2013/10/11

Toivepostaus: Minun kamerani - Olympus OM-D E-M5

Minulla on ollut Olympuksen minijärjestelmäkamera nyt käytössä reilut puoli vuotta, joten alkaa olla korkea aika kertoa käyttökokemuksiani kyseisestä kapineesta myös teille. Kyselinkin viime viikolla Samikset-postauksessa mitä haluaisitte erityisesti kuulla, joten tämä teksti on rakennettu ihan teidän toiveidenne pohjalta. Sivuhuomautuksena kuitenkin vielä, että muistetaanhan sitten kaikki ottaa huomioon etten ole millään muotoa ammattilainen. Nämä ovat vain minun henkilökohtaisia kokemuksiani harrastelijavalokuvaajana.

Mutta palataanpa aikaan ennen armasta Olympustani. Entinen järjestelmäkamerani Canon 1000D alkoi olla ominaisuuksiltaan omaan käyttööni auttamatta puutteellinen, joten ryhdyin vakavissani miettiä rungon päivittämistä uuteen viime helmikuussa. Alkuperäinen ajatukseni oli vaihtaa runkoa saman merkin sisällä, kun linssejäkin oli tullut hankittua kyseiseen yhdistelmään jo useampia. Kiinnostukseni Micro Four Thirds-kameroihin syntyikin ihan yllättäen, kollegani kertoessa vaihtaneensa oman täydenkennon Canoninsa peilittömään minijärkkäriin. Hän kertoi uuden kameransa loistavista ominaisuuksista ja keveydestä niin uskottavasti, etten voinut muuta kuin kiinnostua tästä pienestä tehopakkauksesta. Ja kieltämättä painavan Canonin ja objektiivilajitelman mukana raahaaminen omassa isossa laukussaan oli alkanut kyrsiä. Tein lopulta päätökseni aika nopeasti ja pistin koko Canon-kalustoni myyntiin ja marssin kauppaan ostamaan Olympus OM-D E-M5:sta. Eikä tätä päätöstä ole tarvinnut vielä kertaakaan katua.





Nämä olivat siis lyhykäisyydessään ne syyt, miksi vaihdoin "isosta järjestelmäkamerasta" miniin. Halusin yksinkertaisesti päästä helpommalla ja kieltämättä tarvittaessa ongelmitta käsilaukkuun mahtuva kamera alkoi houkutella. Omasta mielestä Olympuksella ottamani kuvat ovat paljon laadukkaampia, kuin aiemmalla kameralla näpsityt, mutta jokainen varmasti voi arvioida sen itse omin silmin. Kaikki blogini kuvat (jos ei toisin mainita) on otettu tällä kyseisellä OM-D:llä maaliskuun alkupäivien jälkeen.

Olympukselta löytyy minijärjestelmäkameroita jokaisesta hintaluokasta, mutta itse valitsin OM-D:n ihan siksi, että koin sen olevan malleista omaan käyttööni se paras. Ominaisuudet eivät jätä ainakaan meikäläistä millään tasolla kylmäksi, vaan kaikki tarvittava (ja vähän enemmänkin) taatusti löytyy. Etenkin loistava kuvanvakain ja tarkennuksen nopeus ovat mielestäni vertaansa vailla. Olympuksessa on myös paljon erilaisia taidesuotimia, mutta niitä en ole juurikaan itse käyttänyt, sillä kuvaan lähes poikkeuksetta aina manuaaliasetuksilla.

Tällä hetkellä minulla on aktiivisessa käytössä kolme objektiivia:

M. Zuiko 45mm f1.8
Sigma 19mm f2.8  
M. Zuiko 40-150mm f4-5.6 



Näistä ehdoton suosikkini ja luottolinssini on tuo valovoimainen 45mm (kinovastaavuus 90mm), joka onkin kamerassa oletuksena aina kiinni. Kyseinen linssi käy kuitenkin ajoittain etenkin sisätiloissa turhan ahtaaksi, joten silloin otan käyttööni Sigman 19mm objektiivin, kuten myös maisemia kuvatessani. Kolmatta linssiä, eli zoomia, olen vielä toistaiseksi tarvinut harvemmin, mutta varmasti reissun päällä sillekin tulee enemmän käyttöä. Valikoimastani puuttuisi vielä kunnon laajakulma ja myös macro-linssistä olen vähemmän salaa haaveillut. 

Kuitenkin seuraava hankintani tulee olemaan ensi kuussa myyntiin tuleva M. Zuiko Digital ED 12-40mm f2.8 PRO, jonka jälkeen voinkin myydä Sigman tarpeettomana pois ja vetää yli hankintalistalta myös sen laajakulman. Olen päässyt testailemaan M. Zuikon linsseistä lisäksi 17mm f1.8 sekä 12mm f2.0, jotka molemmat olivat erittäin laadukkaita pelejä ja jotka ottaisin omiin valikoimiini vaikka samantien, mikäli se ei olisi siitä ainaisesta syystä, elikkä rahasta, kiinni. Esimerkiksi tämän postauksen kaikki kuvat on otettu Olympukselta kuvauslainassa olleella 12mm:llä ja tämän postauksen testiräpsyt 17mm:llä.


Kameralaukkuna minulla on jo kesällä esittelemäni ja käytettynä ostettu brittiläinen klassikko nimeltään Billinghamn Hadley. Väsky on kokoa small, mutta se vetää sisäänsä kameran lisäksi nämä kolme linssiä ja kaikki tarvikkeet laturista lähtien. Vielä yksi tuollainen lokero odottelee täytettä, joten ainakin kaksi objektiivia mahtuu helposti kyytiin. Ja mikä parasta, vaikka tämä pieni laukku on ahdettu lähes täyteen kameraa ja linssiä tarvikkeineen, niin se on edelleen kevyt kantaa! Viime kuisella Pariisin reissulla kuljin monta päivää kameralaukku olalla ilman minkään sortin ongelmia. Että ei voi mutua kuin tykätä. Niin kamerasta kuin laukustakin.

Tiivistettynä voisin siis sanoa, että olen ollut täysin tyyvyäinen nykyiseen kameraani enkä ainakaan toistaiseksi haikaile takaisin peililliseen järkkärien suuntaan. Jos siis mielessäsi on uuden kameran ostaminen, niin suosittelen ehdottomasti ennen hankintaa ainakin tutustumaan myös minijärkkäreiden maailmaan! Saatat kokea aikamoisen yllätyksen, kuten itselleni kävi. Paras kuvahan syntyy juuri sillä kameralla, joka sinulla on mukanasi. Ei suinkaan sillä kotona turhanpanttina pötköttelevällä järkäleellä, jota et välttämättä jaksa raahata mukanasi kaikkiin karkeloihin ja kissanristiäisiin.

Kysykää ystävät ihmeessä, mikäli jotain vielä tulee mieleen ja kertokaa myös omia ajatuksia sekä kokemuksianne aiheeseen liittyen! Minua kiinnostaisi myös kovasti kuulla, että millä kapineella te itse kuvailette ja onko kameran päivitys kenties suunnitelmissa?

Mitä huikeinta viikonloppua kuomat!

EN // Just telling about my experiences with Olympus OM-D E-M5 Micro Four Thirds camera. I just love it!

PS. Olympuksen Facebook-sivuilla voi osallistua PEN E-P5 järjestelmäkameran arvontaan vielä muutaman päivän ajan! *klik klik*


39 kommenttia :

  1. Sain perheeltäni kaksi viikkoa sitten lahjaksi Olympuksen PEN Lite E-PL5:sen, jota olin viimeiset puoli vuotta tutkinut ja haaveillut. Ja nyt minulle ihan oikeasti on sellainen! Käyttäminen on vaatinut opettelua, koska aikaisemmin olen käyttänyt vain Canonin kameroita. Olen tosin jo umpirakastunut tähän kameraan. Niin helppo kantaa mukana! :) Ulkona on tällä hetkellä niin hieno keli, että kamera laukkuun ja menoksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa! Ihana lahja (: Toki aina uuden kameran kanssa on vähän opettelua niin säätöjen kuin muidenkin kanssa, mutta kyllä se sieltä tulee sitten kohta kuin selkärangasta! Enää en varmaan osaisi edes käyttää Canonia :D

      Ihanaa viikonloppua ja kuvaushetkiä!

      Poista
  2. Vitsit mun minihärkkäri haaveilut senkus yltyy näiden sun postausten myötä! Ois ihan täydellistä hommata tällainen. Et kuitenkaan kertonut kameran tai linssien hinnoista mitään? Uskaltaako niitä edes tiedustella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että ajantasaiset hinnat löytyy parhaiten googlettelemalla (: Itse maksoin pelkästä rungosta tuhat euroa, mutta nythän se on jo vähän halvempi, kun juuri julkaistaan uusi OM-D malli E-M1. Nämä minun linssit ei ole kovin kalliita, kallein (45mm) 300 euroa ja muut pari sataa (: Tuo mistä haaveilen maksaakin sitten jo saman verran kuin itse kamera... Mutta tosiaan kameroita löytyy joka hintaluokasta, joten ihan muutamalla satasellakin sellainen kittilinssillä varustettu irtoaa (:

      Poista
  3. Oi Olympus <3 jos yhtään kuvaisin oikeasti vakavammin tai enemmän, niin pitäisi varmaan tuo meidän söpö PEN Lite E-PL3 päivittää, mutta ihan just näillä käyttömäärillä ja tarkoituksilla ei pysty perustelemaan :D Ihan hirveästi haluaisin myös haluta uusia linssejä, mutta samat syyt estää.. Mutta ymmärrän että tykkäät!

    Se jäi kiinnostamaan vielä, että minkälaisissa tilanteissa käytät noita eri linssejä, onko jotain selkeitä eroja, esim maisemat/koirat/heppa/ruoka/ihmiset? Ja että milläs kameralla nämä tämän postauksen kuvat on otettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on otettu juuri samaisella kameralla, kuin mikä sinulla on ja 45mm linssillä (: Kamera oli siis lainasta ihan näiden kuvien ottamista varten Cherryltä! Päivitä ennemmin niitä linssejä, sillä oikein hyvähän se E-PL3 on! (:

      Tosiaan kun tuossa 45mm on suurin valovoima niin käytän sitä etenkin muotokuvissa (koirat, hevonen, ihmiset) ja kun sillä saa aikaan niin nätin bokehin (tausta "sumenee" tarkennetun alueen ulkopuolella) niin sillä saa myös erinomaisesti otettua kaikki pienet yksityiskohtakuvat esimerkiksi sisustuksesta ja just niistä ruoka-annoksista. Mutta sitten kun mennään ulos tai johonkin tilaisuuteen, niin vaihdan kameraan kiinni useimmiten 19mm (tuo 45mm on erinomaisuudestaan huolimatta usein liian ahdas), koska siinä kuvan laajuus on luonnollisesti suurempi. Valovoima ei ole ihan niin hyvä, mutta onneksi OM-D:ssä kärsii säätää ISO-arvoja melkoisiin lukemiin ja myös kuvanvakaaja on super, eli valotusaika voi olla käsivaraltakin kuvattuna aika pitkä. Maisemakuvausta varten kaipaisin vieläkin laajempaa kuvakulmaa, joten toivottavasti saisin tuon uuden haaveilemani zoomin reissuun mukaan. Sitten taas tuota pitkää zoomia tulee käytettyä juuri zoomaamiseen, eli jos haluan kuvata vaikka kauempana olevaa kohdetta ja 45mm ei ole riittävän "pitkä". Tämä linssi jää varmasti vähimmälle käytölle, mutta sitä voi tarvita jos vaikka haluan Ausseissa kuvata kauempana puussa nakottavaa koalaa. Avasiko tämä vastaus yhtään? (:

      Poista
    2. Joo, avasi oikein hyvin, kiitos että jaksoit sepustaa :) Ja todellakin, ei mitään valittamista tuosta omasta pikkuruisesta <3 ehkä joku päivä tosiaan kasvatan sitten linssivalikoimaa.

      Poista
  4. Voi hitsi, tuli kyllä kamala hinku ostaa uusia kuvauskamoja! Oon vähän haaveillut rungon vaihtamisesta, mutta mulla on ikilainassa iskältä ihan mahtavat 28 mm, 50 mm ja 138 mm Pentaxin objektiivit, jotka hän on ostanut 70-luvulla (osan ensimmäisillä kesätyörahoillaan, oi nostalgiaa!) ja siksi mulla on Pentaxin runkokin. Canoniin ainakin noi menee soviterenkaalla, mutta en tiedä meniskö minijärkkäriin. Ja toisaalta en voi hankkia kamerarahoja myymällä vanhaa runkoa ja objektiiveja koska noita en tietenkään ikimaailmassa myisi mihihkään!

    Mutta järkkärit on siitä kyllä kamalan epäkäytännöllisiä, kun ei niitä vaan jaksa raahata mukana tarpeeksi usein. Eikä tuo mun Pentax varmasti ole edes kevyimmästä päästä...Tallillakin se on aika hankala, vaikka hellyyttävä poikaystävä otti selvää asioista ja osti mulle lahjaksi Sigman 70-300mm linssin heppakuvaukseen, koska hänen taustatyönsä mukaan sellainen on siihen tarkoitukseen paras :-D Mutta täytyy siis rikastua ja ostaa tollanen minijärkkäri toiseksi kameraksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo mä ymmärrän! Eihän tollasista vermeistä voi koskaan todellakaan luopua. Itsekin sain iskältä sen 80-luvun järkkärin ja pokkarin ja en kyllä niistä luopuisi mistään hinnasta.

      Awww mikä mies sulla (: Ihana! Siis nimenomaan, mikä ei estäisi minijärkkärin ostamista kakkoskameraksi! PEN-sarjasta varsinkin löytyy vähän edukkaampia versioita, jotka taatusti ajaa loistavasti asemansa kakkos- (ja tottakai myös ykkös) kamerana.

      Poista
    2. Miksi et kuvaa tällä Pentaxilla? Objektiiveja saa edullisesti, ne ovat laadultaan huippuja uusiin verrattuna ja kaiken lisäksi hienojakin. Filmiä saa edelleen: mustavalko- ja värinegaa ja diapositiivia. Uusia filmejäkin on tässä lähiaikoina lanseerattu. Itselläni kalustona vuoden 1971 Canon F-1, objektiiveina Canon FD 24mm f2.8, 35mm f2, 50mm f1.4, 50mm f3.5 Macro ja 135mm f2.5. Lähiaikoina aion hommata ainakin 85mm f1.8 ja 100mm f2.8 potrettilaseiksi. PS. Ikää itsellä vain 20v.

      Poista
  5. Oi, olenpa ollut epäaktiivinen kommentoija, yleensä kun olen aina niin innostuksissani pistänyt kommenttia jos toisenlaista. Odotahan vaan, ei minusta niin vain eroon päästä, ja se onko se hyvä vai huono asia on sinun päätettävissä!
    Tykkäsin tästä postauksesta paljon, se oli mielenkiintoisesti toteutettu ja varmasti kysymyksiä lähettäneet saivat nyt taas uudenlaisesta tiedosta pääkoppansa pullolleen. Itse ainakin sain ja nyt minua jopa harmittaa, että miksen minä Canon EOS 6OOD:ni hankkiessani tutkinut minijärkkäreidenkin puolta, ne vaikuttavat niin käteviltä. Kuvittelin vaan että ne eivät takaisi samaa laatua kuin nämä "kunnon järjestelmäkamerat", mutta näköjään olin erityisen väärässä. Minua oikeasti kaduttaa, että ajattelin kyseisesti ja en älynnyt ottaa selvää minijärkkäreistä, kun sellainen olisi varmasti minullakin käynyt kätevämmin kuin nykyinen. Pitää sitten tulevaisuudessa katsella, millainen oli sinun kamerasi hintahaarukka? Mitä tarvikkeita siis hommasit siihen itsestään, tuliko siinä mukana mitään? Kameratarvikkeiden ostaminen on ehkä parasta mitä tiedän, vaikka hinnat kiristää siinäkin toimessa ja tekee siitä aavistuksen epämukavampaa. Nyt kun intoni hommata lisää kuvauskalustoa senkun vain kasvoi ja kaiken kukkuraksi meinaan pomppia kattoon saakka, kun olen nyt niin innoissani minijärkkäreistä kun ne puheeksi otit. Kaikesta huolimatta tästä postauksesta oli huimasti hyötyä, sillä suhtautumiseni minijärkkäreihin muuttui ja nyt ymmärrän etteivät ne ole mitään pokkarilaatuisia niin kuin ennen olin käsittänyt. Tulevaisuudessa kyllä varmasti hankin sen, kunhan oma Canonini kuluu käyttökelvottamaksi..
    Muuten, minulla olikin ennen minijärkkäri, juuri Olympuksen merkkinen, mutta omasta mielestäni sen laatu ei vastannut nykyisen järjestelmäkamerani mahdollisuuksia. Ehkä se on katsojan silmästäkin kiinni tai sitten entisestä kokemattomuudesta, kun innostuin valokuvauksesta vasta nykyisen kameran saatuani. Harmittaa tosiaan, että menin sählätessäni kameran zoomin rikkomaan käyttökelvottomaksi, kun nyt olisi ollut oiva tilaisuus tätä minijärkkäriä kokeilla kun sain tekstistäsi sen verran ymmärrystä ja puhtia.

    Kakkoskameraksi en ainakaan voi hommata, kun vaikuttaa tämäkin kapistui aika kalliilta (niin kuin kaikki yleensä). Mutta katsotaan tosiaan sitten myöhemmin! Eli omasta kuvauskalustostani sen verran, että minulla on EOS 600D runkona, putkini 50mm, 18-55mm ja uusin 55-250mm. Lisäksi minulla on vastavalonsuojat, kaukolaukaisin ja jalustana todella kätevä ja taipuvainen joby gorillapod (joka oli erittäin edullinen "tunnettavuudestaan" huolimatta). Kameralaukku on Canonin käsialaa, lisäksi on "suti", jossa kaksi eri päätä näytön pyyhkimiseen, pyyhe ja muistitikut 16 ja 8 gigapixeliä. Putkia hamuilen mahdollisimman pitkiä, sillä kaukokuvaan paljon esimerkiksi hevosia ja koirien temmellyksiä, jonka vuoksi zoomivaraa pitää löytyä. Olen silti myös erityisesti lähilähikuva- tyyppiä, joka kuvaa kaikkea luonnon antimista leivoksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, et ole kuule ainut joka ennen kuvitteli, että minijärkkäreillä ei voi saada kunnon kuvia aikaiseksi :D Mikä harhaluulo se olikaan! Tästä samasta syystä en itse edes ollut harkinnut minijärkkäriä, ennen kun tosiaan kollegani sai minut omilla kokemuksillaan vakuuttuneeksi. Riippuu varmasti siitä sinulla olevan minijärkkärin ominaisuuksista (ja linsseistä ja tottakai kuvaajan taidoista) millaisia kuvia sillä on tullut ja paljonhan nämäkin on viime vuosina kehittyneet (: Mutta pistä ihmeessä korvan taakse ja kun joskus tulee kameran päivitys mieleen, niin ei muuta kuin näitä testailemaan!

      Näitä Olympuksen järkkäreitä tosiaan löytyy jokaisesta hintaluokasta (jo muutamalla satasella saa runkoja), mutta omani on ammattilaissarjaa, joten siksi sieltä hintahaarukan yläpäästä. Tämän olisi voinut ostaa kittiputken kanssa pakettina, mutta minä en kittiä kokenut tarvitsevani, joten ostin pelkän rungon (n. 1000 euroa) ja siihen ensimmäiseksi linssiksi 45mm 1.8. Mukana ei siis periaatteessa tullut muuta, kuin se runko, akku, laturi ja piuhat. Kaikissa linsseissäkään ei tule vastavalosuojia mukana, vaan niitä pitää ostaa myös erikseen. Seuraavaksi ostinkin sitten tuon Sigman linssin ja kolmantena pitkän putken. Toivottavasti pian sen PRO zoomin...

      Kiitos kovasti kommentista (:

      Poista
  6. Täällä yksi saman kameran omistaja ja pidän tosi paljon OM-D5:sta. Suorastaan in love :)

    VastaaPoista
  7. Minä kanssa haaveilen jostakin tuollaisesta pienemmästä kamerasta, mutta kun ei pysty kokonaan luopumaan noista isoista, niin taitaa tämä sun olla vähän liian tyyris, höh. Muutoin ostaisin varmaan näiden sun hehkutusten perusteella heti! Moni kiva kuva jää ottamatta, koska ei muka jaksa kantaa valtavaa kameralaukkua mukanaan, ja sitten harmittaa, kun se kamera on taaas kotona ;) Kuvien hyvä laatu kyllä välittyy ruudun välityksellä, toki taidoillasi ja kuvasilmälläsikin on paljon merkitystä hyviin kuviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkoskameraksihan ei ole pakko ostaa OM-D:tä, kun PEN-sarjastakin löytyy loistavia (mutta edullisempia) yksilöitä (: Olen muuten kuullut jo aika monestakin ammattialisesta, joka on jo vaihtanut tai ainakin harkitsee vaihtavansa kokonaan mineihin! :D Hihi. Mutta ymmärrän tosi hyvin mitä tarkoitat! Ehkä se luo kuitenkin painetta alkaa kehitellä isojakin kameroita takaisin enemmänkin pieniksi.. Kiitos ihana <3

      Poista
  8. Itsekin vaihdoin kesällä mun Canon 500D kameran Olympuksen minijärkkäriin. Enkä ole katunut. Mä rakastan tuota kameraani.

    VastaaPoista
  9. Itsellä sama kamera harkinnassa :) osaatko sanoa onkohan tuo m.zuiko 12-50/3.5-6.3 ED EZ objektiivi hyvä? Ja millaiseen kuvaukseen se sopii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei valitettavasti ole käyttökokemusta tuosta linssistä ollenkaan, mutta se sopii polttovälinsä vuoksi oikein hyvin esimerkiksi maisema- ja henkilökuvaukseen. Valovoima on aika maltillinen, että siinä mielessä rinnalla olisi hyvä olla linssi, jossa tuo f-luku olisi pienempi, mutta tällä pääsee varmasti mainiosti alkuun (:

      Poista
  10. Heippa. Kovasti tämä kamera itseäni kiinnostaa. Nythän tämän hintakin alkaa olla jo aika maltillinen. Eniten mietityttää kuitenkin tuon kameran tarkennus liikkuvaan kohteeseen (esimerkiksi lapsia kuvatessa). Oletko kokenut, että kamera kestää hyvin mukana liikkuvien kohteiden kanssa?
    -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa! Itse olen kyllä tykännyt kamerasta hirmuisesti, vaikka toki polttelisi päivittää se uusi malli ;) En ole ihan hirveästi kuvannut liikkuvia kohteita, muuta kuin satunnaisesti hevosia ja koiria, mutta omasta mielestäni jatkuva tarkennus on pelittänyt erinomaisesti. Tässähän pitäisi olla markkinoiden yksi nopeimmista tarkennuksista. Toivottavasti passeli kamera löytyy!

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta, ja kiva kuulla, että mielestäsi tuo tarkennus toiminut hyvin. Ja ilmeisesti ikävä ei entistä Canonia ole :) ? Minulla tällähetkellä EOS 550D ja päivitystä ehdottomasti kaipaa ja nämä minijärkkärit kyllä nyt kiinnostaa. Olisihan se omd em1 varmasti vielä askeleen parempi, mutta sen hinta kyllä kieltämättä vähän mietityttää..
      Mutta eiköhän se päätös selkiydy :)
      -Minna

      Poista
    3. Pakko vielä kysästä :) Onko kamerassa jotain miinuspuolia ja miksi päädyit juuri kyseiseen minijärkkäriin?
      -Minna

      Poista
    4. En ole omassa käytössä keksinyt mitään miinuspuolia! Päädyin tähän siksi, kun se oli sillä hetkellä kun sen ostin Olympuksen paras minijärkkäri.

      Poista
  11. Heij,olen ostamasda uutta kameraa ja olen kahden vaiheilla tämän om de m5:sen ja pen e-pl5 välillä.mitä mieltä olet kyseisistä malleista ja onko niissä suuria ratkaisevia eroja? Kääntyykö muuten om de m5:sen näyttö kokonaan ympäri,eli siis niin että esim. Itestään on helppo ottaa kuvia kun näkee näytön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan suurin ero on se, että OM-D:stä löytyy sähköinen etsin, kun taas E-PL:ssä sitä ei ole, mutta saa toki lisävarusteena. Toki käyttöliittymäkin on vähän erilainen ja jotenkin OM-D:ssä on ehkä "ammattimaisempi" ote, mutta en ole varmasti paras tätä asiaa arvioimaan! Olen ehkä puoluleellinenkin, kun olen niin tyytyväinen ollut OM-D:heni ;) Näyttö kallistuu ylös ja alas, mutta sitä ei saa sinne "sivulle" mitenkään ympäri, jos sitä tarkoitit (:

      Poista
  12. Hei! Sinulla on aivan huikeita kuvia. Ei voi muuta sanoa :) Itselläni Canon 600D ja jotenkin tökkii. Useampi objektiivikin tullut hankittua mutta ei oikein lähde enää. On liian iso otettavaksi mukaan metsälenkeille ja kaupungille. Suunnitelmissa hankkia uusi kamera ja mitä nyt olen asiaa pyöritellyt ja pohtinut, OM-D E-M5 houkuttaa nyt valtavasti! Hintakaan ei enää ole päätä huimaava.
    Muokkaatko täällä blogissasi esiintyviä kuvia paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! Kiva kuulla, että tykkäät minun kuvista (: Itseasiassa vaihdoin kameraa muutama viikko sitten ja kuvaan nyt samaisen sarjan astetta ammattilaisemmalla versiolla eli E-M1:llä. E-M5 oli ihan loistorunko myös, jota voin kyllä lämmöllä suositella edelleen! Muokkaan kaikki kuvat Lightroomilla eli ihan sävyjä vain muutellen. En käytä Photaria kuin ihan aniharvoin, joten kyllä minä sanoisin, että sillä kamerallakin on merkitystä (: Itsellä oli myös ennen Canon, tosi ihan tosi harrastelijaversio, mutta kyllä olen ollut enemmän tyytyväinen silti Olympuksen jälkeen!

      Poista
  13. Eli ei kannata pelätä Canonin kahvasta Olympukseen hyppäämistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei missään nimessä! Toki opetellessa meni viikon verran uusia säätimiä, mutta nyt oon ihan in löööv niin sanotusti ;)

      Poista
    2. Kyllä on minullakin Olympuksen OM- D EM-5 kahden Canonin jälkeen, en voi sanoa Canonia huonoksi, mutta en hävinnyt ainakaan kuvien laadussa yhtään, pikemminkin laatu parani, ja kalusto keveni puolella. Zuikon Macro 60mm on paras ostos mitä olen kamera-alalta koskaan tehnyt, ei se ole halvin, mutta parasta tähän asti mitä olen kokenut, uskomattomia kuvia 1:1 saa ruudun täyteen sellaista mitä ei paljain silmin näekään, ja kuvanvakaaja on ehdoton, samoin tarkennus, tosi nopea. Itsekin epäilin kameraa hankkiessani tuota pienempää kennoa, mutta kyllä epäilyt haihtuivat kuvia katsellessa, kuvaan vielä RAW kuvia, joita on hienoa muokata Photoshopissa ja Lightroomissa.
      Koko kuvauskalustoni painaa varusteineen lähes saman kuin Canonin 5D runko (OM-D+12-50mm, 40-150mm, ja macro 60mm + salama ja muut vermeet, joita Canonissakin piti kantaa mukana, lisäksi sain nuo kaikki halvemmalla kuin Canonin rungon, onko siis järkeä syytää rahaa nimestä maksamiseen, kun hyvää voi saada puolta halvemmalla. Moni vannoo täydenkoon kennon nimeen, mutta eihän se kuvakenno voi olla kännyköissäkään vallan suuri, ja kuvat ovat nykyään ihan laadukkaita, harva kuvaaja käyttää täyttä resoluutiota kuvissaan. Ei kun kuvaamaan !

      Poista
    3. Juuri näin! Vitsi tuo makro onkin seuraavana omalla ostoslistallani. Olen kuullut siitä pelkästään hyvää! Minä vaihdoin rungon vasta E-M1:seen, mutta tuo E-M5 on kyllä taatusti ihan yhtä huippu! Kivoja kuvaushetkiä (:

      Poista
  14. Heippa. Sain eilen kauan haaveileman olympus E-Pl5 kameran ja koitan harjoitella kuvien ottoa. Mukana perus objektiivit 14-42mm ja 40-150mm... Miten pystyn ottamaan kuvia liikkuvasta kohteesta (kuten lapsesta) ilman että kuvat menevät suhruisiksi.. Ja kysymys nro2.. Pystyykö noilla objektiiveilla saamaan kuvaa esim. esineestä jolloin koko muu tausta ja ympäristö menee sumeaksi ja vain itse esine on selkeä. En ole aijemmin kuvannut järkkärillä ja olen ihan ulapalla. Ajattelin että jos nuo kaksi asiaa saisin tietooni pääsisin varmasti paremmin alkuun. :D ISO kiitos jo etukäteen ja mielettömän upeasti kuvaat! :) -Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkuvan kohteen kuvaamista varten aseta tarkennukseksi jatkuva tarkennus, mahdollisimman lyhyt valotusaika ja sarjatulella räiskimään! :D Jotta saat kohteen irti taustata tulee objektiivin aukon (f-arvo) olla mahdollisimman suuri (eli mitä pienempi arvo, sen suurempi aukko), mutta toki nuillakin onnistuu, kun laitat kohteen jo valmiiksi mahdollisimman kauas taustastaan ^_^

      Poista
  15. Katsos, löysin blogisi kun etsin tietoa om-d e-m5 kamerasta. Tein juuri ostopäätöksen ja ostin tämän kameran, vaikka jo vähän vanha malli on jo (uusi versio julkaistiin juuri). Hienoa että olet tykännyt kamerasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva, jos voin olla avuksi! Mulla on nykyään tosin käytössä E-M1, mutta tämä vitonen oli kyllä ihan huippu myös!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: