2013/09/14

Pariisin taivaan alla

Ai että, olihan meillä mieletön loma viime viikonloppuna Pariisissa perheen kanssa! Äidille järjestetty syntymäpäiväyllätys onnistui ihan totaalisesti nappiin, eikä äiti-parka osannut yhtään varautua millaiseen tunteiden myllerrykseen hän tulee joutumaan hypätessään minun ja siskoni kanssa Norskin siiville kohti Ranskan pääkaupunkia. Kerroinkin viikko sitten, kuinka aiomme äitiämme pyöreiden syntymäpäivien kunniaksi juhlistaa muutamalla kunnon yllärillä, joten käyhän kurkkaamassa tarkempi pohjustus tälle kuvatarinalle sieltä.

Pariisi oli kohteena aika jeba. Toki tiesin, että siellä on ihan järkyttävä turistiryysis, mutta kyllä se kieltämättä muutaman vuoden tauon jälkeen pääsi yllättämään. Kuvista näättekin, miten paljon joka paikassa meitä turisteja riitti ja otinkin otokset vähän tarkoituksella niin, etten edes yrittänyt vältellä muita turreja. Heh. Me laiskat ja jäyhät suomalaiset kierrettiin nuo pahimmat jonotusrysät kaukaa ja tyydyttiin vain katselemaan nähtävyyksiä etäältä, nautiskellen pääasiassa maisemista, kahviloiden antimista ja pariisilaisesta tunnelmasta. Ainut paikka johon lopulta jonotimme sisään, oli Notre Dame sekä Versaillesin puutarha. Jälkimmäisen minä olisin kyllä ihan mieluusti skipannut 8,50 euron pääsymaksun vuoksi, mutta kun sinne ei ollut loppupeleissä jonoa nimeksikään (kuvissa näkyvä jäätävä jono oli sisälle itse palatsiin), niin lähdimme koko porukalla katselemaan Napoleonin vaatimatonta pikku-puistikkoa. Ja tajuttoman upeahan se oli, joten kyllä siitä vajaa kymppi kannatti maksaa! Mutta mihinpäs sitä ainaiseen budjettimatkailuun tottunut tavoistaan pääsisi ;) Summasummarum. Pariisi on kuitenkin aina upea, historiaa haviseva ja kokemisen arvoinen kaupunki, oli ryysis taikka ei.

Tässäpä tämä pariisilainen kuvaoksennus nyt sitten tulee. S'il vous plaît mon chéri. 
(Luulen tämän tarkoittavan olkaa hyvä rakkaat, mutta en pistäisi päätäni pantiksi.)

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Että sellainen reissu se. Taatusti joka euron ja kaiken vaivan arvoinen, jotta saimme äidille järjestettyä jotain spesiaalia. Kiitos siis vielä kerran ihanalle perheelleni! Isäkin oli hengessä mukana, vaikka joutui tällä kertaa oman ja siskon miehen ohella jäämään Suomeen koti(tai siis koira)vahdiksi.

Mukavata viikonlopun jatkoa! Toivottavasti siellä on yhtä upea sää, kuin täällä. Pus!

EN // I went to Paris with my family last weekend. This was a surprise journey for my mother, who had her birthday while we were there. And we had a laugh! 

Photos: 
Olympus OM-D E-M5
M. Zuiko 45mm f1.8
Sigma 19mm f2.8
M. Zuiko 40-150mm f4-5.6

28 kommenttia :

  1. Aivan ihanan reissun olette tehneet <3 Pariisi on aina yhtä kaunis ja hätkähdyttävä kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upea reissu ja onnellinen äiti (: Pariisissa on kyllä paljon historiallisesti merkittäviä ja hienoja paikkoja! Ja ryysis sen mukainen ;)

      Poista
  2. Ihania nuo teidän äidin ilmeet noissa kuvissa, missä olettaisin veljesi perheineen ilmestyvän paikalle! :') Sinussa ja äidissäsi on muuten hurjasti samaa näköä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Niin yllättynyt ensin ja sitten jo naurattaa :D Äiti sanoi, ettei hän oikein ollut varma onko hän unissaan vai mitä tapahtuu. Mun sisko on ihan ku äitin nuorempi painos. On meissäkin toki samaa, mutta taidan olla enemmän isän näköinen (:

      Poista
  3. Ihana yllärireissu teillä ja ilmeistä päätellen, lisäylläritkin onnistui! :) Oih, MUMMiaaaaaaaa....hyväää! Ja missä "makaroonitaivaassa" olette olleet, niin tuoreitakin, näkee kun painuu sormien alla :) Ehkä se Parainen pitää joskus kokea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki yllärit meni kyllä ihan nappiin (: Tuo makaroonitaivas on ehtaa Pariisia, joten pitihän siellä käydä :D

      Poista
  4. Vautsi, mikä reissu! :) Kyllä se niin vaan on, että hyvässä seurassa on parasta matkustaa!

    VastaaPoista
  5. Voi ihania kuvia sullakin :) Jotenkin ihan erilaisia pariisi-kuvia kun ne mun omat, mutta tykkään näistä hirmuisesti ! <3
    ja ihanan yllätyksen teitte kyllä ! äidit on kyllä ihan parhaita ja ansaitsee kaiken tämmösen spesiaalikohtelun !! <3

    -Maria

    http://dejiss.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla oli ihania fiilistely-kuvia. Omissani olen koittanut tuoda sitä todellista menoa ja ryysistä ehkä vähän enemmän esille (:

      Poista
  6. Aika hyvältä näyttää reissu, yllätysreissut on niin harvinaisia että niistä on ihan hirveen inspiroivaa lukea. Ja pojot siitä että oot saanu kuvata Ladureessa, mua nimittäin kiellettiin, mutta ehkä oli oma moka kun meniin kysymään lupaa..

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia, vau! Jotenkin välittyy sellainen lämmin tunnelma näistä :) Ja tuttuja maisemia, sillä vietin juuri kevään Ranskassa, voi että. Tuli melkein ikävä! Ps. Jos tarkkoja ollaan, niin "mon chéri" on yksikkömuoto ja monikossa se menisi "mes chéris", mutta kuka tässä nyt jaksaa pilkkua viilata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sanoinkin etten osaa sanaakaan ranskaa, joten kiitos korjauksesta ;) Meillä oli kyllä tosi lämminhenkinen ja rento meno! Ihana miniloma.

      Poista
  8. Oijoi, ihana matka ollut teillä. Shamppista ja makaroneja, tykkäis tämäkin (ja tämän äiti!) <3 Mahtava yllätys varmasti ollut mamalle :)

    VastaaPoista
  9. Aivan mahtavia kuvia. Miten olet löytänytkään näin ihania kuvakulmia. Ja ihanan yllättynyt ilme äidilläsi. Ja tuosta rattaiden kantamisesta metron portaissa. Tuli niin voimakkaasti mieleen yksi Pariisin reissuista, kun esikoinen oli alle vuoden ikäinen, ja olimme viikon ystäviemme luona Pariisissa. Meillä oli isot yhdistelmävaunut, joita juuri tähän tyyliin kannoimme portaissa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti (: Nopeita räpsyjä vaan! Yritin kerrankin keskittyä katselemaan menoa muunkin kuin etsien läpi ;) Oh, I feel you! Hitto nuita kärryjä sai kyllä rahdata tuolla metrossa :D

      Poista
  10. Oiiih mitä ihania kuvia! Varmasti ikimuistoinen reissu, niin teidän äipälle kuin teillekin <3
    Sut on myös haastettu: http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/2013/09/10-kuvaa-kesaan.html

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo teitin äipän ilme!! :D <3

    VastaaPoista
  12. Äää! Pariisi! Oui! Je suis..! Ja niin edelleen hyvällä olemattomalla ranskankielellä. Voi että tää matkakuume mun pään sisällä tykkäs tästä postauksesta, Paris, can we meet again!? <3

    Kaunis on kaupunki ja kokemisen arvoinen, vaikka ranskalaiset eivät (ainakaan 12 vuotta sitten kaupungissa piipahtaessani) eivät tahtoneet millään puhella muuta kuin omaa kieltään eivätkä täten halunneet myöskään ymmärtää meikäläisten englantia. Se jäi vähän ketuttaan nuorta koulutyttöä!

    Ja voi että teidän äiti on onnekas kun sai tuollaisen lahjan, oi vitsi. Aivan ihana yllärilahja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä oli hyvin ystävällistä palvelua joka paikassa! Ihmettelin sitä vähän itsekin, mutta ilmeisesti, kun edes hieman yritti vääntää sitä ranskaa olemattomilla taidoillaan ja jatkoi sitten englanniksi, niin palvelu oli oikein ystävällistä (:

      Äiti oli kyllä kovin onnellinen <3

      Poista
  13. Pakko kysellä, että millä kamera+linssi yhdistelmällä olet nämä Pariisin otokset kuvannut? Vai oliko mukana useampi? Olisi aikaa opetella kuvaamaan paremmin, joten houkuttelisi ostaa uusi linssi tulevaan reissuun. Tosin runko alkaa oleen jo niin old school, etten tiedä pelastaako uusi linssi enää mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitsi, se on jäänyt tuohon postaukseen merkkaamatta. Korjaanpas asian samantien (:

      Mutta siis käytössä minulla on Olympus OM-D E-M5 runkona ja reissussa oli linssit M.Zuiko 45mm f1.8, M.Zuiko 40-150mm f4-5.6 sekä Sigman 19mm f2.8. Suurin osa kuvista on otettu ensimmäisellä ja viimeisellä obiskalla!

      Millä rungolla itse kuvailet?

      Poista
    2. Mulla on Canonin 1000D, eli ihan niin basic, kun voi vaan olla. Siihen mulla on Canonin 50mm f1.4 sekä mukana tullut kittilinssi, muistaakseni 18-55mm f3.5-5.6, jota tulee todella harvoin käytettyä.

      Olen miettinyt myös ihan kokonaan uuden kameran ostoa ja harkinnut Olympuksen mikrojärkkäreitä. Liian usein järkkäri jää kotiin, kun mukaan päästäkseen se tarvitsee isohkon laukun. Ihan tuon OM-D:n hintaluokkaan ei ole varaa mutta PEN-mallistostakin löytyy ymmärtääkseni ihan hyviä vaihtoehtoja. Aasiassa hinnat olisivat lähtökohtaisesti halvempia, joten ehkä sellaisen käyn veronpalautuksilla hankkimassa jostain elektroniikkaan keskittyneestä ostoshelvetistä.

      Upeita kuvia tuolla kyllä saa, mutta ei sitä kyllä pelkästään kameran piikkiin voi laittaa. Kuvaaja on ehkä jopa isommassakin roolissa kuin kamera ja taitoa sinulle kyllä riittää!

      Poista
    3. Kiitos kovasti, vaikka tällainen harrastelijana minä vain (:

      Minulla oli itseasiassa ihan sama runko käytössä ennen tätä Olympusta. Linssinäkin oli muutaman muun ohella Sigman 50mm 1.4, joten sinällään tuttu kalusto! Linssi on varmasti hyvä, mutta ainakin itse totesin, ettei sillä omalla vanhalla rungollani vain ollut enää mahdollista kehittyä paremmpaksi kuvaajaksi. Alkoi tulla etenkin se kohinaisuus vastaa ja kun ISO-arvojen käyttö oli niin onnetonta :/ Pen-sarjassa on taatusti hyviä, esim. E-PL5 on jo samalla kuvanvakaimella kuin omani (: Kyllä on muuten tuo minijärkkäri ollut näppärä! Minulla on pienehkö kameralaukku (josta postailinkin kesän alussa), jonne menee kameran lisäksi 4-5 linssiä! Eikä paina paljon ^_^

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: