Suomen ikioma Amsterdam - pyöräilyn mekka Oulu

Aurinkoinen kesäpäivä, alla vanha kunnon fillari ja vieno tuulen tuiverrus tukassa. Se on eittämättä yksi kesän parhaista fiiliksistä! Kyllähän te tiedätte. Pyöräillessä ei haittaa, vaikka lämmin kesäsade kastelee, sehän vain raikastaa ja vitsit se tuoksu mikä sateen jälkeen ympäröi rauhaisan pyörätien. Ah.

Kun vielä asuin Oulussa, pyöräilin aina ja kaikkialle kesät talvet. Jaa miksikö? Koska Oulussa on ehkäpä Suomen paras pyörätieverkosto ja välimatkat kaupungin sisällä suhteellisen lyhyitä. Lisäksi Oulu on litteä kuin pannukakku, joten pyöräily sujuu suitsait sukkelaan kohteesta toiseen. Kirsikkana kakun päällä merenrantaa sekä jokivartta myötäilevät pyöräreitit ovat jumalaisen nättejä! Joten ei ihme, että auringon ensisäteiden lämmittäessä kalpeita talvinaamoja, kaivaa koko Oulu pyörät naftaliinista ja suihkii kohti kaupungin suosituinta uimarantaa Nallikaria, missä lastenkin on turvallista polskutella matalan rantaviivan ansiosta.

Olin luonnollisesti onnesta sykkyrällä, kun meikäläiselle tarjottiin mahdollisuutta tulla tekemään pientä pyöräilystooria Oulun kaduista, sillä aina on yhtä huisia vierailla vanhoilla kotikulmilla. Niinpä eräänä heinäkuisenä lomapäivänä hyppäsimme äitini sekä paikallisen pyöräilyoppaamme (joka ajoi ehkä cooleimmalla pyörällä ikinä) kanssa satulaan ja lähdimme koluamaan Oulua. Aloitimme matkamme keskustasta, jossa kävimme luonnollisesti morjestamassa Toripolliisia ja noukkimassa kaupungin infosta mukaamme asiaan kuuluvasti pyörätiekartan.

 

Keskustasta matka jatkui Pikisaaren sekä Hietasaaren kautta merenrantaa myötäillen kohti sitä edellä mainittua Nallikari-biitsiä, jossa oli väkeä kuin pipoa. Ihmekös tuo, sillä sää oli kuin morsian ja taivaalla ajelehti vain muutama hassu pilvenhattara. Fillarointikaverit nauttivat jätskit rannassa minun kuvaillessa tunnelmia ja vain fiilistellessä tuttuja huudeja. Kivuttiin matkalla myös Rantakurvin lintutorniin katselemaan taivaalla liihottavia lokkeja ja voi jestas, että oli lämmintä ja nättiä maisemaa! (En ehkä kestä millaisia pönöttäjiä me äitin kanssa ollaan tuossa tornikuvassa...)

 

Nallikarin polskijoiden riemunkiljahdusten jäädessä taakse jatkoimme pyöräilyämme Toppilansaareen ja sieltä yhä edelleen jokivartta pitkin Ainolanpuistoon ja kohti Värttöä. Matkalla piti tietysti antaa repusta pullanmurut sorsille ja täyttää juomapullot jääkylmällä lähdevedellä vesipostissa, joita on ripoteltu kätevästi pyöräreittien varsille pitkin kaupunkia. Värtössä stoppasimme Koivurannan kahvilaan pienelle välipalalle ja paistattelemaan päivää syvän sinisenä välkehtivän joen varrelle.

Päivän kilometrisaldoksi tuli piirun verran vajaat 30, mutta eihän se tuntunut muualla kuin kankuissa, vaikka lämpöasteita oli ainakin saman verran. Kyllä se vain jälleen kerran tuli todistettua, että etenkin kesällä paras kulkuväline kaupungissa on pyörä. Enkä taida olla ainoa joka tämän seikan on hoksannut, sillä pyöriä näkyi liikenteessä todella paljon ja ihan kaikkialla. Jopa pienet lapset fillaroivat omilla kulkupeleillään tai istua nakottivat vanhempiensa vetämissä pyöräkärryissä, sillä pyöräily Oulussa on kuulemani mukaan sangen turvallista puuhaa. Ja mikäs sen mahtavampaa kesäpäivän ajanvietettä! Kyllähän fillarointi on myös ekologisuutensakin ansiosta sellainen juttu, mitä kannattaa suosia aina kun se vain on suinkin mahdollista!

Oulun pyöräilypäivän jälkeen lähdimme äidin kanssa vilvoittelemaan mökille järven rantaan, sillä seuraava pyöräretki oli jo sovittuna parin päivän päähän. Minä, ensimmäistä kertaa ikinä, maastopyöräilemässä. Voi pojat. Se se vasta olikin rankkaa! Mutta ihan törkeän siistiä! Kerron siitä lisää myöhemmin. 

Mieletöntä perjantaita pullat ja murut!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Oulun Liikekeskuksen sekä Syötteen Matkailuyhdistyksen kanssa, mutta mielipiteet ja kokemukset ovat luonnollisesti kaikki täysin omiani.