2013/01/28

Häät Hämeen Linnassa

Viikonloppu meni tuttuun tapaansa ohi yhdessä hujauksessa. Lauantaina oltiin J:n siskon häissä upeassa Hämeen Linnassa. Ja kyllähän siellä oli niin nättiä eikä ollenkaan kolkkoa, kuten minun etukäteismielikuva kyseisestä paikasta oli. Morsian oli hyvin kaunis upeassa puvussaan ja sulhanen tietysti komea. Intiimit ja hillitysti koristellut talvihäät, juuri sellaiset meikäläisenkin makuun sopivat.











Hyvin simppelillä linjalla mentiin myös meidän juhlatyylissä. Minulla oli ylläni siskon lainamekko ja J:llä juuri hankittu uusi puku, jota metsästettiin varmaan puoli vuotta kissojen ja koirien kanssa. Kyllä muuten testattiin niin Tiger Of Swedenit, Turo Tailorit kuin Selecteditkin, mutta lopulta tarpeeksi kapealahkeiset puvunhousut löytyvivät Zarasta, joten koko setti lähti sieltä mukaan. Mies tykkää selkeästi pillifarkkujen lisäksi myös pillipuvunhousuista, vaikka ilmeestä päätellen voisi kuvitella, ettei uusi kostyymi miellytäkkään. J:llä taisi olla vaan joku hetkellinen ransu hääkakkua odotellessa!

Morsiamen isoäiti muuten tuumasi meille juhlan tuoksinassa, että kylläpä te olette koko nuoriso sellaisia linnaihmisiä. Taisi arvon lady viitata siihen, että meidänkin häitä tullaan tanssimaan elokuussa jonkin sortin linnassa. Varmaan arvaattekin missä ;)

Mukavaa uutta viikkoa kuomat!


22 kommenttia :

  1. Hämeenlinna on kyllä ihana. Upeita tunnelmakuvia olet napannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo oli se kyllä ihan yllätys miten "lämminhenkinen" se oli (:

      Poista
  2. Tyrmäävän upeita oli muuten pari vierastakin <3 ;)

    Ja ihanalta näyttää tila, tosi tunnelmalliselta kynttilöineen.

    VastaaPoista
  3. Oi, näyttää oikein tunnelmalliselta! Meillekin ehdotettiin tuota hääpaikaksi sen jälkeen kun oltiin päätetty karsia vierasmäärää, mutta jotenkin ajattelin sen olevan juurikin liian kolkko, vaikka olisihan sielä näköjään kauniin pienet ja tunnelmallisetkin häät voinut viettää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tuo olisi aivan ihana paikka (: Paitsi etten tiedä sitten missä siellä olisi bändit sun muut soittaneet, jos sellaisen olisi itselleen halunnut.

      Poista
  4. oi vitsi kun on ihania kuvia! tämä ei yhtään helpota omaa hääkuumettani.....

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos (: Paikka oli ja kaikki muukin oli niin kaunista, ettei voinut epäonnistua! (Paitsi nuo kaksi viimeistä kuvaa....)

      Poista
  6. Sun lainamekkosi, mistä se on? Just sellainen, kun tarvitsisin töihin. Edustavina olette olleet muutenkin, ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zaraan siis! :D onneksi olen tulossa viikonloppuna taas Jumbon nurkalle, täytyy piipahtaa katsomassa tarjonta.

      Poista
    2. Mekko on ostettu jo joskus syksyllä, mutta toivottavasti niitä vielä löytyisi (:

      Poista
  7. Ihanan pelkistetyn näköiset häät! Tykkään kovasti kattauksen kynttilänjaloista - mistäköhän ovat..? Morsiankin on tosi nättinä ja juuri sellaisena, kuin mielellään itse joskus näkisi itsensä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mutta epäilen jalkojen olleen nämä http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50132569/

      Ja kyllä, oli tosi kaunis morsio ja muutenkin hieno tilaisuus (:

      Poista
  8. Upeat on olleet puitteet ja kerrassaan kaunista ja komeaa katseltavaa vieraatkin! :)
    Ja pikkuset hirnunnat yksikseni täällä Ransu-jutulle :D :D

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: