Minun morsiuspukuni

Nyt minä vihdoinkin näin sen livenä. Kaiken tämän suunnittelun ja jahkailun jälkeen ikioma häämekkoni on viittä vaille valmis! Eilen sain pukea sen jo päälleni ja kyllähän siinä oli hymy herkässä niin sovittajalla kuin katsojillakin. Oletan siis, että me kaikki virnistelimme samalle asialle, eikä osa kääntänyt suupieliään ylöspäin meikäläisen nokkapieltä koristavan jättimäisen finnin vuoksi. Siitä tulee taatusti upea ja juuri sellainen, kuin kuvittelinkin. Mekosta siis. Toki minullahan nämä pukusuunnitelmat ehti aika moneen kertaan vaihtua matkan varrella, kuten varmastikin muistatte. Tämä viimeisin haavekuva The Puvusta oli kuitenkin ihan ehdottomasti se paras. Herkkä, mutta rohkea. Kaunis, mutta erilainen. Sensuelli ja simppeli. 

Mutta miten ihmeessä tässä jaksaa odotella vielä yli puoli vuotta, jotta saan vihdoin pukea kyseisen pitsi-tylli-unelman päälleni ja astella avioliiton myrskyiseen sataamaan yhdessä rakkaan riitapukarini kanssa? Kysynpähän vaan.

Ja miten ihmeessä te jaksatte odottaa sen samaisen puoli vuotta, ennen kuin näätte kyseisen mekon kokonaisuudessaan? Sorry guys, tämän enempää en aio teille sitä vilauttaa. En ennen papin aamenta. Tai no mistäpä minä tiedän kiinnostako teitä meikäläisen hääkolttu yhtään sen enempää, kuin minua kiinnostaisi tällä hetkellä lähteä lappamaan hevoslantaa. Kesä tule jo! Haluan dumpata Herra Hoon laitumelle märehtimään, jotta kokonaiseen kolmeen kuukauteen ei tarvitsisi luoda sitä samperin sontaa. Ai miten niin alkaisi tämä pimeys, ankeus, loska ja harmaus riittää?

No mutta ei se auta. Otetaanpas taas uusi asenne ja ajatellaan homma vaikkapa hyötyliikuntana. Lähdenkin siis seuraavaksi antamaan äidille, mummulle ja papalle heippa-halit ja sitten kohti talleja.

Hip hei ja sunnuntaita kuomat!