2014/04/04

Filmikamera rakkaudet

Tiedätte varmaan, että valokuvaaminen on mielestäni yksi parhaista jutuista mitä ihminen yksinkertaisesti voi vapaa-ajallaan tehdä. Mutta miltäs kuulostaisi, jos hypättäisiinkin askel kehityksessä taaksepäin ja tartuttaisiin digitaalisen järkkärin sijasta filmivastaavaan? Huisilta sanon minä! Ja taatusti haasteelliselta!







Sain isältäni hänen 80-luvulta peräisin olevan filmijärjestelmäkameransa sekä pokkarin, joka on ties miltä vuosikymmeneltä, ja olen ihan fiiliksissäni. Päätin ottaa tämän viikonlopun missioksi hommata ainakin toiseen filmirullan ja antaa palaa. Saattaahan sitä valotuksen kanssa mennä sormi suuhun, kun sitä ei ihan samaan tyyliin pysty takanäytöltä tarkistamaan kuin digissä, mutta ainakin tulee harkittua jokaista laukaisua huolella, ettei kallista filmiä pala totaalisesti hukkaan. Kuvathan voi teetättää näppärästi (joskaan ei ehkä niin edullisesti) CD-levylle, joten ihan kaikkia harhalaukauksia ei ole pakko lunastaa paperiversioiksi laatikkoon pölyttymään.

Kutkuttava ajatus, että kuvien näkemistä pitää odottaa siihen hetkeen saakka, kunnes levy kolahtaa postilaatikkoon, eikä niitä voi tuosta vaan ladata koneelle raakaversiona muokattavaksi. En toki ole luopumassa digistä, mutta mielenkiintoistahan näillä oman aikansa huippukameroilla on päästä leikkimään. Ehkä saan jonkin Suomiretken ikuistettua jo viikonloppuna! Pienestä sitä voikin ihminen olla innoissaan. Myös tuo uusi-vanha 60-luvulta peräisin oleva karttapallo vähän hymyilyttää. Vihdoinkin löysin sellaisen pastellinsävyisenä!



Löytyykö muita filmille kuvaavia tai vanhojen karttapallojen faneja?

Aurinkoa viikon parhaaseen päivään tyypit! 

PS. Kiinnitettiin muutama päivä sitten Linnunpontto.com:sta saatu tipusten koti tuohon pihapuuhun ja siellä näyttäisi olevan jonkin sortin elämää jo käsillä! Otan kuvia, kunhan oikeasti alkaa tapahtua. Jostain syystä Jiin väkertämään suht kuppaiseen pönttöviritelmään ei kukaan lintu ole vielä tiettävästi eksynyt. Jännä...

EN // I got two old film cameras from my father. So excited! Gonna try then out soon. Also bought this pastel colored globe from 1960's and I'm loving it. Have a good Friday folks!


34 kommenttia :

  1. Oispa kyllä hauska kuvata filmille! Ihan hullulta tuntuu ajatella, että kun opiskelin 2000-luvun alussa, niin silloin kuvattiin ihan pääsääntöisesti vielä filmille. Koululla oli ainoastaan yksi digikamera, ja koko digikuvausta pidettiin hömpötyksenä, joka menee pian ohi :) Eikä tuosta nyt NIIIN kauaa aikaa kuitenkaan ole! :)

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä kovasti mun piirongilta! Oli heti pakko tulla kurkkaamaan. ;) Mutta kiva että vihdoin löyty... oma pallo on mukana täällä evakossakin. Mä kuvasin filmille vielä tuossa pari vuotta sitten, mutta totesin että on vaan liian kallista kehittää jatkuvasti. Täytyis löytää joku edullinen vakikehittäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös näytäkin! Se sun karttapallo on kyllä vielä ihanampi ku tää minkä löysin, mutta ihan jeba tääkin on (: Se on kyllä tyyristä puuhaa, joten ei sitä kovin paljon varmasti viitsi tehdä. Silloin tällöin jotkut kuvat kylläkin, ihan vain vaihtelun ja fiilistelyn vuoksi (:

      Poista
  3. Mulla oli hirmunen filmivillitys silloin kun kuvasin peilijärkkärillä. Omasta kaapista löytyy Nikonin vanha filmikamera jolla äippä on aikoinaan kuvannut ammatikseen. Sitten on vielä -60luvun Minolta. Niillä tuli jonkun verran napsittua toissa vuonna. Filmiä on vieläkin jääkaapissa odottelemassa käyttöä. Pitäisi varmaan taas joku kerta kokeilla. :)

    VastaaPoista
  4. Itsekin juuri isäni kärräsi minulle vanhan (jostain 80-luvun alusta) Yashicansa kalansilmäobjektiivilla. En malta päästä räpsimään sillä kuvia!! Ehkä pitää ensin myös vilkaista käyttöohjekirjaa, että osaa oikein säädellä noita nappuloita....muuten menee aika hakuammunnaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyttöohjeet on aika pop :D Ihana, kun näissä isänkin kameroissa oli käyttöohjeet ja kaikki tallessa!

      Poista
  5. Mulla on hurjasti pokkarifilmikuvia, jotka ajattelin jakaa jossain vaiheessa blogissa. Kuvasin jo junnuna ahkerasi ja ekat fotot taitavat olla viidenneltä luokalta. Negatiivitkin ovat tallessa! Kasilla sain isältä Canoni A1-kameran, jolla oon kuvannut myös paljon, niitäkin otoksia voisi joskus nostaa blogiin, vaikka ovatkin sitten ihan eri tasoa kuin tänä päivänä. (:

    Ja karttapallojahan meiltä löytyy, vanhin lasinen on 40-luvulta, loput kaksi 60-luvulta. Ja vanhimmat kangaspintaiset koulukartat ovat yhtä vanhoja kuin minä.

    Eli voi kyllä, täällä ilmoittautuu filmikameroiden ja -kuvien ja vanhojen karttapallojen rakastaja!

    Mun ensimmäinen digikamerani muuten (ysiluokalla) oli sellainen, jossa kuvat tallennettiin korpulle ja korpulle mahtui muistaakseni 15 kuvaa. Aika uskomatonta. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Lapsuudesta ja nuoruudesta löytyy omalla filmipokkarilla räpsityjä kuvia vaikka millä mitalla. Niitä on hauska katsella kyllä (: Ehkä voisi itsekin jonkun Lapin reissun niistä siirtää tänne..

      Siis apua en kestä tuota korpulle tallentavaa digikameraa!! :D :D

      Poista
  6. Iso peukku sekä karttapalloille että filmikameroille, vaikka sormi voisi tosiaan mennä suuhun filmikameran valotuksen kanssa :) Mutta vieläkin muistan sen fiiliksen kun muksuna haki kameraliikkeestä kehitetyt kuvat ja ei tiennyt mitä sieltä tulee, siinä oli kyllä oma taikansa!

    VastaaPoista
  7. Varmasti siistiä päästä testailemaan filmikameraa! Mulle sellainen olisi aivan liian haastavaa, joten pysyttelen visusti digissä. Sen sijaan karttapalloihin olen minäkin hurahtanut (muutama löytyy kotoa) ja etenkin vanhoihin sellaisiin. Kierin onnesta, kun löysin kerran kierrätyskeskuksesta hieman muhkuraisen metallisen 1900-luvun alun karttapallon naurettavalla 10 eurolla. Suomi on siinä vielä aivan hassun muotoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi! Mahtaa olla huisi karttapallo! Tollaisen löydön kun joskus tekisi itsekin (:

      Poista
  8. Minäkin kuvaan aina silloin tällöin filmille, erityisesti mustavalkoiselle. Mv-filmit kehitetään tietysti itse; en millään malttaisi odottaa kellariremontin valmistumista, koska sinne on samalla tulossa mulle oma pimiö! Mulla on useampikin filmikamera, suosikki niistä on ehkä jostakin 40- tai 50-luvulta peräisin oleva "kaksisilmäinen" Lubitel, joka tekee 6*6-senttisiä neliökuvia. Niitä yhdelle rullalle mahtuu 12 kappaletta. Vaikka viimeiset 5-6 vuotta suurin osa kuvista on tullut otettua digijärkkärillä, tuolla vanhuksella kuvaaminen on jotenkin niin paljon aidompaa ja rentouttavampaa, kun jokainen kuva sommitteluineen ja valotuksineen tulee harkittua niin paljon tarkemmin, ja kaikki vaan menee hitaammin, rauhallisemmin ja - niin, rentouttavammin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma pimiä - mitä luksusta! (: Minä en ole koskaan itse kehittänyt kuvia, joten ihan taatusti se koko prosessi on huisin mielenkiintoinen. Ja oon niin samaa meiltä tuosta, että kyllä välillä aito ja rento fiilis tulee just kuvaillessa kameravanhuksilla.

      Poista
  9. Karttapallot ja filmikamera sytyttää täälläkin. Filmille kuvausta olisi kiva taas pitkästä aikaa kokeilla, joten täytynee käynnistää kamerametsästys. Jonkin kesäreissun kuvailun voisi toteuttaa pelkästään filmille, joskin sillä riskillä, että kaikki kuvat epäonnistuvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa täälläkin haaveilen! Että joku lomareissu vain flimille (:

      Poista
  10. Heh, mua naurattaa aina se odotus ja jännittävä hetki kun sai ne filmistä kehitetyt kuvat vihdoin käteen. Ja jännintä oli tietty kehittää kuvia itse pimiössä ja tehdä kaikkia valotuskikkoja. Oi niitä aikoja ;)
    Karttapallo löytyy Suomikodista, mutta ei sentään antiikkia ole. Karttapallo on ihan jo senkin vuoksi pakko olla, että hahmottaa siitä pallosta kaiken ihan eritavalta kuin paperikartalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hetki oli kyllä ihan mieletön. Hitsi niitä kuvia aina odotettiin (:

      Poista
  11. Pari päivää sitten kyselin äidiltä mahtaako heidän vanhat filmikameransa olla vielä tallella, olisi mielenkiintoista kokeilla osaisiko niitä edes käyttää! Joku siellä laatikossa kuulemma vielä pyörii, ei tokikaan näin vanha kuin teikäläisen, jotka näyttävät todella namuilta muuten! :)

    VastaaPoista
  12. Mulla oli aikanaan opiskelupaikassa mahdollista kehittää itse filmikuvia, joten silloin tuli kuvattua filmille paljonkin. Viime vuosina se on jäänyt, mutta voisipa sen isältä perityn kameran ottaa taas pitkästä aikaa käyttöön :)

    Ja karttapallot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua niin moni on päässyt itse kehittämään kuvia! Jospa minäkin joskus. Olisi hauska nähdä ja testata se prosessi ihan vain fiilistelymielessä.

      Poista
  13. Ihanat kamerat ja karttapallo! Saako udella, mistä löysit pallon?
    Me oltiin ala-asteella Annantalolla eri kursseilla ja yksi niistä oli valokuvauskurssi, oli niin siistiä kehittää itse omat kuvat. Pitäiskin etsiä joku paikka, missä vois ruveta niin tekemään :)

    VastaaPoista
  14. Hih, löysin just täältä Nykistä yhestä antiikki/kirppari liikkeestä 2 vanhaa kameraa :) toinen on samantapanen kun toi tossa oikeella ja toinen on semmonen missä on "haitari" :D pitäis kuulemma molempien toimia... eli täälläkin päästään pian opettelemaa filmikameralla leikkimistä ! oon ihan innoissani :D

    xx Maria

    VastaaPoista
  15. Hauskaa :) Mun ukki oli aikoinaan ihan super(harrastaja)kuvaaja, ja olisikin mielenkiintoista tietää, onko yhtään kameraa jäänyt kenellekään talteen, ukki ja mamma kun ovat molemmat jo autuaammilla kuvausmailla. Itse en kyllä varmasti osaisi juurikaan vanhoilla kameroilla kuvata, mutta olisihan se hauska kokeilla :)

    Mä olen myös ollut kouluikäisenä Annantalolla kurssilla, jossa mm. tehtiin oma kenkälaatikkokamera ja tosiaan kehitettiin kaikki kuvat itse. Se oli kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain suvun kaappeja penkomaan, josko sieltä joku aarre löytyisi (:

      Poista
  16. Filmille en enää kuvaa, mutta kyllä minulla on eläissäni ollut yhteensä 3 filmijärkkäriäkin ;)...että tuttua hommaa! Karttapallosta olen aina haaveilut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kun itse ei ole tuota filmijärkkäri"sukupolvea" ollut vaan on suoraan hypätty digeihin niistä filmipokkareista, jotta siksi tämä kuvaustapa niin kovasti kiinnostaa (:

      Poista
  17. Eilen sain "kinuttua" isäni vanhan Minoltan, Hi-matic AF2. Puoliksi kuvattu filmikin vielä sisässä :D "Et sitten riko minun hyvää kameraa, tarviin sitä vielä!" Öö... Kameraa olen viimeksi käyttänyt minä, Espanjan reissulla 2003 :'D
    Oletko jo kuvannut näillä? Onnistuiko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaha :D Ymmärrän sun iskää! Meilläkin isä vähän vastahakoisesti nämä uskalsi mun haltuun luottaa. En oo vielä päässyt testaamaan, kun tässä on ollut niin monta juttua tulessa. Kesällä viimeistään! (:

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: