2013/12/03

Ensi kosketus Cookinsaariin - Rarotonga

Kirjoituspaikka: Campervanin peräluukku, Bay Of Islands, Uusi-Seelanti

Reilu viikko sitten laskeuduimme pomppuisen yölennon jälkeen keskellä Tyyntävaltamerta sijaitseville Cookinsaarille tai tarkemmin ottaen saariryhmän pääsaarelle Rarotongalle. Rarotonga on ympärysmitaltaan kolmisenkymmentä kilometriä ja siellä tuntui palloilevan meidän lisäksemme melkoinen liuta muitakin turisteja, jotka olivat pääasiassa neljän tunnin lentomatkan päässä sijaitsevasta Uudesta Seelannista. Meillä oli varattuna jo heti seuraavalle päivälle lennot pienemmälle saarelle Aitutakille, joten lompsimme ensimmäiseen vastaantulevaan reppureissaajahostelliin punkkaamaan yhdeksi yöksi. Majoittautumisen jälkeen vuokrasimme skootterin ja lähdimme hurruuttelemaan saaripahasta ympäri ja ihmettelemään samalla paikallista elämänmenoa. 

Ensin tosin ajattelimme olla reippaita ja vuokrata motorisoidun ajoneuvon sijasta ihan tavalliset polkupyörät. Tultimme kuitenkin hyvin äkkiä toisiin ajatuksiin törötettyämme hetken paahtavassa kuumuudessa. Huh ihanaa hellettä! Oltiin muuten valehtelematta saaren ainoat ihmiset, jotka käyttivät skootterilla ajaessa kypärää. Aitutakilla kypärää ei enää edes ajopeliä vuokratessa löytynyt, joten liityttiin mekin ilman pottaa "hurjastelevien" kerhoon. Pidin siis todellakin huolen, että me edettiin sellaista kilpikonnan kävelyvauhtia. Arvaatte varmaan miten J:tä ärsytti, kun kaikki lapsista mummoihin ohittivat meidät skootterinrenkaat ulvoen.


Kruisailun ja matkustamisen jälkeen oli tietty sen verran väsy (niinkuin naamasta näkyy...), että suunnattiin takaisin hostellille ja oikaistiin reissussa rähjääntyneet ruhomme riippumattoihin, kun aurinkokin sopivasti päätti mennä pilven taakse omille nokkaunilleen.

Itsehän en luonnollisesti kovin kauaa malttanut pysytellä paikoillani, joten koppasin kaupasta ostetun leivän kainaloon ja menin syöttämään sitä saarella majaansa pitäville villikanoille. Söpöliinit. Nämä kukonveitikat herättivätkin kiekumisellaan meidät joka ikinen aamu kello 04.00, mutta mikäs siinä, kun nukkumaan on mennyt joskus yhdeksän aikoihin, niin johan sitä seitsemän tunnin päästä on aika konkoilla ylös. Not..


 Seuraavat viisi päivää vierähtivätkin siis Aitutakilla, mutta kerron siitä lisää seuraavassa postauksessa. Palasimme kuitenkin vielä yhdeksi yöksi ennen jatkolentoa Uuteen Seelantiin takaisin Rarotongalle ja silloin menimme yöksi Avarua-nimisen kylän keskutassa olevaan motelliin. Pytinki näytti jokseenkin epäilyttävältä, mutta selvisi että paikkaa pyörittää todella hurmaava Ausseista kotoisin oleva herrasmies, joten viihdyimme aavistuksen suttuisessa motellissa erittäin mainiosti. 

Viimeisen Cookinsaari-päivän aamuna potkin miehen sängystä ylös suurinpiirtein ennen kukkoa ja innosta hypähdellen patistelin herran kanssani sunnuntain kirkkoon. Olin lukenut, että paikallinen jumapanpalvelus on ehdottomasti kokemisen arvoinen spektaakkeli ja oikeassa todellakin olivat. Harmi vain, ettei voitu noudattaa valkoisiin pukeutumisohjetta ihan kirjaimellisesti tai siis J ei ollenkaan ja minultakin löytyi vain valkoinen hartiahuivi. No, erotuttiinpahan joukosta muunkin kuin hiustenvärin perusteella.


Loppupäivä menikin leppoisasti Avaruan satamassa polskivia ihmisiä ja muuten vain merta tuijotellen. Olimme nauttineet kovasti olostamme Cookinsaarilla, mutta oli myös mahtava fiilis taas lähteä kohti uusia seikkailuja.

Kiitos tyypit, kun jaksatte lukea näitä minun reissujorinoitani! Ja anteeksi, etten ole ehtinyt seurata juuri kenenkään blogeja viime viikkoina. Ymmärrätte varmaan miksi. Minulla onkin kova luku-urakka edessä, jahka kotiudutaan takaisin Suomeen.

Pus pus ja mukavata tiistaita sinne!

EN // Few days in Rarotonga, Cook Islands.


22 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Ihan kivvaa siellä olikin! (: Vaikka enemmän se rauhallinen pikkusaari oli omaan makuun passeli.

      Poista
  2. Voi kuinka ihanaa! Ihana piristysruiske tänne harmauden keskelle! Tahtoo kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkö siellä on harmaata? Pohjoisessa kuulostais olevan ihan kunnolla lunta sentään, mutta ei vissiin vielä Helsingissä (:

      Poista
  3. Oi, mikä kuvapläjäys! Turkoosia vettä silmänkantamattomiin! En yhtään oo kade ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan turhaan olet kade (: Mekin ollaan jo siirrytty paratiisista vesisateeseen! :D

      Poista
  4. Ihana, ihana, ihana! Eipä mulla muuta! ;)

    VastaaPoista
  5. Niin ihani kuvia! Tässä iskee lomakuume näitä sun reissujuttuja lueskellessa :)

    VastaaPoista
  6. Aitutaki on aivan mieletön paikka! Vietimme siellä 6 yötä häämatkallamme. Vuokrasimme Aitutaki Escape nimisestä paikasta huvilan ja ai että kun se oli ihana paikka :) Ehkäpä palaamme timanttihäiden aikoihin, haha! Mahtavaa hääloman jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa! Me käytiinkin siinä Escapen pihassa, vaikka itse majoituimme vähän edullisemmassa paikassa (: Mekin itseasiassa mietittiin, että vois palata sinne vaikkapa 10-vuotis hääpäivänä. Kiitos kommentista ja toivotuksista!

      Poista
  7. Voi VAU! Kauheasti kasvaa omakin matkakuume kun näitä sun kuvia kattelen. Onneksi enää 62 päivää ja sitten Melbourneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta tekin ootte jo tien päällä ja sitten me kärvistelläänkin kotona vuorostaan ;)

      Poista
  8. Ihana paratiisisaari! :)

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja meno näyttää just siltä miltä häämatkalla pitääkin näyttää eli iik miten ihanaa!!

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla miten siellä menee. :) Ihanan näköistä, meki lähdetään reissuun maaliskuussa. Sain vihdoin lomaa ja Vietnam + Koh Rong kutsuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo niin siistiä! Oot kyllä lomasi ansainnut (: Laita viestiä ja kerro lisää teidän suunnitelmista! Tai ehditään me vissiin nähdä sata kertaa kotonaki sitte ennen ku lähette :D Meilläkin on nyt pyörinyt ajatus mielessä Koh Rongista Myanmarin visiitin jälkeen, mutta katsotaan sitten lähempänä minne nokka näyttää!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: