2012/06/20

Sommarstugan hei hei sommarstugan!

Ai että mikä makoisa pyllyn puuduksiin istumis-turnee takana! Nyt turvallisesti Suomen kamaralla napapiirillä ja aamulla nokka kohti viimeistä määränpäätä ennen etelään palaamista. Kottiin. Äitin ja isän huomaan viettämään juhannusta ja samalla juhlistamaan iskän pyöreitä vuosia. Oi oi. Ja voi onnen päivää, kun huomenna nään taas rakkaan mini-trion (koirattomatlomat ei oo sitten yhtään mun juttu!) ja saa muutenkin palata tuttuun ja turvalliseen arkeen puuro-raejuusto-aamupaloineen. Voin kertoa, että alkaa tulla vähän sämpylät sun muut korvista.. Vino pino teidän kommentteja ja postauksia odottaa läpi kahlaamistaan, joten melkoisen mieluinen urakka edessä. Hihi. Ootte ihania!

Tässä vähän esimakua meidän roadtripiltä. Lupaan, että kunnon reportaasi on luvassa myöhemmin, kunhan pysähdyn edes hetkeksi aloilleni. Sen verran on pakko kuitenkin kertoa, että eilinen valas-safari oli omalta kohdaltani melkoisen mielenkiintoinen tapahtuma, sillä kärsin seitinohuesta merisairaudesta ja vietin pääosan retkestä hieman kyseenalaisen näköistä merimiesten pönttöä halaillen. Mutta kyllä minä jotain onnistuin silti näkemään. Kaksi suuren suurta valaan pyrstöä.


Mitä teille kuomaseni kuuluu?

PS. Joo ja tiiän, että se on oikeasti sommartiden (tuo otsikko siis), mutta jotenkin toi stugan on paljon hauskempi sana.


16 kommenttia :

  1. Ihana tunnelma kuvassa!!! Sun energisiä postauksia onkin kaivattu! <3 Ihanaa loppulomaa tuhinatrion kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, kiitos. Ihana kuulla, että mun lätinöitä on joku kaivannut (: Mä oon nimittäin todellakin kaivannut teitä ja teidän super kivoja blogeja! Huomenna on kaikki tuhisijat kainalossa <3

      Poista
  2. Aiva ihana kuva!

    Ja kiitos vaan, arvaa alkoko soimaan tuo laulu pääs.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, sori! Tuo biisi kyllä todellakin jää soimaan päähän! :D

      Poista
  3. Te ootte J:n kanssa ihan samiksia!! <3 Täälläkin on kaivattu Rimmaa, ihanaa jussia!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :D Samisloikkaajat. Sinnekin huippua Jussia!

      Poista
  4. Tervetuloa takaisin suomeen ja iloista juhannusta! Ja voi harmitus maksimus tuota meripahoinvointia! :( meillä onkin ollut aikas hektinen viikko, ollaan nimittäin juostu asuntokaupoilla.. Mutta siitä ehkä joskus lisää aivan omassa ympäristössään, täällä nimittäin pykäillään kasaan "oikean elämän" blogia hääblogin rinnalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntokaupoilla! Kääk! Jännää, en malta odottaa että kerrot tarkemmin (: Kyllähän se laatta piste collection harmitti, mutta onneksi pystyin edes välillä olemaan kannella.

      Poista
  5. Ihanata Juhannusta tänne kuuluu ja sinne toivon samanlaista myös <3
    reissupostauksia odotellessa ;)

    VastaaPoista
  6. Onpas upea kuva! Oikein ihanaa juhannusta sinne <3 Mekin tästä kohta lähdetään juhannuksen viettoon, ah! Tätä on niin odotettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinne myös <3 Toivotaan, että sää suosii (:

      Poista
  7. Ihan superhieno kuva! Kiva kuulla sitten teidän reissusta enemmänkin, itseasiassa suunnittelin hieman vastaavaa viime kesälle, mutta lopulta en sitten päässyt Yllästä pohjoisemmaksi, mutta kivaa sekin oli.

    VastaaPoista
  8. Kiitos (:

    Ylläs on varmasti ihan yhtä mieletön, kuin vaikkapa Kilpisjärvi. Lappi on POP!

    VastaaPoista
  9. Ihana kuva. Matka oli varmasti upea ja ne valaan pyrstöt! :) Ihanaa jussia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli UPEA. Vaikka vähän piti tietty kähistä, kun vietettiin aika monta tuntia vuorokaudesta neljästään henkilöautossa :D

      Ihanaa jussia sinnekin!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: