2014/10/31

Babymoon Helsingissä

Mikä ihmeen babymoon? Niinpä. Tismalleen samaa mietin, kun ensimmäistä kertaa kyseiseen käsitteeseen törmäsin selaillessani jotain vähemmän asiapitoista jenkkiblogia. Ymmärrykseni on sen verta tämän vuoden aikana lisääntynyt, että käsitteellä tarkoitettaneen sitä "viimeistä mahdollisuutta" nauttia lomasta kaksin siipan kanssa, ennen kuin puklujen ja sinaappikakkojen täplittämä arki lopullisesti koittaa. Ja tottahan se on, että elämämme pariskuntana on pian muuttumassa. Siksi päätimme noudattaa läheistemme neuvoa ja ottaa kaikki mehut irti näistä viimeisistä viikoista ennen kuin kahdesta tulee kolme.

Jotenka tänä viikonloppuna pakkaamme kettureppumme ja suuntaamme pyhäinpäivän kunniaksi minilomalle täältä Espoon landelta niinkin eksoottiseen kohteeseen kuin naapuripitäjäämme Helsinkiin ja Hotelli Torniin. En ole koskaan aikaisemmin käynyt kyseisessä pytingissä, joten odotan innolla, että pääsen näkemään millaisesta laitoksesta on kyse ja kuinka upeasti Tornin huipulta loistavatkaan pimeässä pakkasillassa armaan pääkaupunkimme valot.


Onko teillä jotain spesiaaleja suunnitelmia näin pyhäinpäiväksi? Aiotteko juhlia halloweenia ja kovertaa kurpitsoja taikka pukeutua kummitukseksi?

Joka tapauksessa; huisia viikonloppua kuomat!


12 kommenttia :

  1. Muista käydä Tornin baarin vessassa! Se on hieno x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei apua unohdin! :D Se baari oli niin täynnä, ettei sitten jääty sinne muuten kuin käytiin kattelee maisemia ^_^

      Poista
  2. Nautinnollista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa babymoonia teille murusille ♥

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, ihanaa babymoonia teille! Torni kuulostaa just täydelliseltä paikalta. Nauttikaa!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa viikkaria! Oma halloweeni menee töissä :)

    VastaaPoista
  6. ooh, hihhh...ihanan amerikkalaista tosiaan - peukutan babymoonille! Toivottavasti teillä oli upea reissu Tornissa :)

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: