2012/12/21

Pieni pala Italiaa - Oliva Verde

Helsingin Kampin sydämessä on vuoden verran sijainnut pieni ja sympaatinen italialainen ravintola. Emme olleet kyseisestä paikasta koskaan ennen kuulleetkaan, mutta kun eräänä iltana eat.fi:ssä törmäsimme ravintelin saamiin huippu-arvosteluihin, oli sitä ehdottomasti lähdettävä testaamaan.

Ja ei kyllä ole paikkaa kehuttu turhaan. Meidän kuuden hengen raatimme oli kokonaisuudessaan myyty. Ravintolan filosofiaan kuuluu tehdä kaikki ruuat alusta alkaen itse luonnollisista aineksista ja sen kyllä maistoi.




Heti kärkeen tilasimme neljä annosta kahta erilaista alkuruokaa, joista riitti syötävää mainiosti meille kaikille. Toisessa oli italialaisia juustoja salaattipedillä ja poikien setti oli vähän "lihaisampi".



Seuraavaksi pastaa. Oi pasta! Kolmea eri laatua, joista itse en luonnollisestikaan syönyt kuin sitä gorgonzolalla ryyditettyä kasvisversiota. Ja kyllä, tämä intohimoinen Italian matkaajakin joutui toteamaan, että se oli parasta pastaa jota olen koskaan ikinä maistanut!





Ruoka oli niin hyvää, että viimeiset murenet kauhottiin lautasille kilpaa, vaikka väistämätön ähky kolkutteli jo ovella.


J sen tietää. Maha on niin täynnä, että poskiakin pullottaa.


Sisko rakas.



Äiti ja isä.


Italialaiseen tapaan ruokailut tuppaavat venymään, joten suosittelen varaamaan illalliseen oikeasti aikaa muutaman tunteroisen. Meidän keikka alku- ja pääruoan kera kesti about 2,5 tuntia, mutta eipä meillä ollut kiire yhtään mihinkään. Tunnelma oli lämmin, taustalla kuului vaimea italialainen musiikki ja puheensorina täytti pienen tilan. Kaiken lisäksi lasku oli per henkilö piirun verran alle kaksikymppiä, mikä on ainakin meikäläisen mittapuulla todella edullinen ottaen huomioon paikan sijainnin, ruokien runsauden, palvelun ystävällisyyden ja ennen kaikkea mielettömän makuelämyksen. Täydellinen ilta siis!

Ensi kerran keskustassa pyöriessäni taidan poiketa tänne nauttimaan myös kupposen kuumaa, sillä vitriini suorastaan pursui kaiken maailman vasta leivottuja herkkuja ja luomukahvikin kutkutteli hajuhermoja tuoksullaan.

Team Pullander lämpimästi suosittelee!

PS. Tsekkaa Oliva Verden alati vaihtuvat menut heidän Facebook-sivuiltaan.


18 kommenttia :

  1. Just käytiin lounaalla tuolla, söin vuohenjuustokasvispastan, oli taivaallista!

    VastaaPoista
  2. Oi, rakastan Italiaa ja italialaista ruokaa. Täytyy laittaa nimi talteen ja ehkä ensi kerralla Helsingin reissulla käydään tuolla nauttimassa hyvästä ruoasta <3

    VastaaPoista
  3. Minä pistän kans tän "seuraavalla Helsingin reissulla-listalle". Näyttipäs ihanalta ja niin hyvin kirjoitit että kuola valuu suupielestä, voi nam! Miksen määkin voi asua siellä!! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, voi ei! Olis pitänyt laittaa varoitus, että ei nälkäisille.. ;)

      Poista
  4. Kuulostaa ja näyttää ihanalta! Pitää muistaa testata joskus :)

    VastaaPoista
  5. Voi ei, kiva katsoa nälkäisenä näitä kuvia :)

    Täytyy ehdottomasti testata tuo ravintola, italialaisen ruuan ja varsinkin pastan ystävä kun olen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten tämä on kyllä ehdottomasti oikea osoite (: Soriiii, itsekin kun nyt nälkäisenä katon näitä niin apua!

      Poista
  6. Kuulostaa aivan mahtavalta paikalta! Tuli kaamee nälkä kun katsoin nuo kuvat!! Ja kuulostaa myös aivan mahtavan mukavalta illanvietolta perheen kanssa :)

    VastaaPoista
  7. Oi, kuulostaa täydelliseltä! Olen etsinyt hyvää aitoa italialaista paikkaa Helsingistä ja tämä vinkki tuli kuin tilauksesta, täytyy ehdottomasti pistää mieleen :) Aika hauska tuo ruuan jakaminen, tulivatko kaikki annokset tuollaisina vai saiko myös ihan omia lautasellisia? Yksi ahmija täällä huolehtii hihi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä annokset sai ihan normaalisti omilla lautasillakin, mutta kun me haluttiin kaikki maistella kaikkea (paitsi pari kasvissyöjää) niin oli helpointa tilata ruuat näin (: Ja sitä ruokaa oli silti PALJON! Miehetkin oli ihan ähkyssä :D Mutta voin kyllä ihan ehdottomasti suositella!

      Poista
  8. Täytyykin lisätä listalle! :) Itse asuin kauan lähestulkoon tuota liikepaikkaa vastapäätä, ja siinä oli silloin keskinkertainen panini-mesta, joten olen missannut tämän aukeamisen kokonaan!

    Pastojen ystävänä uskoisin tykkääväni kovasti; kiitos kaunis siis vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaisesta syystä varmaan mullakin meni tämä pitkään ohi (: Ole hyvä vain!

      Poista
  9. Voi mitä tunnelmallisia kuvia ja ennenkaikkea VOI MITÄ RUOKIA!!!

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: