2014/05/07

Kolme viikkoa ja sitten taas mennään!

Olen kärvistellyt viime päivät ihan järkyttävän reissukuumeen kourissa. Kauanhan siinä kestikin, sillä tällä viikolla tulee kuluneeksi tasan kolme kuukautta siitä, kun palasimme meidän maailmanympärysmatkalta. Onneksi helpotusta tähän kansantautiin on luvassa, sillä enää muutama hassu viikkoa ja alpit kutsuvat tätä tallaajaa! Tällä kertaa Jii jää koirien kanssa kotimieheksi ja lähdemme äidin kanssa ihan tyttöjen kesken vajaaksi viikoksi Sveitsiin. Luonnollisesti ohjelmassa on viettää laatuaikaa veljen perheen kanssa, mutta käydä myös vaeltamassa, hengailemassa Zürichin keskustassa sekä luonnollisesti vain nautiskella Sveitsin kesästä.

Kuvauskalusto lähtee toki mukaan, sillä minulla on tiedossa paikan päällä pari kuvauskeikkaa, mutta sen sijaan että räpsisin kaikki kuvat armaalla OM-D:lläni, ajattelin ottaa mukaani myös filmikameran. Olen nyt hetken aikaa jo metsästellyt vanhaa kunnon neuvostoaikaista Lomoa ja vihdoin taisi tärpätä, kun sellainen löytyi järkihintaan täysin käyttämättömänä. En voisi olla tyytyväisempi! En ole kuvannut Lomolla koskaan aikaisemmin, joten saas nähdä millaista settiä sieltä on sitten tulossa. Mutta se kait siinä on vähän tarkoituskin, koskaan ei tiedä millaista jälkeä sillä voi saada aikaan, kun laukaisijaa painaa. Ainakin nämä Tuomaksen Lomolla ottamat huikeat lomakuvat saavat toiveet korkealle.


Ainut huono puoli Sveitsin reissussa on se, että joutuu kipuamaan lentokoneeseen. Saatiin jostain kumman syystä edellisellä tripillä ihan tarpeeksemme lentämisestä, joten sitä ei tosiaankaan ole vielä ikävä. No, ehkä nämä lyhyet lennot on kuitenkin hieman siedettävämpiä ja ne varmaan menevät yhdessä hujauksessa. Tuollaiset reilun 13 tunnin rykäisyt ei ole se meikäläisen juttu kyllä millään muotoa. Ajatuskin puistattaa, joten mannerten välisiä reissuja saadaan vielä melkoinen tovi odotella..

Mikä on teidän seuraava matkakohde?

Ei muuta kuin aurinkoa keskiviikkoon muruset!

EN // Three weeks and I'm off to Switzerland with my mom! Can't wait!


46 kommenttia :

  1. Hei vaan reissukärpänen! :) Heräsin talviunesta ja päivittelin blogiakin taas pitkästä aikaa. Olen ollut huono kommentoija, mutta lukenut sinun ihania juttujasi säännöllisesti. <3 Ehkä nyt aktivoidun kommentoimaankin. Meilläkin on jo seuraava reissu tiedossa, täytyykin tehdä siitä oma juttu tuonne blogiin. :) Kiitos vielä, että jaoit meille teidän upean häämatkan maailman ympäri. Sinusta on kehittynyt todella taitava kuvaaja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ja tervetuloa takaisin blogimaailmaan :)

      Poista
  2. Sveitsi on kyllä ihana maa.
    Olen suunnitellut, että lähtisimme kesällä juuri Sveitsiin ensimmäiselle ulkomaanmatkalle vauvan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Oih mitä kuvia, otathan mut mukaan? Joohan? :D
    Eipä oo seuraavaa matkakohdetta tiedossa täällä ;D

    VastaaPoista
  4. Voi voi taas mitä kuvia <3 Mä laitan kyllä nyt tuon Sveitsin meikäläisen ens vuoden reissulistalle. Tämä vuosi on jo täyteen buukattu, mutta ensi vuosi on ihan avoinna. Kutkuttava tunne, mihin kaikkialle sitä ehtiikään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs se! Kannattaa kyllä harkita Sveitsiä :) Siinä on sitäpaitsi tosi monia upeita mestoja lähellä, että varmasti parhaiten näkee maata, kun ottaa auton taikka junan alle!

      Poista
  5. Katselin just jotain matkailudokkaria Sveitsistä. Aivan upea maa. Luulen, että meidän jenkkireissun jälkeen seuraava haavereissu on Euroopan kiertomatka junalla tai autolla.. Tai sitten Aasian suuntaan Japani - Kiina ja sen semmoista. Noh, vielähän sitä tulevaakin reissua saa syksyyn,odotella, eli vasta alustavia mietintöjä. :D

    VastaaPoista
  6. Mun serkku asuu Sveitsissä ja sillä on aina niin ihania kuvia Facebookissa..nytkin kun oli se arkihaaste niin vähänkö oli muka "arkiset" kuvat ja maisemat mm. työpaikan ikkunasta hänellä. Ihan epäreilua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos älä muuta :D Perusmaisema alppien katveessa..

      Poista
  7. Voi vitsit, mitä kuvia! Sveitsi on takuulla upea ja tutustumisen arvoinen maa - eikä lentomatkakaan sinne oo onneksi mitenkään hurjan pitkä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän se onneksi ole, kuin alle kolme tuntia! On aika lukemattomia kertoja tullut tuo väli lennettyä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että sekin on liikaa :D

      Poista
  8. Voi ihanuus mitä kuvia! Niin kaunista <3

    VastaaPoista
  9. Niinhän siinä kävi, kuten vähän epäilit, että vaikka vannoin ennen Saksasta kotiinpaluuta, että nyt on kiintiö hetkeksi täynnä, niin jo vain reissujalkaa vipattaa. Onneksi matkakassassa on vielä seitsemän kuukauden Eurooppa-seikkailun kokoinen aukko, joten ihan heti ei taideta olla menossa. Enpä osaa kyllä päättääkään, vetäisikö enemmän rehellinen rantalöhöily yhdistettynä johonkin urheiluaktiviteettiin, vai olisiko sittenkin vielä kaupunkilomailullekin tilaa ja fiilistä. Jostain syystä Pietari houkuttelisi pitkästä aikaa todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaahhaa :D Niinhän siinä sitten kävi! Me ollaan menossa kesällä viikonlopuksi Pietariin. En ole koskaan käynyt muualla kuin Kostamuksessa itänaapurissa, joten ihan mielenkiintoista tulee taatusti.

      Poista
  10. Ei en kestä noin kauniita otoksia! Tuo pilvinen polku vei minun sydämen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli aika pelottava kohta ylittää tuolla vuoristossa! Onneksi pilvien vuoksi sitä pudotusta ei näkynyt... :D

      Poista
  11. ahhh sveitsi <3 ihana, valitettavasti entinen kotimaa <3

    VastaaPoista
  12. Voi Sveitsi, ihanaa! Täällä odotetaan jo nyt tuliaiseksi ihania kuvai. Myös tämä postaus sisälti upeita otoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! Lomokuvia ainakin toivottavasti luvassa :)

      Poista
  13. Kiva että pääset pian reissuun! :) Sveitsiin olisi joskus niin hienoa päästä.

    Mäkin juuri Berliinin-reissumme yhteydessä totesin, että lentäminen on aina se matkustamisen epämieluisin puoli mulle. Joskus nuorempana suhtauduin lentämiseen tosi neutraalisti, mutta nykyään olen jotenkin paljon hermostuneempi, vaikka samaa aikaa tajuan miten turhaa jännittäminen on. Tuokin alle 2 tunnin jännittäminen vei voimia kun ei jotenkaan osannut rentoutua. No, mutta onneksi matkan seikkailut ovat aina sen arvoisia, eli asia kyllä kompensoituu aina kun pääsee perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä just näin, että sitten perillä se kiitos seisoo! Vaikka tosiaan matkustaisin millä tahansa kulkupelillä mieluummin kuin lentämällä :D

      Poista
  14. Olen samanlainen viherhippi kuin sinäkin ja kipuilen suunnattomasti lentämisen kanssa. Miten itse perustelet asian itsellesi vai perusteletko? Tykkään reissata (tosin inhoan ja pelkään nykyisin lentämistä), mutta lentäminen on niin pahasta ympäristölle. Olisi mielenkiintoista kuulla sinun "kipuiluistasi" asian kanssa.

    kevätterveisin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Johanna! Kiitos hyvästä kommentista. Vastuullisesta matkailusta onkin ollut tarkoitukseni tehdä postaus, joten luulen että sellaista syvällisempääkin pohdintaa on luvassa. Kyllä mun sydän aina itkee verta lentoja varatessa ja olen useampaan otteeseen vakavasti harkinnut, että pitäisikö alkaa maksaa niitä vapaaehtoisia ympäristömaksuja joka lennosta. Se ei kuitenkaan ole kuin 10% lisää lennonhintaan. Selvittelinkin niitä vaihtoehtoja ja eräs niin ikään sveitsiläinen yhtiö vaikutti lupaavalta ja luotettavalta. Tähän pitäisi vain perehtyä vähän enemmän.

      Toisaalta valitsen aina jos se vain on mahdollista lentämisen sijaan jonkin muun kulkutavan, sillä esimerkiksi junalla matkustaminen on muutenkin tosi mukavaa. Lisäksi olen perustellut omia satunnaisia lentojani sillä, että koska en syö lihaa ja välttelen muutenkin eläinperiäisi tuotteita ja kaikkea muuta ostos- ja kulutushysteriaa, on oma henkilökohtainen päästömääräni aika pieni verrattaen esim. perussekasyöjään vaikka lentoja tuleekin vuodessa jonkun verran. Lihatuotannosta kun tunnetusti tulee suuremmat päästöt, kuin esim. yksityisautoilusta.

      Poista
    2. Ja eihän kukaan pysty täydellinen olemaan. On hienoa, että tekee edes jotain ympäristön hyväksi! Itse säästän lunnonvaroja niin, että en esim. osta uusia tavaroita, vaatteita ym. kuin silloin, kun niitä oikeasti tarvitsen. Sekasyöjä kyllä olen, mutta olen pyrkinyt vähentämään lihan kulutusta. Toki sitäkin voi miettiä, kumpi on parempi vaihtoehto: ostaa lähituotettua lihaa (vain välttämättömään tarpeeseen) vai "hinkuintiasta"(, joissa työstekijöitä saatetaan kohdella epäeettisesti) kuljetettua superfoodia? Nämäkään asiat kun eivät ole aina niin yksioikoisia...

      Poista
    3. Itseasiassa esim. Suomeen tuotavasta soijasta yli 95% menee tuotantoeläinten rehuksi ja vain loppuosa käytetään suoraan ihmisten tarpeisiin. Miten valtava ympäristöteko se olisikaan syödä tämä kyseinen kasviproteiini suoraan kierrättämättä sitä "lähituotettujen" eläinten kautta. Luonnollisesti puhumattakaan miten monta eläinhenkeä siinä säästyisi..

      Poista
    4. Itse olen ymmärtänyt, että, eikö luomutuotetuille eläimille saa syöttää kuin omatekoisia rehuja? Tähän käsitykseen ainakin pääsin, kun vierailin ala-asteaikana luomunavetassa(, joka muuten tuntui todella ahtaalta, vaikka se oli kuulemma luomunavetaksikin iso.) Tosin tästä luomutuotannostakin on ollut aika paljon juttua tiedelehdessä, ettei se ehkä olekaan niin paljon parempi vaihtoehto kuin mainostajat väittävät. Esimerkiksi luomutuotetut kasvikset tarvitsevat huomattavasti enemmän peltopinta-alaa saman määrän tuottamiseen kuin tehotuotetut.

      Mutta onhan se tosiasia, että ihmisten lihankulutus on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana räjähdysmäisesti. Emme oikeasti tarvitsisi niin paljoa lihaa, mitä nykyään kulutamme. Onhan se aikamoista tuhlausta: kymmenestä kilosta rehua saa vain noin kilon lihaa.

      Onneksi ihmiset ovat alkaneet jo välittämään enemmän näistä asioista, vaikka parannettavaa on varmasti monellakin eri saralla.

      Poista
    5. Eikös me aiemmin keskusteltu lähi- ei luomutuotannosta? ;) Joka tapauksessa lehmien tuottamat metaanikaasut ovat suurin yksittäinen ilmastoa lämmittävä tekijä, että sillä ei taida olla väliä onko lehmät luomuja, lähituotettuja vaiko tehotuotettuja. Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä tuosta tuhlauksesta :( Ja nimenomaan! Kun vertaa tilannetta 15 vuotta sitten, jolloin itse lopetin lihansyönnin oli meininki tyystin eri. En edes tuntenut kotipaikkakunnallani ainuttakaan toista kasvissyöjää! Onneksi kovin monet ovat ottaneet asioista selvää ja ovat vähentäneet lihankulutusta. Se kyllä kannattaa jo ihan omankin terveyden tähden :)

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
    6. Oho! Kirjoitin ekassa viestissäni hieman epäselvästi. Eli tosiaan tarkoitin lähituotettua luomuruokaa. :) Mutta kuten sanottu, siihenkin on suhtauduttava kriittisesti. Mainostajat antava sellaisen kuvan kuin luomutuotannossa ei ole mitään pahaa ja, että sitä voi syödä ilman huonoa omaatuntoa.

      Monikohan ihminen edelleen söisi lihaa, jos he joutuisivat seuraamaan teurastusta. Luulen, että ihmiset ovat melkein unohtaneet, että se muoviin pakattu jauhenliha on lähtöisin elävästä eläimestä.

      Kiitos samoin! :)

      Poista
    7. Sama kohtaloa niitä eläimiä odottaa niinkin turhamaisesta syystä, kuin ihmisten makumieltymykset, oli ne luomuja taikka ei. Olen ihan samaa mieltä. Kovin moni ei ainakaan some-kommentoinnin perusteella enää taida muistaa, mistä se leivänpäällä oleva kinkku tai hampurilaisen välissä pötköttelevä pihvi tulee.

      Poista
  15. Mahdollisesti seuraava reissu on ensi kesänä johonkin Baltian maista, mutta, jos tämä ei toteudu niin ainakin Helsinkiin. Kuukausi sitten olin Saksan Aalenissa kymmenen päivää lukion reissulla. Se vasta oli mielenkiintoista, kun piti asua yksin vierasta kieltä puhuvien ihmisten kanssa. :D Tosin se antoi hirveästi varmuutta, koska olen aina ollut todella arka puhumaan englantia, ja saksan kielen kuulonymmärtäminen parantui ihan hirveästi, vaikka en vielä osaa sitä kovin paljon puhua.

    Nuorempana kävimme perheen ja ystäväperheemme kanssa vuosittain ulkomailla, mutta jossain vaiheessa minulle tuli se vaihe, etten olisi ollenkaan halunnut lähteä ulkomaille. Jollain tavalla ne rantalomakohteet alkoivat jo kyllästyttää samankaltaisuudellaan (Turkki, Gran Ganarian saaret, Kypros...) Siinä sitten vierähtikin pidempiä jaksoja, kun emme käyneet ollenkaan ulkomailla. Viime kesänä kävimme pitkästä aikaa ulkomailla, ja into matkailuun alkaa pikkuhiljaa palata. :) Tosin en siltikään haluaisi enää rantalomakohteisiin -ne on nyt nähty. Tosin Suomessakin olisi vielä paljon paikkoja, joita en ole nähnyt. Olisi hienoa käydä tutustumassa tarkemmin äitini synnyinseutuihin Kuusamossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtava kokemus oli varmasti tuo Saksan reissu! (: Kannustan kyllä ehdottomasti reissaamaan kotimaassa, koska esimerkiksi Lappi on ihan mieletön! Ja Kuusamo tietenkin, meilläkin on mökki siinä huudeilla.

      Poista
  16. Oij, ihana Sveitsi! Mahtavaa reissua :)

    VastaaPoista
  17. Vautsi mitä kuvia Sveitsistä, odottelen sun reissujuttuja sieltä kovasti. Mukavaa matkaa, itse suuntaan Italiaan maanantaina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa reissua sinnekin! (: Italia on kyllä aina yhtä mieletön.

      Poista
  18. Voi vitsin Sveitsi, saapa nähä millon mää saan viimein aikaseksi matkustaa sinne. Listalla se on keikkunu jo vuosia, mutta toistaiseksi on jääny Sveitsin lennot ostamatta. Ehkä sitten ens keväänä, sillä seuraavaksi meikäläinen suuntaa Espanjaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä vielä ehit! Se kun on tossa ihan kulman takana :) Oi vitsi Malaga! Tulee varmasti huisia!

      Poista
  19. Aivan päätähuimaavan mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
  20. Vähän ehkä sovittiin miehen kanssa, että tän vuoden reissut on nyt tehty..kun pitää vähän säästää typeriin autokuluihin. Mutta nämä kuvat katsottuani mietin, että kai nyt vähän Sveitsiin voisi lähteä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten voikaan olla turha säästökohde kuin AUTO! :D I feel you! Meilläkin olisi autonvaihto edessä, joten arvata saattaa kiinnostaisiko minua laittaa mokomaan kapineeseen penniäkään. Mutta Sveitsi on tossa näppärän lähellä, että sinne vaan!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: