Elämää juoksuhaudoissa

Minun lempiaineeni oli jo ala-asteella historia, eikä tämä pohjaton kiinnostus niin oman maamme kuin koko maapallon historiallisiin tapahtumiin ole laantunut kouluajoista tippaakaan. Kirjahyllymme notkuvat etenkin sotahistorian kirjallisuudesta, joita voisin lukea aamusta iltaan. Keväällä kiinnosti etenkin aina niin mystisen karmaiseva Pohjois-Korea, sen jälkeen Afganistan ja nyt viimeisimpänä olen ahminut ihan meidän armaan kotimaamme ja etenkin synnyinpaikkakuntani sotahistoriasta kertovia teoksia silmät ristissä.

Nämä samaiset asiat sattuvat kiinnostamaan myös tuota meidän perheen komeampaa osapuolta, joten kesälomalla vein herran isän ja äidin kanssa tutustumaan Suomussalmen Raatteen tien taisteluiden tapahtumapaikoille lähelle Venäjän rajaa.

 En tiedä kuinka tarkkaan te tiedätte Talvisodan Pohjois-Suomen vaiheista, tai kiinnostaako nämä asiat edes piirun vertaa, mutta kerron ne nyt silti kuitenkin. Lyhykäisyydessään tapahtumat etenivät siis siten, että täysin ylivoimaisena pidetty Puna-armeija hyökkäsi Suomussalmelle kahdesta suunnasta hyytävän kylmänä joulukuun 7. päivänä vuonna 1940. Neuvostojoukkojen tavoitteena oli nopealla ja helpolla hyökkäyksellä saavuttaa Oulu ja katkaista näin Suomi kahtia sen kapeimmasta kohdasta, jolloin Suomi menettäisi maayhteytensä Ruotsiin ja Pohjois-Suomen valtaaminen kävisi helposti. Toisin kuitenkin tapahtui.

Suomalaisten kyky liikkua tiettömän maaston paksussa lumessa, niin yöllä kuin päivällä, tarvittaessa vuorokausikaupalla sekä kokemus pakkasesta olivat ilmeisesti ratkaisivimmat syyt siihen, että miesluvultaan ja erityisesti raskaalta aseistukseltaan täysin ylivoimainen vihollinen hävisi. Suomalaisten miesvahvuuden ollessa 6 000 henkeä, taisteli neuvostojoukkojen riveissä yli neljä kertaa suurempi määrä sotilaita.

Taistelut Suomussalmella päättyivät lopulta 7.1.1941, jolloin arvioiden mukaan 400 suomalaista ja 17 000 neuvostosotilasta oli kadonnut tai menettänyt henkensä. Suurin osa vihollisen joukoista menehtyi nimenomaan Raatteen tiellä, jonka surullista jäähelvetiksi kutsuttua näkyä London Sunday Dailyn kirjeenvaihtaja Virginia Cowles kuvasi näillä sanoilla:

"ja täällä näin kauheimman milloinkaan kohtaamani näyn. Metsät tien molemmin puolin olivat tulleet tunneksi 'kuolleen miehen maana'. Ehkä aamun kauneus teki venäläisten hirveän tuhon vieläkin kauheammaksi, kun saavuimme paikalle... Tulimme täydellisen tuhon näyttämölle. Neljän mailin matkalla tiellä ja metsissä oli miesten ja hevosten ruumiita, tuhottuja tankkeja, kenttäkeittiöitä, autoja, aseidenkuljetusvaunuja, karttoja, kirjoja ja vaatteita. Kuolleet olivat jäätyneet koviksi kuin kivettynyt puu, ja niiden iho oli mahonginruskea. Jotkut olivat röykkiöihin kasautuneina kuin roskaläjissä. Kaikki olivat jäätyneet siihen asentoon, johon olivat kuolleet... Heitä oli kaikkialla, satoja ja satoja irvokkaita puisevia ruumiita." 

Raatteesta tulikin täten Suomen sotahistorian kuuluisin ja yksi merkittävimmistä taisteluista, jossa tiivistyi sisällissodan repimän kansan yhdistänyt talvisodan henki.

 

 

Raatteentien varrelta löytyy erilaisia muistomerkkejä, jotka kunnioittavat sekä tuhotun neuvostodivisioonan että suomalaisten sankarivainajien ja soturien muistoa.  Raatteentien varrella ja sitä ympäröivissä erämaissa lepää eri arvioiden mukaan n. 5000 venäläisen jäännökset muistuttamassa meitä sodan kauhuista, mutta myös pienen kansan tinkimättömästä puolustustahdosta.

Yksi näistä muistomerkeistä on Talvisodan monumentiksi nimetty kenttä, johon aseteltiin kivi kaikille Suomussalmen taisteluissa 1939-1940 kaatuneille 20 000 sotilaalle. Monumentin keskellä on keskusmuistomerkki Avara syli, joka muodostuu neljästä puukaaresta. Kaarien päällä soi hiljalleen tuulessa 105 vaskikelloa. Yksi kutakin talvisodan päivää kohden.

 Muistomerkki on kunnianosoitus kaikille talvisodan veteraaneille. Kunnioitusta nämä uskomattoman urheat suomalaiset sotilaat todella ansaitsevatkin, sillä ilman heitä niin Suomen kartta, kuin elämä täällä voisi näyttää tänä päivänä joltakin aivan toiselta.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päätän darrapäiväni. Respect ja hyvää yötä.