2013/07/25

Aamukahvit laiturilla

Kyllä mökillä on sitten mukavaa! Kurkkuun kasvaneen, todennäköisesti suolla alkunsa saaneen, kaktuksen vuoksi olen ottanut viimepäivät suhteellisen iisisti. Kai se on rauhakseen ottamista, jos taapertaa tuntitolkulla metikössä kiivetäkseen jollekin hitsin tunturille? No palaan siihen asiaan myöhemmin. Tänään me päätettiin isän, äidin ja J:n kanssa viedä mökkilomailu ihan uudelle asteelle ja kärrättiin itsemme aamupalalle laiturille auringon paisteeseen. Itse nautiskelin ihan perussetin, eli kaurapuuroa marjoilla sekä kookosrasvalla höystettynä. Jälkkäriksi kuppi kahvia ja Puhdistamolta maistiaiseksi saatu minttuinen raakasuklaapatukka jaettuna neljään pekkaan. Ai että. Ei voisi päivä enää paremmin alkaa!

Joillekin muillekin olisi ilmeistä päätellen maistunut pari palaa suklaata...


Olen nyt mutustellut tuota raakasuklaata viime viikkoina muutaman patukan verran ja onhan se kyllä ihan tajuttoman hyvää. Pahimpaan makeannälkään riittää yksi tai kaksi palaa, joten kyljetkin kiittää tästä maidottomasta ja sokerittomasta makupalasta. Seuraavaksi pitäisikin ehdottomasti kokeilla tehdä suklaata itse ja Puhdistamolta näyttäisikin saavan käteviä suklaapakkauksia tätä kokkailua varten. Onko joku testannut?

Vielä olisi edessä tämä ilta mökin rauhassa ennen paluuta Espooseen. Arvaatte varmaan kiinnostaako tippaakaan.. No mutta onneksi tässä on niin paljon mitä odottaa! Kuten esimerkiksi kolmen viikon päästä koittavat häät. KÄÄK. Viikonloppuksi olisikin suunnitteilla kaikenlaisia hääjärjestelyjä ja flunssan parantelua. 

Mitäs suunnitelmia siellä on loppuviikolle?

Kivaa torstaita nuppuset ja paljon aurinkoisia terkkuja pohjoisesta!

PS. Arvatkaapa mikä huomenna saapuu? No tietysti minun hääpuku!

EN // Morning cafe moment at our summer cottage.

Photos: Olympus OM-D E-M5 + M. Zuiko 45mm f1.8 ja M. Zuiko 12mm f2.0


10 kommenttia :

  1. Voi näitä feel good-kuvia ja -tunteita.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopas elä muuta! Nyt ei voida läheskään näin hyvin, kun räkää on pää melkoisen täynnä :D

      Poista
  2. Hei huippukiva kun laitat noi käyttämäsi kameravermeet kuvien yhteyteen! Oon meinaan ihan vasta-alkaja mun mikrojärkkärin kanssa ja nyt pitäisi vähän laajentaa objektiivivalikoimaa. Näiden avulla sitä on hyvä tutkailla.

    Paitsi että voi jösses jotkut näistä on kalliita. :´(

    -Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että nuista linssitiedoista on jollekin apua (: Olenkin usein miettinyt, että onko ne ihan turhia, mutta ilmeisesti sitten ei ^_^

      Millaista linssiä olit ajatellut seuraavaksi ostaa? Ne on kyllä osa hirmuisen kalliita, mutta onneksi niitä voi ostella pikkuhiljaa (: Minullakin olisi pari haavetta taas.. Saas nähdä milloin on varaa toteuttaa!

      Poista
  3. Ihania kuvia! Ja voi että hääpuku! En kestä <3 Parasta! Ja raakasuklaa on vielät testaamatta, mutta koska se on nyt ollut niin monen mieleen, taidan kokeilla minäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Ihan älyttömän hyvää! Nam nam (:

      Hääpuku oli kyllä <3 <3 <3

      Poista
  4. Raakasuklaa on niin namia ja tosiaan niin tujua kamaa, ettei tarvii paljoa syödä, että on makeanhimo tiessään. Olen tehnyt paljon raakasuklaata itse Jaakko Halmetojan ohjeita mukaillen:
    http://raakasuklaa.com/wordpress/

    Helppoa kuin mikä! Itse olen tehnyt näin: Sulatetaan kylmäpuristettua kookosöljyä vesihauteessa, jonka jälkeen sekaan heitetään kaakaojauhetta & carob-jauhetta, steviaa makeuttamiseen sekä appelsiiniöljyä mausteeksi. Sulanut massa kaadetaan muotteihin ja pistetään pakastimeen. Ja tulee niin hyvää! Innostuttiin vähän aikaa sitten hifistelemään ja tehtiin maapähkinävoitäytteistä suklaata pieniin vuokiin. Ja se vasta nannaa oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti ohjeesta ja kokemuksesta! Ihan ehdottomasti pitää kyllä testata tuota itse tehtyäkin (: Hunajalla voisi myös varmaan makeuttaa. Pitäisi alkaa vain rohkeasti kokeilla eri variaatioita!

      Poista
  5. Hih, ihan kuin Pullander olisi sanomassa tuossa kuvassa jotain xD

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: