Oiva välistoppi matkalla pohjoiseen - Scandic Kuopio

Täällä sitä ollaan. On the road again, mutta tällä kertaa matka kulkee pohjoisesta kohti etelää ilman yön yli kestäviä stoppeja. Hiljakseen mennään ja pysähdellään tunnin parin välein vauvan ruokailujen tahdittamina. Auto on pakattu kattoa myöten täyteen tavaraa, sillä kyydissä on neljän ihmisen lisäksi viisi (5) koiraa. Tai no - chihuja. Onhan ne kuitenkin himpun verran eri asia, kuin yhtä iso nippu vaikkapa kultaisianoutajia.

Kun pari viikkoa sitten matkasimme saman reitin kohti Kainuun susirajaa, pääsimme suurinpiirtein puolivälissä matkaa nauttimaan yöstä hotellin mankeloiduissa lakanoissa blogiyhteistyön tiimoilta. Kunnon arjen luksusta! Tämä oli itselleni viiden vuoden Helsingissä asumisen aikana ensimmäinen kerta, kun kotimatka jaettiin kahteen pätkään. Tätä tullaan varmasti harrastamaan jatkossakin silloin, kun aikaa on pohjoisen tripille enemmän kuin pelkkä viikonloppu. Olihan se kieltämättä pikkaisen eri meininki lähteä taittamaan loppupuolisko matkasta hotellin runsaan aamiaisbuffan ja hyvin nukutun yön jälkeen päivänvalossa, kuin painattaa silmät ristissä illan pimeydessä nahistuneiden eväsleipien voimin.

Scandic Kuopion viime keväänä uudistetut huoneet olivat meidän makuun hyvin viihtyisiä ja valoisia. Oma lukaalimme oli lisäksi todella tilava ja myös koiratrio pääsi nautiskelemaan elämänsä ensimmäisestä hotelliyöstä. Kämpästämme löytyi sauna, joka tietysti lämmitettiin pakkasen puraisemia nenänpäitä lämmittämään ja pulahdettiinpa me minimiehen kanssa kylpyammeeseenkin lilluttelemaan.

Pian talvilomien koittaessa voisin kuvitella, että Pohjois-Suomen hiihtokeskuksiin reissaaville pysähdys Kuopion Kallaveden rannalla sijaitsevaan Scandiciin olisi yhtä freesaava kokemus, kuin mitä se oli meidänkin autoilevalle pesueelle.

Kiitos Scandic Kuopio! Tulemme taatusti toistekin.

PS. Huisia uutta vuotta 2015 frendit!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Scandic Kuopion kanssa, vaikkakin kokemukset ja mielipiteet ovat luonnollisesti täysin omiamme.

Päiväretki Bosnia ja Hertzegovinaan

Sortuneita rakennuksia, luodinreikiä seinissä, lohkeilleita tienpäällysteitä, iloisia kasvoja ja käsittämättömän kirkasvetisiä jokia. Siinäpä tiivistettynä ne fiilikset, jotka ensimmäisestä visiitistä Bosnia ja Hertzegovinaan jäivät mieleeni.

Kaupunki nimeltä Bihac sijaitsee alle tunnin ajomatkan päässä Kroatian Plitvicestä, jonne matkustimme päästäksemme trekkaamaan kymmenien järvien ja vesiputousten valtaamaan luonnonpuistoon. Vettä kuitenkin satoi tuona päivänä pikkuisen turhna reippaasti, joten päätimme käyttää tämän sateisen iltapäivän vierailuun naapurimaassa Bosniassa.

Bihac kärsi aikamoisia materiaalisia vaurioita Bosnian sodan aikana (taatusti asukkaiden henkisistä puhumattakaan) ja nämä näkyivätkin edelleen joka puolella Bihacin katukuvaa. 60 000 ihmisen asuttama city ei ollut järin suuri, mutta vaikutti suhteellisen eläväiseltä, vaikkakin sade oli nyt pakottanut ihmiset tarkkailemaan meitä (ilmeisen harvinaisia paikalle eksyneitä) turreja liikkeidensä suojista.

Turismi on ymmärrykseni mukaan lähtenyt Bihacissa ihan viime vuosina kasvuun upea luonto veturinaan. Kaupungin läpi virtaava Una-joki oli yhtä vihreä ja kirkas, kuin Plitvicessä näkemämme järvet, joten ei ihme että alueen suurin matkailuvaltti on juurikin luonto ja joen kanssa samaista nimeä kantava luonnonpuisto.

 

Joki on lisäksi suosittu turistien keskuudessa mahdollisuudestaan yhteen huikeimmista koskenlaskukokemuksista tuollapäin maailmaa. Me jätettiin sattuneesta syystä tällaiset hurvittelut välistä, sillä veikkaan että maha-asukas ei olisi sellaista kyytiä ihan älyttömästi arvostanut. Saatika meikäläisen muutenkin epämäräinen olotila.

Iltapäivä tarjosi hyvin pienen pintaraapaisun Bosniaan ja nälkä jäi nähdä lisää. Maan sotahistoria on tälläiselle historiafriikille omalla surullisella tavallaan kiehtovaa tutkittavaa ja kuultavaa, joten ihan ehdottomasti tulemme tuohon historiaa lehtiä havisuttelevaan maahan vielä joskus palaamaan.

Oletko sinä käynyt Bosniassa? Menisitkö, jos mahdollisuus tarjoutuisi?

EN // A rainy afternoon in Bihac, Bosnia and Herzegovina. Bihac is located near Croatian border in Northwest part of Bosnia.

Jos haluatte nähdä jotain ihan älytöntä, menkää Plitviceen

Bosnian rajan läheisyydessä suhteellisen lähellä Zagrebia sijaitsee Unescon maailmanperintöluetteloon jo vuodesta 1979 saakka kuulunut Plitvicen kansallispuisto. Kuulin alueesta sekä sen uskomattoman kirkkaista järvistä ensi kerran pari vuotta takaperin ja siitä asti on reissujalka vipattanut kohti Kroatiaa. Tämän kesän road trippiä suunnitellessamme yksi asia oli siis jo etukäteen satavarma. Tuonne meidän on päästävä.

Ja niinhän me pääsimme. Skoda Citygo aka ruohonleikkuri kiidätti meidät lähes päätä huimaavaa vauhtia Zadarista pikkuruisten kylien läpi takaisin kohti pohjoista ja siellä häämöttävää Plitvicen aluetta. Yövyimme jälleen jossakin paikallisessa kammarissa, jossa saimme kokata itse aamupuurot mikä passasi budjettimatkaajille kuin nenä päähän. Aamiaisen jälkeen pakkasimme auton ja hurautimme muutaman kilometrin matkan vaelluskengät innosta täristen puiston parkkipaikalle, josta luovimme valtaisan ipadeillä varustetun aasialaisturistilauman läpi tiemme lippuluukulle. Piletti kansallispuistoon kustansi 180 paikallista rämpylää per kärsä, joka oli euroissa yhteensä kutakuinkin kuudenkympin luokkaa.

Ajoittain supistelevaa kohtuani uhmaten valitsimme reittikartasta kunnianhimoisesti pisimmän mahdollisen reitin, joka johdattaisi meidät kahdeksan kilometrin matkalla lähes kaikkien 16:sta järven rannoille. Ja se reittivalinta kyllä kannatti, nimittäin "yläjärvillä" josta matkamme aloitimme, oli todella hiljaista ja saimme käyskennellä aika rauhassa kuvia räpsien ja eväistä nautiskellen. Kun muutaman tunnin haahuilun jälkeen siirryimme venekyydillä alajärville, oli meininki ihan kuin eri planeetalta. Onnistuin sen näköjään kuvista jollain ihmeen kaupalla piilottamaan, mutta trust me, väkeä oli kuin pipoa ja kapeilla rantapoluilla liikkuminen melkoisen ahdasta. Oletettavasti tungoksesta päätellen suurin osa muista puiston vierailijoista oli valinnut lyhyemmän, vain alajärviä kiertävän reitin, jonka varrella sijaitsi Kroatian korkein vesiputous. Luonnollisestikin järvien tunnelmaan pääsi ihan eri tavalla käsiksi siellä, missä vallitsi rauha ja hiljaisuus, mutta ihan käsittämättömän upiahaan siellä joka tapauksessa oli, tungoksella taikka ilman!

Kaikenkaikkiaan Plitvicen järvet, lukemattomat miljoonien vuosien aikana kalkkipitoiseen maaperään syntyneet putoukset, upean vehreä kasvusto, kesyt kalat (Luit ihan oikein. Plitvicessä on kalastus kielletty ja sen kyllä huomasi kaloista, jotka parveilivat sorsien tavoin turistien "jaloissa" makupalojen toivossa) sekä muu luonnon villieläimistö olivat todellakin kokemisen arvoisia. Eihän tällaista paikkaa usko olemassa olevankaan ennenkuin sen on todistanut omin silmin.

 Ihan huikea ja uniikki mesta! Oletko käynyt? 

 EN // July we visited Plitvice National Park in Croatia. Such a amazing place!