2013/09/16

Brunssi Kiilassa

Äiti pölähti Sveitsistä takaisin Suomeen lauantai-iltana väsyneenä, mutta onnellisena. Kun aamu sunnuntaina valkeni, kiikutimme äipän vielä brunssille Kiilaan, jonne olimme kutsuneet paikalle myös pääkaupunkiseudulla asustavan enoni vaimoineen. Yllärinä tietysti. En ollut käynyt aikaisemmin Kiilassa, mutta hyvinhän tuolla maha tuli täyteen, vaikka jostain arvostelusta luinkin, ettei siellä ole lainkaan lämmintä ruokaa tarjolla kasvissyöjille. Mikä olikin totta, mutta runsas salaattipöytä korvasi tämän puutteen mainiosti. Mielestäni Kiila oli Fasun kanssa hyvinkin samaa tasoa, joten voin suositella molempia lämpimästi. Oma suosikkini taitaa silti kuitenkin olla pieni ja niin töölöläinen Tin Tin Tango, johon liittyy kovin rakkaita muistoja minun ja mieheni suhteen alkuajoista.










Äiti ja sen tytöt.

Brunssin jälkeen lähdettiin vielä kiertelemään kaupungille muutamat auki olevat sisustuskaupat sekä piipahdettiin Hietsun kirppiksellä, josta teinkin pari löytöä kustantaen yhteensä kaksi euroa. Granitistakin tarttui jotakin pientä mukaan, joista voisinkin kertoa tarkemmin myöhemmin. Stockalla kävin hypistelemässä vähän turhan kalliita sistustyynynpäällisiä, mutta lopulta päätin piheyksissäni jättää ne hyllyyn ja tehdä omani itse.

On kuulkaatte niin ihanaa, kun häiden jälkeen ei ole tarvinut ihan joka ikistä penniä laskea, vaan voi joskus jopa hyvin harkitusti ostaa jotain kivaa ja tarpeellista. Toki edelleen jatkuva remontti sekä tuleva häämatka vaativat rahaa sivuun laitettavaksi jonkun verran, mutta ihan niin tiukille ei tarvi rahapussia nyörittää, kuin ollaan mennyt vuosi häihin säästäessä tehty.

Sisko on nyt räkätaudissa ja äiti vatsasellaisessa, joten mielenkiinnolla odotan millainen versio itselleni jysähtää. Toivottavasti molemmilta säästyttäisiin, sillä tänään(kin) pitäisi kyetä työpäivän jälkeen suunnistaa tallille lappamaan sitä itseään.

Riemukasta ja kuulaan syksyistä viikkoa! 

PS. Ruska tule jo! Minä ja kamera ollaan valmiina.

Photos: 
Olympus OM-D E-M5
M. Zuiko 45mm f1.8

EN // Brunch time with my family.
 

24 kommenttia :

  1. Hmm, Kiilan brunssi tosiaan ollut harkinnassa jo pidemmän aikaa, mutta kun Fazer on vaan aina parempi. :D Ehkä pitää uskaltautua tuonnekin joskus.

    VastaaPoista
  2. Dylan Pink on mun lemppari. Siellä oli niin hyvä valikoima hedelmiä, ruokia ja varsinkin jälkkäreitä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kuullut siitä paljon kehuja! Pitää joskus testata. Olen käynyt siellä vain lounaalla ja ainakin silloin salaattipöydät notkuu (:

      Poista
  3. Ihania herkkuja ollut teillä :)

    VastaaPoista
  4. Voi nam ja slurps miten herkullisen näköinen brunssi! :P Tuolla pitääkin mennä poikkeamaan joskus - jos ei brunssille niin muuten vaan syömään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muuten joskus käynyt siellä lounaallakin ja oli oikein makoisa salaatti (:

      Poista
  5. On siinä äitinsä näköisiä tyttösiä!
    Onpa teillä melkoiset herkut siinä, nousee ihan vesi kielelle. Pitää joskus itsekin piipahtaa, olikos siellä minkälaista kakkuvalikoimaa tällaiselle herkkusuulle? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hirveästi kyllä itseasiassa ollut kakkuja tai muutenkin jälkkäripöytä oli ehkä omaankin makuuni hiukan suppea. Mutta maha tuli jo alkupaloista niin täyteen, että eipä sinne olisi niitä herkkuja hirmuisesti enää mahtunutkaan (:

      Poista
  6. No ei ole kyllä Tintin voittanutta! Paitsi ehkä Café Regatta, mutta sitä käytetäänkin pulla- eikä aamupalatarkoitukseen :) Täytyy käydä testaamassa tuo Kiila, kunhan täältä kotiin pelmahdetaan, on jäänyt meiltäkin väliin. Jos en ihan väärin muista, niin meidän kaaso- ja bestman-komppania olivat siellä häiden jälkeisenä päivänä porukalla brunssilla, ja kehuivat kovasti :)

    Joko teillä on pian lähtö lähellä? Meillä on nyt paluupäivä selvillä ja kyllä jo odotellaan kotia ja kaikkien rakkaiden näkemistä aika paljon! :) Onneksi loppureissusta saadaan taas paljon "vieraita"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli muuten nytkin joku hääjuhlaseurue ja niitä oli monta kymmentä! Morsiusparikin saapui sinne ja kuulosti olevan sitten hurjat aplodit (:

      Meillä on vajaa 2 kk lähtöön! Huii. Ei vielä oikein ole muistanut edes miettiä asiaa, kun on niin paljon muutakin tekemistä :D Onneksi! Ihania loppuaikoja reissun päällä! Mun pitäisi laittaa sulle sitä mailia, kun vain muistaisin...

      Poista
    2. Juu, laita tällä viikolla vaikka, kun todennäköisesti perjantaina lähdetään vaellukselle, ja sitten en ole taas netin päässä pariin viikkoon! Jaha, taas olen näköjään eri profiilissa loggautuneena, enpä jaksa vaihtaa :) Tsemppiä viikkoon, me lähdetään metsästämään jotain sopivaa hotellia äidin ja isin vierailua varten ♥

      Poista
    3. Ja arvaapa muistinko!

      Oi ihanaa vierailua sinne <3 On varmasti ihan huippua ku porukat tulee! En kestä (:

      Poista
    4. No muistit! :D Ja sen kunniaksi kirjoitin takaisin pitkän sekaisen soperruksen, josta toivottavasti ottaa jotain tolkkua. Jep, niin ihanaa! Se oli jo ennen reissua suunniteltukin, mutta tässä ihan ex tempore päätettiin ottaa vastaan muitakin vieraita, ja loppureissu vaelluksen jälkeen meneekin melkein kokonaan perheloman merkeissä ♥ Ja mä en melkein kestä meidän viimeistä matkakohdetta, joka myös ihan ex tempore valittiin, kun ostettiin lentoja kotiin. En tuonne meidän matkablogiin sitä vielä paljasta, mutta näihin kommentteihin tuskin eksyy kovin moni sieltä... me mennään Malediiveille, hihii!

      P.S Haluan lisätä listaan vielä kortisonivoiteen, joka aiemmin unohtui! :)

      Poista
    5. Mä paneudun sun mailiin vielä paremmin viikonloppuna ^_^ Luin sen pikaseen samalla ku olin Hanurin kans iltakävelyllä! Oi vitsi, Malediivit. Varmasti ihan huikeeta!!! Palataan pian ja ihanaa perhelomaa sinne Nepaliin <3

      Poista
  7. Olipas herkullisen näköinen brunssi! Mäkin olen kuullut paljon hyvää tuosta Kiilasta, mutta en ole koskaan vielä käynyt siellä. Enkä Fazerilla. Ylipäätään en ole käynyt elämäni aikana brunssilla kovin montaa kertaa, vaikka rakastan syödä juuri aamuisin :D Pitääpä ottaa nyt tavoitteeksi mennä brunssille ihan lähiaikoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli. En minäkään nyt niiiin usein brunsseilla käy. Tällaisissa erikoistilanteissa vain (: Kotonakin saa tehtyä ihan mielettömiä aamiaisia, mutta kyllä brunssi kaveriporukalla tietty on aina yhtä hauskaa!

      Poista
  8. Kävin juuri eilen ystäväni kanssa tyrkyllä Kiilaan, mutta kamalan pitkän jonon takia peräännyimme ja valitsimme muuta syötävää. Pitänee joskus varata pöytä ja mennä testaamaan niin paljon kehuttua brunssia. Fazerin brunssikin on kokeilematta. Paljon aukkoja brunssisivistyksessäni! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siellä oli kyllä melkoinen tungos ja meidänkään seitsemän hengen seurue ei toki olisi mahtunut ilman varausta kovin nopsaa sisään (:

      Poista
  9. Kannattaa testata Albertinkadulla myös sellainen kuin "Olipa kerran", vaihtelee päivän mukaan mutta noin yleisesti todella maukas brunssi, vetää vertoja Kiilalle ja Fasulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI kiitos kovasti vinkistä! (: Ainakin nimi kuulostaa spesiaalilta, joten pitää kyllä joskus testata.

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: