2014/09/10

Jos haluatte nähdä jotain ihan älytöntä, menkää Plitviceen

Bosnian rajan läheisyydessä suhteellisen lähellä Zagrebia sijaitsee Unescon maailmanperintöluetteloon jo vuodesta 1979 saakka kuulunut Plitvicen kansallispuisto. Kuulin alueesta sekä sen uskomattoman kirkkaista järvistä ensi kerran pari vuotta takaperin ja siitä asti on reissujalka vipattanut kohti Kroatiaa. Tämän kesän road trippiä suunnitellessamme yksi asia oli siis jo etukäteen satavarma. Tuonne meidän on päästävä.

Ja niinhän me pääsimme. Skoda Citygo aka ruohonleikkuri kiidätti meidät lähes päätä huimaavaa vauhtia Zadarista pikkuruisten kylien läpi takaisin kohti pohjoista ja siellä häämöttävää Plitvicen aluetta. Yövyimme jälleen jossakin paikallisessa kammarissa, jossa saimme kokata itse aamupuurot mikä passasi budjettimatkaajille kuin nenä päähän. Aamiaisen jälkeen pakkasimme auton ja hurautimme muutaman kilometrin matkan vaelluskengät innosta täristen puiston parkkipaikalle, josta luovimme valtaisan ipadeillä varustetun aasialaisturistilauman läpi tiemme lippuluukulle. Piletti kansallispuistoon kustansi 180 paikallista rämpylää per kärsä, joka oli euroissa yhteensä kutakuinkin kuudenkympin luokkaa.

Ajoittain supistelevaa kohtuani uhmaten valitsimme reittikartasta kunnianhimoisesti pisimmän mahdollisen reitin, joka johdattaisi meidät kahdeksan kilometrin matkalla lähes kaikkien 16:sta järven rannoille. Ja se reittivalinta kyllä kannatti, nimittäin "yläjärvillä" josta matkamme aloitimme, oli todella hiljaista ja saimme käyskennellä aika rauhassa kuvia räpsien ja eväistä nautiskellen. Kun muutaman tunnin haahuilun jälkeen siirryimme venekyydillä alajärville, oli meininki ihan kuin eri planeetalta. Onnistuin sen näköjään kuvista jollain ihmeen kaupalla piilottamaan, mutta trust me, väkeä oli kuin pipoa ja kapeilla rantapoluilla liikkuminen melkoisen ahdasta. Oletettavasti tungoksesta päätellen suurin osa muista puiston vierailijoista oli valinnut lyhyemmän, vain alajärviä kiertävän reitin, jonka varrella sijaitsi Kroatian korkein vesiputous. Luonnollisestikin järvien tunnelmaan pääsi ihan eri tavalla käsiksi siellä, missä vallitsi rauha ja hiljaisuus, mutta ihan käsittämättömän upiahaan siellä joka tapauksessa oli, tungoksella taikka ilman!



Kaikenkaikkiaan Plitvicen järvet, lukemattomat miljoonien vuosien aikana kalkkipitoiseen maaperään syntyneet putoukset, upean vehreä kasvusto, kesyt kalat (Luit ihan oikein. Plitvicessä on kalastus kielletty ja sen kyllä huomasi kaloista, jotka parveilivat sorsien tavoin turistien "jaloissa" makupalojen toivossa) sekä muu luonnon villieläimistö olivat todellakin kokemisen arvoisia. Eihän tällaista paikkaa usko olemassa olevankaan ennenkuin sen on todistanut omin silmin.

 Ihan huikea ja uniikki mesta! Oletko käynyt? 

 EN // July we visited Plitvice National Park in Croatia. Such a amazing place!



48 kommenttia :

  1. Ei ole kyllä olemassakaan mitään niin hienoa ku vesiputoukset <3

    VastaaPoista
  2. Näitä kuvia olen odottanut! En ole Plitvicessä käynyt, mutta olen halunnut sinne siitä lähtien, kun yksi tuttu tykitti sieltä kuvia Facebookiin. Sun kuvat on kyllä jotain aivan taianomaista :) Yleensä kaikilla on vain niistä perusturistipaikoista otettuja kuvia, mutta näistä sai paikasta laajemman kuvan. Se ei todellakaan vähentänyt kiinnostusta paikkaa kohtaan, vaan päinvastoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinne vaan seuraavaa reissua suunnittelemaan! Oli kyllä ihan älytön. Suosittelen kaikille ja etenkin luontokohteista tykkääjille :)

      Poista
  3. Wow miten upea paikka. Ehdottomasti joka euron arvoinen. Voin vain kuvitella mitä kaikkea ihanaa näitte vielä näiden upeiden kuvien lisäksi.

    VastaaPoista
  4. No melkonen kuvatykitys, huhu! Ihan huikeen kirkasta toi vesi, viimeks nähnyt itse yhtä kirkkaita järviä Uudessa-Seelannissa Routeburnin vaelluksella :) On muuten pikkasen rouvan masu kasvanut sitten kesä-heinäkuun nyt kun näitä kuvia kattoo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin tosiaan on euroopassa tullut nähtyä näin kirkasta vettä, jos koskaan! Ihan samaa katteltiin Jiin kans ja naurettiin, että parissa kuukaudessa on "vähän" tapahtunut tuota muutosta vyötärörintamalla :D :D

      Poista
  5. Huh huh! Kyllä nyt taas tarttis päästä :D Ihanan raikasta ja vehreää! (täällä vaan viimosetkin metsät ja puskat palaa, kun on niin älyttömän hottia...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sitä siellä oli! Raikasta ja vehreää. Voi että nää luonnonpuistot on <3

      Poista
  6. Toi vesi ja sen väri <3 <3 Ihana! Tosi kaunis paikka ja hyvä uutinen on se, että keväällä tulee ehkä Kroatian reissu. Eri asia pääseekö tuonne, mutta laitetaan listalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on vähän matkan päässä rannikolta, jos sinne suuntaatte, mutta kyllä silti suosittelen vaikka vuokraamaan auton ja hurauttamaan mestoille! Lähempänä Splittiä on tosin joku pienempi luonnonpuisto joka ei ole ihan yhtä vaikuttava, mutta hieno sekin :) Kysele sitte tarkemmin niin voin koittaa kaivella tietoa!

      Poista
  7. Aivan huikean väristä tuo vesi! Voiko tuollaista ollakaan? <3 Ja vesiputouksia havumetsässä, wut?? :D Olen ihan tärinöissäni näistä, kiitos paljon nojatuolimatkalle saattelemisesta. :) En ollenkaan ihmettele, miksi Kroatia on tällä hetkellä niin suosittu matkakohde. Meillä töissä on aivan buumi ollut viime ja tänä vuonna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-inpä! :D Ihan älytön se kyllä oli. Kroatia tuntuu nyt olevan jokaisen huulilla ja sen kyllä huomasi paikan päälläkin, kun väkeä oli ainakin sesonkiaikana ihan älyttömästi joka puolella maata!

      Poista
  8. Olihan tuo niin mahtava mesta, ettei mitään järkeeeeee!

    VastaaPoista
  9. Ei voi muuta sanoa kun WAU!! :)

    VastaaPoista
  10. Voi kauneutta! Ehdottomasti listalla tämä paikka, kun Kroatia vakuuti tänä kesänä muutoinkin... Upeita kuvia! Ja toi vesien kirkkaus on vaan niin hämmentävää, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todella todella hämmentävää. Voin kyllä lämpimästi suositella! Oli ainakin meidän reissun kohokohtia :)

      Poista
  11. No vau minkä näköstä!! Kroatia on ollu kiinnostuksena kans jo useamman vuoden, mutta vielä ei oo osunu sopivaa reissua sinne. Pakko vakavasti rupee miettimään jotain roadtrippiä tonne päin Eurooppaa :)

    VastaaPoista
  12. Aivan upeita kuvia, vautsi vau! Mua on aina kiehtonut kirkkaat järvet ja kirkas merivesi, tuo paikka on mulle ihan selkeesti kuin tehty :) Nuo suunnat ovat muutenkin to do-listalla kärkipäässä.

    VastaaPoista
  13. Mietin juuri, mihin retkeiltäisiin täältä Zagrebista viikonloppuna. Nämä kuvat vahvistivat valinnan, tuo Plitvice on pakko nähdä!

    VastaaPoista
  14. Upean näköistä! Edellisellä Kroatian vierailulla oli tämä to do -listalla, mutta visiitin jäädessä kolmeen yöhön jäi nämäkin sitten välistä. Ensi kerralla ei enää skipata! Oli muuten kiva katsoa otoksiasi Zadarista ja matkalta sinne. Viihdyttiin itsekin siellä muutama vuosi sitten ja rannikkoreitti oli kieltämättä upea. Skodan CityGo oli muuten meillä alla viime kesän reissulla, aika kelpo peli, vai millainen yksilö teille sattui? -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens kerralla - todellakin! Teidän kuvia pitikin katella ennen reissuun lähtöä :) CityGo oli ihan uusi, ei paljon kilometrejä mittarissa, mutta vuoristoisilla teillä yhden litran moottorilla toimiva ruohonleikkuri oli välillä vähän mielenkiintoinen vaihtoehto :D

      Poista
  15. Mahtavan näköistä! :) Kroatia on ollut yksi maa, jonne ois kiva päästä käymään :) Ja jos joskus tulee lähdettyä niin pitääpä yrittää mahduttaa reissun joukkoon myös Plitvice.

    VastaaPoista
  16. Oi vitsi minkä näköinen paikka!! Oon lukenu Plitvicestä viime aikoina aika paljon ja nyt mulla on sama tilanne kuin sulla aiemmin, eli sinne on vaan päästävä. Onneksi Se sijaitsee suhteellisen lähellä eli Euroopassa, niin tiijä sitä millon sitä innostuu noille nurkille. Toivottavasti (ja todennäköisesti viimeistään näiden kuvien jälkeen) pikemmin kuin arvaankaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Tänne kyllä ei ola paha matka tosiaan ja lisäksi ympäröivissä maissa olisi myös niin paljon nähtävää! Että ei muuta ku reissua suunnittelemaan ;)

      Poista
  17. Oeeeehhh! Kyllä tuo paikka on vaan niin uskomattoman hieno!! Plitvice on kyllä niitä kohteita, joita ei koskaan unohda. Menisin toistekin.

    VastaaPoista
  18. Wau mikä paikka! Ihana tuo kuva missä sorsa on kalojen keskellä... siitä vasta tajuaa kuinka kirkasta vesi onkaan :D

    VastaaPoista
  19. Tallustelin samoilla poluilla kolme vuotta sitten lokakuussa, maisemat olivat silloinkin upeat& mahtavat, mutta mä en kyllä saanut lähimaillekaan näin HIENOJA kuvia mukaani siltä reissulta. Sää oot kyllä ihan päällikkö-fiilistelijä kamerasi kanssa! Fanitan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sun kanssas :) Kiitos! Siellä oli kyllä todella todella huikeen näköstä!

      Poista
  20. Ihan älyttömiä nämä kuvat. :D Niin upeita, että rupeaa jo pohdiskelemaan, että missä avatar-mualimassa sää oikeen oot reissannut.

    VastaaPoista
  21. Aikamoinen paikka, vau!! :)

    Tiedän sinun olevan perillä Olympuksen kameroista ja minun olisi tarkoitus hankkia minijärkkäri. Budjetti on noin 500 euroa, joten onko sinulla ehdottaa hintaan sopivaa hyvää reissukaveria? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ostaisin ehdottomasti OM-D-sarjan kameran, koska niistä löytyy etsin, jota ei esim. Pen:ssä ole. Mutta se voi olla toki tottumiskysymys, että jos on tottunut kuvaamaan kameran takanäytöltä niin ei välttis etsintä osaa edes kaivata :) (etsin on siis se "reikä" josta kuvatessa katsotaan) Omasta mielestä vain kameraan saa paljon paremman otteen ja tuen, kun kuvan ottaa etsimen kautta. Eli tohon hintaluokkaan OM-D E-M10 tai E-M5 (tämä on vanhempi malli, mutta ihan taatusti loistava, jos tän onnistut vielä jostain löytämään!) Tosin voi olla, ettet tuolla summalla saa kun rungon, mutta itse ostaisinkin ehkä siihen jonkun muun kuin kittizoomin. Mulla on muuten yks upouusi zoomi edullisesti myynnissä, jos jotain kiinnostaa!

      Poista
    2. Voi kiitos Rimma hulluna vastaamisesta, alanki heti tutkimaan aihetta lisää! :) Minkälainen zoomi ja paljonko maksaa?

      Poista
    3. Zoomi on M.Zuikon 12-50mm f3.5-6.3 ja on siis ihan pränikkä. Mulla on itsellä lähes samalla polttovälillä oleva pro zoomi, joten siksi tämä on tarpeeton :) Tosi hyvä yleislinssi ja korvaa vielä bonuksena makronkin, kun lähin tarkennusetäisyys on 20 cm.

      http://www.verkkokauppa.com/fi/product/24073/dkxtx/Olympus-M-ZUIKO-DIGITAL-ED-12-50mm-1-3-5-6-3-EZ-objektiivi-m

      Puoleen hintaan voin tämän myydä.

      Poista
  22. Iih, en kestä...! Kroatia on tällä hetkellä ykkösenä meidän listalla ja voi että kun kädet alkaa täristä näitä kuvia katsellessa! Täytyy vaan yrittää vielä malttaa vähän, joskos vaikka sitten ensi kesänä tuo taapero jo jaksaisi istuskella autossa rauhassa vähän pidempään kuin 10 min, niin ehkä tällaiset retket luonnonpuistoihin ja muihin olisi sitten hieman nautinnollisempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, totta :) Ensi kesänä sitten vain juniori rintareppuun ja menoksi!

      Poista
  23. Voi luoja, miten upeat maisemat!!! Mun on ehkä pakko kans päästä tuonne :)

    VastaaPoista
  24. Miten ihmeessä huomasin tämän postauksen vasta nyt?! Aivan käsittämättömän upea paikka. Ihan kuin... en edes tiedä mistä. Satumaista luontoa, ja vielä ihan oikeasti olemassa. Tuli kyllä entistä kovempi hinku Kroatiaan! :D

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: