2014/02/23

Viikonloppu linssin läpi

En muistanutkaan miten nopeasti nämä viikonloput tuppaavat arjen pyörteissä menemään! Siis äsken oli perjantai-ilta ja nyt käännytäänkin parin tunnin päästä takaisin maanantain puolelle. Ohhoh. Mutta ei siinä. Arki on yhä edelleen kivaa ja varovasti uskallan jopa ennustaa, että meikäläisen kovia kokenut vatsaparka voi nyt aavistuksen paremmin kuin vaikkapa viikko takaperin. Hurraa! Tekemistä on lähipäivinä riittänyt kivasti, mutta on me toki ehditty rötköttää sohvallakin trion kanssa kuunnellen, kuinka Jii ahkeroi ullakolla. Odotan jokseenkin malttamattomasti, että pääsen lähiviikkojen aikana vihdoinkin tarttumaan maalitelaan ja saadaan remppahommiin vauhtia! Eilen me sitten körötelimme Keski-Suomeen sukuun syntynyttä pienokaista ihastelemaan ja tänään kävin omien tallihommien lomassa kuvailemassa ystävääni ja hänen hevostansa. Tästä ratsukosta voisi kyllä moni ottaa mallia, sillä niin käsinkosketeltava on heidän välinen luottamuksensa. Itseasiassa Kaktun innoittamana päätin itsekin testata viime syksynä Hanurille kuolaimettomia suitsia ja se jos mikä oli paras kokeilu ikinä!

Muokkailin kaikki postauksen kuvat tällä kertaa mustavalkoisiksi, sillä jotenkin mielestäni ne näyttävät tällaisenaan kauniimmilta. Vaikka toisaalta paljaissa puissa, loskaisessa maassa ja harmaassa taivaassa on se oma viehätyksensä. 

 
 

Liikkuvan kohteen, kuten laukkaavan hevosen, kuvaamista pitäisi toden totta harjoitella enemmän, mutta kun tämän tytön mielenkiinto tuppaa olemaan enemmän maisemissa ja potreteissa niin minkäs teet. Ehkä tässä olisikin se seuraava steppi omalta mukavuusalueelta poistumista ajatellen. 

Joko siellä odotellaan innosta soikeina arkea ja maanantaita? 
Kivaa sunnuntai-iltaa tai siis mitä siitä on vielä jäljellä!

EN // We did a small trip to middle parts of Finland on Saturday to see the sweetest newborn. Today I took photos of my friend and her beautiful horse. What a great weekend it was!  
#suomiretki

Photos: 
Olympus OM-D E-M1
M. Zuiko 45mm f1.8


18 kommenttia :

  1. Oho, Kangasniemen autokouluilmoituskin päätynyt kuvaan, kävittekö siellä saakka? Itse olen sieltä kotoisin ja hassua, että niin pieni kyläpahanen tulee esille jonkun blogissa :) Kaktu ja Futura on kyllä hieno pari, heidän tarinaansa olen Kaktun blogista toisinaan seuraillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain siellä huudeilla me ajeltiin! (: Niin ne kyllä on! Hieno pari indeed.

      Poista
  2. Ooh, mitä kuvia! Nämä täytyy taas heti huomenna näyttää heppahullulle tytölle. :-)

    VastaaPoista
  3. Mulla tulee taas kaikkein eniten kuvattua juuri liikkuvaa kohdetta - siis koiria. Aika paljon hutiahan siinä tuppaa tulemaan, mutta onneksi on nopea muistikortti. Itsellä olisi harjoiteltavaa henkilöpotreteissa, mun kuvauskohteet ku yleensä omaa muutenkin sen neljä jalkaa, liikkuivat tai ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Ei muuta kuin jatkuvatarkennus päälle, valotusaika mahdollisimman lyhyeksi ja sarjatulella räpsimään :D

      Poista
  4. Kiva, aikainen maanantai-aamu ja lenkille juuri lähdössä (klo 05.18) 😁. Mutta sitten jää vapaapäivää vielä vaikka mille muulle. Mukavaa viikkoa! -Titi-

    VastaaPoista
  5. Mä taas ihastelin (ja näytin T:llekin) tuota laukkakuvaa! Ja lässytitn tietty kissakuvalle :) Sit kun mä oon ihan jääääätävässä tikissä, niin palkkaan sut ottaan pullistelupotretteja meikästä. Tähän voi kyllä mennä aikaa...

    Peukut paremmalle vatsalle, kyllä se siitä tokenee. Jänskättää vähän omankin vatsan puolesta, kun se on täällä ollut niin hyvä mutta että miten käy, kun ruokavalio muuttuu taas. Ostettiin muuten paluulennot, 13.4 Suomessa. Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin otan susta tikkikuvia! Ja sä kyllä mun silmiin oot jo ihan jäätävässä tikissä btw :D Toivottavasti sun masu pysyy kunnossa loppuajan! Ihan kohta tekin siis tuutte takas (: Sitte treffataan!

      Poista
  6. Mä en voi lakata ihastelemasta tuota laukkakuvaa, tai itse asiassa kaikkia noita heppakuvia. Alkutekstin perusteella osasin odottaa että ilman kuolaimia mennään mutta että ilman mitään, wow! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Kaulanarulla, jep. Se on se meidän seuraava steppi sitten Hanurin kanssa ;)

      Poista
  7. Mustavalkokuvat ovat kautta aikain olleet mun ehdottomia suosikkeja, ja kun aihealue on vielä kotimaa, niin enpä nyt äkkiseltään keksi parempaa komboa. Upeita kuvia ja ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ihan samaa mieltä! Rakastan mustavalkokuvia ja voisin pelkästään muokata kuvia sellaisiksi :D Kiitti Nella!

      Poista
  8. Vitsi sulla on upeita kuvia! <3 Muutenkin tykkään sun blogista tosi paljon :)

    www.mysweetlife-julija.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Julija! Olipa kivasti sanottu (: Kiva että viihdyt!

      Poista
  9. Kun satula olis vielä pois, niin tunnelma olis niin hieno näissä kuvissa. :) Tuo satula vähän särkee tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa satula oli selässä, mutta taitaa Kaktu melkeinpä muuten kaulanarulla ratsastaessaan mennä ilman (:

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: