2013/04/25

Tuleva vihkisormukseni by AU3 Kultasepät

Jatketaanpas hieman kevyemmillä aiheilla, sillä nyt sitä ollaan tosissaankin jännän äärellä. Kävin nimittäin eilen suunnittelemassa AU3 Kultasepillä tulevaa vihkisormustani! Kuten nokkelimmat varmasti arvasivatkin, J saa siis hääpäivänämme pujottaa mittatilauksena valmistetun rinkulan nimettömääni. Ai että on mehukasta. Sormuksesta tulee ihan taatusti upea ja täydellisen simppeli eli juurikin itselleni passeli!

Miksi sitten päädyin minua varten tehtyyn sormukseen? Ihan siksi, että en oikeastaan löytänyt valmissormusmalleista mieleistäni (en kyllä edes jaksanut hirveästi etsiä..) ja halusin ehdottomasti samalla tukea suomalaista käsityötä. Tuleehan minulle mekkokin suoraan turkulaisen ompelijan taitavista käsistä, joten tätä samaa hyväksi havaittua linjaa halusin vihkisormuksenkin kohdalla jatkaa.




Minä olen tyttö, joka ei oikein osaa käyttää koruja. Kihlasormuksenahan minulla on siro helmisormus, josta on tullut minulle vuoden (mihin tämä aika menee??) aikana jo kovin rakas. Se on samalla myös ainut koru, mitä oikeastaan edes käytän! J voisi tähän kyllä protestoida, etten minä taida muistaa kihlaakaan sujauttaa sormeeni läheskään joka päivä, mutta ei kait se ole niin justiinsa. Joka tapauksessa häiden jälkeen kaunis kihlani jää pötköttelemään korulaatikkoon, josta lupaan kaivaa sen aika ajoin vaihtelun vuoksi takaisin nimettömääni. Kuitenkin pääasiassa aion käyttää vain ja ainoastaan vihkisormustani, sillä en koe itselleni luontevaksi kantaa sormessani samanaikaisesti kahta rinkulaa. Näin ollen oli aika helppoa suunnitella vihkistä aivan tyystin erilainen, kuin mitä kihlani on. Niiden kun ei siis edes ole tarkoitus olla samasta puusta veistettyjä, saatika että niiden pitäisi natsata vierekkäin kuin nenä päähän.

Vihkistäni on siis tulossa hyvin yksinkertainen valkokultainen timangisormus, mutta kuitenkin pienellä tvistillä, joka tulee näkymään lähinnä timanttien istutuksessa. Minä olen muutenkin aika simppeli ihminen, jota on suhteellisen helppo miellyttää, joten eikös sen sormuksen kuulukin vähän kuvastaa kantajaansa? Näiden inspiraatiokuvien pohjalta sormustani lähdettiin siis rakentamaan, joten jäädään jännityksellä odottelemaan, miten upeita luonnoksia AU3:n Jussi saakaan aikaiseksi. Kolme hän niitä lupasi keskustelujemme pohjalta tehdä, joista sitten valitsen mieleiseni.


En koskaan muuten tajunnut, että häiden järjesteleminen on näin kivaa! Koko ajan on jotain uusia upeita elämämme paardeihin liittyviä juttuja, joita saa odottaa ja fiilistellä. Hihi!

Ei muuta ku töttöröö ja hyvää torstaita!

PS. Käykääpäs kaikki tuoreet tai jo naineet morsiot vastaamassa oheiseen kyselyyn, niin autatte paria opinnäytetyötään rustaavaa neitokaista. Aikaa siihen ei kulu kuin pari minuuttia. Tack och adjö!


24 kommenttia :

  1. Korut on niin pieniä esineitä ja silti niiden käytössä on ihmisten välillä niin suuria eroja. Minä olen ihan erottomaton jo sormusteni kanssa ja tunnen oloni alastomaksi, jos vaikka remonttihommien takia otan ne pois sormesta. Aluksi kihlasormuksen kanssa tuntui tietysti hassulta olla 24/7, mutta nopeasti siitä tuli osa minua.

    Tuo inspismalli on tosi siisti. Harvoin tuollaista mallia näkyy, joten saat taatusti kauniin ja juuri sinun näköisen sormuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua <3 Mutta joo. Ymmärrän täysin! Kyllä minullekin tulee orpo olo, kun tajuan töissä, että sormus puuttuu, mutta laho pää niin minkäs teet :D

      Samaa minäkin ajattelin, että harvemmin tämän tyylistä on tullut vastaan, joten kiva saada jotain vähän erilaista. Vaikkakin silti tyyli säilyy simppelinä (:

      Poista
  2. Miten suloiselta vaikuttava blogi! Ihanan värikkäästi kirjoitettua tekstiä ja upeita kuvia. Liityin mielelläni lukijaksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi kiitti! Tosi kivasti sanottu (: Niin ja kovasti tervetuloa!

      Poista
  3. Suunnitelmasi/inspiraatiokuvasi on niin sievä! Minullekin tuli mittatilaussormus, ei vain kaikkien kokeiluiden jälkeenkään löytynyt sopivaa. Kapistus odottaa jo laatikossa, pitäisi kirjoittaa siitä blogiin joku päivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta nyt äkkiä postausta kehiin :D

      Poista
  4. Kuulostaa hienolta! :)

    En tiedä miksi, mutta jostain syystä Facebookin kautta tänne sun blogiisi klikkaillessa Facebook väittää tätä roskasivustoksi... :D Vaikka yritän joka kerta sille kertoa, että asia nyt ei ole kuitenkaan näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahah :D No mutta ihan täyttä roskaahan tämä onkin, eikä mun päässä ole järkeviä ajatuksia, jos eiliseen postaukseen kommentoinutta anonyymiä on uskominen! :D Joten ehkä face on oikeassa ;) Ei vaan. Olen ihmetellyt tismalleen samaa pari päivää, kun itse seuraan erästä blogia facen kautta, niin se on herjannut siitä ihan samaa!

      Poista
  5. Tosi sievä inspiraatiosormus! Aika ihana kyllä! Vihkisormuksen valitseminen oli minusta hääjärjestelyissä varmaan ainut oikeasti minua miellyttävä tehtävä, varsinkin sen jälkeen kun mies sanoi että "ota sellanen kuin haluat, älä kato niitä hintalappuja!". Parasta mitä tytölle vain voi sanoa! Ensin olinkin ajatellut ottavani ihan semmoisen simppelin sormuksen missä on muutama pieniä timantteja rivissä, mutta nälkä kasvoi syödessä. Hups. Harmi ettei mieleen tullut suunnitelma ihan omaa, mutta sormukset tehtiin meitä varten kyseisessä liikkeessä ja kyllä timanttien upotustyyliin sai itse vaikuttaa. Eli ei ihan itse suunniteltu, mutta melkein. :) Meillä mies esittää useinkin vastalauseita, etten muka edes käytä sormuksiani. Mitä nyt muistan niitä vapaapäivinä käyttää, kun sairaalassa on töissä niin, niitä ei edes saisi käyttää. Enkä kyllä oikeastaan edes haluasi pilata sormuksiani käsidesillä.

    Hups, tulipas vähän överipitkä kommentti. Sori, innostuin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän oli sitten kiva kommentti mieheltä ;) Minä kyllä katsoin hintalappua aika tarkkaan, kun olen niin hemmetin pihi tällaisissa asioissa! :D Siltikin taidetaan sormuksen kanssa mennä pari satasta yli suunnitellun budjetin, mutta lohduttaudun sillä, ettei se nyt silti älyttömän kallis ole suomalaisesta käsityöstä.

      Tosi ihana, että löysitti just teille sopivat sormukset. Mä ymmärrän sua ihan täysin! Ei aina voi muistaa (:

      Poista
  6. Jussi osaa tehdä täydellisiä sormuksia, mun on ainakin niin täydellinen kuin olla ja voi <3 Hyvän kultasepän valitsit siis tekemään elämäsi tärkeimmän korun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on! Ihan sun näköinen (: Minulla on kyllä täysi luotto Jussin ammattitaitoon!

      Poista
  7. Uniikit asiat ovat vaan aikas huippu juttu. Uniikki hääpuku, sormus, sinä ja tietenkin myös se mies. Jännityksellä odotellaan täällä miltä lopputulos näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listaani olisi tietty pitänyt lisätä mm. uniikki kaasonmekko (:

      Poista
  8. oi miten kaunis sormus ja ihana idea, että hankkii uniikin sormuksen :) Jotenkin vielä vahvistaa sitä TEIDÄN välistä rakkautta ja kuinka uniikki se on :) Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä (: Meidän kihlatkin on valmistettu ihan meitä varten! Jotenkin se on kyllä kaunis ajatus!

      Poista
    2. Kelpaako muuten noin-hintaa kysellä? :) (kihloille tai näille tuleville)

      Poista
    3. Kihla ei ollut satasta enempää, mutta vihkille tulee kyllä hintaa yli kymmenkertaisesti, riippuen tietty nyt vähän siitä, millaisia valintoja sen suhteen lopulta teen (:

      Poista
  9. Samasta paikasta löysin minäkin, vihdoin viime kesän loppupuolella, noin vuoden kestäneen (hyvin laiskan) etsinnän jälkeen. Laiskuun johtui lähinnä siitä, etten todellakaan osaa käyttää koruja, ollenkaan. Niinpä minulla onkin vain vihkisormus, eikä kihlaa ollenkaan, mutta onneksi se on hieno kahden edestä <3 :) P.S Terkkuja Jordaniasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin! Mahtavaa (: Oi taatusti on hieno kahdenkin edestä. Terkut takaisin, tosin kylmästä Helsingistä :D

      Poista
  10. Pitkästä aikaa ehdin blogeja lukemaan! Ja täällähän oli jo taas monta kivaa postausta mihin kommentoida!
    Mua harmittaa tosi paljon tää sormusasia, koska omassa duunissa en voi pitää niin arkisin saatan mennä koko ajan ilman. Töihin ei järkeä niitä laittaa hävitettäviksi laukusta ja jos vaikka menee suoraan töistä johonkin (kuten tänään ) niin koko päivä menee ilman! Ja mä tykkään mun sormuksista, vihki on suomalainen Tillander, valmissormus mutta aika uniikki - ei ole tullut muilla vastaan.
    Mutta siis piti sanomani että sun idea kuulostaa tosi hyvältä :) mitäpä suotta väkisin kahta pitämäänkään jos pitää yksinkertaisesta. Ja nuo inspiskuvat - ihania !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai muillakin pukkaa kiirettä (: Itsellä meni viikonloppu niin touhutessa, ettei edes blogiin päin ehtinyt vilkaista..

      Joo ymmärrän kyllä sua täysin! Monesti itseäkin ihan harmittaa, jos unohdan laittaa sormuksen sormeen, mutta sinun työssä niitä ei tosiaan kannata edes pitää. Ja sinun sormukset ne on kyllä upeat!!

      Poista
  11. Oi, sun rinkulasta tulee varmasti upea! Teettäminen rocks ;)

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: