2014/03/10

Keskuspuistossa hengittämässä

Mikä viikonloppu takana! Tekemistä, ja ennenkaikkea mielekästä sellaista, oli sopivasti ja auringon paistettakin riittävästi. Lauantaina lähdimme Pökön kanssa päämäärättömästi samoilemaan Espoon keskuspuistoon taivaalle aamuisen räntäsäteen jälkeen kiivenneen keltaisena hehkuvan mollukan innoittamana. Kumma kyllä, puiston polut olivat lähes tyhjinä muista lenkkeilijöistä tai sitten me vain ajauduimme sen verran kauas pusikkoon, ettei siellä suhissut muu kuin tuuli oksissa. Suomalaisessa metsässä on mielestäni jotain perin rauhoittavaa. Voisin haahuilla tämän kaltaisissa maisemissa joka päivä kamera käden jatkeena ikuistellen ikivihreitä kuusia ja valkoisia koivuja. 


Inka haastoi esittelemään kotikaupunkiaan, joten tässäpäs teille pieni pala Espoota. Ehkä ensi kerralla kurkkaamme jonkun toisen espoolaisen kulman taakse. Tällaisessa metsämaisemassa muistaa kyllä ihan oikeasti pysähtyä hengittämään ja elämään jokaisesta hetkestä nauttien myös sen ainaisen kiireen keskellä. Menkää tekin metsään! Kyllä siellä mieli lepää.

Aurinkoista maanantaita kuomat!

PS. Kurkatkaapas täältä millaisia ihanuuksia minä eilen kuvailin! Siellä on myös meikäläisen itse väkertämä folioheijastin tositoimissa.

EN // Don't you just love forests? This one is in my current hometown Espoo, Finland. 
#suomiretki


22 kommenttia :

  1. Voi että, mikä epätalvi... :) Mutta ihanan keväistä kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epätalvi indeed! Nythän lupaillaan viikonlopusta alkavaksi taas pakkaset. Hyr.

      Poista
  2. Upeita kuvia ja raikas fiilis, kiitos tästä maanantaipiristyksestä! :) #suomiretki <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä olen niin samaa mieltä kanssasi! Metsä on paras paikka rentoutua ja harrastan viikoittain tuota metsässä samoilua. :) Onneksi täällä Suomessa ei yleensä tarvitse kovin kauas mennä, että pääsee luontoon rentoutumaan. :) Kauniita kuvia jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti (: Just näin se on. Ei ole Suomessa niin isoa kaupunkia, etteikö sieltä ihan näppärästi ja nopsaan metsäretkelle pääsisi!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tuo puiden välistä siivilöityvä valo oli kyllä ihan outo juttu <3

      Poista
  5. Oho! Onpa ihanan keväisiä jopa kesäisiä kuvia! :) Pitääkin suunnistaa noille poluille piakkoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oli kyllä tosi keväinen! Jos tuulta ei lasketa... Metsään vaan (:

      Poista
  6. Oi, siellähän on ihan kevät jo! Suomalainen metsä on kyllä ihan omaa luokkaansa :)

    VastaaPoista
  7. Vau miten keväistä! Espoo on itselleni jokseenkin tuntematon vaikka siellä on tultu kyläiltyä jonkin verran. Lisäpostauksia siis odotellssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa Espoo on myös minulle jokseenkin tuntematon, sillä olen asunut täällä vasta pari vuotta (: Mutta tässäkös sitä samalla siihen tutustuu! Odotan innolla, että pääsen kuvailemaan synnyinkyläni kulmia!

      Poista
  8. Ihana sävy näissä kuvissa:)

    VastaaPoista
  9. Vaikka Suomalainen sekametsä on omalla tavallaan kaunis, niin se ei ole aina ihan niitä palkitsevimpia kuvauskohteita. Metsän kauneuden esiin tuominen kuvissa on erittäin vaikeaa, mutta näemmä osaava kuvaaja onnistuu nostamaan metsän parhaat puolet myös kuvissa esiin, hyvää työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi! Olet ihan oikeassa. Sekametsästä on vähän haastavaa saada niitä puolia esiin, mitä omin silmin näkee.

      Poista
  10. Ihania kuvia meidän takapihalta =D. No ihan en heti tunnistanut, missä kohtaa Espoon keskuspuistoa olit, mutta joo, se alkaa myös meidän taloyhtiön pihalta. Olen ollut aina kiitollinen tuosta metsästä, se on sellainen henkireikä. Ja silloin kun meidän koira vielä eli, kävimme siellä kolme kertaa päivässä. Ihania kuvia (jälleen) <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! No ehkä me sitten asutaankin lähekkäin ;) Minäkin käyn tuolla samoilemassa harva se päviä, mutta enemmänkin viikonloppuisin vähän pidemmällä (:

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: