2013/07/16

Polttaripostaus - vihdoinkin!

Olen palanut halusta julkaista tämän postauksen jo siitä hetkestä saakka, kun polttareitani reilut pari viikkoa sitten vietettiin! Silloin kerroinkin hieman tunnelmista tämän kuvan myötä, mutta nyt päästään ihan oikeasti itse asiaan. Vihdoinkin. Netti täällä susirajalla on jokseenkin hitaanlainen, joten tämänkin postauksen kirjoittamiseen meni ihan oikeasti koko ilta. Mutta kärsivällisyys palkitaan vihdoinkin ja pidemmittä puheitta, tässä se tulee! Maratonmittainen kuvaus yhdestä elämäni hauskimmasta päivästä.

(Toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun asti...)


Palataanpas siis erääseen kesäkuiseen lauantai-aamuun, jolloin heräsin aamulla kahdeksan jälkeen melko rivakkaan ovikellon soittoon. Kampesin itseni väkisin ylös lämpimän peiton alta miehen kuorsatessa vielä vieressä ja yllätys oli aikamoinen, kun oven takan seistä töröttivät kaikki kolme kaasoani sekä yksi hyvin läheinen ystäväni! Olin ihan onnesta soikeana, sillä en ollut kuvitellut polttareiden olevan juuri kyseisenä viikonloppuna, koska tiesin että mieheni polttareita juhlittaisiin silloin. Kauaa siinä ei ehditty äimistellä sillä halausten jälkeen käteeni tökättiin alla oleva lappu ja kerrottiin minulla olevan kymmenen minuuttia aikaa pakata, pukea ja tehdä aamupesut.


 Minun ei tietenkään suotu itse valitsevan mitä pukisin päälleni, vaan minulle laitettiin hyvinkin nuoruusvuosieni henkiset räppi-kamat niskaan ja lätsä päälaelle keikkumaan. Kostyymin ulkonäöstä minulla ei ollut tarkkaa käsitystä, sillä minun ei sallittu katsoa vielä tässä vaiheessa itseäni peilistä. Sitten ei muuta kuin laukku olalle ja menoksi. Ihan aikataulussa jopa!


Suuntasimme siskoni kotiin, jossa pöytä brunssia varten oli katettu meille viidelle. Ajattelinkin, että kyllä varmaan muitakin ystäviäni on tulossa paikalle, mutta ehkä sitten tapaamme heidät myöhemmin vaikkapa kaupungilla. Mutta ehei! Minua onnistuttiin taas naruttamaan oikein olan takaa, sillä yhtäkkiä terassin ovi aukesi ja sieltä ryntäsi melkoinen joukko rakkaitani. Halasin kaikkia kyyneleet silmissä, sillä osa heistä oli tullut ihan napapiirin toiselta puolelta saakka juhlimaan minun polttareitani. Kyllä tuli kaasojen varaamalle nessupaketille todellakin käyttöä! Viimeisenä joukon hännillä sisään astui äiti. Oma rakas äiti! Siinä vaiheessa hanat aukesivat ihan kunnolla. Olin nimittäin siskolleni sanonut joskus talvella, että olisipa ihanaa, jos äitikin pääsisi osallistumaan mahdollisiin polttareihini, mikäli minulle sellaiset järjestettäsiin. Ja siinä se äiti sitten törötti. Valmiina hyppäämään mukaan päivän rientoihin.

Kun pahimmat itkut oli tirautettu sain vihdoin katsoa itseäni kunnolla peilistä. Ihan mahtavat asusteet! Minun polttareideni vieraskirjana toimi tämä tyylikäs violetti lippalakki. Priceless. Siistin hieman itkuista naamaani ja sen jälkeen kävimme joukolla erittäin maittavan brunssin ja kuohuvan kimppuun.


Kun brunssit oli nautittu, sain käteeni vihjelappusen, joka näytti tältä.


Ihanat kaasot olivat ottaneet yhteyttä Eläinsuojeluliitto Animaliaan, jonka kanssa he olivat yhteistyössä ideoineet näitä polttareita varten Pelastakaa possu-kampanjan! Kuinka huikeaa! En olisi ikikuunapäivänä voinut kuvitellakaan mitään itselleni mieluisampaa tehtävää kuin mitä tämä oli. Kyllä piti taas nessut kaivaa esille, kun mietin miten paljon vaivaa kaasot olivat minun vuokseni nähneetkään.

Teimme porukalla kuohuvaa hörppien vinon pinon flyereita, joita oletin pääseväni jakamaan ihmisille jonnekinpäin Helsinkiä. Tosin siinä vaiheessa en vielä tiennyt, minkä asun tulisin pukemaan päälleni tätä tehtävää varten!


Tättärää! Cool yo-yo-asu vaihtui vaaleanpunaiseen Nasuun. Kyseinen Nasu-puku on minun oma penkkaripukimeni vuosien takaa, joten tuntui hyvinkin kotoisalta kiskoa tuttu lerppakorvainen haalari päälleni. Sitten me pakkauduimme tilataksiin sekä henkilöautoon ja lähdimme ajamaan kohti minulle tuntematonta määränpäätä. Varmaan arvaattekin, että se määränpää oli tietysti Helsingin ydinkeskusta. Kuinka ihanan noloa mennä hengailemaan sinne Nasuna! Mutta niin älyttömän hauskaa. Etenkin pienessä kuplivassa skumppahumalassa.


Ihmiset ottivat huikaisevan hyvin flyerit vastaan ja kaikki satakunta oli jaettu ihan hetkessä. Niin ja pääsinpäs poseeraamaan erään turistilauman kameroidenkin eteen, että sen verran hauskalta meikäläisen ulkomuoto ilmeisesti näytösti. Urakan jälkeen maistelimme hieman lisää kuoharia ja jäin mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa etappia, josta vihjeeksi minulle annettiin taas kirje, jonka sisältä paljastui balettitossujen kuva. Hmmm...


Tukevasti side silmillä matkasimme kohti tulevaa kohdetta ja minua luonnollisesti jännitti hirmuisesti. Vaikkakin ihan turhaan! Kyllähän minä tietysti tiesin, että nämä naiset ovat kehitelleet minun varalleni vain kaikkia kivoja juttuja, joten sikäli minulla ei ollut kyllä huolen häivääkään. Mutta jännitti se silti. Sellainen kivan kutkuttava tunne vatsanpohjassa, tiedättehän.


Saavuimmekin pian Salmisaareen ja minun balettitossuilleni tuli taas pitkästä aikaa käyttöä. Tytöt olivat järjestäneet meidän koko porukkamme yksityiselle balettitunnille! Te jotka ette tiedä, niin minähän olen tanssinut nuoruudessani paljonkin ja aikuisena hurahdin täysin balettiin, joka on nyt valitettavasti jäänyt harmittavan vähälle kaikkien muiden kiireiden vuoksi. Olikin siis ihana päästä pitkästä aikaa rehkimään tanssisaliin oikein kunnolla! Ja vielä kun sain tehdä sitä ystävien kanssa, super-suloinen tutu päälläni. Ihan huikeaa taisi meillä kaikilla olla, vaikkakin upea ja taitava opettajamme veti uusia liikkeitä sellaista tahtia, että heikompia hirvittäisi. Itsekin olin tunnin toisen puoliskon ihan pihalla, mutta ei se mitään. Pääasia, että meillä kaikilla oli hauskaa!

Näistä kuvista näkee hyvin sen, miten me kaikki taisimme tehdä ihan omiamme ja vielä ihan eri aikaan :D Haha! Loistavaa.


"Nyt on possut pelastettu ja baletit tanssittu. Seuraavaksi on aika ottaa rennosti ja antaa muiden laittaa sinut vieläkin kauniimmaksi!"

Näin luin seuraavasta vihjelappusesta mutustellessani eväitä balettitunnin jälkeen. Ja kuinkas ollakaan. Pääsin täydellisen rentouttavaan kasvohoitoon, jonka jälkeen kasvoni meikattiin kauniin kuulaiksi ja olin valmiina taas seuraaviin haasteisiin, joita kaasot olivat päänmenokseni keksineet.


Balettitunnin jälkeen yli puolet polttariporukasta oli kadonnut jonnekin ja me toinen puolisko tulimme kauneushoitolan kautta uuteen Hakaniemen Scandic Paasi-hotelliin, josta minulle ja yhdelle kaasoista oli varattu huone yöpymistä varten. Myös toinen kaasoni yöpyi samaisesa hotellissa yhdessä pohjoisesta saapuneen ystäväni kanssa. 

Tilasimme aulabaarista kaikille lasilliset skumppaa ja asetuimme nautiskelemaan niitä minun ja kaason huoneeseen. Odottelin suurella mielenkiinnolla mitä tuleman piti ja kohtahan se selvisikin, kun ystäväni alkoi laittaa minulle kampausta kuntoon, Cherryn viritellessä kameraansa valmiiksi. Pääsisin jälleen taitavan ystäväni valokuvamalliksi! Kuinka mahtavaa!


Vilautinkin jo aiemmin yhtä Cherryn ottamaa upeaa kuvaa tuolta päivältä, mutta tässä näätte alhaalla vasemmalla toisen. Loput lupaan kyllä laittaa tännekin aikanaan, mutta niitä saamme odottaa vielä hetkisen.

Kuinka älyttömän lahjakas kamerataituri Cherrynen onkaan! Oli niin suuri ilo ja kunnia olla jälleen mallinasi. Ihan loistava ohjelmanumero loistavan päivän jatkeeksi, sillä minähän suorastaan rakastan olla linssin toisellakin puolen, vaikka ehkä se kuvaaminen sitä tutumpaa aluetta onkin.


Kun kuvat oli otettu pistettiin minun silmäni taas peittoon ja lähdimme pikkuhiljaa kohti seuraavaa kohdetta nälän jo aavistuksen kurniessa vatsassa. Vartin päästä olimmekin jo perillä ja sain avata silmäni. Olimme saapuneet kaasoni työpaikan loungeen, jonka balettitunnin jälkeen karkumatkalle karanneet neitoset olivat koristelleet älyttömän ihanaksi ilmapalloilla ja muilla vaaleanpunaisilla koristeilla. Ja kaiken lisäksi vielä yksi ihanainen ystävä oli liittynyt työpäivänsä jälkeen mukaan iloiseen joukkoomme! Tässä vaiheessa sain havaijilaisen lein muiden tavoin kaulaani (havaijinpaita pääl kiertää discoi...) ja käteeni uuden lasin skumppaa. Seuraavaksi tartuimmekin jo kiinni meidän illalliseen, mikä oli ihan tajunnan räjäyttävän maukasta. Vegehampurilaisia, bataattiranskalaisia ja salaattia Vegemestasta. Nam!


Kun nälkäiset masut oltiin saatu hiljaisiksi, oli aika sekoitella skumpan lisäksi muitakin drinkkejä. Ja mitäs muuta me oltaisiin voitu edes juoda, kuin perinteistä Jallukolaa! Minä miksailin kaaso-Lauran kanssa Jallut kohdilleen, kun ystäväni juoksi pitkin keskustaa etsien miesapuvoimia jumittuneen skumppapullon korkin aukaisuun. Miehiä oli löytynyt kaksinkin kappalein, mutta hetken korkin kanssa äherrettyään kaverit olivat todenneet ystävälleni, että "taitaa olla viisaampi etsiä joku miehisempi mies tähän hommaan, sillä homoista ei ollut nyt apua!"

Loistava huumorintaju oli tällä pariskunnalla ja melkoisen monet naurut tuota lausahduksesta saatiinkin illan aika veisteltyä!


Drinksit saatiin vihdoin molemmissa paikoissa käsiin ja oli aika modernin morsiussaunan. Tämä morsiohan ei pidä yhtään saunomisesta, joten kaasot olivat tämänkin osuuden hoitaneet erittäin hienosti. Ei pakkosaunaa, vaan oma modernisoitu ratkaisunsa sille, kuinka vanhat suolat saadaan pestyä pois janottamasta tulevaa avioliittoa. Vuorossa oli siis exä-visa! Voi luoja miten me kaikki naurettiin näile kysymyksille ja vastauksille.

"Kuka existäsi omisti valkoisen, mustilla vauhtiraidoilla tuunatun Ford Escortin, jonka perään kaikki yläasteen tytöt kiljuivat ja kuolasivat?" 

Jätän ne nyt tässä tätä yhtä lukuunottamatta julkaisematta, mutta uskokaa kun kerron, että olimme kaikki kuolla nauruun. Ja kyllä, nuoruusajan exäni omisti valkoisen mustilla vauhtiraidoilla tuunatun Ford Escortin :D Että eipä siitä sen enempää..


Loppuilta jatkui kuten arvata saattaa, erittäin hauskoissa tunnelmissa. Loungesta suuntasimme lähes koko porukan voimin legendaariseen Pata-Ässään, missä laulaa luikautimme koko köörillä Popedan Tahdotko mut tosiaan. Äitikin jaksoi bilettää mukanamme pitkälle yli puolen yön, kunnes tie vei Pata-Ässästä kotiin nukkumaan yhtä matkaa parin raskaana olevan ystäväni kanssa.

Me muut taasen siirryimme legendaariseen Mummotunneliin, jonne pääsimme Lauran ja minun ilmeisen loistavien puhelahjojen avulla jonon ohitse sisään vilauttamalla portsarille Lindexin sukkaclubikorttia. Tunnelissa rokattiinkin sitten pikkutunneille saakka ihan hikipäissä tanssien. Voi pojat, että oli hauskaa! Enpä muista milloin olisin viimeksi tanssinut yhtä paljon yhden illan aikana. En ehkä koskaan.


Kaiken kaikkiaan päivä oli ihan huikea, mieletön, upea, täydellinen ja juuri minun eli morsiamen näköinen. Kaikki ohjelma ja jutut oli kyllä viimeisen päälle mietitty sekä loppuun asti hiottu, joten kyllä voin ihan täydellisen rauhallisin mielin suhtautua tulevaan hääpäiväämmekin. Kyllähän tämä kaaso-trio organisoi yhdet häät ja tyynnyttää stressaavan morsion siinä sivussa ihan tuosta vaan!

En oikein osaa teitä rakkaat ystäväni varmasti tarpeeksi monin sanoin kiittää, mutta yritän silti. Kiitos vielä, kun teitte polttaripäivästäni ikimuistoisen. Olette kaikki minulle niin kovin rakkaita. Elämä ei tuntuisi miltään ilman teitä.

KIITOS, kun olette ystäviäni 

Kaikista näistä postauksen upeista kuvista suuren suuri kiitos Cherrylle sekä Lauralle (ja toki myös niille muutamille kadulta temmatuille random-tyypeille, jotka meistä näitä ryhmäkuvia innokkaina napsivat).

PS. Sori tämä aavistuksen ylitsevuotava hehkutus, mutta olen vain niin kiitollinen ystävilleni tästä huikeasta päivästä, joka yksinkertaisesti vain oli viimeisen päälle täydellinen. Juuri kuin minulle tehty.

EN // I had my bachelorette parties few weeks ago. The day was absolutely beautiful and I enjoyed it so much. I think I must have the most sweetest friends and brides maids in the whole wide world!


49 kommenttia :

  1. Upeat polttarit upealle morsiammelle, ystäväsi todella olivat ajatelleet mistä pidät! Nyt vaan h-hetkeä odotellemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä olivat nähneet niin paljon vaivaa, että ei voi muuta kuin olla kiitollinen tuollaisista ihmisistä elämässään <3

      Sitä odotellaan täällä kyllä jo kovasti! Enää reilu neljä viikkoa :D Singeri sauhuaa kuumana, kun teen loman kunniaksi koristeita...

      Poista
  2. Ihanat polttarit! Ja tuo possukampanja on ehkä paras polttari-idea koskaan. Voi miten kivaa, että ystäväsi olivat näin nostaneet sinulle tärkeän asian esille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kampanja oli kyllä ihan paras! Animaliallakin olivat olleet ihan innoissaan tästä (: Eikä yhtään syyttä! On minulla kyllä niin ihania ystäviä, etten varmaan ole moisia edes ansainnut.

      Poista
  3. Huikealta kuulostaa! :) Tätä on sitten vanhana varmasti ihana muistella itse häidenkin ohella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopas elä muuta! Onneksi on paaaaljon kuvia ja uskomattomia videoita päivältä tallessa (:

      Poista
  4. Tippa linssissä täällä luetaan. Niiin ihanat polttarit. huokuu iloa ja rakkautta!<3

    VastaaPoista
  5. Voi miten ystäväsi ja kaasosi olivatkin jaksaneet nähdä ihanasti vaivaa polttareidesi eteen. <3 Unohtumaton päivä ja ilta ihan varmasti. Tsemppiä häävalmisteluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Oli kyllä ihan huikea päivä. Vieläkin liikuttuu, kun sitä muistelee (:

      Poista
  6. Täälläkin meinaa silmäkulma kostua. Upea päivä, hyvä fiilis välittyi tänne asti :) Ihanat ystävät ja ihana sinä <3

    VastaaPoista
  7. On kyllä ollut huiput polttarit, ihanasti pääsi fiilikseen mukaan näin bloginkin välityksellä! :) Olipa hyvä idea kattoo ensin Lauran häätanssivideo ja sitten lukea tämä postaus ja niiskuttaa nyt täällä toimistolla silmät ja nenä punasena..:') :D Voi että. Ja ihan kohta on teidän häätkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin onnellinen, että olit tyytyväinen polttareihin, oli nimittäin pikkasen onnistumispaineita niiden omien jäljiltä... :D Ihana postaus <3 Kohta nähään, jee!! Suo ja uudet ihanat kokemusket odottaaaaa!!!! :DDD

      Poista
    2. Voi teitä molempia <3 :D

      Ja Laura perjantaina Vuorisuolla jyrähtää!! MÄÄ EN KESTÄÄÄ!!! Suo täältä tullaan ^_^

      Poista
  8. Jaksoin kuin jaksoinkin lukea loppuun saakka ja katsoa lukuisat, upeat kuvat vieläkin upeammasta morsiammesta! Olet mielettömän kaunis <3
    Ja ihana yksityiskohta, että äitisi oli saatu mukaan meininkeihin!! Huikea juttu :) Ja harvoin varmaan polttareissa. Mutta miksipäs ei, ihana että toiveesi oli noinkin tarkkaan huomioitu! Sinulla on ihania ystäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana kaunokainen <3

      Minulla on kyllä ihan parhaimmat ystävät ja mitä ihanin äiti <3 Saa kyllä olla niin onnellinen ja kiitollinen näistä elämäni helmistä!

      Poista
  9. Eikä miten ihanat ja monipuoliset polttarit :) Niin paljon nähty vaivaa, että ei voi kuin huokailla ihastuksesta (kateudesta :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä kaikki nähneet niin hirmuisesti vaivaa <3 Ihanat ystävät! (:

      Poista
  10. Huikeeta! Ihanaa!
    Haikein mielin muistelen tässä omiani myös.. aah. =)

    VastaaPoista
  11. Aika mahtavat polttarit! Vitsi kun näitä lukee niin en kyllä millään malta oottaa omia! Ja tippa tuli linssiin tätäkin postausta lukiessa, vissiin nää häähöyryt on alkaneet jo näin vuotta etukäteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D <3 No sitä se tämä häähumu teettää! Itsekin olen niin herkkänä ja jatkuvasti tirauttelen, vaikka taidan kyllä olla aina muulloinkin... Heh. Oi en malta odottaa, että teidänkin häät on kohta käsillä!

      Poista
  12. Oi miten huikeen ihanat polttarit :) Omat vielä edessä ensivuonna.Toivottavasti mun ystävät on yhtä kekseliäitä,eiköhän ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli kyllä ihana! Toivottavasti saat kokea jotain yhtä huikeaa (:

      Poista
  13. Voi miten hymyänostattava, iki-ihana postaus tämä oli ja takuuvarmasti yhtä ihanat olivat myös polttarisi <3 Vastaeronneena pakko todeta, että hitto ku omiin mahd tuleviin polttareihin on RUTKASTI aikaa taas :D mutta kiitos kun jaoit omat polttarikokemuksesi meille lukijoillekin, niin päästiin mukaan fiilistelemään ;) Ja loppuun propsit kaasoille: VAU mitkä polttarit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jossu, oli vähän paineita järjestää hyvät polttarit, kun mun omat polttarit tämän neidin ja toisen kaasoni toimesta oli niin mahtavat :D

      Poista
    2. Kiitos Jossu (: Kaasot kyllä ansaitsevat näistä bileistä kymmenen pistettä ja papukaijamerkit <3

      Poista
  14. Ääk, siis ihan huikeutta!! Kyllä kelpaa mummona kiikkustuolissa muistella tuota päivää! :)

    VastaaPoista
  15. Hihih, oli kyllä semmonen päivä ETTÄ! <3 <3 <3 Hassuinta oli, että olen monesti ajatellut mennä aikuisten balettitunnille ja nyt kun tajusin, että piruvie mulla on viisi vasentajalkaa eikä mitään tajua millon mikäkin raaja pitäisi olla missäkin, niin ehkä mä sit jätän sen vähän lahjakkaammille tyypeille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tuolla me edettiin kuitenkin niin huimaa vauhtia uusiin liikkeisiin, että oikeasti alkeisbaletissa kaikki jutut käydään hyvin moneen kertaan läpi (: Että ehdottomasti vain kuule kokeilemaan! Sulla on niin kauniit pitkät raajat, joten olisit oiva tanssija <3

      Ja oli paras päivä ikinä <3

      Poista
  16. Niijja minä kuvaan sua kyllä ihan millonka kuule tahansa <3

    VastaaPoista
  17. Aivan huikeet polttarit!! Mahtavaa,että äitisi pääsi osallistumaa. :) Ja upeita nuo Cherryn ottamat kuvat,olet kyllä todella kaunis. Mutta kuten sanottu,ei susta huonoja kuvia saakaan ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Muru! Oi ne kyllä oli nimenomaan huikeat (: Ja mitä upein ylläri tosiaankin oli se, että äiti oli matkustanut pohjoisesta tänne polttareita juhlimaan <3

      Näkisitpä millaisia kuvahirvityksiä minusta on suofudiksesta, niin olisit taatusti ihan eri mieletä :D

      Poista
  18. Aivan mahtavan upeat polttarit! Niin paljon kivan kuuloista tekemistä ja...vau! Tuo possukampanja oli huisi idea, siis niin paljon kivempi idea kun ne mitä yleensä näkee ja kuulee polttareista, joissa on jotain jaettu tai myyty! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti hei (: Niin minustakin se oli ihan paras idea koskaan! Varsinkin tällaiselle semi-eläinaktivistille (: Olen kyllä niin kiitollinen näistä rakkaista ystävistäni!

      Poista
  19. Ihania kuvia ja hetkiä, joista tunnistin äitisi naisena jolle yritin metsästää Espritin tummansinistä boleroa Oulun Stockmannilla. Metsästysyritys ei tuolloin tuottanut tulosta, mutta tänään se sitten löytyi ja yhdistin sen heti äitiisi. Taitaa olla myöhäistä, mutta tiedoksi että nyt se on siis jälleen myynnissä jos jäi mieltä kaihertamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla totta miten maailma on pieni! Apua :D Miten ihanaa, että kommentoit! Me onneksemme löysimme saman boleron Espritin verkkokaupasta, josta sen pitäisi saapua ihan näinä päivinä (: Kiitos kuitenkin vielä ja oikein upeaa sekä lämpöistä kesää sinne Ouluun!

      Poista
  20. Oi vitsit, upeat polttarit sinulla kyllä olleet ja mahtavia kuvia olet siitä vielä muistoksi saanut. Kyllä tällaiset hetket jäävät mieleen loppuelemäksi. :)

    VastaaPoista
  21. Ihan mielettömän hieno idea yhdistää polttarit ja hyväntekeväisyys! Toivottavasti moni ottaa mallia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin toivon (: Ihan huikea yllätys oli kyllä tälle polttarinsankarille.

      Poista
  22. Sulla on ollut todella mahtava polttaripäivä! Ihan kateeksi käy :) Siis niin mahtavaa :)

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: