2014/05/28

Mitä pakata mukaan alppimaahan?

Sveitsiin ei ole luvattu ainakaan helteitä loppuviikoksi, vaan lämpötila tullee pysyttelemään +20 asteen alapuolella koko reissumme ajan. Sniif. Ja minä kun ajattelin pakata mukaan vain kepeitä hamosia! No ei onnistu nyt se suunnitelma, joten ei muuta kuin pakkauspaletti uusiksi. Käsimatkatavaroilla kuitenkin mennään tälläkin kertaa, joten ihan älytöntä tavara-arsenaalia en aio ottaa mukaan. Ja satoi tai paistoi, niin kyllä muuten lähtee lempihame kassiin.



1. Läppäri - tietenkin, sillä minulla olisi paljon käsiteltäviä kuvia sadepäivien varalle.
2. Läppärin laturi. Vähintään yhtä tärkeä, kuin numero 1.
3. Kosmetiikkaa, kuten tämä Life:sta saamani deodorantti. On muuten testaamistani dödöistä ensimmäinen oikeasti hyvä, joka ei sisällä metallia (kuten kaikki antiperspirantit tekevät). Muuta mukaan lähtevää on mm. matkakokoinen kuivashampoo ja kasvorasva sekä vähän meikkejä.
4. Kirpparilta kauan sitten pelastettu lempiväsky.
5. Kaulahuivi, joka toimii lentokoneessa myös päiväunipeittona.
6. Tietysti. Conssit. Lisäksi yhdet ballerinat ja ehkä kevyet vaelluskengät, mikäli innostutaan lähtemään vuorille.
7. Neuletakki, joka käy niin mekon, hameen kuin farmareidenkin taistelupariksi. Toinen mukaan lähtevä pitkähihainen paita on ihan perusvalkoinen puuvillapusero.
8. Arskat - just in case ja reissurahapussina toimii MAKEEdesigni:lta saatu supersuloinen karttapussukka. Tää sopii kyllä matkabloggaajan käsveskaan kuin nenä päähän!
9. Pari toppia neuletakin alla pidettäväksi.
10. Korvalappustereot, haha. Vai miksi sitä kutsutaankaan nykyään?
11. Lempihame, joka on kiertänyt aika monta maata.
12. Kamera + muutama linssi sekä heijastin paria kuvauskeikkaa varten.
13. Raidallinen maksimekko.
14. Matkalukemista, joka tupsahti eräänä päivänä postilaatikkooni. Ihana yllätys! Kiitos Otava.
15. Farmarit ja toiset pitkät housut on lentomatkoja varten olevat mukavat Thaimaasta hankitut lökäpöksyt.


Mitähän muuta. Ehkä yhdet urheilushortsit & -paita ja vedenpitävä kevyt takki mahdollisia lenkkejä varten. Koko tavara-arsenaali sujahtaa helposti tähän North Facen S-kokoiseen duffeliin, jonka löysin supertarjouksesta pari viikkoa sitten. Kameralaukku on tietysti erikseen, mutta läppäri mahtuu hyvin matkalaukun pohjalle omassa tukevassa suojapussukassaan. Bikinit jää nyt kotiin, sillä koitan tällä tavoin houkutella helteet paikalle. Yleensä kun varustautuu reissuun hellekamojen kera, niin vettä sataa 24/7, joten ehkä nyt kävisi toisinpäin.  

Työpäivä vielä, sitten tallille ja illansuussa kohti Helsinki-Vantaata. On kyllä ihan huisia päästä taas reissuun ja vielä äidin kanssa! Oikein mukavaa huomista arkivapaata teille, jotka siitä pääsette nautiskelemaan. Muille työniloa!

Palataan astialle alppimaasta! 

PS. Unohdinkohan mä jotain?

EN // Packing my stuff because today I'm off to Switzerland!


28 kommenttia :

  1. Hauskaa reissua! Pakkaaminen on kyllä taitolaji, jossa itse yritän kovasti kehittyä. Pienempi pakaasi on aina parempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koitetaan pitää hauskaa :) Joka kerta yritän karsia aina vähän enemmän matkatavaroista. Saas nähdä milloin sitä lähdetään matkaan pelkän passin kanssa :D

      Poista
  2. Täälläkin alkaa olla pakkailut hyvällä mallilla. Perjantaina olisi lento Pariisiin lähes viikon reissulle, ihanaa! <3 Sinnekin on luvattu +18-20 astetta lämpöä, mutta pakkaan silti varalta hameen ja sortsit ja sandaalitkin mukaan. ;) Huippukivaa reissua teille, toivotaan silti hyviä säitä ja etenkin positiivista reissumieltä! :)

    ps. Tuota mäkin mietin, unohdinkohan jotain.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivvaa Pariisia! Jospa siellä ois oikein lämmintä niin tulis hameille ja shortseillekin käyttöä ^_^

      Poista
  3. Hei mukavaa matkaa! Toivottavasti se aurinkokin hellisi. :)

    VastaaPoista
  4. Kivaa reissua! Ja ihan varmasti arska paistaa, kun jätät bikinit kotiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :D Takuuvarma keino! Yhtä varma keino kuin se, ettei taatusti sada vettä, jos on sateenvarjo messissä.

      Poista
  5. Ihanaa reissua teille, mekin lähdetään tänään! Eli ikimuistoja meille molemmille pariskunnille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tänään tosin lähden matkaan äidin kanssa :) Nauttikaa! En malta oottaa teidän reissuraportaasia!

      Poista
  6. ootpa tehokas pakkaaja! Kivaa reissua <3

    VastaaPoista
  7. Sveitsiläisissä pistorasioissa on kolme reikää kahden sijaan, osa sähkölaitteista vaatii adapterin, jotta pistoke sopii reikään. Yleensä pienemmät pistokkeet kuten sähköhammasharjan ja iPhonen laturi sopivat suoraan, mutta suuremmat vaativat adapterin. Adaptereja myydään lähes kaikissa kaupoissa (ja niitä on varmaan hotelleissakin lainattavana/vuokrattavana).
    Mukavaa reissua, Sveitsi on ihana maa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ihan varma onko tämä kuinka mones tämä vierailuni on Sveitsiin, mutta kertoja lienee välillä 15-20, että tuo pistorasiajuttu oli ihan tiedossa. Hih. Mutta kiitos kuitenkin vinkistä! :) Ja olen ihan samaa mieltä, Sveitsi on ihana maa!

      Poista
  8. Ihanaa ja aurinkoista reissua teille! Tuohan paljon kuvaterveisiä matkaltasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koitan tuoda! Tällä hetkellä kameran saldo on pyöreät nolla :D

      Poista
  9. Hauskaa reissua ja ihania maisemia! Odotan innolla sun hienoja kuvia. :-)

    VastaaPoista
  10. Mainiota reissua sinne - matkakuvia (kuolattavaksi) ootellessa taas! :)

    VastaaPoista
  11. Voi toivottavasti teille sattuu kuitenkin aurinkoiset ilmat! Mä toivon samoille suunnille kahden viikon päähän oikein nättejä kelejä! Pientä pakkauskriisiä täälläkin podetaan Alppimaan suhteen, mutta mulla lähinnä ongelma että olen lähdössä ihan kunnon trekille ja sen puolesta pitää hommata varusteita. Argh, rahanmenoa ei voi estää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trekkaaminen, etenkin täällä, on kyllä ihan huippua! :) Harmi, ettei itse tällä reissulla nyt taidakaan päästä vuorille, mutta ensi kerralla sitten. Kivaa reissua jo näin etukäteen!

      Poista
  12. Mahtavaa ja ikimuistoista reissua!! ♥

    VastaaPoista
  13. Hiukan myöhässä, mutta kivalta näyttää sun varusteet :)
    Saanko udella, mistä löysit tuon kassin? :)

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: