2013/07/12

Tanskalainen vanha herra vuosimallia '81

Minun piti tänään kertoa teille vuorikiipelystä, mutta se saakin nyt odottaa viikonloppuun yhdessä polttaripostauksen kanssa (kyllä, minulla on The Kuvat). Haluan nimittäin jakaa kanssanne muutaman  otoksen eiliseltä, kun tätä harrastelijakuvaajaa kutsui taas tärkeät tehtävät. Tallikaverini halusi, että ikuistan hänen tanskalaisesta 32-vuotiaasta herrasmiehestään muutamia otoksia. Ja minähän tein luonnollisesti työtä käskettyä innosta puhkuen. Onhan se aina yhtä suuri kunnia päästä kuvaamaan näitä tärkeistäkin tärkeimpiä ihmisen parhaita ystäviä!


Kyllä tuollaiset heppavanhukset ovat vain niin suloisia tapauksia. Tämäkin herra niin hyvin säilynyt ja pirtsakka kuin mikä spurttaillessaan pitkin peltoja! Näistä kuvista tulee niin kovasti mieleen oma tanskalainen vanhusheppani, jonka raskain sydämin hyvästelin taivaslaitumille viisi vuotta sitten 34-vuoden kunnioitettavassa iässä. 

Toivon ystävälleni ja hänen upealle hevoselleen vielä monia ikimuistoisia vuosia yhdessä!

Ja teille rakkaat lukijat toivottelen huikeeta viikonloppua! Omani ei oikein voi olla mitään muuta, sillä tänään kutsuu vihdoinkin kahdeksi kokonaiseksi viikoksi POHJOINEN! Niin ja tiedättekö mikä tasan viikon päästä starttaa ihan näillä näppäimillä? No tietysti Suofudiksen MM-karkelot! Mä-mä-mä-mä-märkää.

Heba!

EN // Yesterday I shoot my friends 32 years old horse. What a perfect gentleman! Today I'm heading up north! Hooray!

Photos: Olympus OM-D E-M5 + M. Zuiko 45mm f1.8, M. Zuiko 12mm f2.0 ja Sigma 19mm f2.8



30 kommenttia :

  1. Nautinnollista pohjoislomaa! Aivan upeita kuvia hienostuneesti harmaantuneesta hepasta :) Mun suosikki oli silti tuo lutuinen harvahampainen hauva <3 (tulipas paljon h-alkuisia sanoja!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (: Eiköhän sitä päästä ihan kunnolla rentoutumaan ja ehkä vähän näpertelemään hääjuttuja ;)

      Koiravanhus kuuluu samaan perheeseen <3

      Poista
  2. Huikea heppavanhus. Samanlaisia kunnioituksen fiiliksiä syntyy oman vanhushepan kanssa, joka tosin on melkein teini tämän herran vieressä (vm. 93).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on varmasti vielä upeita yhteisiä vuosia edessä (: Itse naureskelin tuossa yksi päivä sitä, että jos Hoo elää yhtä vanhaksi, kuin vanha herra Hikkura niin meiläkin on vielä 26 vuotta yhteistä aikaa edessä :D

      Poista
  3. Voi mikä komistus on tuo ystäväsi vanha herra! Oma hevosvaarini täytti just keväällä 30 v. ja silläkin on vielä niin paljon energiaa lenkillä ja aina pilke silmäkulmassa, että toivottavastaa ilostuttaa meidän elämää vielä vuosia. Vanhat hevoset on niin kauniita kun jokainen harmaantuu omalla tavallaan ja silmistä paistaa pitkän elämän tuoma viisaus ja luottamus omaan ihmiseen.

    Kiitos muuten mielettömän kivasta blogista, inspiroidun näistä jutuista löytämään omaan elämään tuplasti enemmän pieniä ja suuriä ilon aiheita! Ihana lukea sellaisen ihmisen tekstejä, jolla on noin mahtava asenne elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti <3 Kiitos! Tuli ihan tippa linssiin. Juuri teidän upeiden lukijoiden takia rakastan kirjoittaa tätä blogia.

      Hirmuisesti rapsuja sinne vanhalle herralle! Voin vain kuvitella, miten tärkeä sen täytyy sinulle olla ja toivottavasti saatte vielä nauttia toistenne seurasta pitkään (: Oma vanhukseni oli vielä viimeisenä kesänään ihan super-kunnossa, kunnes kaulanikamien kulumat alkoivat vaivata siinä määrin, että joinakin päivinä oli vaikea saada päätä alas syödäkseen :( Sitten se vaikea päätös luopumisesta oli pakko tehdä. En halunnut alkaa kipulääkitä jo niin hienon elämän elänyttä herraa.

      Poista
  4. Voi miten komea herra! On tainnut tuohon ikään mennessä nähdä jo vaikka mitä. Vanhoissa hevosissa on usein sellaista hiljaista viisautta, kuten iäkkäissä ihmisissäkin. Sekä omituisia pinttyneitä tapoja. ;) Paljon lempeitä vuosia tälle kaksikolle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On taatusti nähnyt vaikka ja mitä (: Pilke on edelleen silmissä, joten hän on kyllä niin tyytyväisen oloin elämäänsä! Onhan ne nuo vanhukset niin ihanan hassuja ja liikkiksiä <3

      Poista
  5. Siis aivan huikean hienoja kuvia ihanista eläimistä!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja hurrrmaava vanha herra, joka mitä ilmeisimmin on loistokunnossa vieläkin : ) Kyyneleet tuli silmiin näistä. Rakastan ihmisiä, jotka rakastavat eläimiä ja antavat ystävilleen mahdollisuuden viettää arvokasta vanhuutta. Hevospiireissä se kun ei ole itsestään selvää...

    Rakastan Rimma tekstejäsi, sillä suurin kaikista on rakkaus..ja se on sinussa niin vahvana läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Enpä voi muuta sanoa! Piristit päivääni (:

      Kyllä sain itsekin usein kuulla vanhukseni vielä eläessä, että eikö tuo kannattaisi laittaa monttuun ja ostaa tilalle joku nuori, jolla voit kisata. Eipä kyselijä tainnut ymmärtää, että minulle hevonen on perheenjäsen siinä missä koirammakein, eikä niitä laiteta monttuun niin kauan kuin terveyttä riittää.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Tosi kauniita ja taidokkaita kuvia! Oon aina ihastellu tota pehmeetä harmaavalko-sävyä, mikä esiintyy sulla kuvissa. Osaatko kertoa miten saisi muokkaamalla juuri tuollaisia pehmeäsävyisiä kuvia (kuten monet kuvat ja esimerkiksi banneri. Ihana blogi muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti (:

      Käytätköhän Photoshoppia tai Lightroomia? Jos, niin molempiin on netistä ostettavissa erilaisia actioneita (Photari) tai presettejä (Lightroom), joiden avulla kuvien käsittely helpottuu huimasti ja voi luoda niihin erilaisia efektejä todella kätevästi. Itse siis käytän tosi paljon näitä (:

      PS. Kuvan bannerin väreistä kunnia kylläkin kuuluu kuvan ottajalle, elikkä Tuomakselle ;)

      Poista
    2. Kiitos paljon neuvosta! ja tosiaan käytän photoshoppia ni pitääpä katella netistä :)

      Poista
    3. Joo laita googlee Photoshop Actions niin alkaa löytyä! Toki ostamalla saa ne parhaat, mutta joitakin ihan kivoja ilmaisia olen löytänyt myös (:

      Poista
  8. Voi että! Mahtavia kuvia <3 Olen pitkään haaveillut ratsastamisesta, joten ehkä sen haaveen pääseen toteuttamaan vielä tänä kesänä! :) <3 Toivon todella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa! Ei muuta kuin vain ratsaille (: Haaveethan on tehty toteutettaviksi! Kiitos kovasti <3

      Poista
  9. WAU! Tekis melkein mieli sanoa, että tulehan joskus meitäkin kuvaamaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetään myssy hautumaan ja ensi kesän to do -listalle sitten häiden ja maailmanympärysmatkan jälkeen ;).

      Poista
  10. Upea vanha hevonen! Meidän tanskalainen ruuna nukkui ikiuneen 27 vioden iässä. Oli loppuun saakka kunnossa, aina terve. Huippugeenit, onnea hieman ja paljon rakkautta :) Oli yksi niistä upeimmista, ilo omistaa, sellainen kerran elämässä hevonen. Sellaista ei enää tule, mutta on meillä sydämessä edelleen hevosen muottina. Sen mukaan seuraavaa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. Oli varmasti upea hevonen (: Minä ostin tämän nykyisen arabin varsana meidän tanskalaisen rinnalle, kun vanhus täytti 32-vuotta. Ajattelin, että enää ei varmaan kovin montaa vuotta ole edessä ja jos en nyt osta toista hevosta, en tee sitä ehkä koskaan. "Korvaajaa" elämän hevoselle on niin vaikea löytää, mutta onneksi Herra Hoo on täyttänyt sydämestäni melkoisen suuren palasen jo näiden yhteisten kuuden ja puolen vuoden aikana <3

      Poista
  11. Voi Rimma miten ihania kuvia taasen! Vähänkö pöljää, mut oikeasti voisin kommentoida näin joka postaukseen :) Oletko ihan itseoppinut van käynyt jossain kursseilla?

    Ja miten upea vanha herra onkaan! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan olen itse oppinut (: Netistä löytyy niin paljon vinkkejä, että kyllä niillä pääsee jo tällainen harrastelija pitkälle!

      Poista
  12. Voi ihania kuvia, Atteko se siinä?! :D Maailma on niin pieni...

    VastaaPoista

Hei, kiitti kommentista (: