2013/11/16

Maailma mikä meininki!

Kirjoituspaikka: Helsinki-Vantaan lentoasema.

Maailmanympärysmatka kuulostaa omiin korviini samaan aikaan ihan jumalattoman siistiltä, mutta toisaalta myös totaalisen saavuttamattomalta jutulta. Siltä se kuulosti varmasti miehestänikin, kun joskus pari vuotta sitten ajatuksen kyseisestä tripistä heitin ilmoille. Muistan, että asuimme silloin vielä vuokra-asunnossa ja minä podin luonteelleni ominaisesti kroonista matkakuumetta, vaikka olin hetki sitten palannut kotiin edelliseltä reppureissulta. Mieheni katsoi minua ensin epäuskoisena, mutta hetken asiaa sulateltuaan innostus lähti hänelläkin ihan lapasesta. Todellakin me tehdään se!

Sen hetken jälkeen on koettu melkoisen monta epäuskonpuuskaa ja toivon kipinää. Suunniteltu, googleteltu, karsittu menoja ja venytetty senttiä. Tärkeintä tässä prosessissa on kuitenkin ehdottomasti ollut se ensimmäinen hetki, se PÄÄTÖKSEN tekeminen. Päätös toteuttaa haaveensa. Päätös nähdä ja kokea, vaikka se ajatus välillä aavistuksen kuumottava on ollutkin. Kaikki muut asiat ovat ikään kuin loksahdelleet paikalleen omalla painollaan, kun se ensimmäinen ja ratkaiseva askel oli otettu. Haaveilitpa itse sitten matkasta aurinkorannalle, Andien vuoristoon taikka Pihtiputaalle, niin muistathan että loppujen lopuksi ihan kaikki on mahdollista.

Joku teistä kerran sanoi meidän näyttävän tässä hääpäivämme iltana otetussa kuvassa ihan siltä, että olisimme lähdössä valloittamaan maailmaa. Ja juuri nyt se ihan oikeasti tapahtuu! Meidän yhteinen unelmamme, meidän henkilökohtainen maailmanvalloituksemme ja taatusti elämämme ikimuistoisin reissu on alkamassa.

Hei hei rakas Suomi, ystävät ja perhe. NÄHDÄÄN!

EN // We are leaving to our honeymoon round the world today! See you later Finland!


48 kommenttia :

  1. Llloistavaa! Ihanaa, ikimuistoista - kaikkea tuo tulee varmasti tullessaan :) HYVÄÄ MATKAA <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, huikeaa, turvallista ja parasta matkaa teille molemmille <3

    VastaaPoista
  3. Iik, jännää! ♥ Mitä huikeinta matkaa teille, pitäkää toisistanne huolta ja nauttikaa ihan täysillä teidän unelman toteutumisesta. :)

    VastaaPoista
  4. Toi kuva on kyllä niin ihana! :D Pitäkää hauskaa!

    VastaaPoista
  5. Ikimuistoista, ihanaa, mitä parhainta matkaa! <3

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa, nyt se alkaa!! :) Ikimuistoisen huikean mahtavaa reissua teille! Unelmat on tehty toteutettaviksi. <3

    VastaaPoista
  7. Uskomattoman upeaa, mahtavaa ja jännittävää matkaa teille! Innolla täällä seurataan ja nautitaan matkasta mukana :) Siitä todellakin tulee unelmien reissu! -Milla

    VastaaPoista
  8. Todella hyvän päätöksen teitte aikoinaan ja nyt eikun toteuttamaan sitä! Ihanaa ja ikimuistoista matkaa! :)

    VastaaPoista
  9. Hyvää matkaa ja pitäkää hauskaa! :)

    VastaaPoista
  10. Apuva, nytkö te lähette!? Elämyksien täyteistä ja unohtumattoman ihanaa maailmanvalloitusta! <3 Täällä seuraillaan jokaista matkapostausta. :)

    VastaaPoista
  11. Ihanaa, onnea matkaan ja reissupostauksia odotellessa! Take care <3

    VastaaPoista
  12. Mahtavaa reissua! <3 Nauttikaa, teillä on ainutlaatuinen ajanjakso alkamassa!

    VastaaPoista
  13. Aivan huisin hauskaa, avartavaa, rentouttavaa ja kokemuksia täynnä olevaa matkaa teille molemmille! En malta odottaa kuulla ajatuksia ja nähdä kuvia teidän reissusta! Täällä ollaan täysillä hengessä mukana :) Eilen illalla uppouduin selailemaan oman maailmanympärimatkamme kuvia. Elämän parhaat 11 kuukautta! Olen varma, että nämä tulevat kuukaudet ovat unohtumattomia myös teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli varmasti huikea reissu teillä! Mulla on nyt jo vähän ikävä koiria, mutta eiköhän tämä kolme kk mene kuin siivillä (:

      Poista
    2. Toi alkuikävä on varmasti ihan tavallista :) Muistan itsekin, että siinä meni hetki, että pääsi irtautumaan koto-Suomesta. Hei kohta se Nykki vie mennessään!

      Poista
  14. Let the adventure begin! Turvallista reissua :)

    VastaaPoista
  15. Mahtavaa reissua teille molemmille, nauttikaa!

    VastaaPoista
  16. Turvallista matkaa! Maailma on aika ihana ja kaksin siellä on huisin kivaa ♥

    VastaaPoista
  17. Elämysten täyttämää matkaa <3

    VastaaPoista
  18. Voi vitsi, pitäkää hauskaa ja pussailkaa paljon! :)

    VastaaPoista
  19. Ihanaa ja turvallista matkaa! :) Kuinka kauan tää teidän reissu kestää?

    VastaaPoista
  20. Väkisinkin pistää hymyilemään. Melkein itkemään. Jonkun unelmat muuttuvat todeksi, Leenan vuosi sitten, Leon sata vuotta sitten, hänen eilen, sinun tänään, kenen huomenna, en tiedä. Minunkin varmasti, joku päivä. Ihanaa ja ikimuistoista matkaa!

    VastaaPoista
  21. Turvallista ja rikastuttavaa matkaa teille kahdelle! On ollut ilo seurata reissunne suunnittelua ja vielä hienompaa on toivottaa viimein oikein, oikein ihanaa matkaa. Nauttikaa jokaisesta hetkestä! <3

    VastaaPoista
  22. Ihanaa reissua, palatkaa ehjinä takaisin! <3 Puss

    VastaaPoista
  23. Ihan älyttömän ihanaa matkaa teille!! Pitäkää hauskaa!!

    VastaaPoista
  24. Huikeaa reissua!
    Reissupostauksia odotellessa :)

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: