2014/11/11

Kolme kertaa kettureppu

Kaikki oleellisin alkaa olla vauvaa varten valmiina, kuten esimerkiksi conversen tennarit ja kettureppu. Näiden luottoasusteiden turvin me miehen kanssa ollaan paineltu maapallon ympäri, joten oli sanomattakin selvää, millä vermeillä juniorimme lähtee tekemään omaa henkilökohtaista maailman valloitustaan. Voitte varmasti kuvitella miten tippa linssissä täällä jo fiilistellään sitä hetkeä, kun pikkuinen sitten joskus ensi kertaa ikioman reppunsa selkään heittää. Sniif (sori, hormoonit). Siihen asti pieni Kånken saa kunnian koristaa vauvahuoneen seinää. Jos nyt ihan vakavissaan puhutaan, niin kyllä meillä on muutkin oikeasti tärkeät jutut valmiina tulokasta varten. Odotamme hänen saapumistaan hetkellä minä hyvänsä, sillä laskettuun aikaan on enää jäljellä kolmisen viikkoa. Huimaa! 

Männä aikoina on ollut jos jonkinlaista huippua tapahtumaa, kuten ystävien ja lähiperheen minulle järjestämät unohtumattomat babyshowerit, joiden peruja myös tämä pikkuruinen sininen reppu on. Kyllä siinä piti taas kyynelkanavia vuodattaa ihan urakalla, kun tallilta kotiin saapuessani tupa olikin täynnä maailman rakkaimpia naisia superine tarjoiluineen ja lahjoineen. 

Viime sunnuntaina otettiin sen sijaan varaslähtö isänpäiviin, sillä olin koonnut miehelle isyyspakkauksen, josta löytyi kaikkea tarpeellista (ja vähemmän tarpeellista), kuten Billebeinon vaihtopaita puklujen varalle, californialaista olutta, äänenvaimennin (tutti), lahjakortti joka vapauttaa vaipanvaihdosta vuorokaudeksi sekä muuta kivaa. Mies on ollut niin uskomattoman suuri tuki koko raskausajan, joten isyyspakkaus oli enemmänkin kiitos hänelle siitä, että kestää meikäläisen hormoonimyrskyjä ja osaa aina sanoa just ne oikeat sanat.


Minun pitäisi muuten olla tällä hetkellä suomiretkellä Kainuussa, mutta harmikseni jouduinkin jäämään kipuilun vuoksi kotiin. Ehtiihän sitä toki reissata pohjoiseen sitten myöhemminkin. Viimeistään jouluna. Joulu. Voi jestas, että odotan joulua! Viime vuoden jouluaatto oli ensimmäinen koskaan jonka vietin totaalisen erilaisessa ympäristössä ja poissa lapsuudenkodistani, joten kyllä tulee hanget korkeat nietokset, pakkanen, äiti perinteisine jouluessuineen sekä kuusi kynttilöineen tarpeeseen. Kaivoin jo viikko sitten marraskuun pärähtäessä kalenteriin osan joulukoristeista esiin, joten vaikka täällä pääkaupunkiseudulla on ulkona synkkää ja harmaan sateista, ei se minua haittaa. Meillä ainakin on kotona jo jouluisen lämpöinen meininki.

Tämmöistä tällä kertaa. Seuraavaksi ajattelin kertoa teille meidän reilun viikon takaisesta babymoonista Hotelli Tornin näköalahuoneessa. Kyllä oli niin nättiä että!

Palataan! Kivaa tiistaita folks!


28 kommenttia :

  1. Nyt on kyllä oikeat tarvikkeet hommattu! Teidän ei tarvi hommata samanlaisia tuulipukuja kun muuten olette jo noin yhteensopivia asusteilta :D
    Omaa vauvaa ei vielä ole, mutta aina voi hellitellä kummilapsia ja muita ystävien pikkuisia. Yhdelle tutulle vekaralle hommattiin ristiäislahjaksi pinkit conssit ja yksvuotiaana hän sai meiltä vielä pinkin Kånkenin. Maah, en tiedä mitään niin suloista kuin hän viipottamassa ne kengät jalassaan ja reppu selässään ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Voin vaan kuvitella, että sydän sulaa sitä näkyä katsellessa :)

      Poista
  2. Voi suloisuus noita tennareita....nyyh! Ihan jännittää jo teidän puolesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muaki jännittää itseni puolesta! :D Ja vauvan!

      Poista
  3. <3 Minäkin ootan täällä into pinkeenä että koska se puklaileva pikkupaketti saapuu!!

    Ps. Tosi kiva kuvankäsittely :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sais jo kyllä saapua!!! <3

      Lightroom <3 me

      Poista
  4. Ihanat mini tennarit. Tsempit loppurutistukseen.




    VastaaPoista
  5. Voi söpöys, mitä pikkuinen on saanut! :) Nuo converset ovat niin hellyyttävät minijaloissa!
    Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Voi en malta oottaa, että saan pukea ne pikku-koipiin :)

      Poista
  6. Voi kuinka suloista, miten noin pienet converset ovatkin niin hellyttävät <3
    Kainuun joulumaisemat alkaa täälläkin olla haaveissa, siellä suunnalla mekin joulumme aina vietämme. Kaikkea hyvää viimeisiin raskausviikkoihin ja pienokaisen synnytykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! :) Ja mikään ei kyllä voita Kainuun joulua <3

      Poista
  7. Kannattaa tehdä joululle myös varasuunnitelma, on meinaan niin vähän ikää pikkukaverilla joulunaikaan, että autolla matkustaminen ainakin on pois suljettu juttu, lentämisestä ei käsitystä. Meidän nyytti syntyi aikanaan joulukuun alussa ja jäi kainuun joulut haaveeksi :/ Jälkeenpäin ajateltuna olisi kyllä ollut aika raskas reissu itsellekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki me mennään lapsen ehdoilla, joten osataan kyllä tehdä suunnitelmat ja varasuunnitelmat sen mukaan. Onneksi tarkoitus on olla pari yötä sukulaisissa matkalla, joten yhteen soittoon ei olisi edes ajatus matkaa autolla raapasta. Lentää saa kaksi viikkoisen kanssa, joten sekin on toki vaihtoehto! :)

      Poista
    2. Terveen vastasyntyneen kanssa saa lentä jo kahden päivän iässä :) http://www.finnair.com/FI/FI/information-services/before-the-flight/special-services-health/pregnancy

      Poista
  8. ^ varasuunnitelma on tietty aina hyvä ihan joka hommeliin, mutta kyllä sitä saa ja pitääkin sitä pääsuunnitelmaa tavoitella, tietenkin vointien ja maalaisjärjen mukaan, ja sitähän tällaisilta maailmanmatkaajilta löytynee roppa(vai reppu?)kaupalla :) Esim. junahan on myös oiva väline pienemmänkin kanssa.
    Mulle on kans kotijoulu aivan tosi tosi tärkeä juttu! Tsemppiä, iloa ja rauhaa viimeisiin hetkiin ennen suuria, ihania mullistuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani! :D Ei mitään lisättävää.

      Kotijoulu ja kaikki rakkaat perheenjäsenet. Kiitos kovasti! Sinne myös tsemppiä hirmuisesti viimeisiin kuukausiin :)

      Poista
  9. Iiih, noi mini Conssit on kyllä yli söpöt. Tunnustan ostaneeni niitä ystävien tuoreille muksuille täältä Jenkeistä ;) Söpö on myös pieni kettureppu joka odottaa seikkailuita! Onnellista loppuodotusta. Hui miten vähän aikaa enää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Mihin tämä aika oikein juoksee.. En käsitä. Kiitos kovasti Sanna <3 Voi että teillä on niin upeeta siellä Californiassa. Joskus mekin vielä uudestaan!

      Poista
  10. Niin överisöpöt nuo converset! Huippu juttu, että on minillä jo reissureppukin valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on söpöt kyllä <3 Pitäähän se kerhoreppu olla :)

      Poista
  11. Meillä jo käytössä mini reppu, on just sopivan kokonen hoitolaukkuna. Kaikki tarpeellinen mahtuu mukaan + oma lompakko ja puhelin, ja vaunujen "tavaratilaan" jää tilaa muullekki :)
    Ei muuta ku reissun päälle ja kohti korpimaisemia vaan jos minin kans kaikki sujuu hyvin! Meki lähettiin vauvan kans kahelleen reissuun autolla parin sadan kilsan päähän kun ikää oli 1kk ja ongelmitta meni, vauva nukku tyytyväisenä kaukalossaan matkat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mietin että olisi liian pieni hoitolaukuksi etenkin, kun aletaan kestolla, mutta hyvä tietää että teille on passeli :) Ilman muuta tullaan, mikäli kaikki vain on ookoo. Otetaan sitten vauvatreffit :)

      Poista
    2. Kestojen kans saattaa tosiaan tila loppua pikkurepusta.
      Vauvatreffit kuulostaa kivalta! :)

      Poista
  12. Ei helvetti, yritättekö tehdä vauvasta täyden kopionne :D Voi hyvä luoja tuokin menee jo yli että teillä aikuisilla on samanlaiset tamineet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin tyylillään ;) On se hyvä, että mielipiteitä maailmassa riittää! Jonkun mielestä vois mennä yli, että jaksaa kirjoittaa näinkin "fiksun" kommentin kirosanalla höystettynä. On se tuo anonymiteetti hienoa ja helppoa ;) Just saying!

      Poista
  13. Rimma mää en kestä, nuo conssit on niin suloset.<3 Ja en kestä muuten kanskaan tuota ylempää kommenttia, omg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään kestä. Kumpaakaan! :D Mietin, että jaksaako tollasta kommenttia edes julkaista missä ei ole mitään järkeä, mutta annoin mennä ihan sen vuoksi, että jos sen kirjoittaja vaikka itsekin tajuaisi fiksuutensa määrän. Voi tosin olla turha toivo ^_^

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: