2015/01/29

Mikä bueno päivä!

Asioissa voi hyvin nähdä joko positiivisen tai negatiivisenkin puolen. Se riippuu ihan miltä kantilta kutakin tapausta tarkastellaan. Sain jo aika päiviä sitten Kinttupolulla-blogin Tiinalta positiivisuushaasteen, jossa oli tarkoituksena kertoa viisi positiivista asiaa omasta päivästä. Eilen oli oikeasti aika tavallinen, mutta kiva päivä. Aurinko ei paistanut ja ulkona oli tutun harmaata, mutta onneksi mieleni oli vähäisistä yöunista huolimatta suhteellisen kirkas, eikä vähiten näiden seuraavien juttujen vuoksi.

1. Metsäretki

Pakkasin nyytin päiväunille vaunuihin ja läksimme trion kera tallaamaan tuttuja metsäpolkuja. Johan se viimeaikainen tutkimuskin kertoi, että parinkymmenen minuutin oleskelu metsässä laskee verenpainetta sekä vähentää stressiä. Siksipä yritän käydä metsässä joka päivä, etenkin silloin kun väsyttää tai muuten vain arki potkii päähän, eikä millään jaksaisi nostaa hanuria ylös sohvannurkasta. En oikeastaan malttaisi odottaa kevättä, jolloin pääsemme koluamaan kotimetsiä ja vähän kauempiakin retkeilymaastoja ihan uudella tavalla koko pienen perheen voimin napero rintarepussa keikkuen.

Espoo keskuspuisto

2. Matkasuunnitelmia

On se hassua, että vielä muutama viikko sitten olimme tyystin epävarmoina mitä reissuja tämä vuosi tuokaan tullessaan, mutta nyt niistä on jo kolme lyöty lukkoon ja viimeisin päätettiin juurikin eilen. Enää tarvitsee vain hommata piltille oma passi ja we are ready to go! Palataan näihin ja muutamiin vasta tapetilla oleviin plääneihin tarkemmin myöhemmin!

Karttapallo vintage

3. Mies

Tämä kaveri se vain jaksaa yllättää ja toimia kodin hengettärenä nyt, kun minä olen maitokannuineni pääsääntöisesti kiinni vauvassa. Eilen hän jälleen kerran pitkän työpäivän jälkeen loihti meille herkkuillallisen ja pyöräytti vielä iltapalatkin toisella kädellä vaimollensa. Olen kyllä oikea onnenpekka!

Mies

4. Herkkuhetki

Edelliseen kohtaan viitaten jääkaapista löytyi kerrassaan perfetto yllätys, kun mies oli jättänyt sinne muutaman tekemänsä proteiinipannarin minulle välipalaksi. Päälle vielä kookosmaidosta tehtyä vaahtoa, kourallinen vadelmia ja päivän terveellinen herkkuhetki oli katettu.

Vegaani proteiinipannarit

5. Kippuravarpaat

Olen ihan käsittämättömän onnekas, kun saan illalla nukahtaa ja aamulla herätä näiden pienten kippuravarpaiden omistaja kainalossani. Kuvittelimme, että poika alkaa heti kotiuduttuamme nukkua omassa kehdossaa, mutta vielä mitä. Siinä hän tuhisee meidän kanssa samassa sängyssä ja näyttää pullukkaposkineen maailman ihanimmalta.

Vauva

5+1. Cision

Viime vuonna sain suuren kunnian, kun blogini valittiin Cisionin listauksessa vuoden 2014 suosituimmaksi matkablogiksi. Sitä kilistelimmekin silloin aavistuksen epäuskoisina vatsataudin kourissa Myanmarissa. Tämän kuluvan vuoden tuore listaus julkistettiin tänään ja valitettavasti tällä kertaa blogini ei mahtunut mukaan. Epäilen roimasti hiljentyneen postaustahdin varmastikin osaltaan vaikuttaneen asiaan, mutta onneksi minulla on ollut maailman paras syy pysytellä poissa tietokoneen äärestä. Nyt kun arki on alkanut kotona suhtkot mutkattomasti rullaamaan, lupaan päivitellä kuulumisia sekä tulevia matkasuunnitelmia teidänkin suuntaan useammin!

Joka tapauksessa monet ystävieni blogit ovat tänäkin vuonna Cisionin listauksessa mukana, joten onnea hirmuisesti etenkin Inka, Milla, Satu ja Nella! Olette paikkanne ansainneet!

Positiivista torstaita kamut!


20 kommenttia :

  1. Oi että, miten ihana ja positiivinen postaus, joka sai hymyn huulille näin harmaana päivänä. :) Jään odottelemaan, mitä matkoja on luvassa. Mekin päästään ehkä miehen kanssa yhdessä kesällä reissuun, jänskättää vähän onnistuuko suunnitelma. Toivottavasti!!!:)

    VastaaPoista
  2. Jes, hauskaa että tartuit haasteeseen! Piti ihan miettiä, että milloin tällainen juttu oli ilmoilla....mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan ;-)

    Näyttääpä teidän elämä sujuvan leppoisan onnentäyteisesti. Joskus onnen resepti löytyy ihan sieltä perusarjesta, joka teillä tietty liittyy noihin pullukkaposkiin ja kippuravarpaisiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähä myöhässä :D Arki on aika leppoista! Nyt kun rutiinit on löytyneet niin pystytään viikonoppuisinkin tekemään pieniä suomiretkiä isompia reissuja odotellessa!

      Poista
  3. Ihana päivä! Alkoi välittömästi tehdä mieli pannaria. Mitä tuollaiseen protskupannariin tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen kyllä oli! Tänään ei niinkään, kun lunta tuiskutti niin ettei voinu poistua kämpästä :D

      Tää ohje oli Vegaanin keittiössä-kirjasta ja näihin tuli ainakin kikhernejauhoja, perunajauhoja, raakakaakaojauhetta, banaania, kasvismaitoa ja vähän vaniljasokeria. Muistaakseni! :)

      Poista
  4. Tämän lukemisesta tuli hyvä mieli :) Sulla on kyllä monta hyvää syytä olla onnellinen!

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus ja kiitos ❤️ Nuo kippuravarpaat tuovat aivan varmasti jokaiseen päivään niin paljon onnen murusia, että ei ole vaikea varmastikaan löytää positiivisia asioita. Ja vielä kun sen saa jakaa itselleen tärkeän, rakkaan ja pannareita peräti paistavan ihmisen kanssa 😊

    VastaaPoista
  6. Hei piti ihan kysyä, kun näkyy nuo koirat olevan kiinni vaunuissa, että miten teillä sujuu vaunulenkit koirien kanssa kun olet yksin liikenteessä? Itseä vähän hirvittää kesällä seuraan liittyvät vaunut lähinnä siinä mielessä, että näen itseni hortoilemassa kontrolloimattomasti ympäriinsä vaunut epävarmasti toisessa kädessä ja jäniksen perään kiskova koira toisessa :D

    Teillä tietty koirilla ei ehkää ole niin hurjasti vetovoimaa, vaikka niitä monta onkin, mutta onko jakaa mitään hyviä kikkoja koira-vaunulenkkeihin? :)

    PS. Mukava kuulla tällaisia iloisiakin kuulumisia väsyneistä vauvaperheistä välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti on sujunut! Tosin pidän ne aina kädessä ja laitoin vain hetkeksi kiinni vaunuihin :) Nuo nyt tosiaan eivät kisko ollenkaan ja jos kiskovat, niin se on aika säälittävää :D Että mitään sen kummempia kikkoja ei ole kyllä ainakaan meillä tarvinnut! Rohkeasti vain kokeilemaan :)

      Poista
  7. Saanko kysyy ihan muuten vaan että mitkä vaunut teillä on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat toki! Meillä on Britaxin B-Motion 3 rattaat, joihin on sitten ostettu tuollainen erillinen vaunukoppa :) http://www.britax.fi/rattaat/rattaat/b-motion-3

      Hirmuisen kevyet, menee tosi pieneen tilaan ja muutenkin tykätään kovasti! Näihin kun saa sen autokaukalonkin näppärästi kiinni.

      Poista
  8. Kiitos Rimma <3 Ja kiitos aivan ihanasta ja positiivisesta postauksesta!

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus <3 Nättejä kuvia ja hyvää tunnelma! Voi miten vauvan varmaat on niin somat!

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: