2013/09/11

Meidän häät: Juhlatilan koristukset

No nyt se sitten alkaa. Meidän hääpäivän purkaminen teidän verkkokalvoillenne! Koristeluista on tullut niin paljon kyselyitä, että koin järkevimmäksi startata niillä. Tästä tulikin kilometripostaus, vaikka ensin ajattelin vain läsäyttää kuvat eetteriin ilman mitään sen kummempia selostuksia. Heti perään päätinkin kirjoittaa sinne tänne muutaman lauseen ja no niin, lopputuloksen aka romaanin näättekin alla. Joten koittakaa kestää ja mikäli ette jaksa lukea sepustuksia, niin katselkaa edes Tuomaksen ottamat upeat kuvat!

Häitämmehän juhlittiin Suomenlinnan Puirunkirkossa, jota pääsimme koristelemaan vasta vihkipäivän aamuna. Sulhanen meni juhlatilaan klo 10 aikoihin päästämään pitopalvelun sisälle ja siirteli bestmanien kanssa pöydät paikoilleen meikäläisen kirjoittamien hyvinkin pikkutarkkojen ohjeiden mukaan sekä nouti cupcaket buffaa varten. Kukat (suuri kiitos Domi "kukka-avusta") ja muut tavarat olimme toimittaneet Pirunkirkon varastoon jo edellisenä iltana. Minä, kaasot, äiti, isä ja muutama ystäväni saavuimme puolen päivän aikaan jatkamaan siitä, mihin pojat olivat jääneet. Ja kyllä sitä hommaa piisasikin! Aikaa oli kolme tuntia, mutta kaikki ehdittiin onneksi saada hyvin valmiiksi ilman pahempaa ressaamista. Kiitos rakkaat vielä kerran avusta!

Kaikki postauksen kuvat: Tuomas Mikkonen


Oviaukon pieleen laitettiin nakottamaan mökillä miehen kanssa väkerretty check-in-kyltti ja juhlatilaan johtavaan portaikkoon aseteltiin kukkasia sekä kynttilöitä luomaan tunnelmaa. Onneksi yksi ystäväni on todella taitava sitomaan kukkia, joten hänen ja äitini vastuulla oli juhlapäivän aamuna niin minun hääkimppuni kuin muidenkin kukka-asetelmien tekeminen.

Pöytäkartan meille suunnitteli ideointini pohjalta ihana Janina Makea Designista. Janinan käsialaahan olivat myös meidän hääkutsut, sekä alempana esiteltävät ohjelma ja hääbingo. Plaseeraus oli siis hoidettu maailmankartalle ja pöytien tunnisteina käytettiin maita taikka kaupunkeja, joihin tulemme mieheni kanssa parin kuukauden päästä starttaavalla häämatkallamme maailman ympäri lentämään. Näin kutsuista alkanut häidemme matkailuteema sai kivasti jatkoa! Itse pöytien nimikointikuvathan me otimme pitkin kesää niin Sveitsissä kuin täällä Suomessakin ja esittelinkin niitä aiemmin tässä postauksessa. Nämä upeat telineet niin menulle kuin pöytäkartallekin teki isäni J:n toimiessa apumiehenä.




Vieraiden paikat merkittiin pöytiin dymoamalla jokaisen nimi juomalasiin. Tai pikemminkin juomapurkkiin, joita avuliaat ystäväni keräsivät useamman kuukauden ajan. Purnukat ovat siis isoja vauvansosetörppöjä, joista äidin kanssa hinkattiin mökkisaunan portailla eräänä kuulaana kesäiltana etiketit kynnet verillä pois. Mukeihin laitettiin harmaa- ja persikkaraidallisia paperipillejä, joihin olimme siskoni kanssa liimanneet M ♥ J-viirit, jotka minä olin näpertellyt Photoshopilla. Häissämme oli myös kolme lapsukaista, joista kahdelle hieman vanhemmalle olimme äidin kanssa keränneet tällaiset pienet matkasalkut täyteen kaikkea kivaa tekemistä ja salkut nimettiin toki samaisella dymo-teemalla.

Jokaisen pöydän keskelle asetettiin vanhasta ladonseinästä peräisin olevia harmaantuneita lankkuja ikäänkuin "kaitaliinoiksi". Lankkujen päällä oli erilaisia pitsiliinoja, muutamia eri kokoisia kukkamaljakoita molemmissa päissä, pöytänimikuvat sekä neljä kynttilää.


Pari lukijaa vinkkasi minulle joskus, että Pirunkirkossa saattaa tulla todella kuuma, joten näppäränä tyttönä päätin askarrella meidän hääohjelmasta sekä -bingosta jokaiselle vieraalle oman viuhkan siskoni avustuksella. Kyllä sillä kelpasi tuuletella hikikarpaloita otsalta pois! Hääbingosta en ollut ennen ystäväni Lauran häitä koskaan kuullutkaan, mutta koska se heidän juhlissansa oli niin mainio ohjelmanumero, oli se saatava meillekin. Ja kyllä kannatti! Vieraat olivat todella suurella innolla mukana kilpailemassa palkinnoista, joita oli kolme skumppapulloa aikuisia sekä yksi karkkipussi lapsivieraita varten. 

Ja olipas muuten hyvä, että se Lauantaipussi oli varattuna, sillä kuten arvasimmekin, yksi voitoista meni ala-asteikäiselle serkulleni. Joten se skumppa ei tässä tapauksessa olisi ehkä ollut kovin sovelias palkinto.. Sekä ohjelman, että bingon ulkoasu on Janinan käsialaa. Minä toimitin tekstit ja kerroin idean ja Janina luki jälleen kerran ajatuksiani täydellisesti. Ohjelman lisäksi lappusessa oli muutamia faktoja meistä hääpärista sekä kaasojen ja bestmanien esittely.



Osaan pöydistä jaettiin myös kertakäyttökamerat ja ne kaikki tuli räpsittyä täyteen illan aikana. Ajatuksena olisi teetättää kamerat ensin ihan DVD-levylle, jonka jälkeen sitten valkkaamme parhaat kuvat, joista teetätetään paperiset versiot. Mielenkiinnolla odotan mitä sieltä paljastuu.

Viirinauhaa ompelin häidemme teemaväreissä varmaan 25 metriä, joista viitisen metriä meni photoboothin taustalle ja loput ripustettiin tanssilattian yläpuolelle kaasojen toimesta.


Ruokailutilan viereiseen kabinettiin tytöt rakensivat minun koristellessa ruokapöytiä pähkinäbuffan, vieraskirja- ja lahjapöydän sekä photoboothin. Ja hienosti rakensivatkin! Kaikki oli niin kauniisti aseteltu ja juuri siten, kuin olin mielessäni ajatellutkin. Meidän vihkimisen jälkeen tapahtuneen potrettikuvauksen ajaksi vieraita varten oli siis tarjolla juoma- ja pähkinäbuffetti. Tarjolla oli erilaisten pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien lisäksi perinteistä sekamehua sekä isäni poimimista lakoista valmistettua lakkaspritzeriä (puolet lakkaviiniä ja puolet vichyvettä), joka juotiin lähes viimeistä pisaraa myöten illan aikana.


Polttarikansioni löytyi yhdeltä ikkunalaudalta ja toiselta vanhempiemme vihkikuvat (Jos katsot oikein tarkkaan, saatat huomata äidin vihkipuvussa ja minun jatkomekossani yhtäläisyyksiä). Kuvia niin meidän yhteisen taipaleemme varrelta, kuin muutamista läheisistä ihmisistä oli aseteltu narulle pienillä pyykkipojilla ikkunoiden väliin.


Vieraskirjana toimi Lauralta lainattu salkku, johon yksi rakkaista kaasoistani virkkasi sydännauhan omin pikkukätösin. Samaisista sydämistä tehtiin myös meidän hääkakun koristeemme, mutta näättekin sen sitten myöhemmin. Laukun kanteen kirjoitin liitutaulutussilla saman tekstin, joka löytyi myös meidän kutsukorteistamme. Lahjapöytä löytyi samasta yhteydestä ja sitä oli koristeltu parilla vanhalla matkalaukulla.


Photoboothin kokoamisesta huolehti Laura. Olimme siskoni kanssa tehneet pompomit valmiiksi, mutta osa niistä piti vielä aukoa juhlatilassa. Valkoiset pomit saimme Hannalta (kiitos vielä!), nenät Lauralta ja silmälappu äidiltä. Kaikki muut propsit propelihattua lukuunottamatta tein itse. Taustakangas on Kodin Ykkösestä ostettu parivuoteen iso lakana, johon ompelin vain kiinnitysnarua varten kujan. Kamera on omani ja jalusta oli lainassa kollegalta. Kuvia oli helppo räpsiä kenen tahansa, kun olin säätänyt kameraan asetukset valmiiksi kutakuinkin kohdilleen.


Yllä oleva jostain kaukaa historiasta peräisin oleva koulunkartta piti ripustaa jonnekin, joten se sai peittää yhtä kakluuneista photobooth-nurkkausta vastapäätä.

Hääkakun ohessa tarjolle asetettiin myös cupcakebuffa, joka oli jälleen kerran menestys. Kuppikakut katosivat viimeistä murua myöten! Makuvaihtoehtoja oli kolme, suklaa, appelsiini ja vanilja. Ai että oli hyviä! Telineet kuppikakuille väkersin itse, kuten myös "Love is sweet"-viirin muutaman muun ohella. Kuppikakkubuffan yhteydessä tarjolla oli myös Dumle-tikkareita, Suffeleita sekä Pandan lakritsaa.


Ulko-oven päälle ilmestynyt kyltti oli toisen aisaparinsa kanssa myös käytössä, sillä sulhanen oli bestmanien kanssa kyseiset kyltit käsissään ohjaamassa häävieraita oikeaan lauttaan Kauppatorilla. Tilanteesta ei valitettavasti ole kuvaa, kun Tuomas oli kyseisen tapahtuman aikana kanssamme jo Suomenlinnassa. Samaten kaasoista jakamassa tekemiäni Onnenkyynel-pussukoita ei valitettavasti ehditty ikuistaa, kun siinä tilanteessa oli tärkeämpää kuvata sulhasen valmistautumista. Voin kuitenkin kertoa, että pussukat aiheuttivat etenkin naisvieraissa ihastusta ja useimmat ei tainneet raskia niitä edes käyttää :D Lisäksi käytössä oli itse väkerretyt häähuiskuttimet, jotka vilahtivatkin jo tässä ensimmäisessä hääpäiväpostauksessa.

Tässäpäs nämä meidän koristelut nyt sitten kaikessa "lyhykäisyydessään". Olisihan tuota tarinaa riittänyt vielä muutaman A4:sen verran, mutta yritän säästää teitä parkoja pahemmalta vuodatukselta. Kysykäähän siis jos tulee jotain mieleen!

Kivaa keskiviikkoiltaa murmelit!

PS. Tuomas on muuten juuri julkaissut kokoamansa tarinan meidän hääpäivästämme, joten suosittelen kliksuttelemaan häneen blogiinsa, mikäli haluat nähdä vielä lisää kuvia! Vai joko tulee korvista? ;)

EN // Our wedding decorations made by me. All photos are by Tuomas Mikkonen.


57 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Itsekin välillä ihmettelee, että ollaanko nuissa Tuomaksen kuvissa tosiaan me vai jotkut muut? Niin huikean hienoja kuvia ne on!

      Poista
  2. Niin kauniiksi olette kyllä onnistuneet tilan laittamaan:) Onko nuo "kukkapullot" happy joe pulloja?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on ne (: Lisäksi oli paljon kirppiksiltä haalittuja pikkuruisia pulloja! Kiitos!

      Poista
  3. voi että sentään, miten sitä pääsisi hääsuunnittelijaksi?

    tykkään näistä kuvista ihan hirveästi, jotenkin persoonallinen fiilis vaikka mukana onkin paljon tämän hetken suosittuja häätrendejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hääsuunnittelijana olisi kyllä huikeeta olla! Tosin, ainakin näissä omissa häissä oli niin hirveä homma järjestää, että ehkä en jaksaisi toista kertaa :D Kiitos (:

      Poista
  4. Paaaaljon ihan mielettömän kivoja juttuja ja ihana yhtenäinen värimaailma ja matkateema. Suosikkini ovat silti nuo kuppikakkutelineet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Niitä oli hauska väkertää. Jani onnistui rikkomaan niistä kaksi hääpäivänaattona, joten ei muuta kuin uudestaan liimaamaan :D

      Poista
  5. Mä kävin het kärppänä katsomassa Tuomaksen sivuilta kuvat. Ne on UPEITA!

    Teillä on kyllä ollut niin kaunista. Ja ihan sun (teidän?) näköistä.

    Täällä huokaillaan vaan ihastuksesta, en ehkä kestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ja meidän näköistä, kyllä (: Minähän nämä kaikki askartelut toki toteutin miehen rakentaessa yläkertaa, mutta tykätään molemmat tällaisesta vanhahtavasta tyylistä kovasti!

      Kiitos ihana <3

      Poista
  6. ihanaa ihanaa ihanaa <3
    Sanoinko jo? ihanaa <3

    VastaaPoista
  7. Aivan huikeen kaunista ja upeita yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  8. Oi miten kaunista ja herkkää. Todellakin olette nähneet vaivaa hääjärjestelyjen kanssa. Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näihin väkerryksiin sujahti tunti jos toinenkin :D Kiitos!

      Poista
  9. Aivan tajuttoman kaunista ja herkkää, näitä yksityiskohtia jaksaa ihastella! Häät olivat kyllä tähän mennessä elämän kaunein asia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olivat. Ihana päivä <3 Ihan täydellinen! Varmasti teilläki (:

      Poista
  10. Aaawwww<3 Ihanat häät teillä ollu! Mäkin haluun mennä jo naimisiin!! Oma mies on kyllä vielä hakusassa... Ehkä joskus vielä minäkin pääsen naimisiin ;)

    VastaaPoista
  11. Voi, että miten suloisen ihanat ja kauniita koristelut teillä ja ihana tuo buffetti ja photobooth :)) <3
    Sohvi / http://luxurywithsohvi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Oiiiih ja voihhhh <3 Niin kaunista! Täällä jo henki salpaa ennen kuin hääparia on edes saatu kuviin :)

    VastaaPoista
  13. Voi kuika kaunis teidän hääpaikka on ollut! Ja aika mahtavia ideoita, varsinkin nuo kertakäyttökamerat ja tuo poseeraaminen asusteiden/puhekuplan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo juhlatila itsessään oli kyllä jo niin upea, että huh huh (: Se oli helppo koristella!

      Poista
  14. Nyt ymmärrän miksi keräsitte niitä pilttipurkkeja niin kovalla tohinalla. ;) Nuo purkit ja pullot on edullinen, kaunis ja persoonallinen tapa tuoda sitä jotain kattaukseen. Ihan huikean kaunista. Kyllä teillä vaan on hyvä maku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ;) En siis olekaan hullu pilttipurkkien hamstraaja vaan niille oli ihan tarkoituksensa :D Nuo oli kyllä kätevät purnukuat, kun ei tarvittu kertakäyttölaseja sitten ollenkaan senkään jälkeen, kun pitopalvelu oli lähtenyt. Ja oli vielä nimikoidutkin, niin ei mennyt mukit sekaisin ;) Kiitos nuppu!

      Poista
  15. Upeet koristelut kyllä! Me like! Ja hyvin nuo vähän ruttuiset pompomitkin tonne boothiin näyttää asettuneen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ne sinne sujahti sekaan ;) Yksi kaasoista nappasi ne vielä mukaansa ja ne pääsivät koristamaan hänen tyttönsä synttärijuhlia.

      Poista
  16. Sain näistä kuvista kyllä niin paljon ideoita ja inspiraatiota omien häidenkin koristeluun, että et uskokkaan! Kiitos! Sellaista kysyisin, että nuo Tauko- ja pusuviirit pöydissä, niin olivatko ne vain koristeina, vai oliko niillä joku käyttöfunktiokin?:) Mistä olet nuo iki-ihanat pillit hommannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että voin olla avuksi (:

      Viirejä sai huiskutella, jos mieli teki ja morsiuspari tietty pussas pusu-viirin kohdalla ;) Niitä taisi pyöriä myös mukana tuolla photoboothissa.

      Pillit on täältä: http://www.packit.fi/

      Poista
  17. niin on ihanat häät ollut! kauniita kuvia. kiva kun olet jaksanut itse tehdä tosi paljon koristeita! :) Nyt tiedän minkälaiset häät minä joskus haluan, nämä on ollut niin kauniit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu. Kiitos <3 Olihan näissä kova väkertäminen, mutta kyllä lopputulos oli sen arvoinen (:

      Poista
  18. Siis vau!! Teillä on ollut niin kaunista!!!! :) Ihania värejä, tunnelma ja suloisia yksityiskohtia, kuten nuo vanhat hääkuvat, joiden oletan olevan teidän vanhempien..Jotenkin niin kaunis huomioiminen että menee ihan kylmät väreet!! :)

    VastaaPoista
  19. Ei voi kyllä kuin nostaa hattua sulle, että kuinka ahkera oot ollut näiden koristeiden kanssa! <3 Niin ihania yksityiskohtia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän innostuin :D Tästä muuten puuttuu ne kirkkohuiskuttimet vielä. Hih.

      Poista
  20. Siis ihan mielettömän hienoa. Ja kaunista. Ja ihanaa. Ja kaikkea. Upeimmat hääkoristelut mitä olen varmaan ikinä nähnyt! :)

    VastaaPoista
  21. Oi, kerrassaan upeaa! Niin teidän näköistä ja persoonallista, jotenkin omalaatuista. Se siinä onkin parasta, oman kädenjäljen esille tuominen ja oman maun mukaisuus! Kaikki on niin kivasti suunniteltu, olet kyllä kekseliäs ja persoonallinen tyyppi kun keksit kaiken noin viimeisen päälle väkertää. Kaikki on niin huolella toteutettua ja kaunista, että ei voi muuta kuin huokailla. Juhlatilan koristukset tekevät häistä vaan entistä upeammat <3

    VastaaPoista
  22. Saako noihin sydämiin jotain ohjetta sun kaverilta? Ovat mielettömän suloisia! :)

    susa.pakarinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kysyä (: Laitatko mulle vaikka sähköpostia niin en unohda? Olen niin hajamielinen :D

      Poista
  23. Moi!

    Teillä oli aivan mahtavan kauniit koristelut! Meillekin tulee harsokukkaa pöytiin samanlailla niinkuin teillä, mietin vaan että paljonko teillä maksoi, montako maljakkoa teillä oli ja mistä ostit?

    Kiitos jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti (: Ei kyllä mitään hajua monta maljakkoa oli. Kymmeniä eri kokoisia! Harsokukkaa oli yhteensä viisi kilon punttia ja ne ostettiin ystävän kautta kukkakaupasta (:

      Poista
  24. Aivan KÄ-SIT-TÄ-MÄT-TÖ-MÄN hienot koristelut! Kääääk, en kestä. Harmi että omat häät on takana niin ei voi tehdä tismalleen noin... Hehe. Löysin blogisi vasta nyt, kaunista on. :)

    VastaaPoista
  25. Moikka!

    Täällä kova suunnittelu ensi kesän Pirunkirkon häihin ja kyselisinkin, millä kiinnititte viirit ja kuvanauhat? Luin, ettei seiniin saa kiinnittää teipillä tai sinitarralla mitään. :) Kiitokset todella kauniista kuvista, niistä on hyvä poimia inspiraatiota omiin häihin. -Maija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Voi mahtavaa! Pirunkirkko on aivan ihana (: Meillä ei ollut mitään teippiä tms. käytössä ja kaikki nauhat sun muut on kiinnitetty seinissä tai ikkunoissa oleviin juttuihin (koukkuja tms). En nyt tarkkaan muista miten ne oli kiinni, kun tuota kuvanauhaa en itse laittanut vaan yksi kaasoistani. Viirit oli ainakin katossa olevissa johdoissa tms. ja ikkunanrivoissa kiinni! Kyllä sieltä keinot löytyy, kun käyttää mielikuvitusta ja on vain tarpeeksi pitkät ne nauhat (: Tsemppiä hirmuisesti järjestelyihin ja ihana kuulla, että olet saanut inspiraatiota meidän juhlista!

      Poista
  26. Moikka,
    Mielenkiinnosta kysyn, kuinka pitkään potrettikuvaus tuolla Suomenlinnan miljöössä teillä kesti? Meillä häät Suomenlinnan kirkossa ja juhlat Pirunkirkossa, ja mietin, kuinka pitkään vieraiden uskaltaa antaa odottaa, kun matka kirkolta juhlatilaan on niin lyhyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olimme kuvauksissa vajaan tunnin, mutta olimme järjestäneet siis vieraille tekemistä sekä juotavaa ja pientä syötävää siksi aikaa (: Oi ihanaa! Hääkaimat ^_^

      Poista
  27. Kiva jos jaksat vielä vastailla hääkysymyksiin ;) noista laudoista; haisiko ne? Oon kuullut kauhutarinan, jossa laudat rupes homepesusta huolimatta sisälle tullessaan haisemaan. Ja pysyikö pullot hyvin niillä? Ettei esim pöytäliinan liikkuessa pullot kaatunut tms.? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne meillä ainakaan haisseet, kun olivat ihan rutikuivia, eikä siis mistään homeisesta ladosta revittyjä :D Lainattiin niitä tutulta! Kyllähän ne vähän klenkkasi siinä pöydillä, mutta hyvin ne koristeet näytti pysyvä, ettei ainakaan niin pahasti sitten kuitenkaan, että kamat olisi kaatuilleet (:

      Poista
  28. Moi! Noita harsokukkia oon miettinyt; oliko teillä iso- vai pienikukkaiset? Ja paljonko noita meni kokonaisuudessaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Isokukkaisia olivat ja kolme kilon punttia ostettiin tukusta. Hyvin riitti!

      Poista
  29. Moikka!

    Olen aiemminkin kysellyt sinulta vinkkejä Pirunkirkkoon. Kiitos jo siitä avusta :). Nyt pureskelen pöytäkarttojen kanssa ja olisin huomaavinani, että teillä on pöydät aika kivasti laitettu. Vastaavaa ei ehkä kuitenkaan löydy Pirunkirkon valmiista pöytäkarttakuvista... Montako vierasta teillä oli? Montako henkeä istuu tuossa keskimmäisessä pöydässä :). Kiitos taas... Mukavaa viikkoa! -Maija-

    VastaaPoista
  30. Hei!

    Kysyisin noista elämänohje/tervehdys-lapuista. Olen miettinyt samanlaisia ja pohdin, olisitko halunnut jakaa niitä blogissa tai sitten ihan yksityisesti? Yritän kaikessa nyt säästää voimia ja vaivaa :)

    yst. terv. Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jenni! Mulla ei valitettavasti ole nuita pohjia enää tallessa koneella. Ne on näppärä tehdä Photarilla tai vaikka Paintillä! (:

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: