2014/10/20

Koko maailma käsissään

Tänään se sitten virallisesti alkoi. Äitiysloma. Ihan kreisiä ajatella, että todennäköisesti kun seuraavan kerran astelen työmaalle, nakottaa kalenterissa jo vuosi 2016. Aion todellakin ottaa kaiken irti tästä ajasta, jonka saan viettää vauvan kanssa kotona, vaikka eihän se huhupuheiden mukaan varsinaisesti mitään lomaa ole. Mutta kun on yläasteelta asti painanut niska limassa myös ne kesälomat opiskelujen ohella jonkin sortin työtä, tuntuu tällainen yli vuoden kestävä poissaolo päivätöistä ihan uskomattomalta. En voisi itseasiassa olla enemmän innoissani! 

Toinen ihan hullulta tuntuva ajatus on se, että enää muutama hassu viikko ja maailmaan on aikuisten oikeasti syntymässä meidän oma pikkuruinen reissari. Koko asia tuntuu vielä melkoisen kaukaiselta, vaikka mahassa jäätävä melske käykin ja kaveri kyllä muistuttelee vähän väliä, että täällä ollaan. Etenkin vauvan aamuiset hikottelut naurattavat myös meikäläistä, kun mahani hytkyy tyypin hengitysharjoitusten tahtiin.

Nyt äitiyslomalla aion keskittyä ennen vauvan syntymää lähinnä itseeni. Jatkuvat supistelut pitävät kyllä huolen siitä, että sohva taitaa tulla jatkossakin tutuksi (ja sen kyllä huomaa myös vaa'an lukemista, kääk). Sain itseasiassa muutama päivä sitten neuvolasta kehoituksen pysyä ainakin reilun viikon verran ihan aloillani, jotta synnytys ei käynnistyisi turhan aikaisin, sillä sellaisia viitteitä on ollut ilmassa. Tarkoitus oli vielä ensi viikon lopulla lähteä käymään pienellä kotimaan turneella kotikonnuilla pohjoisessa, mutta jäänee nähtäväksi onnistuuko reissu nyt sittenkään vai odotellaanko ensin minin ulostautumista maailmaan. Yhden yön mittainen babymoon (haha kaikkia termejä ne jenkit keksiikin) Helsingin kattojen yllä on joka tapauksessa vielä luvassa ja sitä odotamme miehen kanssa kuin kuuta nousevaa.



Meidän elämämme on pian mullistumassa lopullisesti ja se tuntuu kerrassaan ihanalta. Mahassa möyrivä kaveri on meille jo nyt kovin rakas, enkä välillä vieläkään voi ymmärtää, että olen kasvattanut keväästä asti sisälläni tällaista pientä ihmistä, joka on meille se maailman suurin ihme.
Meidän koko maailma.

Huisia uutta viikkoa kamut! Pus!

PS. Tämä upea vatsamaalaus on Kean tekemä. Jestas miten taitava likka! Kiitos vielä tuhannesti kuomaseni! Kiitos myös Inkalle, joka taiteili maalauksen päällä olevan tekstin ja armaalle miehelleni kuvien näppäämisestä.
PPS. By the way. Keskimmäisessä otoksessa jossa olen koirien kanssa, minulla on kyllä jalassa nuo samaiset shortsit, vaikka ne näyttävätkin kuvan perusteella katoavan mystisesti tuonne pallomahan ja turvonneiden koipien välimaastoon. Kaunista....
PPPS. Nyt kun blogi päivittyy vähän hiljaisempaan tahtiin, kuulumisiamme (mikäli ne jotakuta kiinnostavat) voi seurata Instagramissa vähän reaaliaikaisemmin.


40 kommenttia :

  1. Olipas ihana hyvänmielen postaus! Ja ihana masu taiteiluineen.

    Nauti mammalomasta täysin siemauksin! Onnea vielä koko perheelle, elätte nyt jänniä aikoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nautin varmasti :) Ja todellakin niin jännät ajat on edessä, että ei sitä vain voi vielä edes käsittää...

      Poista
  2. Onpa taas kauniita kuvia! Nautinnollista mammalomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa <3 Onnellisia päiviä sinnekin masun kanssa!

      Poista
  3. Oi miten jännittäviä aikoja te elätte! Paljon tsemppiä ja ihanaa äitiyslomaa :) Tosi kaunis tuo Kean tekemä vatsamaalaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :) Eikös vain olekin upea taideteos. Ihanaa, kun on tällaisia ystäviä jotka toteuttaa mun hullut ideat! :D

      Poista
  4. Onhan siinä toisessa kuvassa kuitenkin Pullander taktisesti parkissa sun eessä vaikka sulla ei oliskaan housuja! ;D

    VastaaPoista
  5. Ihana idea tuo maapallo! Kateeksi kyllä käy.. T. Ikuisesti vauvakuumeileva mutta mies ei :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voi ei. Toivotaan, että mies heltyy vielä joku päivä!

      Poista
  6. Nauti äitiyslomasta! Onpa ihana tuo maalaus tuossa masussasi. :)

    VastaaPoista
  7. Niin ihanat kuvat, ihastelin jo instassa. Sopii niin sinulle tuo maalaus. <3 Nautihan nyt alkaneesta lomasta ja lepää tankit täyteen energiaa, niin jaksat sitten hetken päästä pienen nötterön kanssa touhuta. <3 Ihana seurata teidän onneanne, kaikkea hyvää koko perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun saisikin levättyä! Yöt alkaa olla sellaista tuskaista ähinää, joten ei pelkoa "varastoon" nukkumisesta :) Mutta kyllä aion parhaani mukaan vain pötkötellä enkä tehdä mitään sen kummempaa. Kiitos Jenni <3

      Poista
  8. Wow mikä maalaus! Ja todella ihana idea ja ajatus - Teidän koko maailma. <3

    VastaaPoista
  9. Hieno maalaus, kauniit kuvat tulevasta mamasta! Mukavia viimeisiä odotusviikkoja!

    VastaaPoista
  10. Hih, hauvatkin poseeraa niin ammattimaisesti <3 Mua ainakin kutittais jos joku maalailis mun mahaa. Ei tulis mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on jo ammattilaisia tossa malleina olossa <3 Minäki ajattelin, että se kutittaisi, mutta ei! Enemmänkin huvitti, kun mahasta tuli potkuja kohti pensseliä! :D

      Poista
  11. Ihania kuvia ja vielä täälläkin toivottelen mukavaa mammalomaa<3 Koetahan ottaa rauhallisesti :)

    VastaaPoista
  12. Oi nam miten upeita kuvia Jani sunsta nappasi, ja oot kyllä niin ihana odottava äiti, en kestä! <3 Kiitos vielä lauantaista, oli niin kivaa. Ja nuo teidän pallerot on ihan supersuloisia, meikästä kuoriutu kyllä kunnon lässyttäjä taas kerran. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka <3 Oli ihana ku kävitte! Aina yhtä hauskaa! :) Pus!

      Poista
  13. Ihanaa mammalomaa! Ihastelinkin ideaanne jo instassa, kerrassaan upea <3

    VastaaPoista
  14. Ihana ihana ihana masu. <3 Ja sinä. Sä olet vaan niin upea tapaus aina!
    Mä voin tulla passaamaan sua, sää voit rauhassa maata kotisohvalla. ;) puss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Tuu tuu! Täällä mä oon "jumissa" kotona, 24/7 :D

      Poista
  15. Aivan ihana postaus! Nousi heti hymy huulille ja tuli samalla myös vähän haikea olo, kun olihan se esikoisen odotus jotain ihan erityistä ja ainutlaatuista. Ja mä kyllä sanoisin omalta kohdaltani, että kyllä tätä voi äitiyslomaksi kutsua - meidän ukkeli on niin leppoisa tapaus. Vuoden vaihteessa vaihdetaan osia miehen kanssa, ja ihan varmasti voin silloin sanoa, että takana on aivan ihania kuukausia kotosalla :)

    Nautiskele nyt vielä olosta sohvalla karvakavereiden kanssa! Ja koittakaa ihmeessä kokata pakkaseen. Valmiit pöperöt pelasti meidät alussa pakastepizzayliannostukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että hymyilytti :) Ja että teillä pyyhkii arki nuin erinomaisesti! Antaa itsellekin toivoa ^_^ Leipoa ajattelin pakkaseen, mutta onhan meitä kaksi aikuista talossa, niin jospas toinen ehtisi välillä paistella tofut ja heittämään salaatin sekaan :) Vaikka eihän se haittaisi, jos pakkasesta löytyisi vaikka jotain laatikkoa! Kiitti vinkistä :)

      Poista
  16. Aivan ihanaa ja ikimuistoista mammalomaa kauniille odottajalle! <3 Täällä kaiholla muistelen noita päiviä, kun sai olla ja odottaa. Se on esikoisen kohdalla tosiaan niin ainutlaatuista, kun voi vaan keskittyä siihen masuun ja niihin potkuihin. Mä en tosin ehtinyt olla mammalomalla kuin viikon ennen kuin tuo tyttö jo syntyi. :D Olin varautunut että saa ehkä jopa 6 viikkoa olla ja odottaa. ;)

    Jouduin olemaan loppuajat aikalailla levossa raskausmyrkytyksen ja sitä myötä korkeiden verenpaineiden takia, mutta päivisin (kun oli niin ihania loppukesän lempeitä ilmoja) kävin hiiitailla köpsöttelyillä korttelin ympäri, kamera kaulassa roikkuen. Nuuhkin raitista ilmaa ja mietin, että koskahan on viimeinen kävely pallomahan kanssa. Oli jännä fiilis.

    Heh, menipä muisteluksi. Ikuinen kaihoilija täällä hei! :D Piti vaan jotenkin kertoa, että sulla niin upeat ajat käsillä, onneksi voin kyllä aistia että sä osaat nauttia joka solulla. <3 Ja tietkö, mäkin voin todeta että meilläkin kotona olo on todellakin ollut lomaa. Mä palaan myös töihin vuoden alusta ja olisin sata kertaa mieluummin kotona, jos tästä vaan maksettais vähän paremmin. Vielä kuitenkin nautin pari kuukautta kotona lomailusta ton murun kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania muistoja varmasti tulee mieleen :) Ai sielläkin on ulostauduttu aikaisemmin kuin laskettuna! Katsotaan kuinkas kauan täällä vielä kaveri viihtyy yksiössään... Toivottavasti nyt ainakin sen pari viikkoa :) Ja mukava kuulla, että olet nauttinut ajasta kotona. Itse nautin varmasti myös! En malta odottaa mitä kaikkea tuleva vuosi tuokaan tullessaan!

      Poista
  17. Aika huikea tuo vatsamaalaus! Enpä ole mitään vastaavaa missään mediassa onnistunut ennen näkemään!
    Onnea vaan uuteen elämään masuasukin kanssa!

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: