Abel Tasman National Park ja pörröiset hyljevauvat

Kirjoituspaikka: Mustanaamio (enää kolme yötä...), Oamaru, Uusi-Seelanti

Viime maanantai hurahti kokonaisuudessaan Abel Tasman National Parkissa, jonne päätimme lähteä miehen kanssa ihan omatoimisesti vaeltamaan. Meille kyllä suositeltiin camping-alueelta ottamaan retki, jonka aikana olisimme hurautelleet vesitaksilla pitkin Tasman Baytä ja päivän päätteeksi tehneet muutaman tunnin trekkauksen puiston upeimmalla alueella. Tämä vaihtoehto olisi tosin nostanut päiväbudjettimme sellaisiin sfääreihin, että otettiin vaatimattomasti evästä reppuun ja suunnattiin puistoon keskenämme.

Ja kyllä muuten kannatti pihistellä, sillä päivästä kehkeytyi näin todella leppoinen ilman mitään sen kummempia aikatauluja. Sää oli kerrankin meidän puolella ja aurinko paistoi täydeltä terältä koko neljän tunnin luonnonpuistossa haahuilun ajan. Jos olisimme olleet todellisia HC-trekkaajia, niin olisimme luonnollisesti varanneet etukäteen jo viime kesänä alueelta muutamaksi yöksi sellaisen pienen mökkeröisen ja vetäisseet koko kuuluisan 54,5 kilometrisen Abel Tasman Coast Trackin alusta loppuun. Mutta kun olemme enemmänkin mieltyneet vaeltelemaan vain maksimissaan päivänmittaisia reissuja, tämä tekemämme retki oli meille enemmän kuin riittävä. Vielä tällä matkalla emme nähneet hylkeitä, vaikka niitä läheisillä saarilla majaileekin, mutta sen sijaan hassun näköisiä töyhtöpäisiä lintuja vilisi polun laitamilla useaan otteeseen.

Neljän tunnin vaeltamisen jälkeen jatkoimme matkaamme autolla National Parkin toiselle puolelle Takakaan, jossa kävimme ihmettelemässä jälleen kerran Taru Sormusten Herrasta-kuvausmaisemia. Tarkoituksenamme oli vielä kävellä 1,5 tunnin lenkki tuolla lumotun näköisessä metsässä, sillä siellä sijaitsi yksi Uuden-Seelannin suurimmista luolista tai paremmin suoraan maan alle menevistä valtavista rei'istä, johon ei olisi ollut menemistä kuin todella kokeneilla kiipeilijöillä. Ei sillä, että olisin ollut sinne edes menossa, mutta olisihan sellainen maassa möllöttävä musta-aukko ollut hauska nähdä. Sää kuitenkin puuttui aamupäivän auringon jälkeen peliin ja kun ensimmäiset valtavat pisarat räpsähtelivät vasten kasvoja, oli viisainta luovuttaa ja jatkaa Mustanaamion kanssa matkaa kohti etelää.

Aikomuksenamme oli pudotella kolmisen sadan kilometrin matka länsirannikolla sijaitsevaan Greymouthiin saakka, mutta vuoristoisten teiden ajamiseen menikin lähes tuplasti enemmän aikaa, kuin olimme kuvitelleet. Niinpä poikkesimme aiotulta reitiltä ja hurautimme sata kilometriä lähempänä olevaan Westportin pikkukaupunkiin. Ja onneksi hurautimmekin, sillä kyseisen kaupungin kupeessa asusteli suuri hyljekommuuni, johon oli vielä kaiken lisäksi syntynyt juuri poikasia! Awwws.

Vietimme siis yön innosta täpisten, sillä olimme päättäneet lähteä heti aamutuimaan uudelle muutaman tunnin trekille katsomaan hylkeitä. Aamupalaksi tankattiin vinopino pannukakkuja ja leipää, jonka jälkeen otimme suunnan kohti kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa kohdettamme. 

Aurinko päätti taas ilahduttaa meitä läsnäolollaan, joten reipas kävely sujui upeita maisemia ihmetellen. Lopulta saavuimme rantakallioille, jossa hyljekommuuni piti majaansa. Aluksi oli todella vaikea erottaa suhteellisen kaukana olevasta kivikosta yhtään mitään elävään olentoon viittaavaa, mutta aikamme tiirailtua aloimme pikkuhiljaa erottaa kallioiden päällä pötkötteleviä paksukaisia. Bongasimme myös pari ihan hetki sitten syntynyttä poikasta ja voi sitä lässytyksen määrää mikä meikäläisen huulilta kirvoittautui. Kuvat on tosiaan otettu aikamoisen matkan päästä, joten pientä epätarkkuutta saattaa olla havaittavissa.

Aikamme hylkeitä ihasteltuamme teimme u-käännöksen ja talsimme samaa reittiä takaisin sinne, mistä olimme lähteneetkin. Lähellä parkkipaikkoja tapasimme vähän eri näköisiä paikallisia kavereita. Aluksi luulimme niitä kiwi-linnuiksi, joita nämä kyllä ilmeisesti ovatkin. Tosin ruskeita versioita niistä harvinaisemmista harmaista serkuistaan. Repupetterit eivät osanneet lentää, kun siivet olivat niin säälittävän kokoiset, mutta sen sijaan nuilla dinosauruksen jaloillaan tyypit pötkivät sellaista vauhtia menemään, että varmaan en pysyisi perässä.

Kyllä nuo eläimet on sitten ihmeellisiä. Itsehän voisin viettää kaikki päivät vain niitä ihastellen ja tänäänkin ollaan pysähdytty aika monta kertaa tienposkeen sen vuoksi, että olen halunnut mennä jutustelemaan aidan vieressä notkuville lampaille. Tänään toteutui myös yksi suurista haaveistani ja näimme ensimmäistä kertaa koskaan pingviinejä, siis pingviinejä, luonnossa. Voi onnea! Kerron siitä lisää vähän myöhemmin.

Mukavaa uutta viikkoa kuomaset!

EN // Hiking in Abel Tasman National Park and Westports seal colony.