2013/10/16

Reissu lähenee ja TO DO-lista lyhenee

Hanimooniin starttiin on aikaa rapiat neljä viikkoa, joten minä päätin nostaa tallivapaan illan kunniaksi ja reippaan lenkin päätteeksi jalat ylös, ottaa kupin tulikuumaa teetä ja plarailla teemaan sopivaa matkaopusta. Eilen teimme jenkkeihin rantautumista varten vaadittavan ESTA-hakemuksen sekä viisumianomuksen Australiaan. Muita matkustuslupia meidän ei tarvitse näin etukäteen anoakaan, sillä esimerkiksi Burman (tai siis Myanmarin) viisumi hoidetaan vasta sitten, kun vietämme tammikuun alussa One Night in Bangkok. Nämä kyseiset lomakkeet taisivatkin itseasiassa olla viimeiset yliviivattavat asiat meidän to do-listalla, sillä onneksi myös vuokralainen on erään ystävän kautta asuntoomme löytynyt!


Viime viikkoina on myös hoidettu monia muita erinäisiä matkaan liittyviä järjestelyjä. Tilasimme Enklannista muutamia reippureissareille tuikitarpeellista tavaroita, kuten moskiittoverkot, rahavyöt, matkapyyhkeet ja -lakanat sekä parit dry bagit. Hostelli on varattuna muutamaksi yöksi San Fransiscosta sekä jo aiemmin mainitsemani talo vuokrattu Ausseista. Myös pari hotelliyötä Sydneystä ja Bangkokista on buukattuna sekä tietysti se meidän vapaaehtoisviikko norsujen parissa on etukäteen sovittu. Muuten yritämme pitää ovet meidän "päälentojemme" puitteissa täysin avoinna ja suunnistaa justiinsa sinne, mikä sattuu parhaalta tuntumaan. Tai siis kyllähän nämä lennotkin ovat tarpeen mukaan muutettavissa, mutta mielestäni kyseiset sovitut etapit raamittavat ihan sopivissa määrin matkantekoamme, kun esimerkiksi Kaakkois-Aasiassakin aikaa jää norsujen paijaamisen jälkeen vielä 4,5 viikkoa palloilla sinne minne nokka kulloinkin näyttää. Eipähän ainakaan unohduta liian pitkäksi aikaa pötköttelemään kivalle biitsille taikka riippukeinuun..

Jenkeistä vuokrasimme jonkun Toyota Corolla-tyyppisen ratkaisun jolla aiomme karauttaa kuin roadtripparit konsanaan Californian rannikkoa alaspäin. Uudessa-Seelannissa söpötti hippi-camperi odottaa matkalaisiaan vajaaksi kolmeksi viikoksi joulukuussa. Super! Toinen aika super-juttu on se, että Hobitin kakkososa tulee maailmanensi-iltaan juuri silloin, kun olemme itsekin mestoilla! Mahtaa tämä vannoutunut TSH-fani revetä liitoksistaan.

Itse en ole loppupeleissä hirveästi reissua viime kuukausina ehtinyt fiilistellä, mutta onneksi ystävät ja etenkin kollegat jaksaa muistutella, että kohta se irtiotto arjesta koittaa. Ennen marraskuun puoliväliä on kuitenkin vielä paljon tekemistä remontin kanssa ja parin viikon päästä hurautamme viikonlopuksi kotiin kotiin pohjoiseen. Sinne oli satanut eilen ensilumi, joten toivottavasti meikämandoliinit pääsee hiihtämään!

Leppoisaa keskiviikkoiltaa sinnekin puolelle ruutua!

PS. Arvonta on nyt päättynyt ja lupaan arpoa voittajan vielä tämän viikon aikana. Ihan huikea määrä osallistuneita, joten menee pieni hetki, että saan kaikkien arvat laskettua. Kiitos jokikiselle!

EN // Our Round The World honeymoon is starting in few weeks!


24 kommenttia :

  1. Ny eletään jännittäviä aikoja! Itsellänikin matkakärpänen taas heräilee, kun näitä teidän juttuja lukee. Ja Burmakin vielä! Hitsi, mikä reissu tulossa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakärpäsen purema on kyllä paha! Siihen ei oikein ole kuin se yksi lääke (: Oi kyllä tätä reissua on odotettukin!

      Poista
  2. Voi vitsi miten siistiä että teidän reissu lähenee!! Mulla on maailman ympäri -matka koko ajan suunnitteilla, viimeksi tänään hahmottelin haavereittiä. Kyllä se vielä joskus tulee meidänkin kohdalle, mutta siihen saakka fiilistellään muiden reissuilla, eli kieli pitkällä teidän reissukertomuksia odotellen, kunhan on sitten niiden aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo iliman muuta pitää olla plänit valmiina! Siis sehän on melkein jo puoli reissua, se itse suunnittelu ja fiilistely :D Kyllä täälläkin on haaveissa vaikka ja mitä reissuja, mutta jos nyt ensin tämä kuitenkin ja koitan hillitä itseäni miettimästä yhtään huomista pidemmälle (:

      Poista
  3. Voi että, kohta te pyrähdätte lentoon! Vapaina kuin taivaan linnut, mahtavaa!

    Ja kun olen nyt ollut pimennössä hetken kaikesta niin samaan syssyyn kehun teidän häävideota. Mulla tuli siitä itku, se on aivan ihana!! Kyllä jotkut voi olla niin onnellisia. Ja teidän pappa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No melkein niin vapaina, mutta ei nyt ihan kuitenkaan :D Vähän tänne kotiin jää kuitenkin näitä "kahleita", hih ja hyvä niin!

      Voi kiitos murunen. Pappa on <3

      Poista
  4. Voin vaan kuvitella mitkä pilvilinnat sulla on tällä hetkellä rakenteilla :D Me seurataan sitten teidän reissukuulumisia Espanjasta käsin.. Itelläki täällä jo reissujalka hieman vipattaa...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ihmettele yhtään, että sieläkin vipattaa jalka :D Teilläkin niin huikea talvi tulossa! Täällä on kyllä sellaiset rakennustyömaat käynnissä, että oksat pois...

      Poista
  5. Jee, mahtavaa! Se paras leffateatteri Hobittia varten on sitten Wellingtonissa, just nyt ei nimi vaan muistu mieleen. Mutta se missä se edellinenkin juhlaenskari oli, kyllähän tosifani sen äkkiä selvittää :D Ja weta cavesista haette sitten teepaidat aiheeseen liittyen ;) Oijoi, mahtavaa, vielä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo leffateatteri on kyllä jo tiedossa ;) Toivottavasti osutaan Wellingtoniin niillä paikkeilla! Tosin eipä sinne taida saada lippuja, jos ei mene muiden haltijoiksi pukeutuneiden kavereiden kanssa jonottelemaan koko yöksi :D

      Poista
  6. Mä oon selaillut nyt koko päivän matkailublogeja, ja voi että mikä reissukipinä itsellekin taas iski. Huhhei! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähemmästäkin iskee! Etenkin, kun sullakin on niin mieletön reissu just takana (:

      Poista
    2. Nii ei se matkustusinto ainakaan matkailulla häviä - päinvastoin ;)

      Poista
  7. Hihii, ihan mieletöntä! Kyllä sitä ehtii fiilistellä sitten reissussakin :) Kohta ootte ollu jo vaikka kuin pitkään matkalla, aika menee niin hurjaa vauhtia. Meilläkin eilen tasan puoli vuotta takana, tuntuu ihan uskomattomalta! Ja aika upeaa päästä katsomaan Hobitin toista osaa ihan "paikan päällä" ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinni ehtii ^_^ Mää en kestä ku oon niin intona tuosta Hobitista! :D

      Poista
    2. No oisin kyllä kans! :D Nyt täytyy tyytyä ihan koti-Suomen leffateattereihin, tai si ottaa joku äkkilähtö xD

      Poista
  8. En voi ymmärtää Hobitista intoilua (hyvä jos tiedän mikä se on, TSH ei ole koskaan iskenyt) mutta sen sijaan jaan tuon matkafiilistelyn. Samaiset rapiat neljä viikkoa täälläkin lähtöön ja tuntuu, että pitäisi päästä lähtemään NYTHETI, kun pää eikä vatsa enää kestä odottamista! Pirullinen matkakuume, lamauttaa samanlailla kuin normaalikin kuume.

    Jos satutaan samoille hoodeille Kaakkois-Aasiassa, niin käydään siemaisemassa Changit tai Singhat napaan! Muutoin seurailen kyllä blogin puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut TSH:n varmaan viis kertaa, että taidan olla fani isolla f:llä (: Aivan huikeeta päästä koluamaan niitä leffan kuvauspaikkoja Uuteen-Seelantiin!

      Ymmärrän hyvin ton matkakuumeen, mutta jostain syystä mulla ei ole sitä :D Oon vaan silleen, että joo, kohta lähdetään, mutta ehkä se sitten viikkoa ennen vihdoinkin iskee tajuntaan (: Siis todellakin paiskataan händyä tai käydään lasillisella, jos satutaan samoille mestoille!

      Poista
  9. Luen sitten sinun matkakertomukset huolella koska oma lento lähtee Aucklandia kohti 27.12! :) Can't wait!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo huikeeta!! (: Matkakertomuksia tulee taatusti blogiinkin. Missäpäin saaria aiot pyöriä?

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: