2013/04/15

Polttarit takana ja tämä kaaso on ihan töttöröö

Muutaman päivän hiljaisuuden aikana on ehditty juhlia polttareita. Ei tosin omiani, vaan rakkaan ystäväni, joka reilun kuukauden kuluttua tulee vihdoin olemaan virallisesti palomiehen vaimo. Tämä kaaso on nyt hyvin väsynyt, mutta onnellinen. Päivä oli ihana. Morsian oli kaunis, iloinen flunssastaan huolimatta ja niin kaikissa suunnittelemissamme jutuissa mukana, että kyllä tuollaiselle naiselle oli ilo juhlia järjestää! Jätän kunnian päivän varsinaisista tapahtumista kertomisen morsiamelle itselleen ja hän varmasti läjäyttää tuhdimman kuvasaldon ilmoille lähiaikoina (jahka minä saisin ensin kuljetettua kaikki sadat fotot Lightroomin kautta..), mutta tässä muutama räpsy esimauksi. Myös Lauran blogista voitte kuikata pari hänen eilen postaamaansa fiilistelykuvaa.

No mitä se polttaripäivä sitten pitikään sisällään? Aikamatkan Lauran tähänastiseen elämään. Yksi matkalippu jäi vielä käyttämättä, joten annetaan morsion jännityksellä odottaa mitä tuleman pitää ;)






Minä ja sisko.

Kiitos kaikille mukana olleille ja etenkin toiselle kaasolle, jonka kanssa oli ihana juttuja ideoida sekä toteuttaa. Ja tietysti isot kiitokset myös meitä kuskanneelle J:lle, siskolle ja hänen miehellensä kodin lainasta aamubrunsseiluun, M:lle Hoon (aka jouluporon) valmistelemisesta polttarisankarille sekä sulhaselle valmisteluavusta. Ja tottakai suuret kiitokset myös itse päivänsankarille. Olet ihana 

Hurahtiko teidänkin viikonloppu yhtä vauhdilla?

Mukavaa viikkoa tylleröt!

PS. Apua. Milloinhan mut tullaan kaappaamaan omiin polttareihin? Jännittää nimittäin jo nyt!


20 kommenttia :

  1. Tuo matkalippuidea on kyllä tosi hauska. Mitäköhän kaikkea olette keksineet? ;)

    VastaaPoista
  2. Sounds like fun! :) Odotellaan siis morsion kertomusta ikimuistoisesta päivässä! :)

    Mä olen tehnyt jo paljon suunnitelmia oman siskon polttareihin,jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! (: Morsiamen päivähän se oli!

      Ai että. Kyllähän niitä polttareita on kiva järkätä! Varmasti sinunkin siskolle tulee ihana päivä (:

      Poista
  3. Näyttää kyllä ihan supermahtavilta polttareilta. Matkaliput ja salkku saa täältä pisteet. Oikein hauska idea! Sinun päivääsi odotellen, se on varmasti ainakin yhtä huikea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi meillä oli kyllä niin mukavaa! Itse olen samaa mieltä, että nuista pienistä yksityiskohdista tulee sellainen fiilis, että päivään on oikeasti haluttu panostaa ja nähdä vaivaa. Joku voi olla toista mieltä, mutta nuita juttuja oli kyllä kiva askarrella ja photoshoppailla ;)

      Varmasti tulee omastakin päivästä ihan huikea. En osaa yhtään kuvitella, mitä sieltä voisi olla tulossa!

      Poista
  4. Ihana kun olette miettineet ja panostaneet, ei malttaisi odottaa Lauran kertomusta :D Itselläkin olisi vähän panostuksen paikka, kun oman kaasoni polttarit lähestyy, mutta niitä ideoita on jotenkin niin vaikea keksiä kun on pää täys kaikkia tyhmiä stressijuttuja.. Pitäisi antaa flow'lle mahdollisuus :) Sen kun muistaa edelleen niin hyvin, miten ihanalta tuntui viettää hyvin mietitty päivä ihanien ystävien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi (: Oli ihana panostaa ja askarrella! No kyllä ne asiat järjestyy <3 Nyt vain täyttä höyryä eteenpäin ja alat tuumasta toimeen!

      Poista
  5. Luin tuota pääsiäislomapostausta niin kiinnostais vähä että mitä tuo mökinvuokraus maksoi ja montako päivää siis olitte? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi mitähän se maksoi. Olisikohan se ollut 700 euroa ja oltiin kolme yötä? En ole nyt ihan varma, mutta pääsiäinen varmasti oli vähän kalliimpi kuin "normi" vikonloppu (:

      Poista
  6. Kyllä oli niin mahtava päivä että huh! Ja parasta on se, että mut jätettiin vielä jännityksen ikeeseen ihmettelemään, että vieläkö tää oikeesti jatkuu?! :D Aaahahah, en kestä. Oli ihanaa, kiitos vielä muru! Ootte te huikeita. Eikä kyllä yhtään pelota jättää hääpäivän sujuvuutta teidän käsiin! <3

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia, oli varmasti kivat polttarit. Ja tosiaan, nyt saat sitten jännätä omiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: No älä! Niinpä! Vähän kyllä hirvittää :D Mutta ei ne varmaan ihan vielä kuitenkaan ole, kun häihin on vielä neljä kuukautta aikaa (:

      Poista
  8. Mukavat polttarit ovatkin olleet! Tuli mieleeni kysellä, että oletko kuvaillut raakana vai jpeg:nä kamerallasi? Ja onko kamera muuten vastannut odotuksiasi? :) Minä olen kyllä tykännyt kovasti uudesta kamerastani, pitäisi vain saada enemmän aikaa kuvailemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan jpeg:nä kuvailen, koska tuo RAW-muoto ei ole mulle niin tuttu. Pitäiskin sen kanssa aktivoitua, jos/kun saisin taas Lightroomin käyttööni! Katosi tuhoutuneen kiintolevyn myötä. Hrmph. Kamera on niin pop. En vaihtais enää kyllä takaisin :D Ihanaa se keveys ja helppous!

      Poista
    2. Voih, kurjaa, että kävi köpelösti lightroomille. Onko se millä tavoin pelastettavissa? Mukava kuulla, että tykkäät kamerasta! Mä en ole enää kuvannut ollenkaan raakaa, en jaksa sitä kuvien käsittelyä ja koneella nököttämistä :D vaikka onhan siinä etunsa.

      Poista
    3. Ei varmaan ole :/ Se oli vanha 3:sen lisenssi, joten pitää varmaan vaan ostaa se nelonen. Ei se onneksi maksa ku reilun satasen, joten pakko kait siihen on sijoittaa, ei vaan oikein pärjää ilman sitä (: Joo taitaa niissä RAW-kuvissa olla puolensa ja puolensa :D

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: