2013/11/22

Welcome to the ROCK

Kirjoituspaikka: Joku hämärä motelli, Los Angeles, California, USA

Kauhujen saari Alcatraz. Paikka johon liittyy hyvin paljon mielenkiintoista historiaa, mutta tunnetuin niistä lienee toimiminen yhtenä Yhdysvaltojen pahamaineisimmista vankiloista. Alcatrazissa asui yli 1300 Yhdysvaltain vaarallisinta vankia vuosien 1934-1963 aikana, joista kuuluisimpana mainittakoon gangsteriaallon harjalla ratsastanut Al Capone.

Siellä me sitten vietettiin tiistaina kokonainen päivä ihmetellen, fiilistellen ja tutkien suurella mielenkiinnolla saaren jokaista kolkkaa ja etenkin sen kivistä, karua historiaansa tihkuvaa vankilaa, joka tunnetaan myös nimellä The Rock. Paikalla ei ollut henkilökohtaista opasta, mutta itseasiassa asian ajoi jopa paremmin omaan tahtiin kuunneltava (englanninkielinen) audio tour, jossa opastuksen suoraan kuulokkeiden kautta hoitivat vankilan entiset vartijat sekä itse vangit. Creepy, I know...


Vankien arki Alcatrazissa oli erittäin karua, eristettyä ja korutonta verrattuna esimerkiksi nykyajan meininkiin. Vankila on kuuluisa kovasta kuristaan ja raaoista otteistaan, joilla pahamaineiset rikolliset pidettiin kurissa. Myös vankien yhteydet ympäröivään maailmaan olivat äärimmäisen rajoitettuja, ja kaikki kirjeet sensuroitiin, joten vankilassa vallinneet olosuhteet pysyivät suurilta osin lähes täysin tuntemattomina julkisuudesta. Sääntöjä rikkoneet vangit saivat rangaistukseksi siirron tietyksi ajaksi D-rakennuksen täysin pimeisiin ja äänieristettyihin selleihin. Meitä turisteja kehotettiinkin astumaan tyrmään sisään ja sulkemaan oven perässään, mutta voinette arvata oliko meikäläisellä munaa sulkea sitä pahuen ovea. No ei ollut ei. Enkä kyllä nähnyt, että kukaan muukaan alla olevaan eristyssellin oveen olisi palanut halusta koskea...

Nauhalla eräs vangeista kertoi, kuinka uuden vuoden aattona tuulten ollessa suotuisia, saattoi mantereelta kuulua ihmisten naurua, iloa ja rakettien pauketta synkkään ja hiljaiseen kivilinnoitukseen sakka. Nämä olivat heille niitä rankimpia hetkiä muistuttamaan siitä elämästä, joka oli niin lähellä, mutta heidän kohdallaan kuitenkin valovuosien päässä todellisuudesta.

Nykyään saaren vanhaan vankilarakennukseen tutustuu päivittäin noin 4 000 vierailijaa. Yksikään saarelle saapunut turisti tuskin voi välttyä tuntemasta sitä toivottomuuden ja silkan epätoivon ilmapiiriä, joka edelleen leimaa Alcatrazia. Vierailijoille on siis luvassa takuuvarmat kylmät väristykset loppupäiväksi. Alcatraziin pääsee näppärästi San Fransiscosta laiturilta 31 ja laivamatka saarelle kestää vartin verran. Vierailu tässä UNESCO:n perintökohteessa kustantaa laivamatkoineen 30 dollaria, mutta on mielestäni ehdottomasti jokaisen setelin väärti.
Nyt unille ja odottelemaan joka motellissa piilottelevaa kiintiö-moottorisahamurhaajaa.
Huikeeta perjantaita nuput!
PS. Bongatkaa kuvista tyylikkyyden multihuipentumat: pillifarkut ja vaelluskengät x 2.
EN // Visited the island called Alcatraz in San Fran which has also been a prison few decades ago.

26 kommenttia :

  1. Just kuukausi sitten googlettelin (jälleen kerran katsottuani sean conneryn leffan) infoa the rockista ja sanoin petelle et tonne on päästävä!
    Samalta näyttää kuin elokuvissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Sean Connery ja oi The Rock. Tykkään siitä leffasta myös hirmuisesti! Ja siksipä olikin niin mahtava päästä vihdoinkin katsomaan kyseistä paikkaa. Suosittelen! (:

      Poista
  2. Katottii eilen Aapelin kaa leffa Pako Alcatrazista mikä on tehty vuonna 1979! ;-) Ihan vaan fiilistellen teitän reissua. ^_^

    VastaaPoista
  3. Synkeä paikka, HUI! Ja tuo sumuinen ja harmaa sää tekee paikasta vieläkin ankeamman näköisen. Varmasti vierailun arvoinen paikka ja upea kokemus!

    VastaaPoista
  4. Hui kauheeta. Veikkaan, että pelkästään nämä kuvat saavat aikaiseksi ensi yönä painajaisia, sillä kylmät väreet tulivat heti seuraksi... Mielenkiintoinen paikka ehdottomasti, lapsena eräs lempileffani oli Pako Alcatrazista :)

    VastaaPoista
  5. The Rock on niin hyvä elokuva ja kyllähän tuo paikka on ehdoton osa Friscon reissua. Pakko joskus päästä itsekin omin silmin näkemään ja tuntemaan paikan tunnelma. Noissa joissain kuvissakin välittyy kyllä sellainen "kylmyys", jossa tuoksuu epätoivo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tämä paikka on must see, jos Friscoon joskus päätyy!

      Poista
  6. Keväällä käytiin kans San Franciscossa ja Alcatraz oli kyllä kaikista vaikuttavin paikka. Ja just jännä fiilis ku on niin leffoista tuttu :)

    VastaaPoista
  7. Wau, tuonne on kyllä itsekin joskus päästävä... Ja The Rock <3 oioioi.

    VastaaPoista
  8. Hui miten karu paikka! Pitää päästä kokemaan ihan itsekin! Huikeita kuvia oot saanu :)

    VastaaPoista
  9. Aika lohduttoman näköistä. Karua, mutta silti jotenkin niin mielenkiintoista. Joskus kun tuonne pääsisi...

    VastaaPoista
  10. Kiitos kun jaat teidän matkaa meidän kanssa - kuin maistiaisia maailmalta <3

    VastaaPoista
  11. Mahtavia kuvia, voin melkein kuulla ovien ja kaltereiden kolahtelut! Ja sumuinen sää kyllä kruunasi kokonaisuuden karmivuuden :)

    VastaaPoista
  12. Miten karua, mutta omalla tavalla kaunista. Sumua ja synkyyttä, kyllä tuli kylmät väreet. En voi kuitenkaan sanoa, että karmivaa, sillä jokin siinä kuitenkin viehättää. Ehkä se mystisyys..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se melkoisen karmiva paikka ihan tälleen luonnossa oli (: Mutta ennenkaikkea mielenkiintoinen! Historia kyllä tätä tyttöä kiinnostaa erittäin paljon.

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: