2013/10/28

Reissupaniikkia ilmassa

 Enää reilu pari viikkoa ja sitten mennään. Koko ajatus häämatkasta tuntuu hieman epätodelliselta ja pari kertaa olen saanutkin pienoisen paniikkikohtaukseen rinnastettavan olotilan miettiessäni, että mitä jos koirille tai hepalle sattuu jotain meidän reissun aikana? Luotan täysillä ihaniin ystäviini, jotka pitävät meidän karvalapsista huolta, mutta ihmiselle, joka on tottunut haalimaan kaikki narut säikeitä myöten omiin räpylöihinsä, ajatus näinkin tärkeiden otusten jättämisestä toisten vastuulle useammaksi kuukaudeksi on oikeasti pelottava.

Hevostani jo vuosia ratsastanut ystäväni rauhoitteli minua tänään todeten, älä huoli, kyllä me pärjätään. Ja niinhän ne taatusti pärjääkin. Ehkä jopa paremmin, kun minä en ole täällä höösäämässä. Ja koirat tuskin edes muistaa ikävöidä, kun ovat niin läheisten ihmisten luono hoidossa ja ympärillä tuttuja chihuja, joten pitänee yrittää hengittää syvään ja alkaa itsekin siirtää ajatuksia turhasta huolehtimisesta astetta seesteisempään lomamoodiin. Kyllä ne pärjää.
 

Kaikki palikat ovat onneksi loksahdelleet reissua ajatellen paikoilleen ja yläkertakin saataneen siihen pisteeseen, että sen ilkeää vuokralaiselle jättää. Rokotukset on hoidettu miehelle kuntoon, mutta itseltäni uupuu vielä tehoste japanin aivotulehdusta varten. Apteekkikeikka odottaa vielä ja sieltä mukaan tarttuu ainakin Malarone-nimiset malarialääkkeet sekä jotain muuta antibiiotista Imodiumiin. Mitään älytöntä matka-apteekkia ei onneksi tarvitse haalia kasaan, sillä suurin osa reissusta vietetään kuitenkin länsimaissa.

Mitähän muuta? Vara-akku kameraan pitäisi jostakin hankkia ja ostaa vettä pitävät tuulihousut molemmille. Ehkä nämä viimeiset jutut tulee naukaistua vasta Käliforniasta, kun tuntuu jokseenkin vaikealta ajatukselta lähteä koluamaan kauppoja näinä viimeisinä Suomi-päivinä. On nimittäin parempaakin tekemistä, kuten vaikkapa näiden karvakamujen nuuskuttelu.


Onko kohtalotovereilla hyviä vinkkejä siihen, kuinka tällainen kontrollifriikki oppisi löysäämään lankoja käsistään? Vaikka kyllähän tämä tästä, eikä nämä meikäläisen ajatukset niin hengenvakavia ole. Pitää vain oman pään sisästä saada huono omatunto pois ja alkaa oikeasti nauttia loman odotuksesta ihan täysillä.

Rentoa ja stressitöntä uutta viikkoa kuomat!

PS. Arvon vielä tänään DigiExpo-lippujen voittajat, joten osallistujat, seuratkaa sähköpostianne ja/tai blogini Facebook-sivuja!

EN // Panicing because I'm feeling bad for leaving our pets for three months.


34 kommenttia :

  1. Kuinka pitkäks aikaan lähdette reissuun?:) oikein ihanaa ja turvallista matkaa <3 kaikki menee aivan varmasti nappiin, lukuunottamatta niitä lukuisia pieniä kämmejä, joita itselle sattuu joka päivä:) se on elämää, mutta kaikesta selviää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tarkalleen kolmeksi kuukaudeksi ollaan lähdössä ja se on meille todella pitkä aika olla pois kotoa. Tällä hetkellä tuntuu, että jopa turhan pitkä, vaikka reissaamista rakastankin! (: No, kyllä se tästä. Jospa ne nämä karvalapset vain pysyisivät sen ajan kunnossa niin ei tarvi toisella puolella maapalleroa huolehtia ja ressata.

      Poista
    2. Voi ei! Mä "tiedän" ton, että kun joutuu rakkaat lemmikit jättämään (vaikkakin luotettaviin käsiin). Mulla on just pari viikonloppua (naurettavan lyhyt aika) ,jolloin joudun jättämään rakkaan koirani tuttavalle hoitoon! Nyt jo oon ihan paniikissa ja kauhuissani miten mun muru pärjää :( Vaikka iso tyttöhän se;) Mut niin niiihin eläimiin kiintyy ja siihen rutiiniin ja täyteen 100%:seen vastuuseen.

      Poista
    3. Tottahan se on, että jos jotain on tapahtuakseen, niin se vaatii vain sen yhden pienen hetken, että sikäli ei kai ole edes väliä, joutuuko lemmikin jättämään viikoksi vaiko kuukaudenksi hoitoon. Tää on vain niin oman pään sisäistä taistelua (:

      Poista
  2. Voi, niin tuttu tunne! :/ Mutta se on jo paljon kun eläimistä huolehtii ihmiset jotka pärjäävät niiden kanssa ja osaavat varmasti toimia jos jotain arjesta poikkeavaa tulee :)
    Tuo on varmaan naisille tyypillistä, tuo narujen pitely ;) Meillä muutto häämöttää myös nurkan takana eikä vieläkään tietoa mihin... Ja olenpa myös sortunut tähän koirakavereiden murehtimiseen; mitä ihmettä teen tuon meidän isomman kanssa mikäli maaksi kopsahtaa jokin aivan eri koirakulttuurista oleva kohde? Se kun ei siedä muita koiria ihollaan, joita sitten koirien vapaana pito ja kulkukoirat tarjoilevat joissain maissa runsaastikin :(

    Mutta sama sääntö sopii tähän kuin hääpäiväänkin; muista nauttia joka hetkestä vaikka ikävä tuota Pullanderin nassua varmasti tuleekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sielläkin varmasti eletään melkoisen stressaavia aikoja tuon muuton suhteen. Toivottavasti pian selviäisi edes se kohdemaa, niin voisi alkaa miettiä tarkemmin! Kiitos <3 Lupaan muistaa nauttia (:

      Poista
  3. Mä oon ihan samanlainen kontrollifriikki, mutta luulen että kunhan pääsette Suomen maanpinnan yläpuolelle ja Atlantin yli unohtuu suurin osa huolista. Toki niitä karvaisia lapsia on aina ikävä matkoilla, mutta jos ne kerta on kaikki tuttujen hoivissa pärjää ne varmasti paremmin kuin hyvin. Tietääpähän ainakin mikä on parasta kotiin palatessa... karvaiset kuonot ja turpa kyllä odottaa eivätkä unohda. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmasti on, että siinä vaiheessa huolet alkaa pikkuhiljaa unohtua (: Varmaan se surullisin kohta on, kun pitää sanoa niille heipat, eikä ne tollukat tietenkään tajua, että mitä tapahtuu. Ihmisille on hieman helpompi selittää, että nähdään kolmen kuukauden päästä :D Kotiinpaluu on varmasti ihana. Niin se on joka kerta! Ihana ku ymmärrätte mua. Ihan täällä herkistelen <3

      Poista
  4. Onpa hyvä, että kirjoitat näistäkin ajatuksista. Onhan lähdössä aina puolensa: joutuu jättämään hetkeksi rakkaat perheenjäsenet (joiksi rakkaat eläimesi miellän) suomen kamaralle. Vaikka kuinka matkailu onkin kutkuttavaa ja ihanaa, silti siihen liittyy hetkellistä luopumisen tuskaa. Mutta älä murehdi, kaikki järjestyy kyllä. Murehtimalla ei ainakaan tilanne parane. Ystävät ja perheesi pitävät varmasti todella hyvää huolta karvalapsistasi! :) Kontrollifriikkiyteen auttaa vain se, että opettelee antamaan vastuuta toisillekin. ja oppii luottamaan, että asiat kyllä järjestyy. Monet meistä tekee asioita eri tavalla, mutta tulos on sama. Älä huolehdi! <3

    Muista, että pitkäaikainen unelmasi käy pian toteen. Nauttikaa toisistanne, uusista elämyksistä ja ajatuksista, mitä matkailu takuulla tarjoaa! Niin ja siitä kutkuttavasta odotuksestakin, mitä matkaa ennen on.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, kun valat minuun taas uskoa ja voimaa! <3 Tuli ihan tippa linssiin kun trio tuhisee tuossa vieressä sohvalla ja jotenkin oon täällä ihan haikessani! :D Pitää nyt koittaa ryhdistäytyä, mutta vaikka tosiaan reissaaminen aina yhtä upeaa onkin, on siinä tämäkin puoli. Ei minua muutaman viikon reissut ole huolettaneet koskaan, mutta jotenkin tämä tuntuu nyt ajateltuna aika pitkältä aijalta olla erossa näistä karvakamuista ja tottakai myös muista perheenjäsenistä. Mutta varmasti fiilis tästä vielä iloksi muuttuu viimeistään siinä vaiheessa, kun istua törötetään Lontooseen menevässä koneessa (:

      Poista
  5. Kuulostaa niin tutulta! Samanlaisia tuntemuksia kävin läpi reilu vuosi sitten, kun meidän matkamme oli alkamassa. Tai no, meillä ei ole lemmikkejä joten niiden ikävöiminen on varmasti ihan oma juttunsa, mutta ylipäätään iski sellainen kontrollifriikki-aalto ja etukäteisikävöinti kaikkea tuttua ja turvallista kohtaan. Ja sellainen tunne, että onko edessä oleva matka liian pitkä ja kuinka sitä selviää... Mutta ehdottomasti paras tapa päästä tosta kontrolliolosta eroon on lähteä! Matka pakottaa oppimaan, että kaikki ei ole omissa käsissä eikä pidäkään olla :) Tuntuu hyvältä ja vapauttavalta oivaltaa se kun on tien päällä. Pitkällä matkalla ehtii ajatella ja kyseenalaistaa monet totutut käyttäytymismallit ja tavat, jolloin voi sitten palata kotiin henkisesti niin paljon rikkaampana ja ennen kaikkea tuntea itsensä paremmin.

    Oho, nyt lähti vähän sivuraiteille, mutta tällaisia fiiliksiä nousi pintaan kun luki ton sun tekstin. Teillä tulee olemaan niin ihana ja mahtava reissu! Kun ottaa sen ensimmäisen suurimman loikan eli astuu lentokoneeseen (tai oikeastaan jo kentälle!), niin aivan varmasti alkaa välittömästi helpottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Ajattelinkin, että tällainen reissu tekee kontrollifriikin psyykkeelle vain hyvää! Kiitos Hanna <3

      Poista
  6. Päädyitte kuitenkin siihen Malaroneen? Meillä vielä 11 päivää reissua jäljellä, melkein ristiin kuljetaan!

    Tuosta etukäteen huolehtimisesta, teen sitä myös paljon, ja huolehdin etukäteen hurjasti myös ennen tätä reissua. "Mitä, jos eläimille sattuu jotain, mitä jos isovanhemmille sattuu jotain, mitä jos mitä jos...?" Lopulta täytyy vaan tyytyä siihen, että lemmikit ovat hyvässä hoidossa ja isovanhemmille ja tietysti myös muille läheisille voi soittaa ja lähetellä postikortteja. Skypelinjat ovat käyneet kuumina.

    Useinhan homma menee niin, ettei Suomessa tapahdu yhtään mitään ja on outo fiilis palata, kun itselle on tapahtunut niin paljon ja Suomessa mikään ei ole muuttunut mihinkään. Mutta - jos jotain oikeasti tapahtuu, niin sitten tulette kotiin kesken kaiken. Näin me päätettiin etukäteen, kun näistä huolista keskusteltiin, ja toki niin varmasti oltaisiin tehty ilman etukäteispäätöstä tilanteen vaatiessa. Pienemmät ongelmat varmasti hoituvat ilman teitäkin, mutta tarvittaessa reissusta pääsee kotiin nopeastikin, se ajatus ehkä vähän helpottaa kontrollifriikin mieltä.

    Viimeiset päivät menivät mulla kyllä niin itkun merkeissä ja silmät tihrussa, erityisesti kun heipattiin karvakasat niin siitä ei meinannut tulla loppua ollenkaan, edes seuraavana päivänä aina, kun mietin asiaa. Jaksamista siis siihen, se on varmasti kaikkein kamalin hetki! :/ Nyt, kun kotiinpaluu on lähellä, niin jännäillään, että kuinka paljon draamaa ja mielenosoitusta saadaan osaksemme kissoilta sekä vanhempien koirilta, kun ollaan oltu niin pitkään pois. No eivätköhän ne siitä ennemmin tai myöhemmin lepy :)

    Tsemppiä viime hetkiin ja onnenrutistus matkan alkuun ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Lääkäri meinasi, että mennään sellaiselle alueelle (maaseudulle Burman ja Thaimaan rajan läheisyyteen), että siellä olevilla malariasääskillä on joku resistenssi Lariamia vastaan, joten suositteli ehdottomasti ottamaan tuon kalliimman lääkkeen. Ei oikein uskalla vastustellakaan (:

      Oman lukunsa huolesta kyllä saavat just läheiset ihmiset, mutta jotenkin nuo lemmikit on tietyllä tapaa niin avuttomia, että siksi niistä kantaa vielä jotenkin tuplasti enemmän huolta. Mutta tuo on kyllä ihan totta. Kyllähän sieltä kotiin pääsee, JOS tilanne niin vaatii. Pidetään kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kaikki menee täällä kotona hyvin! Ei pitäisi edes ajatella tällaisia juttuja, mutta minkäs sitä luonnolleen voi.

      Kiitos Henna ja aivan ihania viimeisiä päiviä sinne kauas <3

      Poista
    2. Ok, hyvä juttu, tietysti alueelle oikeita lääkkeitä on paras syödä :D En silloin selannutkaan erikseen niitä alueita, kun se lääkäri joutuu sen kuitenkin tekemään, resistenssiä varmasit monissa paikoissa on, eri puolilla eri lääkkeille.

      Tuo tunne helpottaa todella paljon, sitten kun pääsette matkaan! Ihmisikävää helpottaa tuo skype todella paljon ja lemmikeistä voi ehkä pyytää välillä kuvia ja kuulumisia varmasti teille satelee niiltäkin. Meidän vauvat on hoidossa mun siskolla ja aina välillä sieltä kuuluu jotain pieniä hassuja tempauksia tms. :) Jostain syystä pahimmat pyörittelyt mielessä tapahtuvat ennen lähtöä. Kaipa siinä on jotenkin niin stressitilassa muutenkin. Äkkiä onkin mennyt jo ties kuinka pitkään ja sitten vaan huomaa, että kotona kaikki rullaa niin kuin ennenkin.

      Poista
    3. Skype on kyllä hyvä ja voihan sitä jutella sen kautta koirienki kanssa :D Haha. Ihana, kiitos näistä vahvistavista sanoista! Helpotti oloa jo kummasti.

      Poista
  7. Me ollaan suunnittelemassa ensi syksyyn vähän pidempää reissua, joten innolla odotan postauksia ainakin tuolta Amerikan mantereelta. Huippua reissua teille ja tsemppiä nyt matkan valmisteluun loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Jenkkilässähän me ei kovin kauaa olla, mutta kyllä sieltä taatusti postaus taikka pari on tulossa! Kuulostaapa teidän suunnitelmat kivalta! Meinaatteko siis mennä reissaamaan Jenkkeihin vai?

      Poista
  8. Ei kai siinä muu auta kuin HENGITÄ! Kyllä siihen sitten viimestään matkalla oppii, ettei kaikkea voi kontrolloida ja asioiden pitää vaan antaa eteen töpsähtää. Ainakin itse opin tämän matkallamme. Ehkä sen suurimpia opetuksia. (ja hei onneks on hätätapauksessa skypet ja kaikki & jos jotain todella traagista tapahtuisi niin aina sitä pääsee 48h:n sisällä lentokoneella kotiin)
    Mutta hei ihanaa, että kirjottelet tänne myös noista puolista! Kyllähän siihen matkan suunnitteluun ja tekoon mahtuu kaiken sen ihanan ja innostavan rinnalla paljon stressattavaa ja huolehdittavaa. Niiden kanssa vaan pitää koittaa elää sulassa sovussa :) Tsemppiä! Viimeset viikot pyörii <3 IIIIIH!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lupaan hengitellä ihan rauhassa! Vaikka tämän blogin nimi onkin vähän harhaanjohtava, niin ei täällä aina missään pilvilinnoissa elellä. Jotenkin tämä asia on ollut nyt niin kovasti mielenpäällä, että pakko oli purkaa se teillekin. Kiitos <3 Viimeiset viikot tosiaan! Kääk.

      Poista
  9. Niin tuttua! Aina sitä on reissuilla ollut kova ikävä meidän kisuja, mutta ovat aina pärjäilleet hienosti hyvässä hoidossa ollessaan. Meillä pisin aika erossa noista karvakuonoista on 2,5kk ja täytyy kyllä sanoa että ovathan ne reissun päällä ajatuksissa joka päivä...Mutta heti on helpottanut kun kuulee uutisia noiden karvakavereiden touhuista :) Ja sitten toinen seikka, kun näkee missä oloissa monet eläimet joutuvat elämään maailmalla, niin tulee kyllä vahva tunne siitä, miten hyvin niillä omilla karvakuonoilla on asiat kotosalla...

    Mulla on tällä hetkellä itseasiassa päinvastainen reissustressi, kun tällä kertaa kissat lähtee mukaan. Ihanaa lähteä koko pesueen voimin, mutta kyllä lentomatka jännittää ja mitä kisut tykkäävät uudesta Espanjan kodistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen opiskellut puoli vuotta Irlannissa ja se oli itselle pisin aika olla erossa karvanaamoista. Jotenkin silloin oli niin "lähellä" kuitenkin, että tiesi olevansa hetkessä kotona, jos tarve vaatii. Toiselta puolen palleroa se ei ihan niin näppärästi onnistukaan.. Voi teidän muutto menee varmasti hienosti (: Ihanaa, että saatte nyt karvakamut mukaan "reissuun"!

      Poista
  10. Nuo malarialääkkeethän on suomessa pirun kalliita niin itse ostin ne thaimaasta suomalaisella reseptillä ja makso noin kymmenesosan suomen hinnasta. Ja ihan samoja lääkkeitä oli ja apteekista sai:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu kovin moni Pallontallaajien foorumin mukaan tehneen, muttaa me taidetaan mennä nyt ihan virallista kautta. Tiiä mitä kalkkitabletteja ne siellä Thaikkulassa myy :D

      Poista
  11. Olen niin varma, että tulet vielä tirauttamaan parit kyyneleet reissussa, kun ikävöit teidän karvapalleroita!
    Eikö aika menekin hurjaa vauhtia? Vastahan sää suunnittelit teitin häitä. ;) Tehdään nyt tilaa niille kahvitteluille ja pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tirautan ihan taatusti ja myös ennen lähtöä sellaiset purot, että huh huh. No kyllä aika menee äkkiä. Jotenkin siksi tämä reissu ei tunnu todelliselta, ku aina on miettiny, että siihen on vielä niin piiiitkästi aikaa. Ois kyllä ihana nähdä ennen ku lähdetään, mutta alkaa käydä illat vähiin!

      Poista
  12. Voi, tiedän niin tarkkaan sun tunteen. Mä en luota meidän karvapalloja kenenkään muun kuin äitini hoiviin. Silloin tiedän niiden varmasti olevan kunnon hoidossa. Vaikka ihan varmasti muutkin hoitaisivat hyvin, mutta äitiin on satasen, ylikin, luotto.
    Mutta teillä kaikki menee varmasti hyvin ♥ Te nautitte reissustanne täysin rinnoin ja elukat nauttii hoitopaikoissa saamastaan huomiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tärkeintä, että niitä luotettavia hoitajia löytyy, niinkuin meiltäkin (:

      Poista
  13. Mäkin ottaisin mielelläni vinkkejä tuohon narujen löysäämiseen omista käsistä... Jotenkin siihen on vain niin oppinut ja tottunut, että vain omissa kätösissä langat pysyy kuosissa ja kaikki menee niinku pitää. Pitäis varmaan vaan opetella luottamaan muidenkin osaamiseen ja siihen, että maailma ei kaadu vaikka itse ei ois kontrolloimassa kaikkea.

    Mun on kans vaikea antaa meidän tihulaisia hoitoon, yleensä uskallan luottaa ne vain sellaisten ihmisten käsiin, joilla on itsellä koiria ja tietävät, mitä tekevät. Ja se ikävä, mikä mielen valtaa kun lähtee reissuun ilman karvanassuja... <3 Mutta se luottaminen siihen, että kaikki menee hyvin, on varmaan kaiken a ja o ! Tsemppiä, eläkä saa hepulia, vaan ajattele kaikkia reissun huippuja puolia ja muutama vuosi eteenpäin kun voit muistella ihanaa, ainutkertaista, matkaanne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän hoitajilla on itsellään onneksi nimenomaan myös chihuja, joten sikäli ei pelkoa, etteikö olisi tuttu rotu ja tuttu hoitajakin sekä ne koiratkin on tuttuja :D Mutta silti sitä vaan panikoi... Heppakin jää omalle tutulle tallilleen ja edes ihmiset ei muutu, vain minä olen muutaman kuukauden pois remmistä.

      Kiitos tsempeistä <3 Ihana kuulla kohtalotovereiden kokemuksia ja etten ole ainut, joka tällaisia miettii ja huolehtii!

      Poista
  14. Kyllä se siinä vaiheessa helpottaa kun reissu on alkanut ja saat "kaikki on hyvin" infoa :) Ei se etukäteen mihinkään helpota. Sori vaan :D. Jos ihan rehellisiä ollaan niin et voi sitäkään tietää, ettei eläimet sairastuisi, mutta sen voit varmasti tietää, että ystäväsi hankkivat niille kyllä apua jos sitä tarvitaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se justiinsa on! Kyllä mun olo on jo jotenkin seesteisempi ja yritän olla ressaamatta asioista, joihin ei oikein voi etukäteet edes mitenkään vaikuttaa (:

      Poista
  15. Asuin aikoinaan reilun vuoden jenkeissä ja vielä muutama vuosi siitä myöhemmin kolme kuukautta Väli-Amerikassa. Molemmilla kerroilla silloinen koirani jäi Suomeen, hyvään hoitoon tottakai. Ikävä oli kuitenkin aivan suunnaton. Kun muutin vuoden poissaolon jälkeen takaisin Suomeen, koira ei päästänyt minua yksin edes vessaan. Toisella kerralla, tuon 3 kuukauden reissun jälkeen kesti varmaan ainakin viikon, ennen kuin koira suostui edes tervehtimään :D

    Jään mielenkiinnolla odottamaan, ollaanko siellä teillä yhtä dramaattisia :D

    -Hr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin opiskelemassa puoli vuotta Irlannissa, oli silloin takaisin kotiin palatessa vastaanotto koirien osalta hyvinkin iloinen, joten toivotaan, että nyt olisi sama kohtalo :D Kyllä ne on fiksuja! Ja selkeästi sun koira oli loukkaantunut, kun tolleen vaan sen "hylkäsit" (: Vaikka eihän niillä hyvässä hoidossa mitään hätää ole!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: