2013/02/03

Minun morsiuspukuni

Nyt minä vihdoinkin näin sen livenä. Kaiken tämän suunnittelun ja jahkailun jälkeen ikioma häämekkoni on viittä vaille valmis! Eilen sain pukea sen jo päälleni ja kyllähän siinä oli hymy herkässä niin sovittajalla kuin katsojillakin. Oletan siis, että me kaikki virnistelimme samalle asialle, eikä osa kääntänyt suupieliään ylöspäin meikäläisen nokkapieltä koristavan jättimäisen finnin vuoksi. Siitä tulee taatusti upea ja juuri sellainen, kuin kuvittelinkin. Mekosta siis. Toki minullahan nämä pukusuunnitelmat ehti aika moneen kertaan vaihtua matkan varrella, kuten varmastikin muistatte. Tämä viimeisin haavekuva The Puvusta oli kuitenkin ihan ehdottomasti se paras. Herkkä, mutta rohkea. Kaunis, mutta erilainen. Sensuelli ja simppeli. 

Mutta miten ihmeessä tässä jaksaa odotella vielä yli puoli vuotta, jotta saan vihdoin pukea kyseisen pitsi-tylli-unelman päälleni ja astella avioliiton myrskyiseen sataamaan yhdessä rakkaan riitapukarini kanssa? Kysynpähän vaan.


Ja miten ihmeessä te jaksatte odottaa sen samaisen puoli vuotta, ennen kuin näätte kyseisen mekon kokonaisuudessaan? Sorry guys, tämän enempää en aio teille sitä vilauttaa. En ennen papin aamenta. Tai no mistäpä minä tiedän kiinnostako teitä meikäläisen hääkolttu yhtään sen enempää, kuin minua kiinnostaisi tällä hetkellä lähteä lappamaan hevoslantaa. Kesä tule jo! Haluan dumpata Herra Hoon laitumelle märehtimään, jotta kokonaiseen kolmeen kuukauteen ei tarvitsisi luoda sitä samperin sontaa. Ai miten niin alkaisi tämä pimeys, ankeus, loska ja harmaus riittää?

No mutta ei se auta. Otetaanpas taas uusi asenne ja ajatellaan homma vaikkapa hyötyliikuntana. Lähdenkin siis seuraavaksi antamaan äidille, mummulle ja papalle heippa-halit ja sitten kohti talleja.

Hip hei ja sunnuntaita kuomat!


19 kommenttia :

  1. Näyttää niin valtavan kauniilta tuo sinun pukusi -nuppineuloineenkin! ;D

    VastaaPoista
  2. Näyttää kyllä upealta tuo kurkistus pukuun! :) Mua kiinnostaa paljon ja en malta odottaa kun näen sun hääeleganssin kokonaisuudessaan! :)
    Onneksi enää tää kuukausi ja sitten alkaa kevät!!!
    Mahtavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, eleganssista en tiiä, mutta mekko ainakin tulee olemaan kantajansa näköinen (:

      No sanos elä muuta. Ihana kevät ja kesä heti perässä! Sitten syksyn jälkeen meillä alkaakin uudestaan kesä :D Kuinka hullua! Sinne kans <3

      Poista
  3. AIVAN IHANA! :) Tykkään itsekin niin herkistä puvuista, voi että :) Täällä kans odotellaan kesää, lämpöä, vihreyttä ja kukkia<3
    Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Minä en tiennyt tykkääväni herkistä puvuista, mutta nyt näköjään tykkään! Hihi. Hassua.

      Kohta se kesä tulee! Vielä viimeinen rutistus!

      Poista
  4. Mielikuvittelen jo lopputuloksen, todella kaunis. :)

    Satu
    Indie by heart

    VastaaPoista
  5. Oi, se on varmasti upea! Ja aika menee nopeammin kuin uskotkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmasti menee (: Sitten jälkeenpäin tietty toivoo, että kunpa aika ei menis näin äkkiä! Kiitti, se on ihana mekko kyllä!

      Poista
  6. Vaude :) Erinomaisen hyvältä näyttää näin pienen kurkistuksenkin perusteella!

    VastaaPoista
  7. Uubeibe, mikä profiilikuva!! Näytät tosi seksikkäältä. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt höpötä siellä :D Hihi. Mä kyllä tykkäsin hirmuisesti tuosta paljaasta selästä!

      Poista
  8. Vau! Minua ainakin kiinnostaa tuo puku, näyttää täydelliseltä! <3

    VastaaPoista
  9. Eiii, en millään jaksaisi odottaa niin kauan! Ainakin tuosta pienestä kuvasta näkyy jo, että aivan ihanahan se varmasti on! :)

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: