2013/09/19

Meidän häät: Musiikit

Valkkasimme häissä esitettävän musiikin oikeastaan ihan täysin fiilispohjalta. Emme edes hirveästi miettineet, onko joku biisi ns. sovelias hääjuhlaan, vaan valitsimme ne, jotka molempien mielestä sopivat juuri meidän häihimme parhaiten. Sisääntulomarssina kirkossa soi kanttorina toimivan serkkuni tulkitsemana Snow Patrolin Chasing Cars, joka on ollut minun ja mieheni biisi siitä asti, kun ensi kertaa tapasimme. Voin kertoa, että kun tämä kyseinen laulu tärähti Suomenlinnan kirkon uruista soimaan, poukkoillen tajuntaani pitkin pienen kirkon kivisiä seiniä, niin kyyneleiltä ei oikein voinut välttyä. Ja kyllähän se jännitti! Mutta kaikki meni upeasti ja en edes kompastunut mekkoni helmaan.

Vihki- ja sormusvalojen jälkeen oli aika rakkaan kaasoni Lauran astua estraadille. Hän lauloi niin heleästi Stellan Häävalssin, että jopa tuore aviomies itki. Laulua säesti hyvä ystävämme kitarallaan. Taisi siellä aika moni muukin kuin vain hääpari vierittää niitä liikutuksen suolaisia vesiä kyynelkanavistaan.

Kaikki kuvat: Tuomas Mikkonen


Ulosmarssina kirkon uruista soi meidän molempien ehdottoman suosikkielokuvan, Taru Sormusten Herrasta, yksi tunnusmusiikeista; Concerning Hobbits. Eihän kyseistä sävelmää kuunnellessa voi tehdä mitään muuta, kuin hymyillä typerää onnenhymyä! No ehkä siihen onnentunteeseen vaikutti myös joku toinenkin seikka..


Ruokailujen ja kakun leikkauksen jälkeen oli aika meidän häätanssimme. Sen esittivät meille duettona veljeni sekä jo kirkossa kauniisti esiintynyt Laura, samaisen ystävän ollessa jälleen kitaranvarressa. Ja kerrassaan upeasti soi Tehosekoittimen alkuperäisbiisi ja Laura Närhen myöhemmin tunnetuksi tekemä Hetken tie on kevyt. Veljeni oli uudelleensanoittanut biisistä pari kohtaa ja kun laulussa alunperin laulettiin pikkusiskosta, kertoikin laulu häissämme Kainuun tytöstä.



Mutta eiväthän ne musiikkiesitykset vielä siihen loppuneet! Veljelläni oli vielä pari ässää hiassa ja illan päälle hän vetäisi jälleen saman ystävän kitaran säestyksellä niin Popedan Tahdotko mut tosiaan kuin Leevi and the Leevingsin Pohjois-Karjalaan. Jälkimmäinen biisi oli jälleen kerran sanoitettu aavistuksen uusiksi ja Pohjois-Karjalan tilalta matkattiinkin Ylä-Kainuuseen. Siitäkös se riemu repesi ja koko Ylä-Kainuun edustus todellakin kirjaimellisesti rokkasi!



Hääbändiähän meillä ei ollut ollenkaan, mutta eipä sitä kukaan edes kaivannut, kun nämä musiikillisesti niin lahjakkaat ystävät ja läheiset hoitivat homman enemmän kuin täydellisesti. Niin ja kyllähän meillä taisi olla käytössämme, ainakin meidän mielestämme, Suomen paras DJ.

Kiitos vielä DJ:mme Tuomas sekä Ääni&Viihde! Ihan huikeaa settiä! Ei voi muuta kuin kiitellä, kehua ja suositella muillekin. Lähetin DJ Tuomakselle ennen hääpäivää valmiit biisilistat ja kaikki mahdolliset toivebiisit JVG:n ja Ruudolfin Töttörööstä Janne Hurmeen Kirjeeseen kuultiin ja todellakin bailattiin our assess off. Vai näyttääkö teistäkin siltä, että hauskaa oli? ;)


Siinä olikin kooste meidän häidemme musiikkiesityksistä. Vielä olisi hääpostauksista tulossa ainakin valmistautuminen, potretit sekä Trash The Dress-kuvat ja ehkä myös joku tuoreen vaimon vinkkilista morsiamille. Loput hääpäivän hetket taitavat jäädä ihan sinne omiin ja paikalla olleiden läheisten muistoihin, sillä itselleni vihkimiset, puheet sun muut olivat sen verran henkilökohtaisia ja suuria tunteita herättäviä, etten niitä täällä blogissa sen tarkemmin halua eritellä. Kuviahan te joka tapauksessa koko päivän kulusta olette nähneet niin minun ensimmäisessä kunnon hääpäiväpostauksessani, kuin kuvaajamme Tuomaksen blogissa. Ymmärrätte varmasti, miksi tällaisen linjauksen päätin tehdä.

Riemuisaa torstaita toverit!

PS. Nähdäänkö viikonloppuna Habitaressa? Tämä täti olisi vihdoinkin ensimmäistä kertaa osallistumassa! Jei.

EN // Two of my friends and my brother were performing at our wedding. They were amazing!


26 kommenttia :

  1. Vautsit jälleen mitä kuvia ja ihania biisejä olette valinneet! Täällä Ala-Kainuun tyttö kans hihkui riemusta lukiessaan :) <3

    VastaaPoista
  2. Mä olisin niin kovasti halunnut myös tuon Concerning Hobbitsin poistumiseen, mutta nimenomaan ihan alkuperäisenä versiona levyltä soitettuna. Kanttori oli kuitenkin sitä mieltä, että musiikki kirkossa tulee olla elävää, eikä oikein haluttu ruveta etsimään mitään jousiorkesteria soittamaan kirkkoon... :D Faraway toimi pianolla ihanasti ja oli oikein meitä - Concerning Hobbits kuultiin ruokailun taustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä meillä se kuulosti kanttorin soittaman ihan huikean hyvältä! Mutta kuulostaa teidän ratkaisu oikein hyvältä myös (:

      Poista
  3. Voi kun ihanaa! Mun mielestä sen pitääkin olla just niin, että pari saa valita ne biisit mitkä itse haluaa. Ei aina tarvitse olla niitä perinteisiä. Toi Concerning Hobbits on kyl ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Oon kyllä ihan samaa mieltä. Just sitä musiikkia, mitä hääpari itse haluaa (:

      Poista
  4. Aivan mahti tuo teidän flashmob tanssivideo aiemmassa postissa, loistava meno! :) Ihania nämä kuvat! Ollaan tulossa myös la Habitareen, toivottavasti törmätään siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIhi, kiitti! :D Se oli kyllä huikeen kivaa esittää ja treenata. Oi tule nykäisemään hiasta, jos törmätään! La kait mekin!

      Poista
  5. Läheisten musiikkiesitykset ois meilläkin toiveissa, ne on jotain ihan parasta! Oon ite saanut kunnian olla laulamassa/soittamassa muutamankin ystävän vihkitilaisuudessa, ja ne on aina niin upean ainutlaatuisia ja henkilökohtaisia tilanteita, että saa kyllä itkua pidätellä hartaasti.

    Teidän illan meno vaikuttaa kyllä ihan mahtavalta! Varmasti loistavat pirskeet, joita on hauska muistella vielä vanhana vierekkäisissä kiikustuoleissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi varmasti on saanut itkua pidätellä. Sitähän se Laurakin sanoi, että oli kyyneleet herkässä, kun lauloi meille ja näki ku me kyynelehdittiin :D

      Oli kyllä parhaat bileet ikinä! Ei voi muuta sanoa.

      Poista
  6. Tältä Ylä-Kainuun tytöltä peukutus uusille sanoituksille! :) Ihania muistoja jää tuollaisista esityksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jää <3 Ollaan kyllä videolta jo monet kerrat niitä katsottu. Huh. Huikeeta!

      Poista
  7. Aivan ohi asian tulin kommentoimaan, että olit blogistaniassa ihana, olitte molemmat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ai kauheeta, että sitä oli nolo kattoa! Mulla oli kuumetta sinä päivänä, mutta ihmeen hyvin sain skarpattua (:

      Poista
  8. Voin kyllä kuvitella miten upea tuo Chasing cars oli kirkossa. :) Aika samaa makua muuten löytyi, sillä Concerning hobbits oli meillä myös ehdokkaana ja Stellan häävalssinhan sulhanen esitti parin kaverimme kanssa yllätyksenä mulle hääjuhlassa. Ihana, ihana kappale. :)

    Ja nuo Kainuu-muokkaukset oli aika mahtavia. Kainuun tyttärentyttäreltä peukutus! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana sulho! (: Huikea tunne oli varmasti kuunnella. En kestä.

      Kainuu rokkaa ;)

      Poista
  9. Oliko teillä ruokailun aikana jotain musiikkia taustalla soimassa? Hoitiko dj myös sen, vai tuliko omalta soittolistalta mahdollisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ups, sehän se jäi kertomatta! Meillä oli valmiiksi tehty Spotify-lista, joka löytyy itseasiassa Palomiehen morsiamen blogista. Käytimme hänen soittolistaansa, kun en jaksanut alkaa luoda omaa. Mutta DJ siis hoiti sen päälle, vaihteli tarvittaessa biisejä sekä sääti volyymit tilanteiden mukaan.

      Poista
  10. Moi!

    Löysin blogiisi sattumalta häävalokuvaajanne kautta. Aikani selailtua tajusin, että muistan sinut vuosien takaa Niemelästä! Taidettiin jopa joskus kirjoitellakin jonkin aikaa. Kylläpä maailma on pieni! Vaikutat kirjoituksiesi perusteella varsin aidolta ja sydämelliseltä ihmiseltä, joten taidanpa jäädä seuraamaan kuulumisiasi. Aurinkoista syksyä! :)

    -Hr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo totta! Kyllähän minä muistan (: Voi apua. Kauas on niistä ajoista tultu ja paljon muututtu. Ihanaa, kun löysit tänne! Minä en ole heppahommista päässyt eroon vieläkään, vaikka vanhus heppa viisi vuotta sitten hyvästeltiinkin vihreämmille niityille. Miten sinun kävi? Vieläkö hevoset kuuluu elämään? (:

      Poista
    2. Kiva jos muistat! Minä olen melkein 10 vuotta sitten "jyväskyläläistynyt", vaikka eihän se kainuulaisuus meistä mihinkään lähde :) Heppahommat jäi minulta silloin teini-ikäisenä, kun tanssi, koirat ja kaikennäköiset taidehommat veivät mennessään. Kovasti olen ratsastamisesta viime vuosina alkanut haaveilla, vaikkakin todella harvakseltaan hepan selässä olen istunut. Toukokuussa olin Islannissa ja kävin issikkavaelluksella, se oli kyllä kivaa (tosin seuraavana päivänä ei niinkään.. :D)

      Poista
    3. Oi apua Islanti on kyllä ihan ehdottomasti omallakin MUST SEE-listalla. Oli varmasti huikea kokemus! Terkkuja sinne Jyväskylään ja ihanaa syksyn jatkoa! (:

      Poista
  11. Ja olihan meillä hubaa! :D Viikon koko kroppa jumissa..

    VastaaPoista
  12. Teillä vaikuttaa olleen kaikin puolin täydelliset häät! Onneksi olkoon vielä :).

    Näin yön pimeinä tunteina käytin ikuisuuden selatessani koko (! kyllä) blogin läpi, mutten löytänyt etsimääni: postausta sinun ja J:n tapaamisesta. Olisi ihanaa lukea miten teidän rakkaustarina sai alkunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ja vau! Ihanko koko blogin kävit läpi :D Ihanaa, että jaksoit. Melkoinen urakka nimittäin. Tätä samaa postausta on toivottu tosi monesti ja lupaan sen kyllä kirjoittaa vielä joku päivä (: Kiitos toiveesta!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: