2014/09/03

Saaristomeren eteläisin helmi - Bengtskärin majakka

Helteinen heinäkuun loppu, paatin tasainen puksutus, lokkien kimeät äänet ja sinisen tyynenä kimmeltävä Itämeri. Yksi pitkäaikaisista haaveistani on hetken päästä toteutumassa kiitos ystäväni, joka tarjosi meille tämän upean kokomuksen. Ihan pian astelen tuolla Saaristomeren uloimmalla luodolla, jolla kohoaa jylhän yksinäisenä pohjoismaiden korkein majakka. Bengtskär.

Matka Hangosta Turun saariston ja samalla koko Suomen eteläisimpään asuttuun kolkkaan kestää puolitoista tuntia. Helposti merisairaudesta kärsivälle matkalaiselle se voi olla tuskaisen pitkä aika, mutta onneksi tuulet olivat suotuisia ja mahan ei tarvinut velloa yhtä tahtia meren kanssa, kuten taannoisella Norjan valassafarilla (hyrrr...). Bengtskärin majakka on eittämättä yksi Saaristomeren upeimpia nähtävyyksiä ja sen harmaan jyhkeät kivimuurit ovat nähneet maamme historian moninaiset vaiheet aina itsenäistymisestä lähtien. Majakka on karulla olemuksellaan vartioinut maamme ulkorajoja ohjaten merenkävijöitä turvallisemmille reiteille jo yli sadan vuoden ajan, sillä harjannostajaisia saarella juhlistettiin vuonna 1906.



Majakan historian tuhoisin tapahtuma sijoittuu vuoteen 1941, jolloin käytiin jatkosodan alkumainingeissa Bengtskärin taistelu venäläisten tehdessä sumuisena heinäkuun yönä yllätyshyökkäyksen saarelle. Kyseiseen taisteluun osallistui maalla, merellä ja ilmassa yhteensä yli 1000 suomalaista ja venäläistä, mutta lopulta verinen vuorokausi päättyi venäläisjoukkojen tappioon ja Bengtskär pysyi suomalaisten hallussa.

1960-luvun lopussa majakka automatisoitiin ja majakanvartijoiden virat lakkautettiin. Heidän perheensä eivät olleet saarelle enää jatkosodan evakuoinnin jälkeen palanneet, joten elämä oli käynyt yksinäisellä luodolla eittämättä hiljaiseksi. Vuosikymmenien saatossa tyhjilleen jäänyt majakka alkoi rappeutua kärsien niin ilkivallasta kuin kosteusvaurioistakin. Tämän ainutlaatuisen paikan pelastus saapui lopulta vuonna 1995, jolloin majakka siirtyi Turun yliopiston hallintaan ja kunnostustyöt aloitettiin useiden yhteistyökumppaneiden avustuksella. Tätä nykyä Bengtskärissä toimii niin kahvila-, majoitus- kuin kokoustilatikin ja saari on myös erittäin suosittu kohde päiväretkelle. Ryhmämatkoja järjestetään aina kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka, mutta vielä syyskuussakin saarelle onnistuu päästä tilausveneiden kyydissä. Lisätietoa Bengtskäristä, sen palveluista, historiasta ja nykypäivästä löytyy täältä.

Bengtskär on todellakin ainutlaatuinen paikka, jossa vierailua voin koko sydämestäni suositella. Luodolta ja etenkin majakan huipulta avautuu joka suuntaan uskomattomat maisemat, joskin nousu valotorniin oli näin helteisenä päivänä suoraan verrannollinen sauna-simulaattoriin, sillä hiki ei enää vain kainosti helmeillyt ohimoilla vaan valui noroina pitkin naamataulua. Mutta mitäpä se haittaa. Kyllä viimeistään paluumatkalla merituuli haihduttaa kitkerän makuiset karpalot tiehensä.





On ehkä tullut todettua joskus aiemminkin, mutta sanonpas vielä kerran. 

Kyllähän tämä armas Suomi on ihan käsittämättömän huikea paikka!

EN // The most tallest lighthouse in Scandinavia stands in Gulf of Finland. This massive stone structure has witnessed many dramatic events in Finland`s history. For over ten decades the lighthouse provided a safe passage to the thousands of vessels which plied the waters of the Gulf. Such a beautiful place! Highly recommend.


20 kommenttia :

  1. Ihan huikea tuo kuva portaista! Ja kiitos, olen taas aavistuksen sivistyneempi, kun tiedän nämä jutut Bengtskäristä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne portaat oli piiiiiiitkät! Tai siltä ne ainakin tuntui tuossa helteessä ^_^

      Poista
  2. Olen käynyt yli kymmenen vuotta sitten tuolla ja paikka ON u p e a! Ihanaa, että pääsitte sinne retkelle. Paikan tunnelmaa ei pysty kuvailemaan, se pitää kokea itse =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just näin :) Sinne olisi kyllä ilolla jäänyt ihan yöksikin!

      Poista
  3. Superhienoja kuvia! Vaikka aina sulla on, mutta nämä on jotenkin erityisen hienoja :)

    VastaaPoista
  4. Nämä sinun valokuvasi ovat uskomattoman kauniita! Aivan oma tunnelmansa näissä. Pakko päästä Bengtskäriin vielä joku kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni! Vuosien mittaan se oma kuvaustyyli on alkanut löytyä ja tuntuukin ihan hassulta katsella pari vuotta vanhoja kuvia :) Todellakin Bengtskäriin!

      Poista
  5. Myös Porvoon edustalla sijaitseva Söderskär on aivan upea paikka. Täältä voi käydä kurkkaamassa kuvia minun retkestäni Söderskärillä: http://diamondsandplastictears.blogspot.fi/2014/06/soderskar.html:)

    Bengtskärillä en ole vielä päässyt käymään, majakat on todella kiehtovia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne siis sitten ensi kesänä ^_^ Näyttää sun kuvien perusteella kyllä tutustumisen arvoiselta todellakin! Majakat on kyllä kyllä just niitä, kiehtovia. Ylhäisessä yksinäisyydessään jotenkin mystisiä.

      Poista
  6. Tein omaan blogiini postauksen parhaista matkablogeista, jossa mainitsen blogisi. Käythän vilkaisemassa ja mainitse kommenttikenttään mikäli haluat maininnan poistettavan! :)
    http://project4ever.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kunniasta! Ei missään nimessä haittaa :) Ihana oot!

      Poista
  7. Aivan huikeita kuvia - taas kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tosta paikasta ei voi muita ottaakaan! Ihan mieletön kyllä. Huh.

      Poista
  8. Näissä kuvissa on aivan mahtava tunnelma, miten muokkaat näitä?

    VastaaPoista
  9. Ei vitsi miten mahtava majakka, aivan upea!!! Tuossa on kyllä niin sitä hivenen lohdutonta tunnelmaa mistä on aikaisemmin ollut puhetta, niin hieno! Ja ai että miten upea ilma teille sattui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsä sitä lohduttomuutta ja yksinäisyyttä tuosta kolkasta löytyi! Oli kyllä mahtava päästä sukeltamaan siihen tunnelmaan. Ja säähän oli yhtä kaunis kuin arvon morsian <3

      Poista
  10. Hei Rimma,

    Linkitin omaan Bengtskäristä kertovaan blogitekstiin tämän tekstisi. Jos tämä ei ole ok, niin laita viestiä niin poistan linkityksen.
    Bengtskär – vietä kesäviikonloppu kaveriporukalla majakalla: http://www.rantapallo.fi/kohteenamaailma/?p=96

    Matkailuterveisin,
    Kohteena maailma / Rami

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: