2014/03/13

Ihastuttava Auckland

Kuvittelin ennen, että Uuden-Seelannin pääkaupunki on Auckland (maorien kielellä Tāmaki Makau Rau). Onhan se maan suurin city, joten sikäli kait ihan looginen mielleyhtymä. Aucklandissa varsinaisesti asuu 400 000 ihmistä, mutta suurkaupunkialueella pitää majaansa kolmasosa koko maan väestöstä, joka on vajaan neljän miljoonan luokkaa. Stoppasimme itse Aucklandiin itseasiassa muutamaankin otteeseen, koska siellä nyt sattuu sijaitsemaan maan vilkkain lentokenttä, joten passelin kokoiseen kaupunkiin ehdittiin hieman tutustuakin. Tosin kaupungin laitamilla sijaitsevat upeat saaret jäivät kokonaan tsekkaamatta, koska olimme vain yksinkertaisesti niin laiskoja 3 viikon Uuden-Seelannin kiertelyn jälkeen, että halusimme vain viettää muutaman päivän kaupungissa ihmetellen paikallisten menoa. Niin ja käytiin me myös leffassa (Anchorman 2, en kyllä lähtisi ihan varauksettomasti suosittelemaan).

Aucklandin kuuluisin nähtävyys on taatusti tuo parissakin kuvassa esiintyvä Sky Tower, joka on eteläisen pallonpuoliskon korkein torni. Koko maapallon mittakaavassa se taisi kurkotella sijalla 12. Tornista olisi voinut tehdä Madventuresin tapaan benjihypyn eli sky jumpin tai vaikka kävellä pitkin hökötyksen ylätasanteen kaiteita, mutta arvaatte varmaan tehtiinkö kumpaakaan näistä. No ei. Ensinnäkin en olisi taatusti uskaltanut nousta koko torniin saatika että olisin pulittanut sataviisikymmentä dollaria siitä lystistä. Jätettiin siis suosiolla nämäkin extremelajit vähän hurjapäisemmille tyypeille.



Olimme Aucklandissa juuri ennen joulua mikä ehkä näkyy kuvien koristuksista. Oli ihan hassua katsella palmujen väleissä roikkuva joulupalloja, joten pikkuisen oli vitivalkoiseen pakkasjouluun tottuneilla suomalaisilla haasteita virittäytyä asiaan kuuluvaan fiilikseen. Pakko antaa kuitenkin pointsit nuista kierrätetyistä muovipulloista rakennetuille huikeille joulukuusille! Loistoidea.

Auckland oli kaupunkina mielestäni tosi symppis ja just sopivan kokoinen. Meikäläiseen ei yhtään iske esimerkiksi Sydneyn kaltaiset miljoonakaupungit, sillä nämä pienet cityt ovat jotenkin paljon helpommin lähestyttäviä ja kodikkaampia. Makuasioita, jälleen kerran. Jos Uusi-Seelanti kolahtaa joskus matkalistalle niin suosittelen lämpimästi viettämään muutaman päivän myös Aucklandissa!

Sytyttääkös teitä muuten enemmän isot metropolit vaiko pienemmän kyläpahaset?

******

IG Travel Thrusday on viikottainen kokoelma blogipostauksia. Tempauksen viralliset järjestäjät Suomessa ovat KaukokaipuuRunning With Wild Horses sekä Destination Unknown. Lisää tempauksesta voit lukea täältä. Kaikki postauksen kuvat on otettu iPhone 4 - matkapuhelimella ja minut löydät Instagramista nimimerkillä @rimmanen.


EN // Few days in Auckland, New Zealand. These photos have been taken by iPhone 4 and the post is part of the Instagram Travel Thursday. You can read more about IGTT from here and you can find me from the Instagram by name @rimmanen.

20 kommenttia :

  1. Ihan mielettömän upeita kuvia! Mä en tuossa kolkassa maailmaa ole vielä päässyt reissaamaan, mutta sekin päivä koittaa vielä. :) Siihen saakka on hyvä fiilistellä teidän kanssabloggaajien upeita kirjoituksia.

    VastaaPoista
  2. Hauskoja muovipullokuusia :) Mä tykkään ehdottomasti pienemmistä paikoista ja erityisesti kaupungissa on oltava puistoja ja näköalapaikkoja. Suurempikin kaupunki vois toimia, jos siellä olisi tosi paljon viheralueita, eikä pelkkää liikennemelua ja saastetta. Liippasi tämä sun igtt aihe muuten läheltä mun tän päivän kaupunkipohdintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin liippasi! (: Puistoja, todellakin! Niitä joka ikinen kaupunki kaipaa!

      Poista
  3. Ihania kuvia, seurailinkin jo näitä instassa :) Sanon ehdottomasti että olen pienien kaupunkien kannalla. Vaikka asunkin Lontoossa, en missään tapauksessa halua viettää siellä enempää aikaa kun on aivan pakko - seuraava asuinpaikkamme on suurella todennäköisyydellä pienempi. Ja hyvä niin, haluan omistaa auton eikä se ole isossa kaupungissa järkevää. Pienissä kaupungissa minua yleensä viehättää se kuuluisa "helppo elämä" eli lyhyet välimatkat ja mahdollisesti edullisemmat hinnat. Iso tykkäys pienille paikoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan niin tuota, että pienissä paikoissa on helpompaa just esim. välimatkojen suhteen! Saman totesin taas pari viikkoa sitten ollessamme Oulussa, vaikka eihän tämä Helsingin seutu nyt mitään ole Lontooseen verrattuna (:

      Poista
  4. Kävin juuri joulukuussa pari vuotta sitten Aucklandissa ja ei noihin joulukoristeisiin palmujen katveessa oikeen totu :D Auckland oli tosi kiva ja sopivan kokoinen kuten sanoitkin...! Sen Sky Towerin lisäks siellä kaupungissa pääs tekee myös benjin yhdeltä sillalta ja se vaikutti kyllä paljon mukavemmalta vaihtoehdolta kun korkea torni. Onneks sinne sillan alle sai mennä kävelemään ilman benjiäkin, jätin sen nimittäin vielä odottelemaan seuraavaa reissua...pitää vähän työstää tätä korkeanpaikankammoa ensin hahah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin oli se silta! Käytiinkin Queenstownissa siellä kuuluisalla benji-sillalla ihmettelemässä, mutta sama juttu ku sulla. Pitäis eka tolle korkeanpaikankammolle tehdä jotain, vaikka on se onneksi vähän jo helpottanut (:

      Poista
  5. Hienoja kuvia! Hyvä kysymys muuten. Yleisesti ottaen tykkään samoilla luonnossa jossain kaupungin ulottumattomissa, mutta toisaalta pidän myös suurista kuhisevista metropoleista... ja leppoisista, pienistä kylistä. Koita siinä sitten päättää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Tolleen kun sen asettelit, niin aika vaikea valinta (:

      Poista
  6. Auckland-kuumeen nostatusta... huhuh miten kuumottaakin. Ei taida tähän tautiin auttaa muu kuin - lentolippuja varaamaan MARS :)

    VastaaPoista
  7. Mäkin tykkäsin Aucklandista! Vaikka meillä ei ollutkaan siellä kauheasti aikaa, ja saapumisiltana taidettiin molemmat olla vähän reissuväsyjä eikä oikeastaan tehty muuta kuin nökötettiin omien intternettilaitteidemme takana hotellihuoneessa :D Mutta se kokonainen päivä, mikä oli aikaa, oli tosi kiva. Bongattiin tosiaan nuo samat joulupukit ja käytiin mekin leffassa, Hobittia kattomassa ;)

    Mä myös tykkään matkustaa kaupunkeihin ja sukeltaa metropolien sykkeeseen. Kuljen mieluusti julkisilla liikennevälineillä ja istun kaffeloissa kattelemassa ihmisiä. Yksi mun ehdottomia kaupunkilemppareita on Chicago, ja sitä kyllä suosittelen varauksetta: on meren kokoinen järvi, korkeat talot, matalat talot, joki, puistoja ja tärkeisiin paikkoihin pääsee helposti kävellen (leveitä jalkakäytäviä pitkin). En tainnut koskaan ehtiä vastaamaan siihen matkustajatyyppipostaukseen, mutta tää ehkä korreloi sen kanssa, että tykkään reissulla tehdä juttuja ja kaupungeissa niitä mahdollisuuksia on yleensä pikkupaikkoja enemmän. Nyt kyllä haavelistalla kummittelee maaseutuloma jossain ihanassa talossa Italiassa, joten molempi kai kuitenkin parempi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin katottiin Hobitti Uudessa-Seelannissa! Tosin Queenstownissa ^_^ Chicago kyllä kuulostaa tosi kivalta kaupungilta! Jotenkin sitä pohjoisen tyttönä viihtyy vähän väljemmissä vesissä (:

      Poista
  8. Hmm, olenkohan sitten suurten kaupunkien tykkääjä kun esim. Lontoo, Sydney ja Tokio nousevat itselläni lempparipaikoiksi? Mutta näissä isoissakin kaupungeissa tykkään ennemmin ottaa haltuun se oma asuinalue/yöpymisalue, jossa saa ja pitää olla luontoa, ja sieltä sitten käsin tutkia muuta metropolia sopivan mittaisin retkin. Eli näissäkin kaupungeissa pitääkin ehkä ennemmin sanoa, että tykkään valtavasti Claphamista, North Sydneystä ja Asakusasta :)

    Nykyinen asuinpaikka Bangkok kyllä saa suuren peukun alaspäin! Ihan vain sen liikenteen kaaottisuuden, betoniviidakon, jätteiden ja kaiken toimimattomuuden vuoksi. Todella raskas paikka! Sielläkin onneksi oma asuinalue on miellyttävä omakotitaloalueineen. Mutta luontoa tulee niin ikävä! Ja mahdollisuutta mennä lenkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I feel you! Ei ihan hirveästi nuo Aasian cityt meikäläiseenkään iske. Tuo on kyllä ihan totta, että isoistakin kaupungeista saa helpommin lähestyttäviä, kun on se oma pieni lohko siitä valtavasta citystä, jota tuntee ja johon on helpompi tutustua (:

      Poista
  9. Kiva käydä Aucklandissa näin sinun kauttasi koska nyt täytyy tunnustaa että meiltä jää Auckland KOKONAAN väliin. Jaiks. Alunperin ajateltiin että ollaan siellä reissun pari viimeistä päivää, mutta ei me raaskittu lähteä täältä Okere Fallsilta. Liian paljon tekemistä ja ihmisten näkemistä. Ensi kerralla sitten... :) Huomenna siis reissataan kohti Suomea! Ja tuohon kaupunkikysymykseen vastauksena sen verran että olen itse kyllä enemmän ulkoilmaihminen, mutta Melbourne ihastutti suuresta koostaan huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtiihän sitä ensi kerrallakin! Mutta apua! Joko teilläkin on reissu ohi :O Hui kun tämä aika menee äkkiä. Tervetuloa takaisin pohjoiseen! (:

      Poista
  10. Ihania kuvia ja mahtava banneri btw myös :) Itse diggaan ehkä enemmän metropoleista, mutta pienissä kyläpahasissa on välillä maailman ihanin viehätys joten en voi täysin lukeutua kummankaan fanittajaksi kuitenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Pikkuhiljaa alkaa itsekin tottua uuteen banneriin...

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: