2013/05/28

Päivän asu 27.5. (→)

Ihan muina munamiehinä ajattelin ilmoitella, että blogin suunnilla saattaa olla hieman hiljaisempaa lähiaikoina. Me nimittäin rakennetaan meille käyttöullakkoa! Ottaen huomioon, ettei me olla kumpikaan koskaan ikinä rakennettu omin pikku-kätösin mitään käpylehmiä kummempia (J:n ala-asteen puukäsityötunnilla tekemää epämuodostunutta löylykauhaa ei lasketa), tästä voi seurata melkoinen farssi. Onneksi isä on rientämässä heti perjantaina pohjoisesta tämän uusavuttoman parivaljakon apukäsipariksi kokonaiseksi viikoksi.


Mutta miksi nämä ydinjätteidenkin käsittelyyn sopivat suoja-asut? No ihan vain siksi, että jos keräät reilusti yli 60 neliön pinta-alalta puolen metrin kerroksen lasikuituvillaa ilman asianmukaista suojautumista, saattaa tulla itku. Ai sitä pölyn ja lasikuitutikkujen määrää! Kunpa nämä eristeet olisivatkin sellaisina kätevinä levyinä, mutta ehei. Villasilppua on toki paljon kivempi keräillä. 

Projektihan siis starttasi viime viikolla tellinkien kasaamisella ja rei'än puhkaisulla ulkoseinään. Nyt kerätään toista päivää putkeen näitä villapalleroita, joita tullee kutakuinkin yhteensä 130 jätesäkillistä. Kunnianhimoinen tavoitteemme on siis saada ullakko putipuhtaaksi siihen mennessä, kun isä kolmen yön päästä parkkeeraa bemmin Espoon perukoille. Kun siihen yhdistetään työpäivät ja iltaisin tapahtuva hevosen liikutus, niin voin kertoa, että kiirettä tulee pitämään. Onneksi Laura ja pikkusisko miehineen ovat lupautuneet osallistumaan urakkaan loppuviikolla.






Joko siis ymmärrätte miksi blogissa hiljenee?

Ei muuta kuin oikein kivat tiistait kaikille ja palataanhan pian astialle!

PS. Huomio kaikki, jotka haikailette oman saunan perään. Suosittelen ostamaan siihen tarkoitukseen tällaisen edullisen ja kätevän suoja-asun! Hengittävyys on meinaan sitä luokkaa, että tuntuu kuin olisi pukeutunut omaan henkilökohtaiseen mukana kulkevaan löylyhuoneeseen! Lupaan takuuvarmat hiet pintaan ja eiköhän ne mahdolliset ylimääräiset kahvatkin tirisee vyötäröltä samalla rahalla.


18 kommenttia :

  1. Hahaa :D Näyttää vähän liiankin tutulta touhulta. Saatiin itseasiassa viime viikolla mökkimme lopputarkastus läpi viiden vuoden rakennusajan jälkeen ja oli kyllä aika huojentunut mieli ) Mummonmökin laajennusurakkaamme sisältyi muunmuassa juurikin tuota ihanaa lasivillaa ja myöskin esim. betonilattian piikkausta ja hirsiseinän tunkkausta. Huh! Tsemii teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts :D Kuulostaa tuollainen viiden vuoden projekti aika raskaalta kieltämättä! :D Kyllä tämä tästä nyt, kun päästiin vauhtiin (: Kiitti tsempeistä!

      Poista
  2. Jee, mustakin tulee tänään oman elämäni munamies! ^_^

    VastaaPoista
  3. Hei, mistä nuo äärimmäisen kätsyt ja seksikkäät asut on peräisin? Meilläkin olisi parin viikon päästä edessä kellarin katon purku ja tiivisteenä on ihanaakin ihanampi lasivilla.. Joten tarpeeseen tulisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiin ne meidän naapurilta, mutta veikkailen ihan kotoista K-Rautaa ;)

      Poista
  4. Ensinnäkin, miks mä vasta nyt oon löytäny sun blogin?! Tässähän menee elämä, et saan luettua, on niin hyviä postauksia!
    Ja toisekseen, apua!! Näyttää ihan loputtomalta urakalta O.o *sori!*
    TSEMPPIÄ!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No varmaan siksi, ku en oo hirveästi mainostanut tätä kavereille ;)

      Voi kiitti <3 Tällaista hömppäähän tämä vaan!

      Urakka on todellakin loputtoman tuntuinen, mutta nyt alkaa olla puolet kerätty!! Jeee!!

      Poista
  5. Haha! Sä oot kyllä ehdottomasti mun feivörit muotibloggaaja! :D Stemppiä urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylitajua riittää meikäläisen päivän asuissa :D :D Kiitti hei! Olen kerrassaan imarreltu!

      Poista
  6. Hujui, iisot tsempit vielä uudelleen, onneksi edistystä on jo tapahtunut! :) (Ja muistan syksyltä ihan vaan tuollaisen tavallisen hengityssuojan ahdistavuuden, joten voin vain kuvitella tuon kokovartalosaunan kammottavuuden!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tapahtunut! Onneksi :D Ai että tämä on ehkä hirveintä p*skaa, mihin olen remontoidessa käteni pistänyt :D Suu ja silmät täynnä sellaista pientä lasikuitupölyä. Yökk! No, kohta se on tehty. Jaksaa jaksaa....

      Poista
  7. A-P-U-A. Remppaaminen on tässä kohtaa tullut jo kaikessa ihanuudessaan ja kurjuudessaan tutuksi, mutta ei teidän projekti kyllä helpoimmasta päästä ole. Tsemppiä ja hyvää musaa soimaan! Ja muistakaa venytellä, ettei paikat mene jumiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Ihan hirveetä peetähän tämä on, mutta nyt näkyy jo onneksi valoa tunnelin päässä (: Tai sanotaanko lattiaa ullakolla näkyvissä! :D

      Poista
  8. Tästä projektista haluan ehdottomasti kuulla lisää! Meillä ollut sama projekti mielessä. Oikeastaan tällä hetkellä rakennuslupaa varten on piirrustusten teko kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh! Tsemppiä sitten piirustuksiin! Joo. Tämä yläkerran tekeminen täyttää nyt tällä hetkellä kaiken vapaa-ajan, joten taatusti kuulette siitä lisää (: Jahka joskus ehtisin taas edes käväistä koneella..

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: