaa plänit tosi hyviltä (:

      Poista
  6. Sulla on kyllä tällä hetkellä kuin minun pään sisältä vedetyt suunnitelmat ja samojen ongelmien kanssa paininu, Islannin lentoliput on kyllä sairaan kalliita! Ja Finnairin lentolippuja miettinyt, juurikin Sveitsiin joskus toukokuussa. Ah olis mahtavaa mennä Reinin putouksille ja Lucernen superjyrkälle näköalajunalle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kandee ostaa Finskin piletit Sveitsiin, kun just toukokuulle ostin eilen ja maksoi pari sataa! Ei mun mielestä ihan hirveän paha, vaikka oon joskus lentänyt kyllä vielä halvemmallakin.. Mä oon itseasiassa käynyt tuolla Reinin putouksilla ja ne ei omaan silmään olleet mitkään kovin kummoiset. Siis upeat, tietenkin, mutta jotenkin olin odottanut niiltä vielä enemmän. Tiiäkkö (: En tiedä oletko lukenut postaukseni siitä, kun menimme kihloihin nimenomaan Luzernin vieressä sijaitsevassa Weggisissä? Siellä oli kyllä KAUNISTA!

      Poista
  7. Mitä reissusuunnitelmia! Täälläkin on kesälle suunnitteilla Kroatiaa ja Bosniaa, mutta katsotaan miten reissusuunnitelmat toteutuu. :) Lentoliput Lontooseen 4 viikon päähän lämmittävät kuitenkin jonkun verran mieltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi loistavaa! Ehkä törmätään huudeilla ;) Lontoo on kyllä klassikko! Ihana kaupunki.

      Poista
  8. Ihanaa! :) Arvaa, että mä myös kuolasin Huippuvuoria ja Grönlantia kesäksi, mutta totesin ne auttamattomasti liian kalliiksi nyt tähän hetkeen, ja sitten päädyttiin siihen sukellusreissuun Indonesiaan - ja tämä ehkä kertoo noiden edellisten hintatasosta :D Islannissa käytiin retkellä muutama vuosi sitten, oli kyllä niin upea paikka, että huh huh! Samoin Bosnia on vallan ihastuttava, muuten Balkania en olekaan kolunnut, ja A:ta varsinkin kutkuttaisi tuo Kroatia. Siitä on jo aika monta vuotta aikaa, kun huitaisin tuon Trans-Mongolian ja kuukauden reissu meni ainakin silloin yllättävän pienellä budjetilla. Mutta - näistä jutellaan lisää brunssilla! x) Kunhan vielä vähän lisää kotiudutte niin sovitaan reffit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä tiiän :D Se hintataso kyllä oli ihan päätähuimaava.. Huh. Oma teltta vaan mukaan! Trans Mongolian suhteen ongelma olikin ehkä lähinnä se aika, kun kyllä siihen kuukauden haluaisi varata, mutta se ei ole nyt mahdollista, sillä halutaan päästä nauttimaan myös Suomen kesästä lomaillen (: Joskus sitten! No se brunssi pitäis kyllä sopia! Mun kalenterissa alkaa viikonloppu aamupäivät olla uhkaavan buukattuja, kun se on luonnollisesti päivän parasta aikaa valokuvaamiseen :D Mutta voihan sitä mennä iltapäiväbrunssillekin ;)

      Poista
    2. Joo, kyllä siihen kannattaa ehdottomasti varata aikaa kunnolla. Tai me muistaakseni käytettiin tyyliin 24 päivää, mut tultiin tosiaan Hong Kongista asti, eikä perinteisesti Pekingistä, ja se tuntui kyllä aivan minimiajalta. Pysähdyttiin about 11 paikassa, ja jos aikaa olisi ollut lisää, niin olisi tehnyt mieli vielä muutama tarkastaa. En kyllä mitenkään ymmärrä ihmisiä, jotka vaan istuu sen junareissun läpi. Sieltä näkee ikkunasta metsää :D Ja aavikkoa, jos kääntyy Mongoliaan eikä jatka suoraan Vladivostokiin. Mut aikaa! Se on ihana reissu, unelmoin siitä monta vuotta eikä todellakaan pettänyt, varsinkin Mongolia on niin huikea paikka, että melkein halkean!

      Meillä oli Islannissa teltta mukana ja tehtiin niin, että oltiin joka toinen yö teltassa ja joka toinen hostellissa, koska siellä on tosi kattava ja hyvä hostelliverkosto pitkin saarta. Se oli hyvä ratkaisu, eikä tullut turhan kalliiksi :) Tuolla Huippuvuorilla onkin sit oma settinsä ton telttailun kanssa, jääkarhuvaara ja kaikkee, pitää olla ne varoituspiuhat viritettynä ja kiväärit valmiina, huh huh :D

      Mä pistän sulle mailia nyt viikonlopun tai alkuviikon aikana, niin kolautetaan vähän kalentereita yhteen. Eihän tässä hoppu ole ja iltapäiväkin sopii varsin hyvin. Löysin täydellisimmän brunssipaikan ikinä ja kuolaan jo pelkästä ajatuksesta, katsotaan, ehkä päädymme sinne :)

      Poista
    3. Mongolia on kyllä yksi haavemaistani ollut jo iät ja ajat! Eikä vähiten maailman ainoiden alkuperäisten villihevosten vuoksi. Huh. Joku päivä vielä! Joo, kyllä ehdottomasti 3-4 vk on minimi, jos lähtee täältä ja päätyy Pekingiin, josta sitten lento takas. Me itseasiassa mietittiin ihan samaa, että jos löydeetään edukkaat lennot Islantiin niin nukutaan osa öistä teltassa! Hienoa, että ootte jo testannu sen meidän puolesta ;) Huippuvuorilla se olisi kyllä liian extremeä :D :D

      Jos sieltä sun kuolaamasta paikasta löytyy kasvissyöjällekin purtavaa niin I'm in! Heitä maili tulemaan ^_^

      Poista
  9. Oih ja voih. Reissusuunnitelmia? No ei oo! :D Kyllä mä salaa haaveilen, että me syksyllä päästäis jollekin pikkulomalle, johonkin mihin olisi lyhkäiset suorat lennot tai sitten vaikka Tukholmaan ihan laivalla matkaten.. kun nyt sais jonkun kesän irtioton, mutta riippuu niin paljon miten pienokaisen kanssa sitten sujuu. Toisaalta en oikein edes uskalla haaveilla, ettei sitten turhaa harmita jos jää reissut tekemättä!

    Täytyy kyllä todeta, että ootte te aikamoisia, just takana maailmanympärysmatka ja silti nälkä matkailla on noin valtava! :D Tosi hienoa että pystytte yhdessä toteuttamaan näitä matkailu unelmianne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta ku pikkuinen rintareppuun ja menoksi! (: Tukholma on ihana kaupunki, joten sinne ehdottomasti! Ja laivaliput on kyllä niin edukkaita. Pitäisi itskein lähteä piipahtamaan taas siellä.

      Niin, milläs tätä kaipuuta reissunpäälle nyt sitten selittäisi :D Ei oikein millään! Matkailu avartaa niin älyttömästi, vaikka myös tämä arki on ihanaa. Ja odotan kovasti myös sitä, että päästään reissaamaan kesällä ihan Suomessakin (:

      Poista
  10. Oih, Sveitsi :) Sinne on ehdottomasti joskus päästävä. Kroatian sukellusreissu keikkuu meidänkin kesälomasuunnitelmien kärjessä. Mies on heittäytynyt vaan pihille päälle ja haluaa metsästää aina vaan halvempia lentoja :D Katsotaan saadaanko reissu lyötyä lukkoon tarpeeksi ajoissa vai meneekö odottelu jo överiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sveitsi on kyllä yksi parhaista mestoista ikinä jo pelkästään maisemiensa puolesta! Sinne Jungfraujochille pitäisi päästä joskus nousemaan. Huh. Se on kyllä varmasti huikea. Jospa te saisitte lennot buukattua (: Nyt oli Norskilla ainakin ihan superhyviä tarjouksia just Kroatiaankin, että kannattaa kattoa! Meilläkin pitäis se paluulento varata tai sitten ostetaan se vasta paikanpäältä.

      PS. Jouduin muuten siirtää mun crossfit startin huhtikuun alkuun, ku mun mahan takia en saa harrastaa vielä hikiliikuntaa. Innolla ootan sun starttia ens viikolla! ^_^

      Poista
    2. Höh, harmi :( Mutta onneksi sait siirrettyä, eipä kuukausi kovin pitkä aika edes ole :) Meikäläisellä orastava kurkkukipu pistää vähän jännäksi, ettei nyt pahemmin sairastuis. Viikon verran vielä aikaa lepuuttaa, toivon selviäväni vähällä.

      Norskin lentoja on tullut selailtua, mutta just kesäkuulle oli kaikkein suolaisimmat hinnat. Elokuulle irtois jo huomattavasti halvemmalla. Jatketaan kuitenkin tutkailua :)

      Poista
    3. Koitahan tervehtyä, että pääset munki eestä treenaa (:

      Poista
  11. Oi tuolla päin on kyllä niiin kaunista. Eurooppaa parhaimmillaan. Kannattaa Sloveniaan eksyä, jos sattuu matkan varrelle :) Se maa (ja ihmiset) valloitti sydämeni joitain vuosia takaperin. Ja kannattaa tutustua Kroatialaiseen katukeittiöön! Mahtia sapuskaa ja edullisesti.

    Itse lasken päiviä Gambian matkaan. Ja haaveilen pidemmästä Afrikan-valloitus matkasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse asiassa kerran Sloveniaan jo eksynytkin ja maa on toden totta ihana! Ihmiset ihan huippuja (: Ei haittaisi käydä uudemmankin kerran, mutta tällä kertaa tosiaan aiotaan suunnistaa vähän etelämmäs Prahaa lukuunottamatta.

      Haaveita pitää olla ehdottomasti! Jännä juttu, että itsellä ei vielä ole tullut paloa Afrikan suuntaan. Ehkä vielä joku päivä sillä huikea paikkahan se on taatusti, en yhtään epäile!

      Poista
  12. Lontoo syksyllä, kunhan kaverit pääsevät sinne muuttamaan. Loppukesästä himottaisi päästä Espanjassa käymään. Sitten tietty perinteinen Tallinna, ehkä jopa jo vappuna. Myös Riikaa oon miettinyt, en oo siellä koskaan käynyt ja on kuitenkin niin pirun lähellä. Eiku oon siis sori monta kertaa lentokentällä. Sveitsi kiinnostaisi kyllä muakin, jostain syystä siellä ei oo tullut käytyä. Ehkä miellän sen niin laskettelupaikaksi ja kun meikälle ei noita suksia tai lautaa saa millään jalkoihin, niin jäänyt koko maa unholaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä sielläkin ehditään! :D Ihan loistavia suunnitelmia! Kunhan tekin nyt ensin kotiudutte sieltä edelliseltä reissulta ;) Minäkin olen Sveitsissä laskenut vain muutaman kerran, vaikka käytyä on tullut varmasti jo parisen kymmentä kertaa. Kyllä siellä siis muutakin tekemistä ja nähtävää riittää pilvin pimein (:

      Poista
  13. Aijaijaiii! Tämäpä sattui sopivasti tähän matkakuume-teemaan! Johonkin pitäisi lähteä toukokuussa, mutta ei vielä tietoa,että mihin. Kroatia? Joku Keski-Euroopan maa? Välimeren rantalomakohde? Selailen ahkerasti vaihtoehtoja =) Tuo Sveitsi kyllä kiehtoisi! Sielläkin olisi mahdollisuus huiputtaa vuoria. Hihih. ;)

    Keväälle suunnitelmana myös matkustaa Enontekiölle,ja toukokuun vika päivä sitten Tukholma-maratoniin. Jaiiks!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sveitsi, Sveitsi, SVEITSI! :D Enontekiö! Jei! Vitsi Lappi on ihana, mutta valitettavasti Suomessa reissaaminen on pirun kallista. Tai no, toki jos menee telttailumeiningillä, niin ehkä sitten ei niinkään (: Oot kyllä kova mimmi ku juokset sen maratonin! Sitte ensi vuonna Sveitsiin alppimaralle? ;)

      Poista
    2. Enontekiöltä löytyy appivanhempien tekemä erämaamökki keskeltä ei mitään, joten sinne siis! :) Ruoka aateltiin pilkkiä. Roposet säästöön:)

      Sveitsi kyllä täytyy pistää vakavaan harkintaan ja selailla lentoja, mihin pääsisi edullisesti:) Ja haha.. alppimara saa ehkä tovin odottaa. Ehkä vielä joutuu jokunen nyppylä valloittaa etten semmoista rypistystä:)

      Poista
    3. Niinpä. Btw, huomasin tuosta yhestä kommentista crossfitin (yllätys että pisti silmään;)). Milloin meet kurssille..? :)

      Poista
    4. Piti aloittaa nyt ma, mutta tän mahan takia jouduin siirtää. Seuraava yritys 31.3 =)

      Poista
  14. Erittäin hyvän kuuloiset reissusuunnitelmat! Omat reissut tänäkin vuonna keskittyvät tuonne Aasiaan, mutta pari täsmäiskua luvassa myös Eurooppaan kuten ensi viikolla Berliiniin :)

    VastaaPoista
  15. Kuulostaa ihan mahtavalta suunnitelmalta! :) Just tuonne suuntaan oon itekin kaiholla miettiny suuntaavani, mutta saa nähdä onnistuuko vielä tämän vuoden puolella.. Jään odottelemaan reissupostauksia sieltä! :)

    VastaaPoista
  16. Hyvältä kuulostaa, ihan jo pelkkä Sveitsikin. Älyttömän hieno maa, pieni mutta silti vaikka mitä nähtävää. Ja nättiä, toki.

    Tämän naisen reissusuunnitelmalistalla on vain yksi matka, ja se suoritetaan omalla autolla reittiä Stuttgart-Lübeck-Köpis-Malmö-Tukholma-Turku-Tampere alkaen 12.3. En uskoisi sanovani tätä ääneen, mutta mun matkustuskiintiö on nyt tosiaan täysi, haluan pysytellä visusti kotimaan kamaralla seuraavat kuukaudet :D Ehkä loppuvuodesta taas johonkin? Jonkin syysloma-/loskanpakoilureissun voisi heittää akselilla Lontoo-Berliini-Brysseli-Amsterdam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahah :D No mutta mulla oli aika sama fiilis, kun tultiin kotia, mutta aika äkkiä se alkaa taas maantie poltella (: Ehtiihän tässä kotimaasta nauttia kuukausitolkulla ennen ensimmäistä seikkailua joka tapauksessa! Oi enää pari viikkoa teillä!

      Poista
  17. Mahtavia suunnitelmia! Me tehtiin viime kesänä juuri sellainen 3-viikon kesälomareissu, että otettiin lennot ja mentiin vaan, mihin tuuli kuljetti. Kroatiassa kannattaa ehdottomasti vierailla Plitvice Lakesilla, sitä paikkaa ei saa missata. Käytiin siellä viime kesänä, mulla on blogissakin sieltä kuvia. Montenegro itseäkin kiinnostelisi. Sarajevo ja Mostar on käymisen arvoisia! Samoin Belgrad!

    Oi voi, iski kauhee hinku itselläkin tuonne suunnille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ylempänä just kommentoinkin Nellalle, että tuo kansallispuisto Kroatiassa on meillä ehdottomasti listalla (: Pitääpäs käydä kattomassa sun kuvia! Voi mä jotenkin haaveilen siitä Sarajevosta. En tiiä miksi, mutta kohtahan se nähdään millaista siellä on! Kiitti Jenna!

      Poista
  18. Kyllä on mahtavat suunnitelmat, molemmat reissut! Sveitsin maisemat kiehtoisivat minuakin, joten vielä jonain päivänä käy tie sinnekin suuntaan :). Kivaa lukea myöhemmin näistä paikoista juttuja.

    VastaaPoista
  19. Ihana Balkan! Kroatia ja Montenegro on molemmat mahtavia. Meillä (tai etenkin miehellä) on ollut Huippuvuoret listalla jo pidemmän aikaa, katsotaan, katsotaan. Seuraavaksi kuitenkin kenties Tallinnaan ja kesällä Eurooppaan, loppuvuosi vielä täysin auki. Eka työkuviot selville ja sit liput taskuun ;) Tervetuloa Ouluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! Ihana tulla pohjoisen pääkaupunkiin! Just näin. Ainahan sitä voi tulla uusia plänejä, kun loppuvuotta kohti mennään (:

      Poista
  20. Hups, vahingossa kommentoin äsken vanhoilla blogitunnuksillani, jotka näköjään jäi onlineen kun tsekkasin sähköpostia! Otetaas uudestaan oikeilla tunnareilla. Piti sanomani sitä, että ollaan kaverin kanssa suunniteltu myös Islantiin lähtöä, mutta ollaan löydetty lennot 250-300 eurolla per pää. Aika korkeilta hinnoilta tuntuu kyllä, jos jossain pyytävät yli 400 euroa meno-paluusta. Balkan on jotenkin alkanut kiinnostaa myös mua ja olinkin jo tilaamassa lippuja Balkanille, mutta mulla tuli toisenlaisia reissusuunnitelmia syksylle niin se Albania saa sitten odottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä löydetty suoria lentoja kesä-heinäkuulle tuohon hintaan :/ Ja etenkään siihen ajankohtaan, kun itse olisimme voineet lähteä. Kaveri osti just pääsiäiseksi piletit 300 eurolla, että selkeästi se kesä sesonkiaikana nostaa hintoja. Mä nostattelen sitten Balkan kuumetta täällä blogissa kesällä! ^_^

      Poista
  21. Oi, kuulostaa ihanilta noi teidän matkasuunnitelmat! :) Omasta puolestani voin suositella lämpimästi Durovnikia ja Kroatiaa sekä sen naapurimaita Montenegroa ja Bosnia-Herzegovinaa. Käytiin siellä reissussa viime syyskuussa ja on kyllä ehdottomasti pakko päästä jossain vaiheessa takaisin. :) Varsinkin saarireissailu houkutteli seuraavaksi. Kirjoitin aiheesta postauksen tänne http://at10am.wordpress.com/2013/10/07/postikorttimaisemia/, jos haluat käydä lukemassa muutamia vinkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs käydä tsekkailemassa vinkit sun postauksesta! Kiitos (: Itse olen käynyt vain Pohjois-Kroatiassa, joten kiva olisi päästä näkemään menoa vähän etelämpänä.

      Poista
  22. Kuulostaapa hyvältä sun suunnitelmat! Itse on tullut nuorempana reilattua Balkanilla, mutta jotenkin vauhti oli niin hurja että paikat tuli koluttua aika pintapuolisesti. Itä-Eurooppa ylipäätään kiinnostaa kovasti ja kunhan täältä Espanjasta kerkeän niin sille suunnille olis kiva päästä...Tällä hetkellä todennäköisin haave olisi Portugalissa käynti, kun se on "ihan kulmilla". Jos vaikka saisi kissoille hoitajan pariksi viikoksi, niin vois pyöräillä Lissaboniin täältä Malagasta rannikkoa pitkin. Taitais olla taas tonnin reissu eli polvi joutuisi taas uuteen testiin kesän jäljiltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä suorastaan pakko mennä käymään Portugalissa! Oi siellä on varmasti ihan huisia! Apua :D Tonni pyörällä on PALJON. Jospa sun polvi kestäis ja saatte kissoille hoitajan (:

      Poista
  23. Oi Balkan <3 Niin mun suosikkialue Euroopassa! Ihanan elämäntäyteisiä ihmisiä, edullista eloa, kaunista luontoa, hyvää ruokaa ja viihtyisiä kaupunkeja. Tällä hetkellä siintelee itsellä syksyn suunnitelmissa, katsotaan miten käy. Postauksia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, ku löytyy näin paljon muitakin Balkan-fiilistelijöitä! Lupaan, että postauksia on tulossa (:

      Poista
  24. Oi ihanan kuuloiset suunnitelmat! Mua kiinnostaisi kanssa tutkia Albaniaa ja Montenegroa, kun Slovenian ja Kroatian jo ehdin kuta kuinkin tutkia. Tai no Kroatiaan voisin kyllä mennä takaisinkin :) Sveitsiin käy mullakin suunta kesäkuussa, jee! Taidan tosin olla Sveitsin puolella vain kolme-neljä päivää, ja loppu aika menee trekkaillessa Ranskan ja Italian puolella. Mutta visiitti se on lyhytkin visiitti ja en ole Sveitsissä vielä koskaan käynyt!

    Tuon reissun lisäksi oon keväällä lähdössä tutkimaan läntistä Kanadaa, mikä tuntuu olevan kuin eri maassa, vaikka Kanadassa (itäpuolella) asunkin. Lennot kestää 7 tuntia, niin on se melko kaukana kotoa vaikka en maata vaihdakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sloveniassa ja Kroatiassa on täälläkin pyörähdykset reilin aikana takana, mutta molemmat kiehtovat edelleen (: Oi mahtavaa! Sveitsi on kyllä oikeasti yksi upeimmista paikoista missä olen koskaan käynyt, mutta trekkailu Italia-Ranska-akselilla ei kuulosta kyllä yhtään hassummalta! Kanada on kyllä VALTAVA! :D Sinne mekin vielä joku päivä tullaan, ihan taatusti. Se trippi vain vaatii sekä aikaa että valuuttaa aika paljon enemmän, kuin nämä euroopan pyrähdykset.

      Poista
  25. Vau, kuulostaa ihan mielettömän hyvältä! Euroopassa junalla matkustelu on niin kivaa ja helppoa. Olen ollut kahdesti reilaamassa ja haluisin kyllä ehdottomasti taas pitkästä aikaa päästä tuntemaan sen saman fiiliksen, kun Euroopan kaupunki vaihtuu toiseen junan kyydissä ollessa... Parasta :) Ja mielenkiintoisia maita olette valinneet reitin varrelle, noi kiinnostaisi meitäkin tosi paljon!

    Meidän seuraava reissu on Berliiniin toukokuun alussa. Neljä päivää siellä pyörimistä, en malttaisi millään odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I feel you! Se on kyllä ihan parasta (: Itsellä yksi varsinainen reili takana, mutta muuten on kyllä tullut siellä junailtua pitkin ja poikin. Odotetaan kyllä tosissaankin innolla! Berliini on aina ässä valinta!

      Poista
  26. Ha ha, Norjan hintataso, TIEDETÄÄN! :)

    Ja fiilistelinkin teidän reissusuunnitelmia jo Instagramin puolella, tuollainen junareissu kuulostaa kyllä aivan mahtavalta. Teillä on muuten kovin samanlaiset reissuhaaveet kuin meilläkin, tuo Trans-Mongolian junareissu kutkuttaisi ja kovasti, ja Islantia ollaan mietitty kesällä mekin. Nyt ainakin Norjasta sinne pääsee vielä aika edullisesti.

    Mutta, me nautittaan vielä muutama viikko näistä Uuden-Seelannin maisemista, vaikka itse käväisenkin pikaisesti välillä Australiassakin, ja sitten on Suomen pikavisiitin jälkeen edessä toinen pikavisiitti Marokkoon, ja sen jälkeen vihdoin home sweet home, eli Norja!

    Tsemppiä sinne työkiireisiin, kyllä ne matkat sieltä pian tulevat.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua miten kivoja reissuja sulla on tiedossa! Nauttikaa täysin rinnoin vielä Uudesta-Seelannista. Sinne kyllä kaipaan itsekin vielä uudelleen (: Kunhan nyt ensin toteutetaan kaiken maailman muut reissut...

      Poista
  27. Voi Praha oli ihana kun siellä viime kesänä kävimme :) Meillä tämän vuoden matka tehdään lasten kanssa, Tanskaan kööpenhaminaan ja legolandiin. Säpinää riittää varmasti meidän 4:n ipanan kanssa :D Ihanaa päästä teidän matkakuvien välityksellä paikkoihin jonne itse ei ole mahdollista lähteä! Kiitos siitä :) ~anskuliini~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko hävetyksissäni myöntää, etten ole koskaan käynyt Köpiksessä! Vähän säälittävää ja mies on käynyt siellä monet kerrat. Ehkä pitää se vahinko korjata vielä lähiaikoina. Mutta teidän reissusta tulee varmasti ihan ässä! Voin vain kuvitella miten innoissaan lapset on legolandiasta (:

      Poista
  28. Whooaaaa... täällä on niin paljon kommentteja että hädin tuskin löytän tieni postauksen päähän. :)

    Kivoja reissusuunnitelmia teillä on tiedossa, vaikkakin "vain" Euroopan sisällä. Serbiaa ja etenkin Belgradia suosittelen, jos sinne päin ehditte. :)

    Huippuvuoret ja Färsaaret kiinnostelis myös mua, mutta ehkä tänä vuonna nyt on Norjaan, Lappiin, Seattleen, Oregoniin ja Alaskaan tyytyminen. Mun äiti tosin on lähdössä helatorstaina juurikin Färsaarille jollekin kuoromatkalle. Aika rohkeita vetoja liki 70-vuotiaalta äidiltä. Ja tytär on äärimmäisen kateellinen tästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha :D Hyvä kun aihe herättää keskustelua! Muiden matkasuunnitelmista on niin kiva kuulla ^_^ Kyllä meillä on se Belgrad ollut monen monta kertaa mielessä, mutta vähän epäilen ettei aika vain tällä kertaa riitä! Mutta tien päällähän sen sitten näkee tietty viimeistään minne nokka vie.

      No kyllähän sulla tuossa reissuja piisaa ;) Mä voin lähteä jänikseksi Alaskaan sun matkalaukkuun! Oi apua! Huikea kuoromatka taitaa äidille olla tulossa. Täälläkin viherretään kateudesta :D

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: