2014/05/21

Meidän ensimmäinen yhteinen lomamatkamme - Cinque Terre

Minun ja Jiin ihan ensimmäinen virallinen yhteinen ulkomaanmatka oli reilut kolme vuotta sitten itseasiassa Tukholmaan, mutta heti samana vuonna lähdimme tsekkaamaan Pohjois-Italian meininkejä. Lensimme Milanoon, jossa vietimmekin pari yötä ja jatkoimme matkaa junalla kohti Ligurian rannikkoa. Pääkohteemme oli tunnelmallinen (romanttinen) viiden kylän rypäs, Cinque Terre, joka siis sijaitsee muutaman tunnin junamatkan päässä Milanosta.

Kylät ja niitä ympäröivät vuorenrinteet muodostava kansallispuiston, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Nämä viisi kylää ovat nimeltänsä Monterosso al Mare, Vernazza, Corniglia, Manarola sekä Riomaggiore, joista me asuimme Vernazzassa omassa pienessä vuokra-asunnossa pitkän ja jyrkän portaikon päässä vuorenrinteellä. Vaikka kotimatka pikkuruiselle asunnollemme oli joka kerta melkoinen taival, niin olihan sieltä kerrassaan henkeäsalpaavan upeat näkymät merelle! Kyllä tuollaisella terassilla kelpasi nauttia niin aamu- kuin ilta-auringonkin säteistä.







Kylästä toiseen kulkee mielettömiä kävelyreittejä, jonka talsimmekin kokonaisuudessaan alusta loppuun aloittaen kulkumme Monterossosta. Kävilimme noin miljoonalta kilometriltä tuntuvan matkan, sillä polut kulkevat ylös alas pitkin kallioisia rinteitä ja ovat todella kapoisia. Maisemat olivat joka tapauksessa niin henkeäsalpaavat, että ei paljon väsy edes painanut! Paitsi ehkä siinä vaiheessa, kun istahdimme odottamaan kotikylään vievää junaa.

 

Vernazzassa ei ollut kuin ihan pikkuruinen hiekkakaistale rantaviivaa, joten eräänä päivänä pakkasimme jälleen reppumme ja talsimme muutaman kilometrin päässä olevaan aavistuksen turistoituneenpaan naapurikylään palvomaan aurinkoa ja tekemään ruokaostoksia.


Taisimme viettää Cinque Terressä yhteensä neljä yötä, mikä oli kyllä oikein riittävästi. Tekemistä tuollaisessa pikkukylässä ei ihan älyttömästi ollut, mutta eipä sitä kyllä osattu liiemmin nuin lyhyelle ajalle enempää kaivatakaan. Illat lekottelimme omalla parvekkeella merta tuijotellen, minun kädessä kirja ja Jiin bisse. 

Vernazzassa oli pikkuruinen kauppa, josta ruokatarpeita meille budjettimatkaajillekin löytyi ihan kivasti. Lisäksi kylissä kävi kerran pari viikossa sellaisia vanhankansan "kauppa-autoja". Tosin ei samanlaisia kuin Suomessa aikoinaan (vieläkö niitä muuten on olemassa?), vaan useamman pienen eri perheyrityksen kaaroja, joista yksi myi vaikkapa juustoja ja toinen vihanneksia. Ravintolat olivat aika kalliita, joten söimme ulkona vain kerran tai kaksi koko Cinque Terressä olomme aikana. 




Cinque Terrestä matka jatkui junaillen ensin takaisin Milanoon ja sieltä hyppäsimmekin Sveitsiin vieville kiskoille. Loman lopuksi hengailimme vielä muutaman päivän tutuissa Zürichin maisemissa, jonne meikämanne päräyttääkin jälleen kerran viikon kuluttua. Sitä odotellessa!

Pohjois-Italia on kyllä sellainen kestosuosikki, että sinne voisi matkustaa vaikka joka vuosi uudelleen ja uudelleen. Saas nähdä miten meidän Balkanin roadtripin käy, kun Bosniassa on pahojen tulvien seuraksena maamiinakentät siirtyneet ties minne, joten uskaltaako sinne hyvin mielin matkustaa? Onneksi Kroatiasta ja Sloveniasta pääsee näppärästi poikkeamaan vaihtoehoisesti tuttuun ja aina yhtä upeaan saapasmaahan.

Riemuisaa keskiviikkoa kaikille oman elämänsä reissareille!

EN // Few years ago me and my husband spend few days in absolutely beautiful Cinque Terre, Italy. These five small coastal villages are situated in region of Liguria. We stayed in a village called Vernazza.


38 kommenttia :

  1. Voi vitsit! Tämä on se "Pinterest -kylä" :D Tuosta paikasta siis tulee aina kuvat, jos Pinterestistä hakee Italiaa, enkä kyllä ihmettele - onhan tuo upea paikka!

    Aika hurjapäitä olette, jos Bosniaan meinaatte suunnata vielä tämän hetkisen tilanteen jälkeen. Älkää nyt ainakaan miinaan ajako / kävelkö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se. Ei me taideta uskaltaa sinne lähteä, mutta toki tässä on vielä reilu kuukausi aikaa, että pitää seurata uutisointia. Mitään turhia riskejä kun ei jaksa enää "näin vanhana" ottaa :D Ei vaan, ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.

      Cinque Terre on kyllä ihan satumainen! Pakko varmaan matkustaa sinne vielä uudestaan kunnon kameran kanssa joskus!

      Poista
  2. Hihii tuttu juna-asema! ^_^ Voi elämä kun Nani näyttää jotenkin niin poikaselta näissä :D

    Joskushan tuonnekin olisi päästävä... On se kaunis paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Milanon asemalla on kyllä paljon muistoja! :D Nani on ihan babyface. Sitä se avioliitto teettää, että naamaki kurtistuu. Hahahaaa.

      Poista
  3. Voi apua, mulla on niin kamala kaipuu Italiaan eikä helpota yhtään, että blogimaailma pursuaa tällä hetkellä juttuja sieltä! :D Cinque Terre on kyllä ihana. Me käytiin siellä viime vuoden tammikuussa ja yövyttiin myös Vernazzassa, loputtomien portaiden yläpäässä! Ties vaikka ois sama paikka kuin teilläkin. Sieltä jäi kyllä niin ihanat muistot palvelusta, kun huomattiin se jo varattuamme, että check in pitäisi tehdä neljään mennessä ja laitettiin sähköpostia omistajalle, että onnistuuko illalla kahdeksan jälkeen, kun juna tulee vasta silloin. Ei kuulemma ollut mikään ongelma ja hän sanoi jättävänsä avaimen oveen meille ja siellä se tosiaan odotti, pienen lapun kera kun vesisateessa iltamyöhällä paikalle raahauduttiin. Perttu haki myöhemmin illalla meille vielä pastaa illalliseksi jostain ravintolasta ja sieltäkin he luottavaisesti antoivat annokset mukaan posliiniastioissa ja sanoivat vain, että käykää jonain päivänä palauttamassa. :) Ihan pienia juttuja, mutta tekivät niin hyvän mielen silloin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri meilläkin oli avain valmiina ovessa, kun paikalle illalla menimme! :) Että ehkä tosiaan oli sama paikka tai sitten ihmiset tuolla vain ovat sellaisia. Ihana kylä, totta tosiaan ja varmasti teillekin jäänyt upeat muistot!

      Poista
  4. voi että, Cinque Terre! Tänne oon halunnut pitkään! Vaikka eihän se mahdottoman kaukana ole, niin jotenkin Eurooppa on jäänyt nyt paitsioon reissuiltamme. Asia pitänee korjata ;) Ihania kuvia ja näytätte niin söpöiltä näissä :)
    Juu, kannattaa tutkailla nyt tuota tilanne tarkasti - meilläkin on kolme viikkoa Kroatian reissuun. Mukavaa loman odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin vielä nuoria ja nättejä kato muutama vuosi sitten! ;) Euroopassa kyllä riittää nähtävää ja koluttavaa. Kiva tutkailla välillä vähän näitä lähempiäkin kulmia. Oi tekin Kroatiaan! Heitetään yläfemmat, jos satutaan samoille mestoille ^_^

      Poista
  5. Meillä käy vielä kauppa-auto kerran viikossa! :) Ja ihan Suomen Helsingissä asutaan, matkaa keskustaan 10min. Tällä alueella asuu ilmeisesti niin paljon iäkkäämpää porukkaa, että toi auto on tarpeellinen. Joka kerta on piiitkät jonot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Ihanaa :) Mitenhän on tuolla "syrjäkylillä", jossa itsekin olen lapsena käynyt monet kerrat kauppa-autossa. Se oli aina yhtä jännää se!

      Poista
  6. Italia ei petä koskaan! Se on vaan niin hieno maa :) Meidän piti mennä tuonne "pinterest-kylään" viime kesän kesälomatourneella, muttei ehditty. Kyllä joku kerta tuonnekin on päästävä. Niin ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  7. Italia, toinen koti ja maailman kaunein kieli <3

    VastaaPoista
  8. Been there, done that..ihan huippupaikka. Itse lomailin noissa maisemissa jokunen vuosi sitten ja olisin kyllä valmis menemään uudestaan. Meidän asunto oli Cornigliassa. Ihana kylä, jonka pienelle piazzalle paikalliset iltaisin siirtyivät. Ainoa miinus oli se, että Corniglia on noista kylistä se jolla ei varsinaisesti ollut rantaa, vaan uimaan piti mennä aikamoinen portaikko..ei se mennessä, mutta tullessa otti koville :) Samaten juna-asemalta oli melkoinen kipuaminen portaita pitkin..onneksi oli bussi! Patikointiin hienot maisemat ja onhan se ihan postikortti koko paikka. Samalla reissulla tuli kierreltyä Pisa, Parma ja lopuksi Bergamo, joka olikin iloinen yllätys. Italia on kyllä ihana, vaikkakin nykyisin lomat melkein vietetään Ranskassa.

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytiinkin siellä Cornigliassa pyörimässä ja veli oli siellä joskus vaimoineen myös! Oikein symppikseltä näytti :) Mäet tosiaan oli aika hurjia! :D

      Poista
  9. noi teidän vitalis kuvat on ihanku mainoksesta :D

    VastaaPoista
  10. Vitsi mitä maisemia! Sitä paitsi, ootte ihan mielettömän näyttävä ja upee pariskunta!

    VastaaPoista
  11. Tosi kaunista! Voi kun löytäisin samanhenkisen reissukaverin niin uskaltaisi tehdä tuollaisia kiertomatkoja. Yksin reissatessa nökötän samassa paikassa, kun ei ole rohkeutta hypätä junaan/bussiin ja lähteä seikkailemaan... Näitä teidän reissujuttuja on kiva lukea/katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti löydät vielä reissukaverin :) On se kyllä kiva, että on ihminen kenen kanssa on samat intressit ja sama seikkailunhalu!

      Poista
  12. Jokin aika sitten luin jostain lehdestä tästä kohteesta, aivan huikean näköistä!! Pakko päästä :D

    VastaaPoista
  13. Oih Italia, rakastan Italiaa (onko siitä ollut koskaan puhetta?)! Todella upeita paikkoja ja kuvai. Uppoudui niihin ihan totaalisesti <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIh, kiitos! Nämä on pokkariräpsyjä, mutta kun on näin upea paikka, ei sillä kameralla melkeinpä ole edes väliä ;)

      Poista
  14. Senkin Rimma Rimmanen! Blogiisi on erittäin vaarallista eksyä, joka kerta tulee niin törkeä reissukuume ettei mitään järkeä!!! Tästä postauksesta sain syyhyn sormiin ja huomaan availevani erinäisten lentokiskojen sivuja.. Kroatiaankin kamala ikävä, joten ei tule varmaan sun reissuraporttien jälkeen olo helpottumaan :) Käykää kurkkaamassa Splitin edustalla olevat saaret jos ehditte! Ihan huippuja paikkoja. Bolin saarella saa takuuvarmasti trekattua tai fillaroitua koivet kipeiksi ja otsaan ryppyjä, kun silmät suurina saa tuijotella kaikkea kaunista. Ja Montenegro myös +++ Kivaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori! :D Mun päässä pyörii vain matkasuunnitelmat, joten pakkohan näitä kokemuksia on jakaa muidenkin iloksi (vai kiusaksi?) :) Kiitos tipseistä! Katsotaan mihin tie meitä kuljettaa, mutta ilman muuta kyllä jollekin saarille pitää päästä käymään! Tässä on enää kuukausi aikaa tuonne Balkanille, joten pitäisi ehkä alkaa pikkuhiljaa ihan tosissaan suunnitella!

      Poista
  15. Oli kyllä ubee mesta. <3 OIkein oivallinen ekaksi romanssireissuksi ;).

    VastaaPoista
  16. Italia <3 Cinque Terre(kin) on omalla haavelistalla, vaikuttaa aivan täydelliseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näitä haavelistan kohteitahan riittää! Myös oma lista alkaa taas pursuilla :D

      Poista
  17. OI miten upea paikka! Millanen ranta tuolla oli?:) näkykö mitään kaloja tai näkyisikö siellä mitään jos menisi snorklailemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannat on jyrkkiä ja kallioisia, paitsi Monterossossa oli vähän pidempi hiekkabiitsi. Kyllä siellä snorklaajia näkyi, mutta en valitettavasti tiedä näkivätkö he mitään ^_^ Ainakin vesi oli kirkasta näin tavan pulliaisen silmin!

      Poista
  18. Voi ihanuus Italia <3 Cinque Terre on meillä vielä kokematta. Haluaisin jotenkin ajoittaa reissun sinne pahimman turistikauden ulkopuolelle, joten ei ehkä tämän kesän lomalla mennä. Saa nähdä mennäänkö minnekään tällä suunnittelulla :D Ihania kuvia ja tunnelmia olette tallentaneet ekalta reissulta. Joukossa kunnon Vitalis-mainoksia :D -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin oltiin siis syys-lokakuun vaihteessa ja siellä oli vielä tosi lämmin ja turisteja vain kourallinen! Eli suosittelen kyllä ilman muuta menemään joko keväällä tai syksyllä :)

      Poista
  19. Haha, converset bongattu! :D Aika muikea kohde ekaksi yhteiseksi reissuksi, ja miten mahtava postausidea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Jani omista muita kenkiä :D :D Tää oli kyllä mieletön mesta! Suosittelen!

      Poista
  20. Voi että oot kaunis!!

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: