2012/07/16

Täällä ollaan!

Suosta selvitty elävinä. Jos nilkkoja komistavia mustelmia, silmieni alla roikkuvia porttiloita (aka silmäpusseja) ja jäätävää univelkaa ei oteta huomioon, niin tänä vuonna päästiin todella vähällä. Tai no, meidän maalivahdilta paukahti polvesta nivelsiteet ja yksi puolustuksesta onnistui saamaan takaraivoonsa aikamoisen vekin. Rapatessa tai suopalloa potkiessa roiskuu, vai miten se nyt menikään.

Yritän toipua kolmen päivän huuhottamisesta lomailemalla täällä vanhempien hoivissa ehkäpä maailman hitaimman nettiyhteyden äärellä, joten palataanpas asiaan tarkemmin myöhemmin. 

Paitsi että täytynee todeta vielä sen verran, että olipas kyllä yksi elämäni mahtavimmista viikonlopuista. Vietin aikaa ihan mielettömien tyyppien seurassa, tapasin vanhoja rakkaita ystäviä ja sain roppakaupalla uusia suoveljiä ja -siskoja ympäri maailman. Voitte varmastikin uskoa miten haikeissa tunnelmissa eilen pakattiin tavaroita ja jätettiin jäähyväisiä kyyneleet silmissä. Onneksi vuosi menee taas äkkiä. Muchas gracias! See you guys next year!

Mundo Latino! Vacas Locas!


Mahtavaa uutta viikkoa kuomat!

PS. Ei tullu meistä maailmanmestareita. Vielä. Ensi vuonna saattaakin olla jo ihan toinen ääni kellossa.


6 kommenttia :

  1. Ens vuonna kun MÄÄÄ oon messissä niin varma voitto, eiks jeh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Ja ku sä piiskaat mua koko ens talven niin MÄÄÄKI oon niiiin rautasessa tikissä, että kyllä jaksetaan tarpoa suossa :D

      Poista
  2. Kuulostaa vauhdikkaalta viikonlopulta! Hyvässä porukassa on niin huippua viettää aikaa, teillä näyttää olevan hyvä tiimi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä tiimi. Ihan paras! Aika kansainvälinen meininki kylläkin, kun kaikki pojat oli Espanjasta ja ympäri Etelä-Amerikkaa (:

      Poista
  3. Thanks! It has been taken in Swampsoccer world championships. I sure will visit!

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: