2014/02/07

Kotimatkalla

Kirjoituspaikka: Hong Kong

Häämatka ja samalla elämämme upein reissu alkaa olla pikkuhiljaa taputeltu. Tänään lähdemme taittamaan viimeisiä lentoja Hong Kongista Lontoon kautta takaisin Suomeen. Kolme kuukautta, kahdeksan maata, kymmeniä ikimuistoisia paikkoja, kourallinen upeita ystäviä ja roppakaupalla uskomattomia kokemuksia sydämessä on hyvä palata kotiin. Olo on onnellinen ja kiitollinen. En vieläkään saata uskoa, että me teimme sen! Me ihan oikeasti matkustimme maailman ympäri!

Haluammekin molemmat vielä kiittää rakkaita ystäviämme sekä perheitämme, jotka omalta osaltaan mahdollistivat meidän unelmiemme matkan. Kiitos, kun olette pitäneet meidän rakkaista karvanaamoista sekä toisistanne huolta! Kiitos kaikista häälahjoista, joiden avulla pystyimme kokemaan asioita, jotka muuten olisivat jääneet kokematta. Kiitos myös teille rakkaat blogini lukijat, jotka olette matkustaneet kanssamme jokaisen postauksen myötä toiselle puolelle maapalloa. Kiitos tuestanne ja myötäelämisestä niin ilon kuin musertavan surunkin hetkillä. 


Hong Kong kiittää ja kuittaa.

MAMA, we are coming home!

PS. Kiitos Sari, kun näppäsit kamerallani tämän upean kuvan!

EN // After three months traveling around the world we are ready to go back home. This has been amazing journey and we are so grateful that we were able to do this! Thanks to our family, friends and also to you my dear blog readers for joining our adventure. We are coming home!


71 kommenttia :

  1. Kiitos kun olemme saaneet olla mukana tällä matkalla, ollut ihana lukea teidän reissusta ja kokemuksista :)

    Hyvää matkaa ja ennen kaikkea, tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
  2. Varmaan ihan huikea fiilis! Tervetuloa takaisin. Voin vain kuvitella millaisia tuntemuksia kotiinpaluu noin pitkän reissun jälkeen herättää. :) Mukava on ollut seikkailua seurata. Ihan ihmettelen kuinka olet jaksanut ja ehtinyt tänne blogiin päivitellä matkaltanne. Luulen etten itse osaisi reissun päältä postata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi on toiminut itselleni myös matkapäiväkirjana, joten on ollut ihan itsestään selvää, että haluan kirjoittaa tuntemuksia muistiin heti tuoreeltaan, koska jo nyt pitää palata esim. Uuden-Seelannin fiiliksiin, kun niitä ei enää ihan tarkkaan muista (: Lisäksi kun kuvaa satoja kuvia päivässä, kuten minä useimmiten teen, ne kuvat on PAKKO käsitellä joka ilta, muuten niitä on niin hirveä suma ettei tule mitään :D Että siinähän ne sitten samalla on ollut helppo myös postata bogiin!

      Kiitos Maarit ja on kyllä ihan huikea fiilis! Ihana tulla kotiin!! (:

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin! Teillä on varmasti jo aika ikävä kaikkia ihania karvanaamojanne :). Menipäs kolme kuukautta äkkiä, vastahan te lähditte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos elä muuta! Ihan hujauksessa meni, vaikka sitten kun miettii mitä kaikkea on ehtinyt nähdä ja kokea, niin kyllähän se tuntuukin pitkältä ajalta (: Kiitos! On ikävä kyllä meidän vauvoja!

      Poista
  4. Hyvää kotimatkaa! Teidän reissua on ollut ihan huikeaa seurata, kiitos että olet jakanut sen meidän lukijoiden kanssa! En ole ehtinyt viime aikoina blogeja paljon kommentoida, mutta jokaisen postauksesi olen lukenut. Mahtavaa että toteutitte unelmanne! <3

    VastaaPoista
  5. Ooh nytkö siis ollaan näin pitkällä! Tuhannet kiitokset ihanista kirjoituksista, olen lukenut niitä ilolla. On ollut tosi mukavaa seurata matkaanne ja päästä mukaan mitä mahtavimpiin paikkoihin, vaikken itse minkäänlaista kaukomatkakuumetta podekaan. Tämä kyllä säilyy yhtenä mun lempiblogeista myös, kun kirjoittaja sijaitsee taas kotimaassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oili <3 Uusia reissuja tulee taatusti, ei ehkä ihan tässä mittakaavassa, mutta kuitenkin (: Ja kaukokuume on täälläkin nyt hetkeksi takana! Keskitytään tuohon Eurooppaan nyt hetkeksi :D

      Poista
  6. Tervetuloa takaisin Suomeen monta kokemusta rikkaampana. On ollut mahtavaa seurata teidän reissua blogin ja instagramin kautta. Täytyy myös sanoa, että sä olet todella hyvä valokuvaaja! Siitä peukku!

    Tuommoisen mahtireissun jälkeen on varmasti kiva tulla kotiinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Valokuvaus onkin yksi suurimpia intohimojani, joten tällä reissulla on kyllä senkin saralla päässyt oppimaan paljon uutta (:

      Poista
  7. Nyt tuntuu kyllä siltä, että kolme kuukautta meni yhdessä hujauksessa. Ihan vastahan te lähditte matkaan! ON varmasti ollut ihan unohtumaton reissu. Ja tuo viimeinen kuva on vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, unohtumaton! Mutta on niin ihana tulla kotiinkin etten kestä (:

      Poista
  8. Kiitos upeista matkapostauksista ja turvallista kotimatkaa! <3 Musta tuntuu, että kolme kuukautta on mennyt ihan hujauksessa. Aloin miettiä ajankulua Hillan kautta ja whaaat, oliko se tosiaan vaan kaksikuinen vauva kun lähditte :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Niin se aika vaan hurahtaa ja totta, lapsissa se näkyy (: Kun eihän me vanheta ;)

      Poista
  9. Oi ihana kuva! Ja kiitos ihanista kuvista ja jutuista pitkin reissua... olen mielikuvitellut itseni kuvien maisemiin ja saanut nähdä kaikki nuo toinen toistaan upeammat maisemat teidän ansiostanne, kiitos!
    Turvallista kotimatkaa!

    VastaaPoista
  10. Aivan i h a n a kuva teistä, jotenkin siihen yhdistyy koko matka <3 Tervetuloa Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Tämä kuva onkin otettu viimeisenä iltana enne kotimatkan alkua (:

      Poista
  11. En voi uskoa että olette jo tulossa kotiin !! Aika meni kyllä hurjan nopsaa.
    Turvallista kotimatkaa<3

    VastaaPoista
  12. Oli aivan ihanaa matkustaa kanssanne tämä matka! Kiitos upeista postauksista, sanoinkuvaamattoman hienoista kuvista, ja myös monista opettavaisista asioista. Erityiskiitos uudesta vuodesta ;) <3 Täällä on nyt matkakuumemittari huipppulukemissa! :) Turvallista kotimatkaa ja tervetuloa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä (: Kiitos vain ihanalle parille! Ilo oli kokonaan meidän puolellamme (: Kiitos <3 Ihana tulla kottiin!

      Poista
  13. Kiitos kun olemme päässeet kanssanne virtuaaliselle maailmanympärysmatkalle. On ollut mukavaa lukea ja nähdä kuvina kokemuksianne. Tervetuloa koti-Suomeen! :)

    PS. Ihana kuva <3

    VastaaPoista
  14. Tervetuloa kotiin! Kyllä reissaaminen on upeaa, mutta muistan myös sen pakahtavan onnen tunteen rinnassani, kun 11 kuukauden reissaamisen jälkeen seuraavana kohteena ei ollutkaan joku kaukainen maailman kolkka vaan ihan "tuiki tavallinen" koto-Suomi! :) Ja iso kiitos itsellenne, että olette jakaneet näitä hetkiä, suuria & pieniä, onnellisia & surullisia, meidän lukijoiden kanssa. On ollut mahtavaa olla matkassa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mä niin uskon tietäväni tuon tunteen, vaikka en ole koskaan nuin kauan kotoa pois ollutkaan! Tämä 3 kk oli meille aika maksimi! :D Nyt on niin ihana mennä kotiin, karvakuonojen ja perheen luo <3

      Poista
    2. No en kyllä usko, että se aika välttämättä korreloi kotiintulo-onnen kanssa :) Hih, jotenkin nuo tulofiilikset tarttuu ihan näin netin välityksellä!

      Poista
    3. No se on kyllä totta :D Ei se korreloikaan!

      Poista
  15. Teidän matkaa on ollut mukava seurata täältä etäältäkin.

    Tervetuloa takaisin Suomeen!

    Stiina

    VastaaPoista
  16. Joko se on ohi!? Itse hyppäsin reissuunne mukaan vasta puolivälistä, ja aivan mielettömän upeita kokemuksia teillä on kyllä ollut. Turvallista reissua takaisin Suomeen, ja käyn kyllä vielä fiilistelemässä teidän Uuden-Seelannin juttuja, ehkä me sinne eteläsaarelle sittenkin mennään tässä vielä käymään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ehdottomasti jos teillä vain aikataulut antaa myöten niin piipahtakaa etelässä! It's totally worth it (: Ihanaa loman jatkoa teille! Uusi-Seelanti <3

      Poista
  17. Oi, tervetuloa takaisin kotiin :) Ja pakko todeta samaa kuin muutkin, joko se kolme kuukautta hurahti!? Apua! Teillä oli huikea reissu, kiitos, että jaoit sen meidän kanssa. Mutta on mulla ollut vähän ikävä Pullanderin nassuakin <3

    VastaaPoista
  18. Nytkö se jo loppuu? Huh! Miten munsta tuntuu täältä ruudun tältä puolen että justhan te lähitte, mutta toisaalta ku alkaa kelata että mitä kaikkea te ootte ehtiny nähä (ja raportoida meille) niin paljonhan tässä on kyllä ehtinyt. Odotan mielenkiinnolla lisää reissupostauksia. Tervetuloa takaisin Suomeen, toivottavasti tavataan pian!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tosi, tosi paljo on kaikkea takana ja toivottavasti edessä roppakaupalla uusia huikeita reissuja (: Että ei muuta ku suunnittelemaan! Hih! Nähdään pian ihan varppina <3

      Poista
  19. Kiitos, että olet päästänyt meidät lukijat mukaan matkallenne ja tervetuloa Suomeen :)

    VastaaPoista
  20. Kiitos teille, että pääsin salamatkustajana seuraamaan upeaa häämatkaanne. Ihania postauksia, upeita kuvia ja tunnelmia. Matkakuume on krooninen sairaus eivätkä tämän kaltaiset postaukset ainakaan hoida sitä... ;) Onneksi kuitenkin koko ajan voi suunnitella seuraavia reissuja ja näistä postauksista saa roppakaupalla uusia ideoita niihin. :) Turvallista kotimatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimenomaan! Aina voi suunnitella uusia reissuja ja täälläkin käy jo pää kuumana, vaikka just tultin kotiin :D

      Poista
  21. Tervetuloa kotiin!!<3 On muuten varmasti aika kiva lueskella näitä blogijuttuja joskus sitten vanhempana, kun voi ihan eri tavalla muistella kokemuksia kuin vain kuvien kautta niinkuin yleensä. Ihana kuva ja tulkaa turvallisesti kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopas elä muuta! Ihana palata muistoihin, koska tosiaan vaikka ne kuvat olisikin, niin kyllä sanalliset kertomukset vielä palauttaa kivoja pieniä juttuja mieleen (: Kiitos!

      Poista
  22. Hyvää kotimatkaa ja tervetuloa takaisin! Onpa ollut ihanaa seurailla teidän seikkailuja näiden kuukausien ajan. Nauttikaa kotiinpaluusta, se tuntuu varmasti aika hyvältä noin pitkän reissun jälkeen :)

    VastaaPoista
  23. Turvallista ja ihanaa kotimatkaa. <3 Ihanaa, että jaotte tämän upean reissun meidänkin kanssa ja tällainen matkustelematon tyyppi pääsi upeiden ja huikeiden kuvien avulla katsomaan maailmaa. Nyt jos koskaan mun matkakuume on valloillaan. Vielä mä joskus lähden ;)

    VastaaPoista
  24. Teillä on takana kyllä melkoinen häämatka! Riittää varmasti muisteltavaa vuosikausiksi :).

    Tervetuloa Suomeen! Palasimme myös juuri Suomeen reilun 3 kk reissulta, ilokseni ilmatkin on ollut mukavat (ei yhtään niin kylmä kuin luulin, talveen tottui saman tien) ja niitä läheisiä on aina yhtä mahtavaa nähdä tauon jälkeen!

    On ollut kivaa seurailla teidän huikeaa matkaa! Turvallista ja hauskaa kotimatkaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ja minä kun odotin nimenomaan sitä pakkasta, mutta vastassa olikin loskaa :D Kiitos kovasti! Teilläkin oli taatusti huikea reissu!

      Poista
  25. Oli ihanaa kun jaoitte upean matkanne meidän kanssa! Halu matkustaa sai taas uudet mittasuhteet :)
    Mulla on aina matkan jälkeen superonnellinen olo, jotenkin sitä vaan tajuaa että kyllä se oma koti onkin vaan maailman paras paikka (vaikka matkustaminen on lähes yhtä ihanaa)!
    Pullapäivitys heti sit kehiin! :D

    Ps. On suorastaan rikos jos tämä kuva ei tule kotinne seinälle kehistettynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopas elä muuta! Jus tuo fiilis mullakin on (: Reissaaminen on aivan huikeata, mutta kyllä kotiinpaluuta ei voita mikään!

      Pullaa tulossa :D :D

      Poista
  26. Kylmät väreet nousi iholle tämän viimeisen kuvan myötä, johon kiteytyy kaikki! Vaalikaa onneanne ja läheisiänne! Kiitos huikeasta matkasta!

    VastaaPoista
  27. Pakko myöskin nyt kommentoida ja kiittää ihanasta blogista, uskomattomista valokuvista ja kertomuksista matkan varrelta! :) on ollut mahtavaa seurata matkaanne alusta asti. Matkakuume on samalla noussut ja kyllähän nämä aidot kokemukset antavat paljon paremman kuvan kohteista. Tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
  28. Kiitos ennen kaikkea sinulle, kun olet jakanut meidän lukijoiden kanssa teidän ikimuistoisen matkan! On ollut aivan ihanaa katsella upeita kuvia ja lukea toinen toistaan ihanampia tarinoita. Palaan aivan varmasti näihin tunnelmiin itse vielä monta kertaa (rakastan katsella hyviä valokuvia). Turvallista kotimatkaa ja tervetuloa kotiin, täällä alkaa kevät pikku hiljaa tulemaan, tintit laulaa jo =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tintit kuuluvat laulavan! Vaikka kyllä minä ottaisin vähän pakkasta tämän loskan sijaan :D Kiitos <3

      Poista
  29. Kiitos aidoista matkakertomuksista! Esteetikkona ja visuaalisena olen mykistyneenä katsonut kuviasi. Toi Hong Kong kuva teidän täytyy printata tulevan kotini seinällenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Kuva on otettu viimeisenä Thaimaan iltana Naiyangilla ja kyllä, se taatusti pääsee meidän seinälle (:

      Poista
  30. Tervetuloa vaan tänne loskan keskelle! :D Mahtaa trio ja Hoo olla onnellisia, kun näkevät taas mamin :) Oli ilo seurata teidän reissua, upeita kuvia ja tarinoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä on Winter Wonderland? :D Mä en kestä! Loskaa! Hahaahh! Oi koirat oli kyllä onnessaan. Vielä kun saisi tuon auton alle niin pääsee tänään katsomaan Hoota <3 Kiitos Kitty!

      Poista
  31. Home sweet home! Takuulla itkit onnesta, kun näit pullanderin ja muut pitkästä aikaa! <3

    VastaaPoista
  32. Voi häh, mä kirjottelin jo aiemmin viestiä puhelimella mutta se taisi kadota johonkin matkalle. Mutta siis pääpiirteittäin; KIITOS upeasta virtuaalimatkasta, oli ilo reissata mukana. :) Musta tuntuu, että aika meni nopeasti... jotenkin aloin miettiä niin, että oliko Hilla muka vasta parikuinen vauva kun lähditte? :O Uusimmasta postauksesta päätellen ootte päässeet turvallisesti kotiin. :) Tervetuloa Suomeen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minäki muka luin ja mielestäni vastasinkin sulta tulleeseen kommenttiin? :D Kiitos <3

      Poista
  33. Kiitos hienosta blogista ja täsmällisistä kommenteista. Visuaalisena ja esteetikkona olen mykistyneenä katsellut valokuvianne. Teidän pitää ehdottomasti printata Hong Kong aurinkokuva tulevaan asumukseenne. Olispa aina nuori ja vapaa matkustamaan:) noi koirat on kyllä ihan mahtavan sulosia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ilo kuulla, että täällä olet viihtynyt (: Kuva tulee ehdottomasti meidän seinälle!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: