2014/03/11

Suloisin tuotekuvaus ever - AINO

Sain muutamia viikkoja sitten mielenkiintoisen tarjouksen, kun AINO:n takana häärivä ihana Satu pyysi minua kuvaamaan hänen uutta hiuskorumallistoansa. Sadun taidolla käsin tehdyt tuotteet olivat itselleni jo tuttuja omista häistämme, jossa niin äitini kuin anoppini kantoivat kutreillaan Sadun valmistamia uniikkeja hatukkeita. Myös kaasojen suloiset teemaväreihimme sopivat rannekukat olivat samaisen taiturin käsialaa. Joten ei varmaan tarvi kauaa arvuutella ottiko tämä tyttö innolla haasteen vastaan? Tietysti! Mikä kunnia!

Niinpä viime viikonloppuna järjestimme kuvaussession Helsingin Talvipuutarhassa, jossa ulkona vihlovasta jäisestä tuulesta huolimatta oli lähes trooppisen lämmintä. Taisi siinä kuvaajallekin hiki tulla, kun tällaisia misuja pääsi kameran linssin läpi tähtäilemään.


Kuvia tuli otettua satoja, joten uskotte varmaan, että näiden läpiplaraamiseen vierähti tovi jos toinenkin. Tässä siis vain pieni maistiainen huisin hauskan päivän aikaansaannoksista, mutta kyllähän näiden perusteella jo näkee, miten upeita luomuksia Satu on suunnitellut ja toteuttanut! Ja että nämä daamit kantavat niin koristeet kuin puvunkin tyylillä.

Ei muuta kuin mukavaa tiistai-illan jatkoa på alla!

Hiuskorut: AINO
Hääpuvut: Butik Lilian
Mallit: Roni & Camilla

Photos with: 
Olympus OM-D E-M1
M. Zuiko 25mm f1.8
M. Zuiko 45mm f1.8



59 kommenttia :

  1. Rimma, nämä ovat kertakaikkisen upeita!!! Valolla on niin suuri merkitys ja onnistuit nappaamaan sen oikean valon, ihania, noihin kuviin ja tunnelmiin vain "uppoaa"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Domi <3 Iltapäivän aurinko kyllä paistoi parhaimmillaan ja meikäläisen DIY-heijastimelle tuli käyttöä (:

      Poista
  2. Upeaa jälkeä!!! Ihanat hiuskoristeet, kauniit mallit, sopivat meikit ja eteerisen kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  3. Aivan älyttömän nättejä kuvia! Wau! :)

    VastaaPoista
  4. Nää on tosi hienoja! Hyvä Rimma!!

    VastaaPoista
  5. Aivan huisin hienoja kuvia, Rimma! Aivan mahtavaa, että laitoit toiminimen pystyyn.

    VastaaPoista
  6. Kauniit kuvat, kauniit naiset ja kauniit hiuskorut! Mun on pakko saada tuollainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Mä haluan kesäksi kans tollaisen kukkaseppeleen! Sitten vaan hipsuttelen se päässä keijukaismekko päällä ^_^

      Poista
  7. Vau!! <3 Kylläpä on kauniita naisia ja asusteita, ja niin taitavasti otettuja nämä kuvat! Ihanan tunnelmallisia ja herkkiä :)

    VastaaPoista
  8. Voi, sä olet hyvä kuvaamaan!! Korut ovat upeita, mallit myös!


    http://pienilintu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sattui nyt kaikki elementit vain kohdalleen (: Kiitos! Iso kunnia, että sinä taituri sanot nuin. Kyllä sitä oppii, kun ahkerasti jaksaa treenata!

      Poista
  9. Ooh, oot mieletön kuvaaja! Taitoa ja silmää <3 Kävin tänään ostamassa tuon 45mm linssin omaan Olympukseeni. Niin kauan oon ihaillut sun upeita kuvia, että oli aika hankkia tuo maaginen objektiivi itsellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis <3 Oon ihan yllättynyt itsekin, että näistä kuvista tuli näin kivoja! Voi se on kyllä hyvä lasi (: Ihan täydellinen just vaikka potrettikuvaukseen ja yksityiskohtiin!

      Poista
  10. Ihan huikeita kuvia!!!! Ja niin kauniit mallit ja korut!!! <3 Näitä vaan ihastelee!!! <3

    VastaaPoista
  11. Ihania otoksia ja mahtava valo! Hyvä Rimma! =)
    Ja mikä ihanuus tuo olkaimeton puku! <3

    VastaaPoista
  12. Todella upeita kuvia, ihan parhaimpia otoksia tähän saakka ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiäkkö oon ihan samaa mieltä! Kyllä sitä koko ajan kuvaajana kehittyy, kun jaksaa treenata (:

      Poista
  13. Vitsit tuo Talvipuutarha on kyllä ollut ihan täydellinen kuvauspaikka, aivan mieletön tuo valo! Niin upeita kuvia, kyllä sä osaat! Ja huikee ollut tietty koko tiimi! Aivan ihania muuten myös nuo hääpuvut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Larde <3 Kaikki oli kyllä just niin ihanaa ettei mitään järkeä :D Ja Riinan tekemä meikki niin taidokas etten kestä!

      Poista
  14. Upeita kuvia, upeita naisia ja upeita koruja.

    Sängyssä selaisin FB:tä heräämisen jälkeen ja huomasin et Rimmalta uus postaus jee. Sitten kun näin aiheen, niin oli pakko säästellä aamukahvin seuraksi, jotta pääsee ihastelemaan kuvat läppärin näytöltä. *Tähänkaikkiylistyssanat*

    VastaaPoista
  15. Siis WAU!! Mitä kuvia! Olet kyllä todella taitava kuvaaja! :) mallit, korut ja puvut ovat erittäin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti! (: Puitteet, mallit ja asusteet oli niin huikeat, että ei siinä kuvaajalle jäänyt tehtäväksi muuta ku painaa laukaisinta! (:

      Poista
  16. Vau miten upeita otoksia - ja kauniita malleja tietty! :)

    VastaaPoista
  17. On kyllä kauniit kuvat! Millainen oli toi sun käyttämä heijastin, josta mainitsit? Haluaisin itsekin päästä joskus kokeilemaan henkilö kuvausta, sitä ei ole tullut tehtyä. Tarviis varmaan aika kärsivällisen mallin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Ihan itse taiteilin pahvinpalasta ja foliosta heijastimen :D Instagramissa on kuvakin! Tilasin nyt ihan oikean, kun onhan se ehkä vähän ammattimaisempi kuin tuo meikäläisen pahviversio ;) EI muuta kuin testaamaan henkilökuvausta! Se on oikeasti kivaa.

      Poista
    2. Esim. tässä Camillan ottamassa kuvassa näkyy tuo meikäläisen kötöstämä heijastin aika hyvin. Sillä taitettiin luonnonvaloa mallin kasvoihin, jotta saatiin silmiin eloa.

      http://everythinghasbeauty.bellablogit.fi/files/2014/03/behind-the-scenes000.jpg

      Poista
  18. Upeita, ihania, nättejä, kauniita - melkeinpä voisin ylistää täydellisen kauniiksi ottamasi kuvat ja mallit ja mekot ja hiuskoristeet ja ja ja... Just tällaiset kuvat on niitä, jotka iskevät minuun eniten! Olispa varaa päivittää vähän omaakin kuvauskalustua tuosta iänikuisesta Canonista ja opetella ottamaan parempia kuvia :) Mutta sun kuvat ainakin inspiroi siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti <3 No sitten kun on varaa ja sopiva hetki, niin voin kyllä erittäin lämpimästi suositella näitä Olympuksen kameroita ja objektiiveja. Niin pieniä, niin näppäriä ja niin laadukkaita!

      Poista
  19. Wow, kauniita koristeita / koruja, kauniita naisia ja erittäin upeita kuvia! Olet kyllä todella taitava kuvaaja <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! Koko ajan sitä oppii ja kehittyy, kun jaksaa vain ahkerasti treenata (:

      Poista
  20. No on kyllä varsin upeita otoksia! Kaikki näyttää olevan kohdallaan just eikä melkein. :) Minkälaista jälkikäsittelyä teit näille kuville?

    Mä kävin sitten hakemassa tuon 25-millisen oman EM-5:n kaveriksi ja se on ehdottomasti kaikkien kehujen arvoinen. Kamera tuntui heti paljon omemmalta, joten taitaa vanha Nikonin järkkärisetti tosiaan joutaa myyntiin... Eilen kaivoin Nikonin esiin ekaa kertaa Olympuksen hankkimisen jälkeen ja voi hurja, millaiselta möhkäleeltä se tuntui pienimmänkin objektiivin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kuvat on pyöritetty Lightroom 5:sen kautta ja käytin näihin VSCO:n filmiemulaatioita (01 ja 02) omalla tvistillä (: Onko sulle nuo VSCO:n jutut tuttuja? Suosittelen kyllä kovasti!

      Jes loistavaa! Se linssi on kyllä just niin hyvä (: Arvasin, että tykkäsit siitä. Toi on kyllä taatusti niin hyvä pari! E-M5 ja 25mm, että Nikonit vaan myyntiin! :D

      Poista
    2. Ihania kuvia! <3

      Mä ainakin kuulisin kuvien muokkailusta enemmänkin! Aikaisemmin olenkin jo katsonut tuota VSCO:ta, se siis ladataan Photarin kanssa käytettäväksi? Tähän mennessä olen tyytynyt ihan vain iPhotoon, mutta meiltä löytyy myös Photoshop - pitäisi varmaan vain kääriä hihat ja tutustua sen saloihin! :)

      Ihanaa loppuviikkoa Rimma! <3

      Poista
    3. Minulla on se käytössä Lightroomissa, sillä en tällä hetkellä käytä Photaria ollenkaan, mutta kyllä nuita mielestäni saa myös ostettua Photariin (: Jos Photari tuntuu liian hankalalta käyttää niin voin suositella kyllä Lightroomia! Sehän on ikäänkuin Photarin "pikkusisko". Olenkin ajatellut tekeväni taas jonkun kuvien muokkauspostauksen pitkästä aikaa, kun sitä niin kovasti on kysytty, joten tulossa on! (:

      Poista
    4. VSCO:n juttuja oon joskus vilkaissut, mutta en mitään sen enempää. Täytynee siis tutustua tarkemmin! Lightroom on ostettuna kun oli tarjouksessa, vaan en ole vielä saanut aikaiseksi päivittää koneen käyttistä (ihana 4 v. vanha mäkki...) jotta ohjelman saisi käyttöönkin. Ja ehdottomasti jotain kuvanmuokkausasiaa tänne blogiin jos on sellasta ollu mielessäkin, kyl vaan kiinnostaa. :)

      Poista
    5. Mulla kans 4 vuotta vanha Mac ja piti uuteen Lightroom5 päivittää käyttis (: Mut sehän onnistuu tosi näppärästi ja makso ehä pari kymppiä vaan!

      Poista
  21. Voi, ihan uskomattomia kuvia! Mietin sellaista asiaa - tuolla talvipuutarhassa kun en ole käynyt - että missä siellä kuvasitte? Tuo seinä on nimittäin tosi kiva, ja houkuttaisi mennä ottamaan omat ylppärikuvia tuonne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! (: Kuvat otettiin siinä portaikossa, joka johtaa sinne tasanteelle sekä myös tasanteen päällä (: Varmasti tuolla tulis kivat ylppärikuvat! Vinkkaa, jos tarvit kuvaajaa ;)

      Poista
    2. Alustavasti olen kaavaillut, että valjastaisin iskäni ottamaan kuvat.. Mutta kyllä nämä sun kuvat ovat vaan aika todellisen upeita - kuinka paljon esimerkiksi just ylppärikuvat tulisivat kustantamaan?

      Poista
    3. Ei paljonkaan (: Laita mulle mailia, jos tuntuu että kuvaus kiinnostais! En viitti täällä kommenttilootassa hintoja laittaa (: rimmaphotography@gmail.com

      Poista
  22. Oh my, mitä jälkeä! Olet taitava!

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: