2012/10/25

Kurkistus keittiöön

Viime viikolla näitte meidän kylppärin muutoksen ja nyt aion raottaa hieman esirippua keittiön osalta. Ennen ja jälkeen kuvia joudutte kyllä odottamaan vielä hetken, sillä kylppärin tavoin keittiönkin sisustaminen ja viimeistely on pahasti kesken. Onhan ero toki alkuperäiseen keittiöön verrattua nyt jo päätä huimaava, niinkuin voitte ehkä täältä kurkata

Valmista ei siis vielä ole, mutta tässä keittiömme hyvin pelkistetty look tänä lokakuisena torstaina.



Pöydän Hay Loop jalat on ostettu Finnish Design Shopista. Vanerisen pöydän pintaan on tulossa valkoinen laminointi ja ruokapöydän ympärillä nakottavat iloisen väriset 50-luvun pinnatuolit tullaan hiomaan ja maalaamaan uusiksi. Tuolit löytyivät Huuto.netistä ja ne ovat Askon mallistosta yli 60 vuoden takaa.



Kattaus uudessa keittiössä eräänä launtaina.


Rakkaus-teekannu avohyllyllä. Taustalla äidiltä tuparilahjaksi saatu samaa Marimekon Räsymatto-sarjaa oleva kulho.


Keittönallas on IHANA. En tiennyt, että näin pienestä asiasta voi tulla iloiseksi, kuin hyvästä ja puhtaana pysyvästä keittiönaltaasta! Ei räisky hanasta liian kovalla paineella tuleva vesi ei. Allas on kivikeramiikkaa oleva Marmorin Barion ja tilattu Virosta (kun Suomessa olivat niin pirun kalliita).


Huippuimurille tarkoitettua meidän silmää miellyttävää valkoista liesikupua sai etsiä kissojen ja koirien kanssa. Lopulta kotimainen Savo tarjosi parikin hyvää vaihtoehtoa, joista valitsimme luonnollisesti muutaman satasen halvemman, vaikka se kalliimpi olisi ollut kivan kulmikas. 


Uuni ja induktioliesi ovat Ikeasta. Hana ja tiskikone ovat ainoat asiat, jotka vanhasta keittiöstä ovat jäljellä.


Seinät jätettiin paljaaksi yhtä Puustellista mittojen mukaan tilattua avohyllyä lukuunottamatta. Pinnat on maalattu valkoisella Tikkurilan Luja-maalilla. Tasot ovat samaa koivua, kuin kylppärissäkin. Kaapistot ovat Ikean Årsta-mallia.


Kaikki astiat mahtuivat ongelmitta keittiön syviin laatikoihin, joten ainoastaan viinilasit ja hienommat lasikipot säilytetään olkkarissa olevassa vanhassa 40-luvun astiakaapissa. Kaappi on tädin anopin peruja ja sitä oltiin kiikuttamassa kaatopaikalle, kunnes me äidin kanssa satuttiin paikalle ja pelastettiin kaappivanhus. Käsistään taitava isäni tuunasi siitä täysin uuden veroisen, joten kyllä nyt kelepaa!

Siinäpä se. Meidän kodin sydän. Vihdoinkin!

Oi kivaa. Huomenna on muuten perrrrjantai. Itselleni se ei tosin aiheuta tällä viikolla sen suurempia tunteenpurkauksia, sillä melkein koko viikko on mennyt peiton mutkassa. (Nimimerkillä sekä keuhkoputken- että poskiontelontulehdus päällä tällä hetkellä. How uncool is that?) Niisk.

Menkäähän kaikki kynnelle kykenevät viikonloppuna Design markkinoille Korjaamolle! Minäkin tulen, jos vain terveys sallii. 

Pus!


35 kommenttia :

  1. Oih tuota valon ja avaruuden määrää! Ikkuna keittiössä - so jealous... Saitte tosi kivasti kiinni skandinaavista tunnelmaa. Innolla odotan, miltä lattia näyttää kaappien parina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo on kyllä IHANA ja kun vielä maalattiin seinät puolikiiltävällä maalilla, niin se myös taittuu niistä kivasti, vaikkei laattoja/lasia välitilassa olekaan (: Ai hitsi, lattia jäikin kuvaamatta. Ehkä mä nappaan huomenna vielä siitä kuvan ja liitän sen tähän jatkoksi! Nyt on jo liian pimeää..

      Poista
  2. Ompas kivan raikas ja avara keittiö. Niinku aiempikin kommentoija laitto: tulee todella pohjoismainen fiilis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Sitä tavoiteltiinkin! Vaikka nyt on vielä vähän turhankin pelkistettyä :D

      Poista
  3. Kaunista, kaunista! Hienoa jälkeä olette saaneet aikaan rempassa.

    Kiitos tuosta Korjaamon vinkistä, saatanpa piipahtaa. Pikaisia paranemisia sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tykätään iteki ihan hirveesti kyllä tästä. Välillä pitää ihan tuijottaa ja katella, että tulipa tästä kiva.

      Nähdäänpäs sitten siellä ;)

      Poista
  4. Kyllä se on niin tyylikäs. :) Ja livenä kyllä vieläkin upeampi! Saatte kyllä syystäkin olla ylpeitä :)

    Ps. Voi miks mä en tajunnut tota siistiä tiskiallasta sillon paikan päällä! Määki halluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Kyllä tästä vielä helmi tulee, kun jaksetaan pikkaisen lisää hioa ;)

      Unohtui kyllä ihan tyystin esitellä tuo allas. Kuka nyt esittelis keittiönallasta, mutta tämä kyllä ois sen ansainnut! :D

      Poista
  5. Kaunista, kaunista, kaunista ja ihanan vähäeleistä höystettynä selkeesti mietityillä yksityiskohdilla - tää tykkää kovasti! :)

    Äriäriäri, mä joudun hylkäämään Hay Loopin kokonaan, kun käytiin tänään katsomassa sitä livenä, eikä R yhtään innostunut :( Pukkijalat on vaan niin makiat, kuten kuvasta näkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vähän on turhankin vähäeleistä vielä ja jotain pieniä juttuja tulee kyllä seinille ja hyllylle (: Niin ja verhot sekä mattokin puuttuu.. Mutta hiljaa hyvä tulee!

      Voi ei. No mutta kyllä te keksitte varmasti tilalle jonkun molempia tyydyttävän ratkaisun (: Teillä on niin hyvä tyylitaju!

      Poista
  6. Kyllä vaan se kaikki vaiva ja hikoilu keittiön suunnittelussa kannatti, upeen näköstä! :)
    Toi allas on tosi hieno, meille tulee (sitten joskus..huoh..) uuteen omakotiin vähän samanlainen Blancolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannatti! (: Ja oli oikea päätös jättää ne yläkaapit laittamatta. Hitsi tuota tilaa ja avaruutta! Vaikea vangita sitä kuviin, mutta yritän ensi kerralla paremmin, kunhan saadaan vähä valmiimpaa niin esittelen sitten sitä (:

      Myös Blancon altaita mekin katseltiin, varmasti vähintään yhtä hyviä!

      Poista
  7. Ihana keittiön muutos! Valkoiset keittiökaapit, avohylly, uusi pöytä ja allas <3
    Ihania myös, kun teillä on noita vanhan ajan pelastettuja aarteita, sopivasti sulassa sovussa uuden kanssa, tykkään hirmuisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiiiiiitos! Kyllä tästä tuli just eikä melkein sellainen kuin haluttiin (: Meillä on läpi koko asunnon tällaisia vanhoja kalusteita, jotka on sitten ripoteltu uusien ja vähän modernimpien lomaan. Tuo jotenkin kivasti kodintuntua ja etenkin isän äidin vanha nojatuoli ja äidin äidin vanha lipasto ovat tosi rakkaita <3

      Poista
  8. Näyttääpä upealta! Ero on aika huima entiseen verrattuna.
    Ja toi teekannu on aivan ihana. Vanhoissa teekannuissa on jotain tosi kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eikös olekin vähän jotain muutosta tapahtunut :D Esittelen myöhemmin, jahka keittiö on kokonaan valmis tarkemmin vielä muutoksia. Tykkään kovasti tuosta teekannusta. Minulta löytyykin yksi sellainen mummun oikein vanha ja ihana, mutta uusi induktioliesi ei tietenkään hyväksy sitä, joten olen lämmittänyt veden kattilassa ja käyttänyt tätä Marimekon kannua tarjoiluun.

      Poista
  9. Nätti keittiö ja kiva kontrasti tuon tason ja altaan värien välillä.. Tuleeko teille peitelevy vielä tuon tiskikoneen päälle vai jääkö vanha uusien kalusteiden rinnalle pörräilemään sulassa sovussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!

      Tiskikone jää tuollaisenaan. Kone ei ole integroitavaa mallia, joten päätettiin antaa sen olla. Hetken harkittiin ostavamme uusi kone ja se luonnollisesti integroitavaa mallia, mutta luovuttiin lopulta ajatuksesta, kun tuo Boch oli käytännössä ihan uusi. Turhaa rahan haaskausta ;) Sitten eri asia, kun tehdään sitä "loppuelämän kotia"!

      Poista
  10. Tosi tosi kivalta näyttää :) Kyllä tuolla kelpaa herkkuruokia kokkailla ja nauttia! Hauska nähdä joskus sitten se "varsinainen" ennen-jälkeen-postaus.

    Mä meinasin huomenna testata nuo Korjaamon markkinat, toivottavasti löytyisi jotain kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Kyllä kelepaa tosiaankin! Tänään jo ollaan saatu kello seinälle ja jotain pikkujuttuja paikoilleen, joten kyllä se tässä valmistuu ;)

      No minulla olis ihan samat suunnitelmat, jos vaan tervehdyn! Tuuthan nykäisee hiasta jos törmätään? Mä oon niiiiiiiin huono tunnistamaan ketään, että hyvä jos oman siskon hoksaan, kun tulee kaupungilla vastaan :D Ollaan tultu muuten sen kanssa tässä muutama viikko sitten molemmat Kampista samalta pysäkiltä tänne Espooseen, jossa jäätiin samalla pysäkillä pois ja vasta sitten ulkona tajuttiin, että jaa, oltiin sitten samassa bussissa :D

      Poista
  11. Erittäin hyvältä näyttää jo nyt ;)Tulkaa tuunaan meiänki keittiö :DD Ette kuitenkaa oo vielä saanu tarpeeks remontoimisesta, ettehän ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo mepä tullaan! :D Vielä ku sais eka tän oman kämpän valmiiksi, yläkerran rakentamisesta puhumattakaan. HUOH. Kyllä remontointi on ihanaaaaa!

      Poista
    2. Jep, ihanaa just sitten kun on valmista :D Meillä jää keittiö edelleen laittamatta.. Mut eessä ois saada jouluksi lapsille omat huoneet.. Tietää taas mitä tekee seuraavat viikot :D

      Poista
    3. No mutta tuohan on ihana joululahja jo lapsille (:

      Poista
  12. Ihana keittiö! tää tykkää. Vähän vastaavaa oon itsellekin hahmotellut sitten kun joskus olisi isompi asunto. Puutasot myös on parhautta! Muistaa vain aluksi kyllästää ne öljyllä 4 kertaa molemmin puolin niin ei sen jälkeen ime yhtään mitään, ei jää renkaita tms mistä jotku on nurissut.
    Puutasot laitatin heti muuttaessa nykyiseenkin asuntoon ja tykkään. Paljon kivemmat kuin laminaatit enkä kyllä kivestäkään niin kauhiasti innostu kun on niin kylmä aina.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykätään kyllä hirmuisesti! Tuut sitten jos käyt täällä Helsingin suunnilla, niin kattoo tarkemmin livenä (: Puutasot on kyllä kivat. Me pitkään harkittiin sellaisia valkoisia svartsikivitasoja, mutta päädyttiin ensinnäkin kustannussyistä näihin ja toisekseen, nämä koivupuiset tuovat kivaa kodikkuutta muuten niin vaaleaan värimaailmaan! Vielä kun verhot saisi hommattua. Niin ja sen verhotangon (:

      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  13. Ihanan näköistä, avaraa. Tosi hyvä valinta tuo avohylly kaappien sijasta!
    ..ja keittiöremonttikuume senkun kasvaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti (: Kyllä itsekin tykätään ihan tuhottomasti! Ja ne yläkaapit olisi olleetkin ihan turhat, sillä kaikki tavarat mahtui niin hyvin muihin kaappeihin (: Meidän keittiö on koko naapuruston ihmettelyn aiheena ja vastapäätä asuva rouva tunnusti jo käyneensä kurkkimassa ikkunoista meidän keittiötä, kun oli kuullut ettei siellä ole ollenkaan yläkaappeja :D

      Poista
  14. Heippa!Eksyin blogiisi kun googlettelin juuri samaa pöytäideaa eli hayn jalkoja ja vanerilevyä. Saisinko kysyä, että minkäkokoisen levyn otitte pöytäänne? Meillä on 6 tuolia ja mietin kuinka suuren levyn se tarvitsee kun pukkijalkoja ei voi ihan päätyihin laittaa ja kiva olisi, että päädyssä voisi myös ruokailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sini! Yritän muistaa tänään mitata levyn, sillä nyt en kyllä yhtään muista niitä mittoja (:

      Poista
    2. Kiitos!Ja piti vielä kysyä, että montako tuolia teillä mahtuu siihen rinnakkain?

      Poista
    3. Mitat on 160x80 cm ja silleen väljästi menee neljä tuolia. Me ollaan pidetty tarvittaessa pöydän molemmissa päissä tuoleja, jos vieraita on ollut enemmän (: Toivottavasti tästä oli apua!

      Poista
    4. Kiitos!Oli apua!Nyt ei sitten muuta kuin tilailemaan tarvikkeita ;)

      Poista
  15. Hei,

    Miten helppo toi luja-maalilla maalattu "välitila" on pitää puhtaana? esim. miten kestää roiskeiden pyyhintää?
    Itsellä sama ajatuksena, mutta toi pyyhinnän kesto mietityttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro! Kyllä meillä on pysynyt hyvin puhtaana ja kärsii ihan "hinkatakin" seinää. Ei siis sen suhteen ongelmaa! Tosin uudistusvimmassa alkaisi laatat taas houkutella, joten katsotaan kuinka meillä käy :)

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: