2013/09/17

Meidän häät: Kun Nasu morsiamen ryösti - wedding flash mob

Meidän häissä oli tasan kaksi ohjelmanumeroa morsiuskimpun sekä sukkanauhan heiton lisäksi; hääbingo ja morsiamen ryöstö. Tosin sukkanauhaa ei loppupeleissä edes heitetty, koska en raskinut luopua siitä, joten mies heitti sen sijaan saunavitsan. Lisähoukuttimena koivukimpun nappaajalle oli pieni kossupullo. Enpä muuten ole koskaan nähnyt niin motivoituneita poikamiehiä...

Usein morsiamen ryöstö tarkoittaa sitä, että sulhanen joutuu tekemään jotakin ihan über-noloa saadakseen siippansa takaisin. Meidän häät ei poikenneet tästä kaavasta oikeastaan millään tavalla. Tai no ehkä vähäsen kuitenkin, sillä J sai ihan itse päättää jo ennen hääpäivää, kuinka tämä itsensä nolaaminen tulee tapahtumaan. Ensin kaavailtiin täysin laulutaidottomalle miehelle esitettäväksi serenaadia, seuraavaksi runoa, mutta lopulta herra itse päätyi siihen, että hän haluaa esittää tanssin. Jaa, minkähänlaista tanssia olit ajatellut, sulle kun rakkaani ei tuota rytmitajua ole luotu senkään vertaa, kuin laulutaitoja? Tiedustelin kysymysmerkki pääni päällä keikkuen. No sellaista siistiä, johon sitten muut voi liittyä mukaan! Totesi mies innoissaan.

Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin alkaa miettiä koreografiaa ja mahdollista musiikkia. Tanssiliikkeiden piti olla mahdollisimman simppeleitä, sillä tanssiin tulisi osallistumaan aika monta henkilöä ja aikaa yhteisiin treeneihin tuskin saataisiin järjestymään yhtä kertaa enempää, kun osa tanssijoista asusti toisella paikkakunnalla. Ja niinhän siinä kävikin, että koko porukalla päästiin esitys vetäisemään läpi vasta häiden aattona ja silloinkin Nasu puuttui remmistä. Mutta upeastihan se homma lopulta hoitui, joten ei voi muuta kuin taas kerran kiitellä miten huikealla panoksella kaikki heittäytyivät tanssiin mukaan, oli ne muuvit nyt sitten ihan prikulleen hallussa taikka ei! Ei se kattokaas ole ihan niin justiinsa näissä piireissä.

Kaikki kuvat: Tuomas Mikkonen


Kun Lauran Lauri oli häävalssien jälkeen napannut meikäläisen kantoon palomiesotteella, ilmoitettiin sulhaselle, että hänen täytyy esittää juhlakansalle jonkin sortin tanssispektaakkeli saadakseen vaimonsa takaisin. Vieraathan ei luonnollisestikaan tienneet, että tätä "spektaakkelia" oli mies saanut harjoitella etukäteen kesän hämärinä iltoina, saatika sitä, että hän ei tulisi esittämään sitä yksin. Noh, musiikki lähti soimaan ja mies pyöriskeli siinä muka hetken hämillään yhden kaasoista huutaessa taustalta "ei se osaa tanssia!". Kunnes sitten koreografia lähti sovitusta kohdasta liikkeelle.


Ekan kierroksen tanssittuaan yleisön hämmästykseksi kaasot hyppäsivät tanssiin mukaan! Ja näin sama miehen jo kertaalleen esittämä koreografia pyörähti uudelleen alusta käyntiin.


Seuraavalla kierroksella mukaan tulivat bestmanit. Ja neljännellä kierroksella messiin hyppäsi muutama ystävä.


Ja lopulta viidennen kierroksen koittaessa myös Nasu ja morsio!


 Haha, vieläkin naurattaa, kun tätä oli niin siistiä miettiä, harjoitella ja lopulta esittää! Ja ai että mitä suosionosoituksia ja hurraa huutoja mies sekä koko porukka saikaan osakseen! Kyllä kannatti nähdä hieman vaivaa tämän eteen. Oli huikeaa yllättää juhlavieraat ja saatiinkin sitten loppuilta kuulla kiitosta moisesta vedosta.

Vaikka nämä Tuomaksen ottamat tilannekuvat ihan huikeita jälleen kerran ovatkin, niin kyllä tästä esityksestä taitaa vielä astetta paremmin päästä jyvälle katsomalla alla oleva isäni kuvaama video. Olkaapas hyvät!



Huisia tiistaita kuomat!

PS. Muistakaahan tänään tsekata Yleltä klo 19.30 alkava Blogistanian jakso, jossa päätähtenä on Palomiehen morsian Laura, mutta saattaa siellä vilahtaa joku toinenkin tuttu kasvo.

EN // My husband wanted to do a flash mob dance at our wedding, so we did it with our bridesmaids, bestmans and few friends! And it was a total success.


56 kommenttia :

  1. IHANA video! Ja ihan huippua että ootta saanu niinkin myötähäpeäisestä jutusta kuin morsiamen ryöstöstä ihan mahtavan. :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuli hyvä mieli tuosta videosta! Huikea! :)
    Kuvat kertoivat paljon,mutta video kruunasi nyt kyllä tämän postauksen. Tästä on hyvä aloittaa päivä! :D
    Mulla on illan ohjelma tallennukselle menossa,etten vaan missaa sitä...!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo kieltämättä pistää aina vähän naurattamaan :D Melkoista menoa!

      Hyvä hyvä! Nyt kun vielä itsekin muistaisi katsoa sen, kun taatusti tallilla taas venähtää pitkälle iltaan (:

      Poista
  3. Mikä aamunpiristys!! Ihan huippu video ja ilo tulvii tänne asti!! IHANA!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että piristi aamua! Tämähän olisikin siis pitänyt postata jo maanantaina ;)

      Poista
  4. Aivan mahtava flash mob! :D Hahah, koirat kallistelee vieressä pääätä ja ihmettelee mun kikatusta ;D

    VastaaPoista
  5. Hahhaa, mainio video! Perinteistä voi näköjään muokata kaikenlaista hauskaa ja vähän erilaista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Niin niistä kyllä voi, kun vähä käyttää mielikuvitusta!

      Poista
  6. Tiedätkö Malla mitä, sä oot varastanut meidän häät. (Mutta sillei hyvällä tavalla!) Tähän mennessä kaikki mitä olen suunnitellut ja kaavaillut meidän ensi vuoden elokuussa oleviin omiin häihimme, on salakavalasti löytynyt hetkeä myöhemmin teidän häistä jo toteutettuna! :) Miten voi olla, että kaksi ihmistä voikin suunnitella niin samanlaiset häät, vaikka eivät edes tunne toisiaan? :) Aivan mieletöntä! Ja mikä parasta, nyt kun olen nähnyt, että ideani ovat kaikki toteutuskelpoisia, koska olette niitä jo testanneet, voinkin jatkaa samaa rataa.. :) KIITOS! :)
    Ps. Aivan huippu blogi! Kiitos siitäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua mikä päivän piristys! Hih, ole hyvä vain (: Aika hassua tosiaan kuulla, että ajatukset menevät niin kovasti yksiin!

      Poista
  7. Aivan mahtava tuo tanssi! Ja miten onnellisilta kaikki näyttävät ♥
    Mut nyt on pakko myöntää, että mä repesin ihan totaalisesti Nasulle xD Niin hyvin hytky korvat tanssin mukana, että ei pystynyt olla nauramatta :D

    VastaaPoista
  8. Ihana! Aivan huippua! Jotenkin muhun osuu ja uppoo noi flash mob henkiset jutut. Ootte kyllä ihania kaikki videolla <3

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Oli ihan hassuu nähdä sut telkkarissa :D

      Poista
    2. Et kuule uskokaan miten noloa sitä oli kattoa :D Mulla oli vielä kauhee flunssa ja sen kyllä huomas, ku hyvä että hereillä pysy ^_^

      Poista
  10. Tää on niin ittensä toistamista näiden kommenttien kanssa, mutta kun tääkin on niin ihana! Mua nauratti ja samalla melkein itketti :D. Teillä on ollut niin ihanat häät!

    VastaaPoista
  11. Täällä vuoroin vieraissa! :) Ihanan elämänmakuinen blogi ja mitä kuvia.. ihastuin ja liityin tietenkin myös lukijaksi. Kiva, että löysit meille ja sait idean liitutaulullekin. :) Kivaa viikkoa!

    Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti kehuista sekä vastavierailusta ja tervetuloa (:

      Mitä parhainta viikkoa myö sinne!

      Poista
  12. Olipas ihana video! Tuli niin hyvä iloinen tuulahdus :)

    VastaaPoista
  13. Ihan mieletöntä! Kylläpä vääntyi suupielet hymyyn tätä katsellessa. (:

    VastaaPoista
  14. Ihan mielettömän hauska idea ja hyvä ohjelmanumero myös vieraille! Täytyy alkaa ehdotteleen jos omakin puolisko innostuisi ideaan.. tässä on onneksi kaksi vuotta aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilman muuta ;) Meillä ainakin oli niin helppo tuo koreografia, että sellaisen kyllä handlaa ihan kuka vain (:

      Poista
  15. Aivan mahtavaa!! :D Tanssista tuli tosi hyvä mieli! Ei vitsi, tää on niin mainio!

    VastaaPoista
  16. ÄÄää, harmittaa vielä enemmän, että en päässyt livenä näkemään! ;) Olette niin ihania!! <3

    VastaaPoista
  17. Llloistavaa, hyvin te veditte! :)) Meitsikin tunnetusti morsiamenryöstökammoisena näyttää isoa peukkua tälle!

    VastaaPoista
  18. Kiinnostuin sun blogista kun huomasin että täällä on hääjuttuja, ihastuin tähän kun näin miten kaunis ja hauska oot ja kuinka kiva tyyli sulla on tätä tehdä ja rakastuin kun tajusin että sulla on heppa! <3 Uusi lukija täällä siis, hei. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tervetuloa hirmuisesti tänne minun hömppämaailmaan (: Ihanaa, lisää heppatyttöjä! Kannustaa postailemaan vähän useammin niitä heppajuttujakin (:

      Poista
    2. Joo, heppajutut ovat oikein tervetulleita! Oikein komea herra tuo sinun täykkärisi. :)

      Poista
  19. Vau, vau ja vau! Ihan mahtava ohjelmanumero! Tätä ideaa meidänkin häihin voisi jotenkin jalostaa, perinteinen morsiamen ryöstö kun ei ole ainakaan yhtään meidän juttu, se on niin kamala! Kaaso ainakin innostui ihan täysillä kun linkitin tämän, eikä sulhokaan nyt ihan tyrmännyt ideaa, joten katsotaan saadaanko meidänkin häihin joku tälläinen kivempi morsiamen ryöstö toteutettua :) Hih, ainakin appivanhemmat saataisiin säikäytettyä pahemman kerran, sulholle kun aivan hirvein paikka olisi joutua perinteiseen morsiamen ryöstöön ilman mitään ennakkovaroituksia, ja he sen tietenkin tietävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se perinteinen ihan meidänkään juttu ole, joten siksi piti keksiä jotain ihan uutta tai olisi jäänyt koko ryöstö tekemättä (: No siitä vaan sitten kehittelemään tanssia! Ehdottomasti kyllä kannatan!!! (:

      Poista
  20. Joskus oli poikaystävän kanssa puhetta että meidän mahdollisissa häissä olisi siistiä kesken häävalssin pistää sulho vs. morsian breakdance battle pystyyn. Molemmat kävisi omilla tahoillaan jossain treenaamassa sitä ennen häitä. Mietin vaan että mitenköhän breikkaaminen tulee häämekon kanssa sujumaan, siinä kun tulee lattiaakin ihan hyvin nuohottua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi kuulostais kyllä ihan superhauskalta! Todellakin sen teette sitten, kun se hääpäivä koittaa ;)

      Poista
  21. Ahhahaa, tää on ihan mahtava!! :D musta on erityisen hienoa se, että sun polttarit on Nasun myötä saatu integroitua mukaan myös hääjuhlaan. Tää toi kyllä hymyn korville näin ruudun takaa seurattunakin, kiitos siitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :D Ja me suunniteltiinkin ensin, että sidotaan se siihen juontamisen kautta vielä tiiviimmin, mutta jätettiin sitten kuitenkin välistä ;) Hih, ole hyvä vain!

      Poista
  22. No eihän tästä nyt voinut muuta kuin tulla hyvälle tuulelle! Huikee tuo flash mob -idea :D

    VastaaPoista
  23. Jee, vihdoin pääsin oman läppärini ääreen ja salamana urkkimaan teidän hääpäiväkertomuksia. Älä siis ihmettele, jos jokaiseen matkan aikana julkaistuun postaukseen ilmestyy uusia hehkutuksia by minä ;) Huikea tanssispektaakkeli, nää on vaan niin mahtavia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahahh :D Kiitti! Ja tervetuloa takaisin kotiin tuore vaimo! (:

      Poista
  24. Katsoin ja itkin. (video loppu ja märsään edelleen!) Tuo oli jotain niiin ihanaa!!!!! Kiitos kun jaoit. Harmittelen kun missasin toisen videon häistänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oli kyllä huisi päivä ja ihania muistoja tästä pätkästä!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: