2012/11/14

Mikä erottaa naalin puudelista?

Tämä aihe tulee todennäköisesti nostattamaan mielipidemyrskyn, mutta koska olen aiheuttanut melkoisia hurrikaaneja saman aiheen tiimoilta jo naamakijassani, joten antaapa mennä. Sitäpaitsi, mitä useampi ottaa asiaan mitä tahansa kantaa, sen parempi.

Asiahan on nyt hyvinkin ajankohtainen, sillä tänään on loppunut turhistarhauksen kieltävän kansalaisaloitteen allekirjoitusten kerääminen. Yli 60 000 suomalaista on rustannut puumerkkinsä vaatimukseen, joka on nyt menossa ensimmäisenä kansalaisaloitteena eduskunnan käsittelyyn. Tämä on siis todellakin historiallinen hetki suomalaisessa demokratiassa!

Lakiehdotus löytyy perusteluineen kokonaisuudessaan täältä, mutta pääpiirteissään aloitteen tavoitteena on kieltää turkistarhaus Suomessa. Tämä tarkoittaa luopumista elinkeinosta, jossa eläinten hyvinvointia ei pystytä riittävissä määrin takaamaan ja joka on haitallista ympäristölle. Turkistarhaus ei kuulu eettisesti toimivaan nyky-yhteiskuntaan ja turkistarhausta jo rajoittaneita maita ovat mm. Ruotsi, Saksa, Itävalta, Iso-Britannia, Kroatia, Bulgaria ja Sveitsi. Osa näistä maista on kieltänyt vain tiettyjen eläinlajien tarhauksen, mutta poliittista keskustelua tarhauksen hyväksyttävyydestä käydään jatkuvasti. Turkistarhauksesta voidaan luopua siten, että nykyisille tarhaajille (n. 700 henkeä koko Suomen maassa) etsitään keinoja siirtyä muille aloille.
Kuva: Helsingin Sanomat / M. Bärman

Suomi on tällä hetkellä maailman suurin ketunnahkojen tuottajamaa. Noin 20 prosenttia maailman ketunnahoista ja viisi prosenttia minkinnahoista on peräisin Suomesta, mikä käytännössä tarkoittaa noin kolmen miljoonan eläimen kuolemaa joka vuosi, näistä valtaosa kohtaa loppunsa vain puolen vuoden iässä. Jalostuksesta huolimatta turkiseläimillä on yhä samat tarpeet ja vaistot kuin villeillä sukulaisillaan. Näihin kuuluvat esimerkiksi liikkuminen, saalistaminen, minkeillä uiminen, ketuilla kaivaminen, reviirin puolustaminen, pariutuminen, pentujen hoitaminen ja lajille ominaisten sosiaalisten suhteiden ylläpito. Tällaisten viettien toteuttaminen on käytännössä täysin mahdotonta nykyisissä oloissa, joissa esim. ketulla on elintilaa verkkopohjaisessa häkissään 0,8 ja minkillä 0,25 neliömetrin verran.

Pienissä, virikkeettömissä ja luonnottomissa häkeissä elävillä eläimillä on monenlaisia oireita, jotka kertovat henkisestä häiriintymisestä. Varsinkin minkeillä on paljon stereotyyppistä käyttäytymistä, kun taas ketut usein kyyhöttävät häkeissään apaattisina. Lisäksi puutteelliset olot ja jalostus aiheuttavat eläimille fyysistä tuskaa ja sairauksia.

Kuva suomalaiselta turkistarhalta Kokkolasta.

Sanomattakin lienee selvää mitä mieltä minä tästä kyseisestä "toimialasta" olen. Toivon todella, että lakialoite tullaan hyväksymään ja Suomikin vihdoin siirtyy 2000-luvulle. Tällä hetkellä kotimaamme on nimittäin jäämässä eläinsuojelullisesti outoon ryhmään, koska poliittista keskustelua turkistarhauksen tulevaisuudesta maassamme ei ole kunnolla edes aloitettu. Vastaava vaikeneminen vallitsee eurooppalaisista tarhaajamaista ainoastaan takapajuisessa Puolassa. 

En halua julkaista tähän liian totuudenmukaisia kuvia suomalaisten turkistarhojen oloista, jotta ette menettäisi yöunianne, joten halukkaat voivat käydä katsomassa niitä esimerkiksi täältä ja täältä

Herättääkö aihe teissä ajatuksia tai mielipiteitä?

Tämä taitaa mennä taas sinne kiitos ja anteeksi osastolle, mutta valitan. Oli ihan pakko. 

Loppuun vielä lähteet, joista olen Animalian lisäksi faktat tähän postaukseen kaivanutt:

Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa. 
MTT:n selvityksiä 160, 2008

Suomessa tuotetun minkin- ja ketunnahan elinkaariarviointi

42 kommenttia :

  1. Ihanaa, että rohkenit ottaa näin tärkeän asian esille blogissasi! Kiitos ja kumarrus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! (: Kyllä harkitsin asiaa pitkään, sillä tämä varmasti jakaa mielipiteitä. Mutta eihän tämä elämä ole pelkkiä sateenkaaria ja halinalleja, joten halusin tarttua itselle tärkeään aiheeseen, vaikka se vakava ja surkea onkin.

      Poista
  2. Hieno juttu, että nostit kissan- vai pitäisikö sanoa turkisketun- pöydälle! :) Arka puheenaihe, onhan kyseessä vanha elinkeino, mutta keskustelu on siitä huolimatta tärkeää.. minulta jäi vetoomus allekirjoittamatta, kun siinä luki pienellä präntillä jotain tyyliin "vakuutan kirjoittavani vetoomuksen vain kerran", enkä ollutkaan enää niin varma, oliko tämä jokin ihan uusi vetoomus vai jatkoa jollekin vanhalle kampanjalle, jonka olin jo allekirjoittanut. Hieno juttu, että kansalaisaloitteen allekirjoitti noinkin moni suomalainen! Täytyy sanoa, etten myöskään juuri arvosta Animaliaa sen puollettua mediassa Oikeutta Eläimille-järjestön sikatehtaat-kampanjaa, joka mielestäni oli naurettavan lapsellinen hämärähomma..(sen sijaan lahjoitan täyden tukeni WWF:lle.) Mutta hienosti on Animalia jaksanut edistää eläinkokeiden lakkauttamista kaikki nämä vuodet!! :) Hupsista, lavertelen taas :) Sitä olin kertomassa, että joskus vuosia sitten luin artikkelin, miten jossakin Euroopan maassa (jonka nimen olen jo unohtanut) säädettiin laki, joka salli turkiseläinten tarhauksen, mikäli niille pystyttäisiin tarjoamaan luonnonmukaista vastaavat oltavat. Eläimet nauttivat vapaasta ulkoilusta ja kaivamisesta, mikä aiheutti sen, että niiden karvapeite muuttui erilaiseksi (lähinnä kai ulkonäkö kärsi kierimisestä ja kaivamisesta), mikä pikkuhiljaa onneksi johti siihen, että tarhauksesta luovuttiin kokonaan :)
    -Assu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Assu kommentistasi! Hyviä pointteja ja aika pitkälti samoilla linjoilla ollaan (: Ja näistäkin allekirjoituksista valtaosa on kerätty ihan kaduilla ihmisiä henkilökohtaisesti tavaten, mikä on ihan mahtava juttu! On varmasti kirvoittanut hyviä keskusteluja.

      Sveitsissähän eäinsuojelulaki käytännössä estää turkiseläinten häkkikasvatuksen. Esimerkiksi vankeudessa kasvatettavalle minkille vaaditaan vähintään kuuden neliömetrin tilat ja yhden kuutiometrin vesiallas. Voisiko tuo muistelemasi esimerkkitapaus olla Ruotsista? Siellähän kettutarhaus on käytännössä loppunut taloudellisesti kannattamattomana, sillä vuoden 2001 alusta lähtien kettujen kasvattaminen on ollut sallittua vain tiloissa, joissa eläimillä on kaivamismahdollisuus, virikkeitä ja mahdollisuus elää luontaisena sosiaalisena ryhmänä.

      Poista
  3. En kannata tarhausta, enkä tahdo, että sitä jatketaan. Mutta samalla kyllä toivon, että KUN tarhaus kielletään, niin näille 700 sen parissa työskentelevälle oikeasti löydetään uudet työt. Monen perheen leipä on kuitenkin näissä kiinni, valitettavasti.

    Hyvä aihe ja hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on juuri tarkoituskin (: Onneksi valtaosa tarhaajista (60 %) pitää tätä vain sivuelinkeinonaan, joten tilanne on siinä mielessä hyvä. Lisäksi tarhaajat ovat lähestymässä eläkeikää, joten ongelma työllistymisestä poistunee ihan "luonnollistakin" kautta. Joka tapauksessa työllisyysnäkökohdat eivät ole minun mielestäni peruste turkistuotannon jatkamiselle Suomessa, koska alan työllisyysvaikutukset ovat niin marginaaliset koko kansantalouden mittakaavassa, eikä turkisten tuotanto ole nykypäivänä merkittävä elinkeino Suomen taloudelle.

      Poista
    2. Hyvä, että jotku on ottanu enemmän asiasta selvää. :)

      Poista
    3. Niinpä! Nuo tutkimukset on aika kattavia ja sinällään ihan mielenkiintoisia.

      Poista
  4. Itku pitkästä ilosta. Voin kertoa, että tuon videon nähtyäni omat silmät kyllä lensivät sepposen selälleen. Harmi kun en sitä vetoomusta ehtinyt kirjoittaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Taattua huutoitkua :( Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa tämä postaus vaikkapa viikko sitten, kun vetoomuksen allekirjoitus olisi ollut vielä mahdollista!

      Poista
  5. On hienoa, että sä pystyt kirjoittamaan tällaisista "tabu"asioistakin. Oon niin herkkä mitä tulee eläimiin, etten halua alkaa puhumaan tässä, kun sitten kommenttini on romaanin pituinen ja sanon asioita sitten superkärkkäästi ja sitten meen ihan yli ja sitten vaan itken ja kirjoitan ja lopulta masennun, enkä saa unta yöllä. En siis aio sanoa muuta, kuin, että ihmiskunnan sietäisi hävetä ja on hirveää, miten ihmiset koko ajan haluavat osoittaa omaa voimaansa eri tavoin. Miksei me vaan voida toimia kuin muutkin eläimet. Syödä saa, mutta tällaiset on niin raivostuttavia. Noniin, siis tosiaan. Toivottavasti vetoomus menee läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just äsken J:n kanssa mietittiin, kun katsottiin 45 minuuttia, jossa kerrottiin vanhusten kaltoin kohtelusta, että ihan käsittämätöntä mitä ihmiset RAHAN vuoksi tekevät ja toisaalta jättävät tekemättä. Voi luoja, kun pistää välillä vihaksi.

      Kiitoa Kelli. Onhan nämä vaikeita aiheita, mutta jos joku minun blogin lukemisen sen takia lopettaa, että sanon mitä ajattelen joistain kipeämmistäkin asioista, niin eihän sille mitään voi. Älä menetä yöunia (: Toivottavasti se menisi läpi. Olen kyllä tismalleen samaa mieltä!

      Poista
  6. Kamalaa!! Asia josta puhutaan aivan liian vähän!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indeed. Jossain Maaseudun tulevaisuuden teettämässä tutkimuksessa kävikin ilmi, että yli puolet vastanneista arvioi tietävänsä turkistarhauksesta hyvin vähän tai ei ollenkaan. Eli selkeästikin tästä aiheesta epäkohtineen pitäisi keskustella paljon enemmän.

      Poista
  7. Harmi kun en minäkään ehtinyt allekirjottaa, mutta onneksi niin moni teki!
    Mä oon kanssa ihan yliherkkä kaikelle eläinten kaltoinkohtelulle, ei toivookaan, että oisin uskaltanut noita linkkejä avata.. Tekstinki lukeminen sai jo kuristavan tunteen kurkkuun. Pitäis kyllä enemmän tehä asioiden eteen, eikä vaan ummistaa silmänsä kaikelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaitenhan sitä yksilönä pystyy vaikuttamaan omilla valinnoillaan ja toki myös sillä, että avaa suunsa ja kertoo näistä asioista tietämättömille (: Ihan hyvä, ettet avannut linkkejä, jos on herkkä. Minä aina itken silmät päästäni, kun nään jotain tämän kaltaista.

      Poista
  8. Taitaapa olla ensimmäinen kerta kun kommentoin tänne, enkä suoraan sulle ;). Hyvää asiaa, josta kannattaa ehdottomasti pitää meteliä, kävinkin allekirjoittamassa aloitteen jo kuukausia sitten yhdessä keskustan pikku putiikissa (mikähän mahtoi paikan nimi ollakaan) missä se oli mahdollista!

    t. Hoon toinen orja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Go Mia! (: Just näin! Mä kyllä pidän meteliä, you can count on that! :D

      Poista
  9. Tämä on tärkeä asia, hyvä kun nostit esiin! Se miten tämä liippaa blogimaailmaa on se, että nykyään suosiossa on paljon blogeissakin esillä olleita tuotteita, joissa käytetään turkiksia, esim. Canada Goose ja sen tyyliset takit, joissa on on karvareunus ja tupsupipot, joissa on aito turkistupsu. Välillä mietin, että ihmiset eivät varmaan tajua, että nekin ovat turkista ja hyvin todennäköisesti turkistarhattujen eläinten. Monet kun varmaan mieltää turkikset vain esim. venäläisille naisille, joilla on kokoturkistakki. Canada Goose ei kai käytä turkistarhattujen eläinten turkkeja, mikä on tietenkin hyvä.

    Itselläni on sellainen linja, että käytän vain tekoturkista. On ihan älytöntä, että eläimiä tapetaan vain vaatteiden somisteen vuoksi. Nahkaa ja untuvaa käytän, koska koen niiden käytön tarpeelliseksi ja kun eihän ne tekomateriaalitkaan aina niin ekologisia ole. Tämä on kyllä sellainen vähän vaikea aihe, ei tiedä miten sitä tekisi, että eläisi mahdollisimman ekologisesti. Siinä minusta valtiolla ja järjestöillä on työsarkaa, että kuluttaja ei joutuisi koko ajan miettimään valintojensa seurauksia, vaan että olisi ns. helppo kuluttaa oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara kommentista! Sanopa älä muuta :(

      Nahkatuotteita löytyy kyllä itseltäkin, mutta untuvatuotteita olen viime vuosina alkanut välttelemään vaikka kaapista se yksi untuvaliivi löytyykin. Varjopuoli näissä untuvissa nimittäin on se, että vaikka EU-maissa lintujen elävänä nyppiminen on kiellettyä, niin valtaosa Suomessakin käytettävistä untuvista tuodaan muualta, joten ei voida olla varmoja tulevatko ne kuolleista linnuista vai nypitäänkö linnut elävinä :/

      "Elävänä nypittävä lintu sidotaan kiinni ja höyhenet nypitään käsin pois. Kun höyhenet ovat kasvaneet takaisin muutaman viikon kuluttua, lintu nypitään uudelleen. Nyppiminen on linnulle kivuliasta ja lisäksi sitominen aiheuttaa linnuille stressiä. Nypityt linnut ovat yleensä haavaisia ja stressaantuneita. Nypityt linnut palautetaan tuotantolaitokseen kasvattamaan uusia höyheniä – tullakseen jälleen nypityiksi. Syy elävän linnun nyppimiseen on raha - elävänä nypitty lintu saatetaan nyppiä viisi kertaa sen elämän aikana." Lähde SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry

      Poista
  10. Hyvä että kirjoittelit tästä ajankohtaisesta aiheesta! Mä olen ehdottomasti samaa mieltä enkä näe mitään järkevää syytä sille että pitäisi jatkaa eläinten kasvattamista takeiksi. Ainoat vasta-argumentit jota tälle aiheelle aina esitetään on ne iänikuiset, että sitten turkistarhaus siirtyisi muihin maihin jossa olot olisivat vielä huonommat, ja sitten toi turkistarhaajien mahdollinen työttömyys. Molemmat väitteet on aika huonoja, ottaen huomioon että eikö meidän kehittyneenä valtiona pitäisi näyttää esimerkkiä eläinten hyvästä kohtelusta? Ei ole mikään peruste jatkaa turkistarhausta vedoten siihen, että sitten joku muu kuitenkin jatkaa sitä. Ja mitä tohon työllistymiseen tulee, niin ainahan jotkut elinkeinot jää historiaan kun maailmanmeno kehittyy (plus tuolla toisessa kommentissa mainitsemasi sivuelinkeino- ja eläköitymisjutut).

    Oho, tämä aihe sai ihan veren kiehumaan näin aamutuimaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just näin! Nyky-yhteiskunnassa kukaan ei tarvitse eläimen turkista selviytyäkseen hengissä. Saatika, että "köyhillä" niihin olisi edes varaa, joten nämä taitaa olla silkkoja statussymbooleja.

      Suomen pitäisi monien muiden EU-sivistysvaltioiden ohella olla edelläkävijä ja suunnan näyttäjä idälle. Kiinassahan ei ole ollut minkään sortin eläinsuojelulakeja olemassakaan, mutta nyt sellainen on valmisteilla, joten toivon mukaan eläinten olot siellä tulevat paranemaan.

      Oot ihana! :D Kyllä täälläkin veret kiehuu joka kerta, kun tätä asiaa alaa pohtimaan.

      Poista
  11. 700? Siis 700?! Jengiähän pistetään nykyään yksittäisistä firmoista pihalle enemmän kerralla "tuotannollisista ja taloudellisista" syistä. Että mites heidän uudelleen työllistäminen... Maailma muuttuu, evolve or extinct.

    Taas vähän mustavalkoista, vaikka maailma ei sitä ole :).

    Kiitos hyvästä tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvin sanottu! :D Toki tämä lukumäärä on "vain" itse turkistarhaajat, sillä välillisestihän se työllistää vielä kausiluonteisesti joitakin ihmisiä, joiden lukumäärät tuskin pilviä hipoo nekään.

      Ole hyvä vain! On kyllä ilo huomata, että täällä porukka tuntuu olevan perillä asioista ja on kiinnostunut eläinten hyvinvoinnista.

      Poista
  12. Erittäin hyvä teksti! Tässä asiassa täytyisi todellakin siirtyä sille 2000-luvulle. Kuka oikeasti tarvitsee turkista päälleen tai asusteeksi(!!) nykyaikana, ei kukaan. Tulee aina paha olo kun jollain rouvalla roikkuu ketunkäpälät kaulassa, onko se nyt sitten hienoa kulkea kuollut eläin kaulassa. Muistan kun mun piti ala-asteella pitää jotain turkista jossain näytelmässä, ei ollut mielestäni silloinkaan kivaa. Turkistarhaus ei kuulu tähän aikaan, kun vaihtoehtoja on. Eikä sen jatkumista voi mielestäni perustella sillä, että usealta sadalta loppuu elinkeino. Toisen luontokappaleen tappaminen ja pitäminen huonoissa oloissa turhamaisuuksien vuoksi ei mitenkään voi olla nykyihmisen mielestä hyväksyttävä elinkeino.

    Harmittaa, kun ei tullut vaatimusta kirjoitettua. Kerran kaupungilla tuli vastaan joku, joka ilmeisesti juuri näitä allekirjoituksia keräsi. Hän kysyi, että haluatteko kirjoittaa, niin kaverini siihen pikaisesti sen kummempaa miettimättä vastasi, että ei haluta. Vähän hölmönä siinä sitten itsekin jatkoin matkaa, tilanne meni niin nopeasti ohi.

    Hurrikaanien aiheuttaminen aiheen tiimoilta on suotavaa! ;)

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna kommentista! Harmi juttu, että sinulta jäi allekirjoitus kaverin takia allekirjoittamatta, mutta onneksi tosiaan nuin moni sen allekirjoitti kuitenkin! En minäkään nää minkään sortin oikeutusta tällaisen eläinten rääkkäyksen jatkuvan sivistysvaltiossa. Toivon koko sydämestäni, että tälle saadaan pian päätös!

      Poista
  13. Minulla jäi myös allekirjoittamatta, mutta kiva, että noin suuri määriä niitä tuli. Olen juuri näitä ihmisiä, jotka eivät asiasta oikein edes mitään tiedä. Toki olen asian kieltämistä vastaan, mutta asia ei ole koskaan ollut niin lähellä sydäntäni että olisin tehnyt sen eteen mitään, vaan olen keskittynyt muihin asioihin. Sen vuoksi onkin mahtavaa ja tärkeää, että jokaisessa tärkeässä asiassa on ne johtajat, joita muut seuraavat. Hienoa, että toit asian esille ja kannattaa tietysti jatkossakin. Ei maailma muutu aikomuksilla, vaan teoilla.

    Mitä tulee noihin työpaikkoihin, niin suoraan sanottuna niillä ei ole mitään väliä. Työttömyyttä tulee aina olemaan ja siitä kyllä selvitään. Miksi edes tehdä työtä, joka on niin kyseenalaista? Jostain kumman syystä ihmiset mieluummin valitsevat työn, joka on heidän arvojaan vastaan, kuin työttömyyden ja vievät maailmaa huonompaan suuntaan teoillaan. Ei pidä pelätä väliaikaista työttömyyttä tai yhteiskunnan pärjäämistä. Kun asiat pakotetaan muuttumaan, niin väistämättä niiden on muututtava, ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ei voi kuin ihmitellä ihmisiä, jotka tätä pystyvät työkseen tekemään. Ala on jokatapauksessa kuolemassa Suomesta, kun uusia yrittäjiä alalle on vaikea saada, joten eiköhän pistetä eläinten rääkkäykselle piste samantien.

      Poista
  14. Me kirjoitettiin aloite miehen kanssa heti, kun se nähtiin The Body Shopissa. Oltiin ihan hurjan iloisia, kun tarvittava määrä tuli täyteen. Kerrankin tuli sellainen fiilis, että ihan oikeasti vaikutin asioihin. Nyt tosiaan toivotaan, että aloite menee läpi ja yksi häpeäpilkku Suomesta saadaan pois. Peukut pystyssä! Kiitos ajankohtaisesta ja hyvästä tekstistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä te! Niin mekin, molemmat (: Pidetään peukkuja ja asia ihmisten huulilla!

      Poista
  15. Kiitos blogikirjoituksestasi. Pisti taas miettimään asioita. Oma kantani asiaan on se, että mikäli turkistarhaus kiellettään Suomessa, on siitä suorana seurauksena, että tarhaus siirtyy maihin, joissa se sallitaan. Monissa valtioissa tarhausta ei ole säädelty lainkaan. Mikäli tarhaus kiellettäisiin, tulisiko samalla kieltää myös turkiskauppa? Jos tarhausta ei maassamme enää pidetä hyväksyttävänä elinkeinona ei kai turkisten myyntikään voi sitä olla? Siinähän olisi kärjistäen tilanne vähän sama, kuin jos huumeiden valmistus maassamme kiellettäisiin mutta käyttö kuitenkin sallittaisiin. Kiitos että herätit ajattelemaan asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ja todella yleisiä kysymyksiä. Minun puolestani koko turkisten myynti voitaisiin kieltää Suomessa, mutta kun valta ei ole käsissäni, tuohon on paha sanoa juuta eikä jaata. Käsitykseni mukaan turkiksia ei joka tapauksessa Suomessa mitään järisyttäviä määriä myydä, vaan suurin osa Suomessa tuotetuista turkiksista menee kohti itää.

      Turkiseläinten kasvatusta Suomessa usein perustellaan nimenomaan tuolla sanomallasi argumentilla, että eläinten pito-olosuhteet ovat paremmat Suomessa kuin Kiinassa ja alaa tulisi siksi jatkaa maassamme. Mutta kannattaa muistaa, että suomalainen turkisala on edistänyt turkistarhausta myös Kiinassa, jonne Suomesta on säännöllisesti kuljetettu siitoseläimiä turkistuotannollisiin tarkoituksiin.

      Eläinten pito-olosuhteet Kiinassa ovat pitkälti Suomen tiloja vastaavia. Kiinassa on paljon eläinsuojeluongelmia ja valvonta on suuressa maassa vaikeaa, mutta turkisala pyrkii kehittämään olosuhteita läntisiä vastaaviksi ja ensimmäinen eläintensuojelulaki on siellä valmisteilla. Turkistarhauksen peruskäytännöt on omaksuttu länsimaista ja esimerkiksi suomalaiset ovat jakaneet turkistarhausoppejaan kiinalaisille. Toisaalta räikeitä eläinten hyvinvoinnin laiminlyöntejä ja pahasti vammautuneita hoitamattomia eläimiä on todettu myös Suomen turkistiloilla.

      Suomalainen turkisala toimii jatkuvasti Kiinassa muotialalla turkisten kysynnän kasvattamiseksi ja edistää siten olemassaolollaan osaltaan myös Kiinan turkistarhauksen kasvamista. Turkistarhauskieltojen laajentaminen kattamaan myös Suomen edistää sitä, että turkisten kulutus ja turkiseläinten kasvatus vähentyvät maailmanlaajuisesti. Lisäksi kiinalaiset turkikset eivät kelpaa sikäläisille ihmisille, vaan 60 % Suomen turkiksista kuskataan Kiinan markkinoille. Pohjoismaiset turkikset ovat jalostustyön ansiosta laadukkaampia, ei sen vuoksi, että eläimillä täällä olisi yhtään sen kummoisemmat elinolot.

      Suomessa myytävät turkikset voivat ehkä olla alunperin osittain kotimaisilta tarhoilta, mutta Kiinassa valmistetaan suurin osa maailmalla myytävistä turkispukineista. Sinne on keskittynyt turkisten valmistus, muokkaus ja värjäys hyvin suuressa määrin, joten myös Suomessa myytävät turkistuotteet kiertävät joka tapauksessa Kiinan kautta.

      Poista
  16. Joo todellakin pitäisi! Tätä kommenttiketjua seuranneena tuli monta uutta juttua esille. Kieltoon vaan koko touhu!! Sait muuten mut miettimään sillä sun meikkipostauksellasi omia meikkivalintoja, ja etsiä niitä vaihtoehtoja, joita ei ole testattu eläimillä. Pienillä valinnoilla on vaikutusta! Kiitos ajatuksia herättävistä jutuista! Näin se on, että tieto lisää tuskaa. Eikä tälläistä tietoa saa salata!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes!!! Ihan loistavaa, että nämä on herättänyt ajatuksia ja etenkin, jos ihmiset ryhtyy ajatuksista tekoihin! Nuo kosmetiikan eläinkokeet on kyllä kans yks niin turha juttu, että huh huh. Yllättäen siinäkin määrää raha, sillä isot kosmetiikkatalot eivät halua muuttaa totuttuja eläinterääkkäysmetodejaan ja käyttää vaihtoehtoisia testejä, vaikka se olisi täysin vain heistä itsestään kiinni. Ihana Satu <3

      Poista
  17. Aiheellinen teksti ja asioita on niin puolesta kuin vastaan. On helppo monen sanoa välttelevänsä tätä, vaikka juuri kulkeekin siinä karva-untuva-tupsussaan. Itse en tälläistä tehtailua kannata millään tavalla, mutta kaapistani löytyy esim. mummini vintageminkkitakki. Ja aioin pitää sitä jatkossakin vaikken turkistarhausta kannata siinä muodossa missä se tällä hetkellä on. Eniten ketuttaa sitä käyttäessä aina se, että saan "jeesustelijoilta" tyhjänpäiväisiä kommentteja. Roskiinko olisi se pitänyt heittää ja ostaa kiinalainen polyesteriunelma ja he olisivat tyytyväisiä? Kiitos ja anteeksi, mutten ihan kaikkea ymmärrä.

    Järkytyin minäkin vastaavista ohjelmista, koska elämmä nykyaikaa ja kaikki on korjattavissa. Mutta samalla järkytyin myös vanhusten huollosta tai Bulgarian vammaisten lasten kodeista. Maailma on täynnä epäkohtia, tietysti. Kaikkeen emme voi vaikuttaa, pienillä teoilla ja valinnoilla kylläkin.
    Nämä ovat vaikeita aiheita ja jos lähdetään eläinten oloista keskustelemaan, niin jo jokapäiväiselle lautaselle laitettavat elävät voisi samantien kyseenalaistaa, varsinkin monien kasvatuksen ollessa täysin järjetöntä. Pyrin suosimaan tässäkin halal-lihan tuottajia, joissa tiedän, että asiakkaat vaativat lihaltaan "taustaa" ja tietyntyyppisiä toimenpiteitä.

    Voi olla, että olisi pitänyt pitää turpa kiinni ja antaa muiden hoitaa tähän kommentointi. Kaikki ei vaan ole niin mustavalkoista, kuin mitä näyttää. Meidän jokaisen olisi hyvä katsoa välillä peiliin ja todeta, että tuenko tällä tai tällä teolla hyvää vai pahaa. Välillä lipsun tavoitteesta, mutta pääsääntöisesti pyrin tekemään oikein. Ps. niin ja laitoin nimen listaan minäkin. Millaisen ihmisen se tekee minusta, kun kaapissa roikkuu 50v vanha minkki..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensimmäiseksi pitää todeta, että itsehänä en ole syönyt lihaa kohta 15 vuoteen ja olen tismalleen samaa mieltä tehotuotetun lihan eettisyydestä, mutta se onkin täysin toinen keskustelu, johon tulen varmasti palaamaan vielä. Untuvatuotteita en missään nimessä itselleni ostaisi, yhden liivin olen saanut lahjaksi joskus vuosia sitten.

      Kaikkia ei voi pelastaa, mutta on tiettyjä asioita joihin voi hyvin omalla toiminnallaan vaikuttaa. Minä en pysty henkilönä pelastamaan nälänhädän uhreja Afrikasta, mutta pystyn viestimään omalla käytökselläni ja teoillani esimerkiksi juuri tästä turkistarhauksesta. Mielestäni siis turkiksia käyttämällä (oli ne sitten isoäidin tai isoisän vanhoja) autetaan ylläpitämään mielikuvaa turkisten hyväksyttävyydestä, että sinällään ymmärrän näitä "jeesustelijoitakin".

      Sepä se. Maaliinhan sitä yrittää itsekin tähdätä, mutta selvähän se on, että tällaisessa maailmassa millä vain rahalla on merkitystä, tuntuu että se on välillä suhteellisen haastavaa.. Hieno homma, että allekirjoitit vetoomuksen!

      Poista
    2. Täyttä asiaa puhut sillä, että kaikkia ei voi pelastaa ja pienillä teoilla pystyy vaikuttamaan. Kulutusyhteiskunnassa kuitenkin toisinaan takerrutaan vääriin asioihin (en tässä puhu nyt turkiksista) ja samalla unohdetaan mitä ns. eettiset tuotteet oikeasti ovat. Löysin jostain toisesta blogista esittelyn tuotteesta, jollaisen bloggari oli ostanut kierrätettynä materiaalina. Samainen tuote myytiin toisessa liikkeessä täysin erilaisena materiaalina. Tuotteissa ei ollut mitään eroa, vain logo oli eri. Kumpaa siis voimme uskoa, kumpi antaa meille mielikuvia siitä, että teemme valinnoilla oikein, jos jo tälläisessä törmäämme ristiriitaan.
      Pitkään mietin itsekin nahkatuotteiden käyttäjänä, että saan uuteen korusarjaan eettisesti tuotettua nahkaa, koska tiedän asiakaskuntani sellaista toivovan ja samalla vaativan. Onneksi löysin hyvän toimittajan, joka ainakin lupaa asian näin olevan.

      Palatakseni tuohon minkkiin vielä, ymmärrän näkemyksesi, mutten pysty täysin yhtymään siihen. Ehkä päässäni on tämän asian suhteen ristiriita, joka vaatii lisäpohdintaa. toki tuolla hyväksyttävällä mielikuvalla on pointti, koen kuitenkin samalla vähentäväni polyesteriunelmien tuotantoa kierrättämällä vanhaa ja perhetutun turkismestarin tuotetta käyttäessäni on hankala ajatella sen ajan eläinten huonoja oloja, koska tuotanto oli niin pientä. Kiitos tämän asian minulle selväksiteosta, pohdin sitä varmasti jatkossa edelleen. Jeesustelijoilla tarkoitin asiattomia kommentoijia ja päälle sylkijöitä, jotka itse kulkevat eläinkunnan tuotteissa ja vaativat muita sitä lopettamaan. Olen kerran todistanut maalipurkin heiton erään rouvan päälle henkilöltä, jolla oli karvatupsuiset ja-reunaiset talvikengät päällä. Sen ristiriidan jos olisi saant ikuistettua. Ääriryhmät kaikessa ovat asia erikseen ja pidättäydytään asiallisessa keskustelussa :) Ajatuksia on välillä vaikea pukea sanoiksi kirjoittaessa, koska kaikki ilmeet-eleet-nyanssit jäävät pois ja lukija ymmärtää tekstin omalla tavallaan. Siksi epäilinkin, että olisiko ylipäätään pitänyt kommentoida.

      Poista
    3. No huh huh! Ihan totta? No tuollaiset jeesustelijat on kyllä ihan oma lajinsa! Ei ole paljon varaa arvostella muita, jos oma kaappi pursuu luurankoja näin kuvainnollisesti sanottuna.

      Kyllä näistä on mukava keskustella ja nimenomaan niin kauan, kun se pysyy asiallisena (: Hyvä että kommentoit! Sitä vartenhan minä tämänkin postauksen tänne kirjoitin, että se herättäisi keskustelua ja mielipiteitä. Kaikilla on tästäkin asiasta oma mielipiteensä, eikä toisella ole oikeutta sanoa onko se oikea vai väärä, mutta ainahan niistä silti voi kesksutella ;)

      Poista
  18. Vetoomus allekirjoitettu ja toiveikkaana odotellaan eduskunnan päätöstä. Hienoa, että otit asian esille!

    Uskomatonta, miten monet eivät edelleenkään ymmärrä millaisista oloista turkikset tulevat. Tänäkin syksynä olen muutaman "erittäin eläinrakkaaksi" itseään tituleeraavan nuoren naisen blogissa nähnyt aidolla turkiksella somistettuja pipoja ja hanskoja (sekä untuvatakkeja, joiden untuvat ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä nypitty eläviltä linnuilta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi loistavaa! (:

      No älä. Olen itsekin ihan pöyristynyt samasta asiasta. Kai ihmiset sitten ovat niin tietämättömiä vain onko se välinpitämättömyyttä? En tiedä. Surullista joka tapauksessa. Untuvat on kyllä vihoviimeinen juttu. Vielä harvempi tuntuu tajuavan, että ne nypitään valitettava usein oikeista ELÄVISTÄ eläimistä.

      Poista
  19. Kiitos vielä kun linkkasit postauksen, en sitä edellillä kerralla täältä löytänyt :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin sen ekan kommentin ipadilla, niin en silloin jaksanut sillä kaivella tätä linkkiä (:

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: